Paljon kuulemme puhuttuvan siitä, että meidän tulisi olla yhtä ja yhdessä rakentua seurakuntana kohti Kristusta. Joskus tuo yhteys voi olla hankalaa ja sivuun jääminen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta kuin yhdessäoleminen muiden uskovien kanssa. Totta on, että yhteys Kristukseen on meidän elämämme kaikista tärkein asia, mutta myös yhteys on toinen toisiimme sisarina ja veljinä Kristuksessa, on sekin kasvumme kannalta erittäin tärkeää.
Nimittäin ilman rakentavaa yhteyttä toinen toisiimme, saatamme alkaa kasvamaan vinoon tai kasvumme saattaa pysähtyä täysin. Kutsumuksestamme tuleekin omaa itseä varten täytetty tehtävä, tai emme löydä ollenkaan omaa paikkaamme Jumalan valtakunnan työssä. Alkaa vertailu, kateus, huonommuuden tunne, masennus, ylpeys nostaa päätään ja vihollinen alkaa iskemään näitä kaikkia apuna käyttäen. Ja mikä surullisinta, olemme otollisia kohteita, koska yhteyttä toisiin uskoviin ei ole. Yksinäinen sotilas on helposti saarrettavissa verrattuna suureen sotajoukkoon.
Raamatussa sanotaan osuvasti näin: ”Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo.” Sananl.27:17. Olen itse sitä mieltä, että olen tarvinnut viisi lasta hioutuakseni äitinä edes tämän verran; ilman rakkaita lapsiani olisin aika itsekäs ihminen. Lapset ovat kasvattaneet minua, kun olen saanut jakaa elämäni heidän kanssaan 24/7 jo lähes 22 vuotta. Yhtä lailla meitä kasvattavat puolison kanssa eläminen, ystävyyssuhteet, sukulaissuhteet ym., mutta uskovina meille on elintärkeää Hengen yhteys muihin uskoviin.
Kasvu yhteyteen vaatii meiltä aika paljon ja se ei aina todellakaan ole helppoa. Raittiissa yhteydessä kunnioitamme ja arvostamme toinen toisiamme sekä kykenemme ottamaan myös palautetta vastaan. Toiset ihmiset ovat annettu rinnallemme niin, että näkisimme myös omat sokeat pisteemme ja kasvaisimme niissäkin kohti Kristuksen kaltaisuutta. Jokaisella meillä riittää kasvun haasteita elämämme loppuun asti. Onneksi Herramme on armollinen, ja ohjaa meitä pienin askelin eteenpäin.
Mitkä sitten voisivat olla yhteyden esteitä? Yhteyden syntyminen vaatii ennen kaikkea meiltä luottamusta toinen toisiimme. Jos emme ole aitoja, vaan pidämme yllämme roolia tai yritämme olla jotain muuta kuin mitä todellisuudessa olemme, yhteys ei ole todellista. Aitous on läpinäkyväksi tulemista. Se on sitä, että toinen näkee kasvoistasi kuinka voit. Olla oma itsensä on helpompaa, kun voi luottaa muihin, että muut hyväksyvät minut tälläisena kuin olen, meni elämässämme sitten hyvin tai olimmepa elämämme kanssa solmussa. Tällöin voimme jakaa toistemme ilot ja surut.
Saatamme pelätä toinen toisiamme. Olemme saattaneet tulla elämässämme niin lyödyiksi ja haavoitetuiksi, ettemme enää uskalla lähestyä muita pelätessämme uusia haavoja. Muut ihmiset ovat satuttaneet meitä. Pelko eristää meidät yhteydestä toisiimme ja se saattaa saada hyvin pian kaverikseen myös ylpeyden, joka saattaa meidät erillisiksi pesäkkeiksi toinen toisistamme, jollemme tee pelollemme jotain. On hyvä kysyä itseltä, ”mitä tekisit jollet pelkäisi?” Pääsemme käsiksi pelkomme juureen, ja tällöin pääsemme sitä käsittelemään sekä kasvamaan siitä irti. Elämä tuo aina meille uusia haastavia tilanteita eteemme ja jollemme yhdessä Jumalan kanssa osaa käsitellä pelkomme lähteitä, huomaamme pian olevamme taas uuden pelon edessä. Ei suotta sanota Raamatussa, että ”ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu.”Ps.29:25 Meidän ei tarvitse pelätä kuin yksin Jumalaa. Jos pelkäämme Jumalaa, tahdomme antaa myös anteeksi meitä kaltoin kohtelemille ihmisille. Yhdessä anteeksiantamuksen ja tahdon päästä yhteyteen, Jumala voi meitä vapauttaa myös peloistamme.
Tai ehkä olemme pakomatkalla. Ehkä elämässämme on jotain, jota emme ole tuonut valoon. Jotain salattua ja muilta piilossa olevaa. Pelkäämme, että toiset näkevät asian ja pelkäämme ehkä myös Jumalaa. Tällöin emme oppineet tunteneet vielä Jumalan todellista luonnetta. Jumala näkee sisimpääsi, kerroit sitä Hänelle tai et. Ilman totuutta et pääse myöskään valoon. ”Katso, totuutta Sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni Sinä ilmoitat minulle viisauden.”Ps.51:8 Niin kauan kun joku salattu synti saa hallita elämääsi etkä tuo sitä valoon, niin kauan olet sidottu etkä pääse vapauteen. Jeesus tuli vapauttamaan meidät synnin kahleista, mutta jos me itsepintaisesti riipumme kiinni synnissä emmekä tuo sitä valoon, ei myöskään Hän voi toimia. Hän vain odottaa, jotta voisi meidät puhdistaa ja armahtaa. ”Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa.”.
Yksi este on häpeä. ”Jos muut tietäisivät, millainen todella olen, he eivät haluaisi olla kanssani missään tekemisissä..” Saatamme kokea alemmuudentunnetta omasta itsestämme. Ehkä jopa Jumalan kohtaaminen on meille vaikeaa, koska häpeämme omaa elämäämme ja tunnemme jatkuvaa syyllisyyttä eletystä elämästä ja matkan varrella tehdyistä virheistä. ”En ole sen arvoinen..” Tiedätkö, ettei meistä kukaan ole omilla ansioillaan ansainnut pääsyä Isän yhteyteen. Yksin Jeesus Kristus avasi meille oven Jumalan luo ja sovitti syntimme ristillä. Hän kantoi häpeän ja pilkan meidän edestämme, jotta me saamme olla vapaita. Kyse ei ole meistä tai meidän teoistamme. Katsokaamme Kristukseen ja ottakaamme vastaan armo, jonka Hän haluaa vuodattaa elämäämme Pyhän Hengen kautta. Uskokaamme ja luottakaamme suureen Jumalaamme ja syntiemme Sovittajaan, Jeesukseen Kristukseen.
Suuri este yhteydelle on myös ylpeys. ”Toiset ihmiset eivät ole meidän arvoisia”. Saatamme ajatella, että muut eivät ole ns.samalla tasolla kanssamme, vaan olemme aina hiukkasen edellä muita ja parempia kuin nuo toiset ihmiset, jotka ovat uskossaan vasta alkumetreinä. Totta on, että oltuamme pidempään uskossa, Jumala vie meitä eteenpäin ja kasvamme uskossamme (toivottavasti!). Mutta tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä ajattelemaan, että olemme jollain tavoin parempia uskovia kuin muut tai että meidän toimintamme olisi ollut Jumalan silmissä arvokkaampaa kuin muiden uskovien. Me jokainen olemme yksin armosta pelastetut ja sillä tavoin ”samalla viivalla” ja on yksin Jumalan armoa, että saamme olla Hänen työtovereitaan. Emme ole kukaan pystyneet pelastumaan omin avuin. Jokaisen uudestisyntyneen Jumalan lapsen on täytynyt nöyrtyä Herransa eteen, jotta on saanut armahduksen Jeesuksen ristintyön kautta. Tämä lähtöviiva on hyvä muistaa, jotta emme sortuisi ylpeyden ansaan ja joutuisi vihollisen pauloihin. Ylpeys sai saatanankin haluamaan olla jopa Jumalan vertainen. Ylpeys ei ole ainoastaan este yhteydelle, vaan se on este myös suhteessamme Jumalaan. On vaikea nöyrtyä, jos ei näe elämässään mitään korjattavaa.
Kutsu Jumalan yhteyteen, on myös kutsu yhteyteen toinen toisemme kanssa. Älkäämme antako vihollisen voittaa meitä valheinensa, vaan valvokaamme ja rukoilkaamme Herraa sekä siunatkaamme toinen toisiamme. Muistakaamme, ettemme ole toinen toisemme vihollisia tai kilpailijoita vaan toinen toistemme kannustajia ja rohkaisijoita, jokainen meistä. Se tuo elämäämme suuren ilon ja siunauksen, kun tiedämme olevamme Jumalan rakastettuja ja näemme myös lähimmäisemme niin.
”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat! Se on niinkuin kallis öljy pään päällä, jota tiukkuu partaan – Aaronin partaan, jota tiukkuu hänen viittansa liepeille. Se on niinkuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra säätänyt siunauksen, elämän, ikuisiksi ajoiksi.” Ps.133