Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2017

Sydämen hiljaisuus

Näin joulun lähestyessä on hyvä pysähtyä ja jäädä miettimään oman sydämen tilaa suhteessa Herraan Jeesukseen Kristukseen. On niin helppoa mennä ja touhuta ympäriinsä, ja joulunaika antaa siihen ns.”virallisen luvankin”. Kaikki muut tekevät myös niin ja varsinkin jouluna. Jouluun ikäänkuin kuuluu kiire ja kaiken valmiiksi saaminen täydellistä aattoiltaa varten. Valmistamme kyllä ulkoisesti asioita: hankimme kaiken tarvittavan jouluateriaa varten, ostamme lahjat läheisillemme, varaudumme kynttilöillä hautuumaalla käynteihin yms. Mutta osaammeko me tämän ajan ihmiset valmistaa sydämiämme vastaanottamaan joulun Sanomaa, joulun todellista Herraa sydämiimme ja kuunnella Hänen ääntään hiljaisuudessa?

Joulun Herra on Jeesus Kristus, joka syntyi pienenä vauvana reilut 2000 vuotta sitten halpaan seimeen. Betlehemissä ei ollut nykyajan mukavuuksia, mutta ei myöskään sitä ääntä ja meteliä, mitä tänä päivänä kuulemme ehkä jo välillä liikaakin autojen ym.yleistyttyä kaiken kansan kulkuneuvoiksi. …

Lisää...

Kategoria Elisa, Kynästäni | Avainsanat , , , , , |

Päivän lapset

Sanasta ’perhonen’, useimmille tulee mieleen kesäisellä niityllä liihotteleva kirkkaankeltainen sitruunaperhonen, oranssi nokkosperhonen tai vaikkapa neitoperhonen.

Värikkäät päiväperhoset ovat kaikille tuttuja, mutta niiden lisäksi Suomessa elää suuri joukko yöperhosia. Suomen perhoslajeista vain noin viisi prosenttia kuuluu päiväperhosiin. Paljon enemmän lajeja siis löytyy yöperhosista.

Tunnemme päiväperhoset siinä määrin hyvin, että yöperhonen lienee helpoin kuvailla sen ja päiväperhosen eroavaisuuksien kautta. Siinä missä päiväperhoset ovat siroja ja hentoja, yöperhosten ruumiinrakenne on usein tanakka. Lisäksi ne ovat karvaisia, mikä auttaa niitä säilyttämään ruumiinlämpönsä myös yön viileinä tunteina.

Yöperhoset ovat yleensä väriltään harmaita tai ruskeita ja etusiivissä on monimutkaista kuviointia. Kuviointi naamioi päiväsaikaan lepäävän perhosen alustaansa ja auttaa sitä pysymään saalistajien huomaamattomissa. Lisäksi tumma väri kerää auringon lämpöä.

Hämärässä tai pimeässä kumppanin etsiminen on hankalaa, minkä vuoksi useat yöperhoset houkuttelevat …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , , |

Kun Jumala sanoo: ”ei”

Elämässä jokainen kohtaa tilanteita, kun Jumala sanoo ’ei’. Joskus tuo kielteinen vastaus on jotain, mitä jopa odotamme ja toivomme. Joskus se on ’ei nyt’ tai ’ei vielä’, mutta on toki tilanteita, että vastaus on pysyvän kielteinen.

Sana ’ei’ on huojentava silloin, kun kielteinen vastaus tulee asialle, josta emme itse pidä. Se on melko huojentavaa myös silloin, kun kielteinen vastaus liittyy asiaan, millä ei ole suurta merkitystä itsellemme. Se on huojentavaa myös silloin, kun Jumalan ’ei’ helpottaa valintaa – sulkee pois kiusaksi asti olleita vaihtoehtoja.

Mutta mitä tehdä, kun Jumala sanoo ’ei’, ja oma tahtoni sanoo ’kyllä’. Käydäkö tuolloin vastustamaan Jumalan tahtoa tai pyytämään toista ja kolmatta mielipidettä?

Omasta elämästäni voisin kertoa muutaman oikein maukkaan esimerkin tällaisesta tilanteesta kuin opiksi siitä, miten ei tule menetellä. Enpä …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , |

Miten pyörällä ajetaan?

Osaatko ajaa polkupyörällä? Oletko aina osannut? Vai oletko kenties joskus tuon taidon oppinut? Muistatko vielä miten pyörällä ajamisen opit?

Menikö sinun tarinasi niin, että löysit jostain paksun kirjan, jossa ei ollut lainkaan kuvia? Kirjassa oli satoja sivuja abstraktia tekstiä; perusteellisia kuvauksia laakereista, kulmanopeuksista ja vieläpä yleiskatsaus painovoiman ja kitkan toimintaan. Vai katselitko kymmenien tuntien perusteellisen opasvideon, jossa opetettiin pyöräilyn salat, minkä jälkeen osasit saman tien ajaa pyörällä?

Miten opinkaan pyöräilemään?

Vai heräsikö kiinnostuksesi pyöräilyyn, kun näit jonkun ajavan pyörällä? Ehkä vanhempasi näytti sinulle, miten kätevää on liikkua pyörällä. Kenties isä tai äiti ajoi pyörällä ja sait nähdä, miten se tapahtuu? Saitko näin seurata vierestä pyörällä ajamisen mallia?

Ehkä hetken katsottuasi olitkin jo valmis yrittämään itse? Pyöräily näytti houkuttelevalta ja …

Lisää...

Valkeaa pimeää

Kuopiosta pohjoiseen kohti Siilinjärveä mentäessä ylitetään Kallavesi. Kallansillat siltaketju yhdistää Kuopion Päivärannan Siilinjärven Vuorelaan. Suosaaren ja Tikkalansaaren välisen syväväylän kohdalla on siltaketjun korkein silta, mistä avautuu upea näkymä yli Kallaveden. Jos katsoo sieltä kohti Puijonsarvea, näkee korkealle nousevan synkänpuhuvan havumetsän.

Näkymä Kallavedelle Kallansilloilta.

Näkymän perusteella voi ajatella, että onpa siellä tasaisen tiheää havumetsää, mikä tietysti pitää paikkansa. Jos kuitenkin siirtyy sillalta sinne havumetsään, huomaakin löytävänsä paljon muuta kuin pelkän havumetsän. Muutaman vuoden Puijonsarven tiheiköissä liikkuneena voin vakuuttaa, että tuo synkkä metsä kätkee sisäänsä käsittämättömän kauniin ja monimuotoisen luonnon.

Tänään lähden Puijonsarven metsiin liikkumaan ja tiedän kokemuksesta, että jälleen kerran aistini tavoittavat matkalla jotain uutta ja sellaista, mitä en ole siellä aiemmin kokenut. Voisin tietty juosta vaihteeksi taas kerran sillalle katsomaan …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , , , |

Kysymättä neuvoa Herralta

Tiedämme kaikki, että aina on viisautta kysyä neuvoa Jumalalta. Näin siitä huolimatta, että joskus tuntuu siltä, että jäämme ilman vastausta. Voi olla, ettemme aina välttämättä ymmärrä Jumalan vastausta ja vastaus jää siksi uupumaan. Mutta toisaalta voi olla niinkin, että Herra luottaa meidän löytävän vastauksen itse, koska hän yksinkertaisesti on varustanut meidät riittävällä ymmärryksellä johdattaakseen meitä niin, että valitsemme jo sen perusteella hänen tahtonsa mukaan.

Kuuntelemme me sitten Jumalan ääntä tai emme, usein löydämme itsemme siitä tilanteesta, että joudumme vastaamaan päätöksien seurauksista ihmisten edessä. Voimme aina yrittää selittää heille päätöksiin johtaneita syitä, mutta viime kädessä on heidän valintansa uskovatko he sanaamme.

Ovat seuraukset päätöksestä inhimillisesti mitkä tahansa – ovat ne sitten ihmisten edessä toivottuja, ei toivottuja tai peräti toivottomia – oleellista on se, että pystymme …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , |