Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2019

Lyhyestä virsi kaunis

Pari viikkoa ennen tämän tekstin kirjoittamista sain etuoikeuden löytää mielenkiintoisen artistin. Saan kiittää löydöstäni Googlea, jonka musiikkipalvelu ehdotti minulle entuudestaan tuntematonta artistia sen perusteella, miten Goole on musiikkimakuani vuosien varrella ’oppinut’ tuntemaan. Artistin nimi oli Blanca.

Fariseus ja publikaani (Millais, John Everett, 1829-1896)

Kuluvalla viikolla kävin kiinni sunnuntain evankeliumitekstiin ja kuuntelin samalla tämän Blancan levyä ”Shattered” taustamusiikkina. Kävi kuitenkin niin, että yksi hänen kappaleistaan pysäytti minut. Jäin kuuntelemaan tarkemmin, mitä hän laulaa. Tuo kappale oli nimeltään ”Real Love”, josta on tehty myös espanjankielinen versio ”Amor Real”.

Kyseinen kappale sanoittaa varsin osuvasti yhden puolen siitä kertomuksesta, mistä pohjimmiltaan on kyse sunnuntain evankeliumitekstissä. Kyseessä on vertaus fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa.

Blancan kappaleen valikoitumisesta korviini en nyt …

Lisää...

Plasebo

Lääketieteellisissä kokeissa käytetään testattavan lääkkeen rinnalla tahallisesti tehotonta valmistetta, jonka teho perustuu lumevaikutukseen. Kyse on vähän samasta asiasta, kun lapsi kolhaisee kyynärpään ja isä ’parantaa’ sen puhaltamalla siihen. Ja kas kummaa – puhallus vie kivun, vaikka sillä ei ole mitään todellista vaikutusta kolhuun. Lumevaikutus riittää.

Lumelääkkeitä kutsutaan nimellä plasebo. Se on latinaa ja tarkoittaa suomeksi ’miellytän’. Mutta tiedätkö, miten tuo plasebo – ’miellytän’ on päätynyt merkitsemään lumevaikutusta?

Kolmannentoista ja neljännentoista vuosisadan aikana kirkossa otettiin käyttöön erityinen palvelus kuolleen muistamiseksi. Tuossa palveluksessa pappi johtaa seurakunnan rukoukseen kuolleen puolesta.

Liturgiassa seurakunta vastaa papin ensimmäiseen rukoukseen laulamalla latinankielisen Vulgata käännöksen psalmista 114 jakeen 9:

Placebo Domino in regione vivorum”.

Protestanttisessa Raamatussa tuo psalmi on numerolla 116 ja hieman eri tavoin käännetty, mutta latinankielinen versio kuuluu …

Lisää...

Lannistumaton rukous

Tuleeko mieleesi tilannetta, kun tahdoit jotain asiaa tai esinettä omaksesi aivan välttämättä, mutta saadaksesi tahtomasi tarvitsit toisten apua? Ensin ehkä epäröit pyytää. Kun sitten lopulta rohkaistuit pyytämään, saitkin ’odottamatta’ pyyntöösi kielteisen vastauksen. Jos asia oli sinulle tärkeä, et luovuttanut heti, vaan ehkä tiedostamatta käytit väsyttämiseen perustuvaa ’sinnikkään anomisen’ -tekniikkaa?

Sinnikäs leskivaimo (ensisöity fresko vuodelta 1881)

Lapset hallitsevat sinnikkään anomisen taidon luonnostaan hyvin. Vanhempana tiedät ne pitkät toistuvat keskustelut, joissa esiintyy sanat ”miksi”, ”ei, kun nyt”, ”täytyy saada”. Pienet lapset osaavat tehostaa pyyntöä lisäksi kehollisin keinoin; heittäytyminen esimerkiksi on yksi hyvistä tehokeinoista.

Muistan vuosien takaa esimerkiksi tapauksen, kun esikoispoikani Jan nelivuotiaana innostui ensimmäisen kerran jalkapallon pelaamisesta. Hän alkoi tuolloin hellittämättä vaatia, että hänen piti ehdottomasti …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , , |

Vähänkö fiksataan?

Vuorisaarnan rakastamista käsittelevän osan lopussa viidennen luvun päättävässä jakeessa Jeesus kehottaa seuraajiaan täydellisyyteen rakkaudessa:

”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48)

Vainko fiksataan?

Jeesus ei odota, että me ihmiset muuttuisimme yhden kehotuksen voimasta virheettömiksi tai täydellisiksi. Se on kehotus meille rakastaa muita ihmisiä niin kuin Jumala rakastaa meitä. Rakkaus, josta tässä puhutaan, voi syntyä ainoastaan Jumalan vaikutuksesta.

Kyseessä on paradigman muutos, jota kuvaa parhaiten sana transformaatio. Se tarkoittaa syvää muutosta – muutosta, jonka tuloksen näkee jatkossa muuttuneena elämänä.

Uutta vai fiksattua vanhaa?

Siinä missä pelkkä ’muutos’ korjailee mennyttä, transformaatio luo kokonaan uuden pohjan tulevalle. Tästä on kyse Jeesuksen sanoissa.

Tätä Jumalan ihmisessä tekemää transformaatiota sopii kuvaamaan George MacDonaldin esimerkki elävästä talosta. Mukailen hänen kertomustaan tähän. …

Lisää...

Mitä kuuluu?

Rakas ystävä, toivon, että sinulle kuuluu joka suhteessa hyvää ja että olet terve; sisäisestihän sinulle kuuluu hyvää.” (3. Joh. 2)

Näillä apostoli Johanneksen kirjeen tervehdyssanoilla tahdon tervehtiä tänään sinua. Toivon, että päivääsi kuuluu kaikkea hyvää.

Horatio Spafford: ”It Is Well with My Soul”

Sama tervehdys oli tiettävästi inspiraation lähde myös Horatio Spaffordin vuonna 1873 sanoittamalle virrelle ”It Is Well with My Soul”. Se kertoo sydämen syvästä rauhasta, jota ulkoiset seikat eivät kykene horjuttamaan. Siteeraan tähän sen ensimmäistä säkeistöä.

“When peace like a river, attendeth my way,
When sorrows like sea billows roll;
Whatever my lot, Thou hast taught me to knowa
It is well, it is well, with my soul.” (UM Hymnal, 377)

”Jos rauhani virtaa …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , , |

Jumalan matematiikkaa

Ihmisen logiikan mukaan ”enemmän on parempi” tai niin kuin sanalasku sanoo ”ei vara venettä kaada”.Ihminen puhuu minimistä ja maksimista, kun taas Jumalan maailmassa kaikki on täsmällistä. Mitä enemmän on resursseja ja voimaa käytössä, sen paremmat edellytykset on onnistua.

Gideon valitsee 300 sotilasta (Gustave Dore)

Edelleen ihminen puolestaan laskee tarvitsevansa ’pelivaraa’. Hän tahtoo varata mieluummin vähän yli tarvittavan siltä varalta, että tapahtuu jotain yllättävää, mitä ei välttämättä osata ennakoida.

Tilanteita, joissa me ihmiset toimimme toistuvasti juuri tällä tavoin on vaikka kuinka paljon. Varautuminen juhlien väkimäärään, eväsretken eväiden määrässä, jne. Varaudumme aina myös useamman erilaisen sään mukaan, ihan siksi, että kun sitä ei ikinä tiedä… Tarve ihannoida paljoa ja varautua mieluummin liialla onkin lähtöisin siitä, että me ihmispolot …

Lisää...

Näkyjä ja yön ääniä

Olin työmatkalla viikonloppuna Smidstrup Strandissa Tanskassa. Kokoonnuimme yhteen Pohjoismaiden ja Baltian alueelta kirkkomme keskuskonferenssin hallituksen kokoukseen. Pelkästään kulttuuritaustan vaihtelevuus lisää haastetta kokoontumisiin ja olipa käsiteltäviä asioitakin tällä kertaa paljon. Lisäksi osa kysymyksistä jakoi mielipiteitä ja herätti voimakkaita tunteitakin. Kun tähän vielä lisätään matkaväsymys ja yli 10-tuntiset palaveripäivät, on ymmärrettävää, että ärsyyntymiskynnys madaltuu sekin.

Auringon nousu meren rannalla.

Päätöspäivän aamun aloitimme ehtoollishetkellä kappelissa. Ennen ehtoollishetkeä kollega ohjasi joukkomme hiljentymään tutun Raamatun tekstin pariin (1. Kor. 12:12-26).

Lähestyimme tekstiä läntisen kirkon luostariperinteessä käytetyn neliaskelisen Lectio Divina -hiljentymisen menetelmin. Ajatus on lähestyä tekstiä henkilökohtaisen uskonelämän ravitsemiseksi niin, että ravinto tulee osaksi minua ja synnyttää elämässäni aikomuksen askelia.

Murusia pöydältä

Tekstin haaste minulle oli siinä, että teksti oli varsin tuttu ja olen siitä …

Lisää...