Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Kategoria: Saarnat

Saarnat ja pidemmät artikkelit

Oikea todistaja

Todistaminen on monelle tieteestä tuttu termi. Usein jokin ilmiö on sangen helppo kuvata tai jopa soveltaa käytäntöön, mutta ilmiön todistaminen joksikin, mitä sen sanotaan olevan, ei ole lainkaan niin mutkatonta.

Joskus silminnäkijä päätyy todistajaksi. (Kuva F. Muhammad Pixabaystä)

Erityisesti matematiikassa sen oppi huomaamaan. Oli sangen helppoa soveltaa opittua kaavaa tai lainalaisuutta, mutta sen todistaminen varmasti toimivaksi vaati huomattavasti suuremman ponnistuksen. Todistamisen tarkoitus on vakuuttua siitä, että havainnot tukevat sitä, mitä niiden oletetaan olevan.

Vastaavasti todistuksia ja todistajia on käytetty oikeudessa jo monet maailman ajat. Todistajalta ei kysytä mielipidettä, vaan hänen tehtävänsä on kertoa siitä, miten hän havaitsi tapahtuneen. Oikeutta ei kiinnosta ensisijaisesti todistajan omat ajatukset, vaan todellisuus niiden takana.

Todistuksella on oma merkityksensä myös hengellisessä kielenkäytössä. Se on tavallaan …

Lisää...

Sitoa ja päästää

Muistan nuorena isänävähän kateellisena seuranneeni sivusta, kun aikanaan poikakerhoissa minusta seuraava sukupolvi oppi sitomaan kunnolliset pitävät solmut, jotka oli vielä mahdollista avatakin.

Solmuja sitoen ja päästäen (Image by congerdesign from Pixabay)

Minuun tuo taito ei näet koskaan ole tarttunut, vaan käytännössä olen tähän päivään asti joutunut selviämään kahdella solmulla ja niiden variaatioilla: rusetti- eli vetosolmu ja perinteinen umpisolmu. Rusettisolmun saa auki, mutta se ei ole järin pitävä. Umpisolmu taas pysyy, mutta sitä ei saa auki. Ongelmat alkavat siitä, jos minun tarvitsee sitoa solmu, joka kestää vetoa ja on edelleen avattavissa.

Hengellisessä kielenkäytössä kuulee myös puhuttavan sitomisesta ja päästämisestä. Kuulee sidottavan henkivaltoja ja vapautettavan ihmisiä synnin tai henkivaltojen siteistä. Jäin pohtimaan tätä sitomista ja vapauttamista, kun luin päivän evankeliumitekstin, jossa …

Lisää...

Kuka? Minäkö?

Elämä on valintojen viidakko. Elämän matkalle mahtuu monta valintaa: helppoja ja vaikeita.

Palava pensas? (Image by Jeff Jacobs from Pixabay)

Ikävimpiä valintoja ovat ne, joissa tunnemme olevamme riittämättömät oikeaa tai ainakin houkuttelevaa valintaa kohtaan. Usein nämä tilanteet avautuvat eteen suunnittelematta.

Monelle meistä vaikein tilanne on oman riittämättömyyden kohtaaminen silloin, kun tuntee Jumalan kutsuvan tekemään jotain hänen valtakuntansa tulemiseksi. Tällöin toisessa vaakakupissa painaa pelko omasta riittämättömyydestä ja toisessa halu olla kuuliainen Jumalan kutsulle.

Mutta eipä riittämättömyyskään vielä mitään, jos Jumala kutsuu meitä jonnekin, minne me emme syystä tai toisesta tahdo mennä. Kyse ei ole enää riittämättömyyden voittamisesta, vaan siitä, että pitäisi voittaa pelkonsa edes astuakseen Jumalan kutsuun. Ja tuo pelko voi olla jokin asia, mikä syystä tai toisesta on kasvanut …

Lisää...

Tarvitsemme toisiamme – erilaisina

Jokaisella ihmisellä on oma paikka yhteiskunnassa. Tuo paikka ja yhteiskunnallinen asema voidaan määritellä esimerkiksi työn, siviilisäädyn, asuinalueen, harrastusten, iän, suvun tai ystäväpiirin perusteella – ihan miltä kantilta asiaa halutaan tarkastella.

Muurahaisilla on oma paikkansa heidän yhteisössään. (Kuva Tworkowsky Pixabaystä)

Asemasi yhteiskunnassa määrää paitsi toimeentulon ja ystäväpiirisi, myös nauttimasi arvostuksen yhteiskunnan jäsenenä. Suomalaisessa yhteiskunnassa yksilön arvostus yhteiskunnan jäsenenä määräytyy – ikävä kyllä – hyvin pitkälle sen mukaan, mitä osaat ja teet, kun taas vaikkapa itämaisessa kulttuurissa saamasi arvostus ja asema määräytyy pitkälti esimerkiksi suvun ja iän mukaan. Yksinkertaistaen länsi- ja itämaisen kulttuurin eroa voisi kuvata sanaleikillä: ”olet mitä teet – teet mitä olet”.

Yhteiskuntamme on eräänlainen kopio muurahais- tai mehiläispesästä, jossa jokaisella on oma paikka, mikä tekee hänestä …

Lisää...

Evankelistat ne menneitä muistelevat?

Muistelepa hetki jotain lukemaasi artikkelia tai kirjaa, jossa kerrottiin esimerkiksi jonkun merkittävän henkilön nuoruudesta, tiestä maineensa huipulle, hänen vanhuudestaan ja mahdollisesti vielä kuolemastakin. Tällaisia aikajärjestyksessä eteneviä henkilökuvia kutsutaan kirjallisuudessa elämäkerroiksi.

Evankeliumia paperimuodossa. (Kuva Pedro Ivo Pereira Vieira Pedin Pixabaystä)

Elämäkerrat ovat historiallista kerrontaa; ne kertovat tosiasioista, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä. Tosin elämäkerrat ovat yleensä tutkijan tai kirjailijan subjektiivisia näkemyksiä teoksessa käsiteltävän henkilön elämästä ja saavutuksista, minkä tähden elämäkerta harvoin täyttää historiankirjoitukselle ominaista objektiivisen pyrkimyksen vaadetta. Kansankielellä elämäkertaa voidaan kuitenkin pitää henkilöhistoriallisena kertomuksena, jonka kautta elämäkerran päähenkilön vaikuttimet ja ajalliset saavutukset tulevat ymmärrettävämmiksi, kun lukija saa yhtenäisen kuvan henkilön elämänvaiheista.

Ovatko evankeliumit elämäkertoja?

Entäpä sitten Raamatusta tutut evankeliumit? Eivätkö nekin ole elämäkertoja, joiden päähenkilö on historiallinen Jeesus? Eihän enää nykyään …

Lisää...

Arvaamatonta

Jokaiselle päivälle riittää omat yllätyksensä. Toiset ovat iloisia toiset vähemmän iloisia.

Uutisia, uutisia… mitä tänään tapahtuu? (Image by Krzysztof Pluta from Pixabay)

Elämään kuuluvat edelleen myös iloiset yllätykset, vaikka tiedotusvälineet uskottelevat ihmisille, että kaikki yllättävät tapahtumat ovat aina luonteeltaan epämiellyttäviä. En tiedä onko vallitseva negatiivisen tiedottamisen trendi harkittua pelolla hallitsemista, mutta siihen se monen kohdalla johtaa. Tai sitten on vain niin, että ihminen on taipuvainen kuulemaan huonoja uutisia luonnostaan.

Joka tapauksessa elämän pienet ilot jäävät huomaamatta, jos keskitytään pelkäämään maailmantapahtumia ja päivittelemään elämän epävarmuutta.

Elämän arvaamattomuus ja katoavaisuus

Toistuvat yllätykset ja ennakoimattomat tapahtumat kuitenkin kuuluvat elämään. Jos niitä ei olisi, ei elämääkään olisi niin monisyistä ja mielenkiintoista. Nimittäin tuskin ihminen osasi päivänsä tapahtumia ennakoida paratiisissakaan ennen syntiinlankeemusta, vaan jokainen …

Lisää...

Se on pienestä kiinni

Esitänpä sinulle saman kysymyksen, jonka vanginvartija aikanaan esitti Paavalille ja Silakselle: ”Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?(Ap. t. 16:30).

Tätäkö vain on ”suun tunnustus”? (Kuva Peggy und Marco Lachmann-Anke Pixabaystä)

Tämä on varmastikin se kysymys, minkä toivomme mahdollisimman monen esittävän vilpittömin aikein ja tosi tarkoituksella. Tämän kysymyksen mekin toivoimme kuulevamme, kun olimme edustamassa Herraamme paikallisilla markkinoilla yhteiskristillisellä markkinateltalla.

Rehellisyyden nimissä on varmaan myös todettava, että vaikka toivomme kuulevamme tuon kysymyksen monien niiden meille rakkaiden ihmisten suusta, joita muistamme rukouksin, niin kysymys herättää monessa meissä myös pientä arkuutta. Moni miettii, että miten osaisi vastata tähän kysymykseen niin, että kysyjä varmasti ymmärtää vastauksemme oikein ja tuntee sen, miten tärkeästä asiasta siinä meille on kyse.

En tiedä, miten …

Lisää...