Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2019

Taivaallinen tooga

Olin muutama viikko sitten taas kerran Tallinnassa työmatkalla ja tätä kirjoittaessa olen puolestani matkalla Kööpenhaminaan. Maasta toiseen matkustava henkilö tarvitsee passin. Se on todistus hänen kansalaisuudestaan. Passi takaa haltijalleen oikeudet sen maan kansalaisena, keneksi passi hänet identifioi.

Rooman kansalaisen tooga-asuste.

Passiin on koottu joitain tuntomerkkejä, jotta passin haltija voidaan tunnistaa. Tuntomerkit ovat syntymässä saatuja ominaisuuksia. Passissa ei sen kerrota haltijan ammatista, urasta, varallisuudesta, tms. Se ei kerro elämänvalinnoista; eikä passia anneta yhteiskunnallisesti hyvien tekojen perusteella eikä sitä evätä pahojen tekojen tai ansiottomuuden tähden. Vaikka passin perusteella rajaviranomaiset saavat tiedon etsintäkuulutuksista tms. niin siitä huolimatta passi ei varsinaisesti kerro sitäkään. Siinä on vain tuntomerkit ja vakuus kansalaisuudesta.

Kansalaisuus puolestaan määrittelee oikeudet ja velvollisuudet, mitä yhteiskunta asettaa jäsenelleen. Esimerkiksi Suomen kansalaisuus pitää …

Lisää...

Ei ole mieletön hän…

Philip James Elliot lempinimeltään ”Jim” (1927 – 1956) oli evankelinen lähetyssaarnaaja. Minä puolestani opin tietämään hänet ja jotain hänen elämäntyöstään hänen nimissään kulkevan sanonnan kautta. Sanonta on itse asiassa hyvin samankaltainen kuin Philip Henryn (1631-1696) vastaava lausahdus.

Jim Elliot

Jimin vuonna 1949 päiväkirjaansa kirjoittama versio sanonnasta kuuluu näin:

”He is no fool who gives what he cannot keep to gain that which he cannot lose.”

”Ei ole mieletön hän, joka luopuu sellaisesta, mitä ei voi pitää, saadakseen sellaista, mitä ei voi menettää.” (Jim Elliot)

Sitaatti on elänyt ihmisten huulilla tehden tunnetuksi sanojen alkuperäisen kirjoittajan ja ne tapahtumat, jotka hänen elämäntarinaansa liittyivät. Sitaatin voima ei ole sen nerokkuudessa, vaan se on siinä, mitä henkilö sanojen takana edusti ja osoitti elämällään.

Koska …

Lisää...

Eloa on paljon

Olet kuullut kysyttävän ”onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?” Tätä kulunutta vertausta puoliväliin täytetystä / tyhjennetystä lasista käytetään usein havainnollistamaan pessimistin ja optimistin erilaista tapaa arvioida maailmaa. Optimisti näkee lasin puoliksi täynnä, eli siinä on vielä paljon juotavaa. Samainen lasi on pessimistin mielestä puoliksi tyhjä, eli juoma on hänestä jo melkein loppu.

Eloa on paljon

Tuskin kukaan on aina optimisti tai pessimisti kaikessa, vaan jokaisella on taipumusta optimismiin ja pessimismiin vähän eri asioissa. On tilanteita, joissa toinen kokee itsensä uhatuksi ja hän pyytää Jumalalta varjelusta, kun taas toinen näkee siinä mahdollisuuden ja etsii johdatusta tai siunausta Jumalalta. Ja kun tilanne vähän muuttuu, saattaa muuttua osatkin päinvastoin.

Eloa paljon vaiko työmiehiä vähän?

Matteuksen evankeliumin yhdeksännen luvun loppupuolella on …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , , |

Tehtävien taitteessa

Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku pikakelaa historian luomisen hetkestä Uuden liiton ajan alkuun. Siinä vanhan liiton viimeinen sanansaattaja – Johannes Kastaja – viitoittaa tien uuden ajan kynnykselle:

”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29b)

Johannes todistaa Jesajan puolivuosisataa aikaisemmin kirjoittaman profetian täyttyneen Jeesuksessa Kristuksessa (Jes. 53:6-7). Oli tullut aika astua uuteen. Tästä eteenpäin lukija seuraa Jumalan lupauksen täyttymistä Kristuksessa evankeliumin viimeiseen lukuun saakka.

Jeesus kohtaa opetuslapset rannalla

Johannes ei lopeta evankeliumiaan ’loppuun’. Hän on tuo lukijan Jeesuksen elämän vaiheiden läpi uuden ajan alkuun. Olemme tilanteessa, missä uusi liitto Kristuksessa on astunut voimaan. Viimeisessä luvussa lukija astuu aikakauteen, jossa hän itsekin parhaillaan elää. Evankeliumin viimeinen luku istuttaa meidät omalle paikallemme Jumalan pelastussuunnitelman seuraavaan näytökseen eli Pyhän Hengen ja …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , |