Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Kategoria: Hartaudet

Hartaustekstejä, ihmetystä ja ajatelmia Jumalasta, elämästä.

Sävyisät, hiljaiset ja kärsivälliset

Tällä kertaa puhutaan kahdella sanalla aiheesta ’nöyryys’. Nimittäin englanninkielessä sanaan ’nöyryys’ viitataan kahdella eri sanalla: ”meekness” ja ”humbleness”. Ja sama pätee kuvattaessa ihmistä nöyräksi. Hän on nöyrä eli ”meek” tai ”humble”.

Eläimiä me pidämme monesti nöyrinä ja sävyisinä. Miten lie… (Kuva Carlos Barengo Pixabaystä)

Suomenkielen ’nöyrä’ on merkitykseltään lähempänä jälkimmäistä ’humble’ -sanaa. Hyvä esimerkki siitä on Jeesuksen opetus itsensä ylentämisestä ja alentamisesta (Luuk 14:6-11). Se päättyy kehotukseen, joka kuvaa suomenkielen nöyryyden käsitettä:

”Joka itsensä korottaa, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luuk 14:6-11)

Mainitsemani ’meek’ viittaa erilaiseen nöyryyteen – suomenkielessä puhutaan sen kohdalla sävyisyydestä. Ja tuo sävyisyys on sille yksi käännösvastine Jeesuksen vuorisaarnan autuaaksijulistuksessa …

Lisää...

Sinäkö se olet?

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjoitti oheisen tutun jakeen tutkielmansa päätteeksi, jossa hän on kuvaa Kristusta ainutkertaiseksi ylipapiksi.

Palatseja ja valtaistuinsaleja. (Kuva Adam Derewecki Pixabaystä)

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. (Hepr. 4:16)

Kirjoittaja kehottaa painokkaasti meitä lähestymään Herraa siitä huolimatta, että hän on ehkä asemallisesti katsoen ylhäinen ja siksi mielestämme vaikeasti lähestyttävä.

Arvovaltaiset ja etäiset

Ja näin se on meidän maailmassamme. Olin aikoinaan majoittuneena samassa korttelissa – jopa viereisessä hotellissa – Yhdysvaltain silloisen presidentin George W. Bushin kanssa. Ja siellä kuulkaa vilisi silmäätekeviä virkamiehiä kuin myös raskaasti aseistettuja turvamiehiä. Ei ollut puhettakaan, että olisin kävellyt presidentin hotelliin tapaamaan häntä ja vaihtamaan kuulumisia ’naapurien’ kesken.

Samoin olen istunut …

Lisää...

Olehan siin’

Aloitetaan lukemalla kappale apostoli Paavalin epistolaa korinttilaisille. Teksti on tavallisen tuttu ainakin kaikille teille, joille tuo sana ’epistola’ kuuluu normaaliin käyttösanastoon.

Mitä näen? Oman matkani, itseni vai maiseman? (Kuva Anja-#pray for ukraine# #helping hands# stop the war Pixabaystä)

”Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia. – Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa häntä? Mutta meillä on Kristuksen mieli.” (1. Kor. 2:14-16)

Jo lukiessani tekstiä mieleeni piirtyi kuva korintin seurakunnan tilanteesta ja samalla tietoisuuteeni palasi kuin taikaiskusta joukko erilaisia selityksiä ja tarkennuksia siitä, mitä Paavali …

Lisää...

Kaita tie: ”miehille, jotka kulkevat omia polkujaan”

Edellisessä loppuviikon tekstissä (Ihmisen ikuinen) olin vielä kansallispuiston tunnelmissa.

Tämä polku lienee sellainen ’kaita’. Kuva Salamajärveltä.

Taidan jatkaa tällä kertaa kansallispuiston tunnelmiin sopivalla teemalla, vaikka ajatus tekstiin nousikin täällä Kuopion Puijon ja Neulaniemen tutuilla poluilla kulkiessani. Otsikossa lukee ”kaita tie”, mutta yhtä hyvin siinä voisi olla ”kaita polku”.

Kapea, kapeampi, kaita

Vanhempien kirkkoraamattujen käyttämä sana ”kaita” on jäänyt elämään kristilliseen sanastoon, vaikka muutoin suomenkielessä ”kapea” on sen korvannut. Eikä ’kaita’ adjektiivina ollut kovin yleinen edes 1933/38 tai 1776 kirkkoraamatuissa. Useammin ’kaita’ esiintyi niissäkin verbinä; taivutusmuotona sanalle ”kaitsea”.

On perin merkillistä, että tuo ”kaita tie” ja ”kaita polku” ovat jääneet kummittelemaan uskonnolliseen kieleen. Käytännössä ne viittaavat yhteen …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , , |

’Ihmisen ikuinen’

Viime viikolla vietin kesälomani viimeisiä päiviä. Vaikka virkavapaalla vielä jonkin aikaa jatkan, olen palannut opintojeni pariin ja arkeen lomalaisen vapaudesta.

Vanha puu ikimetsässä. (Pyhä-Häkki kansallispuisto, kuva Jori Brander)

Vietin tuon viikon Salamajärven kansallispuistossa Hirvaankierrosta vaeltaen. Paluumatkalla vietin vielä vajaan päivän pienehkössä Pyhä-Häkkin kansallispuistossa. Pyhä-Häkin luonto on ikimetsää – satoja vuosia vanhaa metsää. Vanhassa metsässä on yksi petäjä ylitse muiden. Opasteen mukaan se on torrattanut siinä 1500-luvulta saakka. Minun tuli sääli: katsella nyt ihmisen typeryyttä puoli vuosituhatta. Nämä vanhan petäjän näkökulmasta keskenkasvuiset ihmiset toistavat samat virheet sukupolvesta toiseen.

Mitäpä minä sitä tähän sanailen; Saarnaaja tämän kiteyttää mainion kirjansa johdantoluvussa.

”Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti. Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas. Tuuli menee etelään ja …

Lisää...

Teoin ja totuudessa

Ajatus tähän tekstiin nousi jo paljon aiemmin, kun luin artikkelia Iso-Britannian edesmenneestä pääministeristä Margaret Thatcherista.

Margaret Hilda Thatcher (1925-2013)

Artikkeli palautui mieleeni, kun teen parhaillaan opintoihini yhtä tutkinnon osaa Lontoossa sijaitsevaan kouluun. Siellä pienryhmäni vertaisvalmentajat ovat kummatkin Englannista. Keskusteluissa usein sivuamme yhteiskuntiemme erilaisuuksia ja politiikkaa, joten siitä tuo Margaret nousi mieleeni.

Margaret Thatcher oli tiukan linjan poliitikko, joka ei pelännyt sanoa mielipiteitään. Kärkevillä kommenteilla ja kovilla päätöksillä hän hankki itselleen lisänimen ’rautarouva’ sekä suuren joukon vastustajia. Täydellinen hänkään ei ollut. Hänen maineestaan kertoo paljon se, että suuri joukko brittejä juhli hänen kuolemaansa, vaikka kuoleman aikaan pääministerikaudesta ja aktiiviurasta politiikassa oli kulunut jo vuosikymmeniä.

Eräässä TV-haastattelussa tammikuussa 1980, jossa keskusteltiin epätasa-arvosta. Itse en tätä haastattelua muista, vaikka olenkin ollut jo melkein …

Lisää...

Rikkinäistä astiaa, Jumala rakastaa

Aikamme ihminen on ehdollistunut arvostamaan uutta ja ehyttä, pystyvää sekä oppinutta. Ovat hyviä ominaisuuksia ja olen ehdollistunut itsekin arvostamaan niitä.

Rikkinäinen astia. (Kuva Christoph Schütz Pixabaystä)

Onhan se nyt toista tuntea älykellon värinä ranteessa kuin vaihtaa taas paristo vanhaan naarmuiseen Citizenin digitaalikelloon. Jos et tiedä, mikä tuo ’digitaalikello’ on, poikkea museossa. Siellä on muutakin minun lapsuuteeni kuuluvaa. Oppineisuuden ja kyvykkyyden arvostus on hyvä asia sekin. Mieluusti kuulen alansa osaajaa tai pyydän apuun pystyvän. Ostan palvelun toimittajalta, joka kykenee tilauksen täyttämään enkä siltä, joka lupaa halvalla, mutta toteutus ontuu.

Koen kuitenkin, että tämä uuden, ehyen, pystyvän ja oppineen arvostus on jossain suhteessa mennyt liian pitkälle. Aivan niin kuin se vanha digitaalikello ei kykenisi aikaa kertomaan, vaan pyydän toisen mielipiteen älykellolta. …

Lisää...