Tällä kertaa olemme Jeesuksen matkassa Juudeassa, kun hän lähettää opetuslapset edellään lähetysmatkalle lähialueen kaupunkeihin. Tekstissä opetuslapset kulkevat he Jeesuksen valtuuttamina ja heidän kättensä kautta ilmeisen monet ihmiset tervehtyvät sairauksista ja vapautuvat henkivaltojen siteistä.

Lähetysmatkalla niin kuin aina elämässä Jumala valaisee tiemme kuin auringon valo. (Kuva Jori Brander)

Teksti on kokonaisuudessaan pitkähkö 20 jakeen jakso Luukkaan evankeliumista (Luuk. 10:1-20), josta poimin tähän muutaman jakeen tarkemmin tarkasteltavaksi. Voit tähän alkuun lukea koko tekstin, vaikka sitä emme kokonaisuudessaan käsittelekään. Lähtekäämme matkaan!

Ennen matkaa

Evankeliumin teksti alkaa johdantojakeella, jossa kerrotaan lyhyesti tilanteesta ja siitä mitä seuraavaksi tapahtuu:

”Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.(Luuk. 10:1)

Jeesus lähetti tällä kertaa 72/70 opetuslasta – varhaiset käsikirjoitukset poikkeavat lukumäärän osalta toisistaan. Tarkka lukumäärä ei kertomuksen kannalta ole tärkeä. Lukumäärä kertoo vain sen, että tässä vaiheessa Jeesuksen toimintakautta häntä seurasi huomattavasti suurempi opetuslasten joukko, mitä me yleensä ajattelemme häntä seuranneen. Opetuslapsia oli siis enemmän kuin ne 12, jotka tunnemme nimeltä apostoleina.

Tämä on toinen kerta, kun evankeliumeissa Jeesus lähettää opetuslapset edellään julistamaan kaupunkeihin. Näin on toki voinut tapahtua useamminkin, mutta evankelistat kertovat vain näistä kahdesta kerrasta. Ohjeistus opetuslapsille oli kutakuinkin sama nyt kuin ensimmäiselläkin kertaa Galileassa (Matt. 10:1-11:1; Mark. 6:7-13; Luuk. 9:1-6). Tälläkin kertaa Jeesus muistutti opetuslapsia kaupunkien epäuskosta miltei samoin sanoin kuin ensimmäiselläkin kerralla (Matt. 11:20-24).

Kyseessä on silti eri tilanne – ei saman tarinan toisinto eri sanoin kerrottuna, koska myös Luukas mainitsee evankeliumissa ensimmäisen matkan (Luuk. 9:1-6), jolloin lähetettiin ’vain’ 12 apostolia. Ensimmäisellä kertaa Jeesus lähetti opetuslapset Galilean kaupunkeihin, nyt oltiin eteläisemmässä Juudeassa.

Vaikka Jeesus Luukkaan evankeliumin puheessa muistuttaa opetuslapsia Galilean kaupunkien epäuskosta, tapahtui opetuslasten lähettäminen tällä kertaa siis Juudeassa, sillä Luukas kertoi jo aiemmin tekstissä Jeesuksen jättäneen Galilean ja lähteneen Juudeaan (Luuk. 9:51-54). Samoin kohta käsitellyn tekstin jälkeen, kun opetuslapset palaavat matkalta, Luukas kertoo Jeesuksen matkaavan Betanian seudulla eli Juudeassa Jerusalemin välittömässä läheisyydessä (Luuk. 10:38).

Jeesus menetteli Juudeassa samoja periaatteita noudattaen kuin Galileassakin. Hän lähetti tälläkin kertaa opetuslapset pareittain / kaksittain julistamaan evankeliumia Juudean alueen kaupunkeihin. Näin hän teki siksi, että hänen rajallinen aikansa ei riittänyt kaikkien kaupunkien perusteelliseen kiertämiseen itse. Hän tarvitsi opetuslasten ’apua’, jotta he kulkivat edellä valmistamassa ihmisiä kohtaamaan Jeesuksen itsensä, kun hän tulee heidän perässään. Jeesus ei aikonut ohittaa näitä kaupunkeja ja kyliä, vaan hän vierailisi jokaisessa itse opetuslasten jälkeen. Opetuslasten etukäteisvierailut palvelivat esivalintaa siinä, että tuskin Jeesus vieraili niissä kylissä, missä hänen opetuslapsiaankaan ei otettu vastaan (Luuk. 10:10-11). Näissäkin kaupungeissa toki tuli sanoma valtakunnasta julistetun opetuslasten suulla.

Jeesus lähetti heidät lähetettiin kaksittain. Näen käytännön sopivan oikein hyvin yleensä seurakunnan toimintaperiaatteeseen tehdä Jumalan valtakunnan työtä yhdessä – ei yksin. Valinta lähettää opetuslapset kaksittain voidaan tulkita myös osaksi heidän työtään todistajana. Opettihan Mooseksen laki, että kahden tai kolmen todistajan sanalla oli jokainen asia vahvistettava (5. Moos. 17:6).

Tehtävänannossa kannattaa panna merkille myös merkityksellinen ilmaus ”Herra valitsi”. Sanonta esiintyy vain Luukkaan tekstissä – tässä ja myöhemmin Apostolien teoissa (Ap. t. 1:24). Se tarkoittaa ’tehtävän osoittamista, esiin asettamista, tunnetuksi tekemistä, julistamista’ jollekin. Valinta korostaa myös opetuslapsijoukon suuruutta. Heitä oli enemmän kuin 72, koska Jeesus valitsi heidän keskuudestaan todistajat, jotka hän lähetti kaupunkeihin ja kyliin.

Lähetysmatkalla

Jeesus lähetti opetuslapset kyliin valmistamaan ihmisiä Jeesuksen tulemiseen ja todistamaan siitä, mitä he olivat nähneet ja kuulleet. Jokainen kylä sai kuulla etukäteen Jeesuksesta kahden todistajan suulla -todistajanlausuntona, joka oli jopa juridisesti pätevä todistus.

Opetuslasten tehtävä oli valmistaa ihmisten sydämet ja mielet, koska Jeesus itse ”tulisi” heidän jälkeensä. Toisin sanoen opetuslapset kertoivat ihmisille, kuka oli tulossa heidän kyläänsä vierailemaan ja mitä hänellä oli heille annettavaa. Heidän tehtävänsä oli saada yhteys paikallisiin asuakkaisiin, julistaa heille evankeliumia ja nähdä, miten Jumala vahvistaisi heidän todistuksensa tunnusteoin ja merkein:

Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’(Luuk. 10:8-9)

Maininta ”syökää, mitä teille tarjotaan” liittyi juutalaisten tiukkoihin ateriointi ja ruokasäädöksiin. Opetuslapset kohtasivat sekä Juudean pohjoispuolella Samarian kaupungeissa että Jordanin itäpuolen pakana-alueen kaupungeissa pakanoita. Jeesus kehotti heitä olemaan hetken kiinnittämättä huomiota puhtaussäädöksiin, jotta he saattoivat lähestyä syntisiä’ ja aterioida heidän kanssaan. Jos he aikoivat saada ihmiset kuulemaan sanomansa, heidän piti hyväksyä heidät sellaisina kuin he olivat jättäen hetkeksi omat epäluulonsa syrjään.

Jumala vahvisti heidän todistuksensa antamalla heidän käsiensä kautta terveyden useille, jotka sitä etsivät. Voimme vain kuvitella, mitä valtavia ihmetekoja opetuslapset näkivät ja kokivat, kun he kulkivat kaupungista toiseen Jeesuksen nimessä. Ainakin heidän raporttinsa matkalta oli vähintään innostava:

Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi.(Luuk. 10:17)

Entä mikä oli opetuslasten todistuksen ja julistuksen sanoma? Se oli: ”Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.” Ja niin todella myös oli. He kulkivat Jeesuksen edellä ja valmistavat ihmisiä vastaanottamaan Jeesuksen kyläänsä ja kaupunkiinsa.

Sama tilanne on tänään. Vaikka Luukas kertoo ajasta, jolloin Jeesus käyskenteli ihmisenä keskellämme, sama viesti, sama todistus, samat keinot ja Pyhän Hengen vahvistus ovat meidänkin ’aseemme’. Mekin julistamme Herran paluuta, hänen tulemistaan kirkkaudessa ja valmistamme ihmisiä kohtaamaan hänet, kun hän tulee.

Meidänkin tehtävämme on ’aterioida’ heidän kanssaan, todistaa heille siitä, mitä olemme itse kokeneet ja kertoa heille kuinka ”Jumalan valtakunta on tullut heitä lähelle.” Se on meidän tehtävämme ja Jumalan Pyhä Henki vahvistaa sanoman ihmein ja tunnusmerkein, jos ne palvelevat kohtaamiemme ihmisten uskoa sanomaamme. Jos ihmiset eivät ole myötämielisiä sanomalle eivät edes ihmeet käännä heidän mieltään (Luuk. 10:10-11).

Lähetysmatkan jälkeen

Lähetysmatkan jälkeen opetuslapset palasivat takaisin Jeesuksen seuraan – varsin innostuneena kaikesta matkalla tapahtuneesta, kuten jo edellä totesin:

Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: ’Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi.’(Luuk. 10:17)

Ei ole vaikea kuvitella itseään tähän iloiseen todistajien joukkoon. He olivat nähneet jotain sellaista, mitä eivät ehkä odottaneet tapahtuvan, vaikka tiesivät Jeesuksen tehneen tunnustekoja ennenkin. Sanalla sanoen opetuslapset olivat ’täpinöissään’. Olihan tässä 72 todistajan joukossa 60 ensikertalaistakin, jos oletetaan, ettei Jeesus aikaisemmin ollut lähettänyt kuin ne 12 apostolia edellään kaupunkeihin todistamaan itsestään.

En tiedä, miten sinä olisit reagoinut opetuslasten vilpittömään riemuun, kun he palasivat takaisin Jeesuksen seuraan, mutta Jeesuksen suhtautuminen palanneiden riemuun ei kuitenkaan jostain syystä ollut varauksetonta.

Opetuslasten riemu kieli Jeesukselle siitä, etteivät he olleet täysin ymmärtäneet itsekään julistuksensa syvintä olemusta ainakaan sen suhteen, mitä tulee pelastuksen lahjan arvoon. Jeesus päättääkin vähän toppuutella ’poikia’. Sanon poikia, vaikka tiedämme Jeesuksen seuraajissa olleen myös jonkin verran naisia, koska viralliseksi todistajaksi kelpuutettiin juutalaisessa yhteiskunnassa vain mies. Jeesus sanoi heille:

Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä.(Luuk. 10:18-19)

Tätä Jeesuksen vastauksen alkuosaa kuulee siteerattavan usein kovin mahtipontiseen ja uhmakkaaseen sävyyn jokseenkin samalla innolla, jolla opetuslapset raportoivat matkastaan Jeesukselle. Silmät kiiluen puhutaan näistä ihmeistä ja uhkutaan jopa hieman uhmakkaasti vihollista vastaan.

Lupaus vallasta ja voimasta on totista totta niin kuin olivat kaikki ne matkalla toteutuneet tunnusteot, joista opetuslapset raportoivat ja todistivat Jeesukselle. Sitä emme kiellä – ja tänäkin päivänä näemme Jumalan vahvistavan evankeliumin ihmein ja merkein – siitä voin itsekin todistajana puhua.

Mutta jakeet 18 ja 19 eivät silti ole Jeesuksen vastauksen ydin, vaikka me Jeesuksen seurassa olijat kiinnitämme huomion mieluusti juuri kaikkeen siihen, mitä niissä mainitaan. Missä ihmeitä tapahtuu, siellä sanomme Jumalan toimivan, eikö totta? Silti Jeesuksen vastauksen ydin tulee vasta seuraavassa jakeessa, johon Jeesus myös päättää puheensa:

Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.(Luuk. 10:20)

On valtava tosiasia, että Herra toimii omiensa kautta tehden ihmeitä ja voimatekoja. Se on valtavaa, mutta se ei ole suurin ilon aiheemme, vaan ihmeet ja merkit ovat nekin ’vain’ seuraus suurimmasta ihmeestä, josta meillä jokaisella on täysi syy iloita.

Ihmeet ja merkit ovat valtava siunaus koko Herran seurakunnalle, mutta ne eivät ole uskomme sisältö, tarkoitus tai päämäärä, vaan uskomme sisältö on evankeliumi, Jeesus Kristus. Opetuslapset harhautuivat ihannoimaan hedelmää sen puun sijaan, mistä hedelmät kasvoivat.

Tärkein kaikesta oli sanoma, jota he olivat julistaneet ja josta he olivat todistaneet. Siitä heidän tuli iloita. Ei niinkään siitä, mitä Jumala teki vahvistaakseen sanoman, vaan siitä, että saman sanoman voimalla hekin olivat pelastetut:

Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.

Elämämme suurin ilonaihe on ilosanoma, jossa meillä on pelastus: Jeesus Kristus on kuollut puolestasi, jotta sinulla on iankaikkinen elämä. Mikä on parempi todistus lähettäjästämme Herrasta Jeesuksesta kuin ilo pelastuksesta? Jos emme itse iloitse pelastuksesta ja tunne sen arvoa, miten me voimme vakuuttaa jonkun muun lahjamme arvosta! Jos ’myyjä’ ei usko omaan ’tuotteeseensa’, ’ostaja’ ei voi olla huomaamatta sitä. Vilpitön ilo pelastuksesta Kristuksessa on paras todistus hänestä; kaikki muu hyvä seuraa sitä.

Lopuksi kerraten

Kun nyt Jeesus on sanonut asiansa, olemme tässä niiden 72 opetuslapsen kanssa jälleen kerran jokseenkin hämmentyneet Jeesuksen seurassa. Siinä missä me iloitsimme ihmeistä, mitä silmät näkivät ja korvat kuulivat, Jeesus palauttaa meidät takaisin julistuksen ytimeen.

Suurin ilosanoma on se, että nimesi on kirjoitettu taivaan kirjaan. Pelastus ei ole jotain mitä hetken teemme tai koemme, vaan se on jotain pysyvää, mitä Jeesus on tehnyt ja kokenut meidän sijastamme.

Pelastuksen lahja on pysyvä – ja sellaisena se on vastakohtainen ihmeille, jotka tämän ajan katoavaisuuden lain mukaan lakkaavat olemassa enemmin tai myöhemmin.

Uskon, että samasta asiasta Jeesus tahtoo muistuttaa meitä tämän päivän evankelistoja ja todistajia. Kun menemme ’kyliin’ tai ’kaupunkeihin’, on tehtävämme pitää sanoma esillä, koska sen todistajia me olemme. Teemme mitä tahansa, älkäämme unohtako, mikä on pysyvää ja arvokasta.

Mielemme kiintyy kovin helposti ulkoiseen suuruuteen, mutta muistakaamme arvottaa kaikki mieluummin sen mukaan, mikä kestää ja kantaa silloin, kun käymme ajan rajan tuolle puolelle. Muistakaamme tämä järjestys niin julistuksessamme kuin myös siinä, mitä etsimme.

Onhan näet niin, että Jumala vahvistaa evankeliumin sanoman Pyhän Hengen kautta myös ihmein ja merkein silloin, kun me vähäuskoiset ihmiset niitä tarvitsemme. Tämä Jeesuksen sana vuorisaarnasta pätee tähänkin asiaan:

”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33)

Muistakaamme kulkea aina evankeliumi edellä niin omassa elämässämme kuin julistuksessakin. Jumala kyllä todistaa itsestään, jos vain julistuksemme haastaa häneen uskomaan:

”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.” (Mark. 16:17-18)

Pohdittavaa

Osaanko minä antaa pelastukselle arvon, joka sille kuuluu?
Antaako julistukseni pelastukselle arvon, joka sille kuuluu?