Tämän päivän varsin lyhyt ajatus rohkaiskoon sinua, joka koet avuttomuutta tai vastustusta kutsumuksesi tiellä. On asioita, jotka on nopeasti sanottu, mutta niiden omaksuminen voi viedä koko ihmisiän. Ehkä tämä on yksi niistä.

”Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.” (Kuva StockSnap Pixabaystä)

Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.(1. Kor. 15:57, 58)

Totuus, jonka tiedollinen omaksuminen on lähes itsestäänselvyys, mutta johon kuitenkin kompastelemme itse kukin aika ajoin.

Etenkin vaikeudet, joihin ei osaa varautua tai joita ei kykene omin avuin voittamaan, saavat ihmisen kyseenalaistamaan koko työn merkityksen. On turhauttavaa nähdä. kun vuosien työ valuu hiekkaan vain jonkin onnettoman ’sattuman’ tähden. Tällöin helposti herää kysymys: ’miksi näkisin vaivaa?’ Ehkä Herra ei tarvitsekaan osuuttani pelastussuunnitelman eteenpäin viemiseen?

Vastoinkäymiset ovat elämän suola, siinä missä ilo ja riemukin. Pitäisikö Herran työn olla tästä poikkeus? Ei. Herran omat kasvavat elämänkoulussa samoilla ehdoilla kuin muutkin ihmiset. Jumala ei sanassaan luvannut, että kristityn palvelustehtävä olisi helppo, vaan päinvastoin. Tämän me jokainen tiedämme ja olemme valmiit myöntämään, eikö vain? Mutta vaikeampaa onkin myöntää, ettei Herran antama palvelutehtävä välttämättä ole edes nousujohteinen. Hyvin tehtyä tehtävää ei välttämättä seuraa ’parempi’ tehtävä tai arvostuksen kasvu. Kukaan ei välttämättä edes huomaa tehtävääsi. Jos sinusta tuntuu, että Herran työ on osaltasi aallonpohjassa, älä luovuta, sillä yksi asia on varma: ”Herra ei anna työsi mennä hukkaan”.

Herra pitää huolen työstään. Tuntui tai näytti sinusta aivan miltä tahansa, Herra vastaa työstään. Me olemme Jumalan työyhteydessä, joten voimme olla varmoja lopputuloksesta. Jumala ei epäonnistu eikä ihminen kykene pilaamaan Jumalan suunnitelmaa. Emme ehkä hahmota osuuttamme kokonaisuudessa, joten saatamme kokea epäonnistuneemme, mutta mielipiteestämme huolimatta, Jumala onnistuu. Työ, jonka hänen kanssaan teemme on tarkoituksenmukaista itsemme ja Jumalan suunnitelman kannalta. Lopputulos ratkaisee:

Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!”.

Työmme on riskitön sijoitus. Jumala antaa voimavarat, laatii suunnitelman, kouluttaa ja lopulta tekee työn kauttamme. Jumala varustaa sinut tehtävääsi niin, että kykenet suorittamaan sen juuri niin kuin Herra tahtoo. Herran työ merkitsee aina kasvua uskovalle, mutta kasvua ei koskaan tapahdu ilman kasvukipuja. Joka tapauksessa voit olla varma, tuntui miltä tuntui, että Herra huolehtii työstään eikä vaivasi ole koskaan turha.

Pohdittavaa

Voiko Jumala epäonnistua?
Ymmärränkö minä ihminen suvereenin Jumalan suunnitelmia?