Monelle, varsinkin näin kesäpäivinä, on varsin vaivalloista kaivaa Raamattu esiin ja tutkia sitä.

Jumalan suuruuden voi nähdä näinkin… (Kuva Stefan Keller Pixabaystä)

Toisaalta monet Raamatun luvut ja kirjat tuntuvat käsittämättömiltä ja vaikeatajuisilta toki sadepäivinäkin. Niitä monesti lukee kuin vanhoja jo tutuksi käyneitä kohtia. Raamattu tuntuu siis myös sadepäivänä olevan maailman vaikein kirja avata ja ymmärtää…

Tämä on totta erityisesti silloin, kun sen voisi avata kuin oven tuntemattomaan. Tällä tarkoitan sen avaamista ilman, että etsisin sieltä apua tai lohtua itselle tai toisille.

Kuinka paljon hedelmällisempää on avata pyhä kirja vain kohdatakseen Suuren Kirjailijan sen takana. Se on kuin kävisit sisään Taivasten valtakuntaan mystisestä ovesta. Niin erityisen vaikeaa tällainen avoin kohtaaminen tekstissä Jumalan kanssa on, että tällaiselle lukemiselle on keksitty ihan erityisiä nimiä. Kuka puhuu Raamatun mietiskelystä, sanan kontemplaatiosta, Lectio Divinasta, jne.

Kyse on kuitenkin perin yksinkertaisesta asiasta. Laittaa omat asiat ja odotukset syrjään ja antaa Jumalan täyttää tyhjä mieli ja puhua sanan kautta ihmiselle elämän sanoja. Sitä se on. Elämän täyteys ja kaiken oleellinen merkitys.

Voi, kuinka vaikeaa…

Tämä ei ole helppoa, vaikka se siltä sanoiksi puettuna vaikuttaakin. Mutta mitäpä sanat tietävät Hänestä, kuka asuu niiden takana.

Nostan tähän kuin lohduksi oheisen Pietarin kirjeen loppukehotuksista lainatun kohdan. Se lohduttaa sekä motivoi sinua ja minua jatkamaan Raamatun tutkimista – avoimin mielin.

”Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia. Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.” (2. Piet. 3:15-18)

Jos apostoli Pietarilla, joka sentään tunsi Jeesuksen ja Paavalin henkilökohtaisesti, oli ongelmia Paavalin teologian ymmärtämisessä, niin ei minullakaan liene syytä huoleen, kun en aina kaikkea ymmärrä.

Se, että Pietari kutsuu Paavalin teoksia paikoitellen vaikeatajuisiksi, ei ole Pietarin suusta loukkaus, niin kuin ehkä nykypäivänä moinen letkaus tulkittaisiin. Pietari päinvastoin ylisti Paavalin ymmärrystä todeten, ettei hän itse kykenisi tuottamaan yhtä vaativaa tekstiä.

Mutta oikeuttaako tietämättömyys tai se, ettei yksinkertaisesti ymmärrä lukemaansa, jättämään Raamatun nurkkaan pölyttymään, jos kerta kaikkiaan ei vain jotain siitä ymmärrä? – Päinvastoin! Sen pitäisi herättää lukijan tutkimaan, opiskelemaan ja näkemään entistä enemmän vaivaa Jumalan sanan edessä, kuten Pietarikin tekstissä kehottaa:

”Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.” (2. Piet. 17b-18)

On totta, ettei Raamatun opiskelu ja lukeminen pelasta ketään, vaan me kaikki pelastumme yksin armosta. Saamme kuitenkin vihjeitä siitä, mitä ja kuka Jumala oikeastaan on. Luulemme hänestä paljon, mikä kaventaa hänen suuruuttaan meidän elämässämme. Kun tulemme tietoiseksi hänen suuruudestaan, löydämme Raamatun Jumalan, joka on suurempi kuin korkein ajatukseni hänestä.

Miten voin tuntea Jumalan armon ja tahdon, jos en siitä ensin kuule? Ja yhtä aiheellista on kysyä, mitä hyötyä on lukemastani, jos en sitä tahdo uskoa tai kokea? Tieto on turhaa ja arvonta, jos se ei saa sijaa minussa. Ja kokemus on vajaa ja jopa väärä, jos se ei yhdisty siihen todellisuuteen, jonka Jumala on itsestään ilmoittanut todeksi.

On huolestuttavaa, jos uskoni nojautuu ainoastaan toissijaisiin lähteisiin, kuten saarnoihin, puheisiin, uskovien pohdintoihin, hengellisiin kirjoihin ja kirjoituksiin. Eikö kuitenkin loppuviimeksi uskon perusta ole Raamatussa, joten toki minunkin pitäisi ammentaa pohja mieluusti sieltä.

Raamatun tuntemus antaa uskolle vankan pohjan, mikä saa minut kykeneväksi ymmärtämään mihin uskon sekä puolustamaan uskoa vääriä käsityksiä vastaan. Väärät käsitykset estävät Jumalaa olemaan Kaikkivaltias elämässäni. Usein säikymme kyllä harhaoppeja, mutta kun kyse on arkipäivän elämän ’harhaopeista’, kehystämme ne huoneentauluiksi. Ne ovat niitä, jotka sanovat ”Jumala ei voi, koska…”, ”Jumalan pitää…”, ”En kelpaa, koska…”, ”Hän ei kelpaa…” jne. Näitä me hoemme kuin mantraa, ja niin kohotamme itsemme jälleen kerran Jumalan yläpuolelle häntä arvioimaan. Hoh, hoijaa!

Jos uskoni perusta on kuulopuheissa ja ihmisten (itseni mukaan lukien) mielipiteissä, mistä tiedän, mikä on totta ja mikä ei? Ilman Raamatun tuntemusta saatan tarpoa suuntaan jos toiseenkin tietämättä todellisuudessa yhtään minne kulkea. Ja samoin voi vaeltaa lopun ikäni Raamatun lehdillä koskaan Jumalaa tuntematta, jos en anna hänelle tilaa olla Jumala elämässäni!

Verraton tie

Pietari kehottaa meitä olemaan varuillamme, ettemme joutuisi väärien oppien vietäväksi. Hän ei kuitenkaan vain kehota varovaisuuteen, vaan menee neuvossaan askeleen pidemmälle. Hän neuvoo verrattoman tien, joka johtaa perille Jumalan luo. Hän nimittäin käskee meitä ”kasvamaan Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa”.

Tähän kehotukseen hän päättää koko kirjeen. Ja tämän kehotuksen annan itselleni kotiläksyksi loppuelämän ajaksi. Se on kokonaisvaltaista kasvua; ei tiedossa paisumista, ei kokemuksen mitätöintiä. Se on hengellistä kasvua. Ja tiedätkö, hengellinen kasvu ei ole kasvua kasvun vuoksi, että ihmisestä tulisi jokin ”hengellinen olento”. Hengellinen kasvu on kasvua ihmiseksi. Se on kasvua kokonaiseen hengelliseen ihmisyyteen, jossa me olemme kokonaisia ihmisiä Jumalamme edessä.

Ja miten muuten kasvan Herran tuntemisessa kuin viettämällä aikaa hänen yhteydessään ja kuunnellen hänen sanojaan? Kun siis ammennan Kristuksen tuntemusta hänen sanastaan ja puheesta elämässäni nöyrin mielin rukoillen ja tunnustaen tietämättömyyteni Pietarinkin mainitsemien vaikeiden tekstien edessä, avaa Jumalan Pyhä Henki Raamatun erehtymättömän sanan minullekin niin, että saatan ymmärtää sen, mikä milloinkin on kannaltani tärkeää.

Raamatun tuntemus ei tällöin pönkitä ylpeyttäni, vaan oppimani kiinnittää minut yhä lujemmin Kristukseen ja hänen armoonsa. Mutta, jotta tämä kaikki voi tapahtua, minun tulee uskollisesti avata Raamattuni ja sydämeni. On turha avata Raamattua jos sydän ei ole tyhjä ja avoin ottamaan vastaan, mitä Raamatusta sinne kaadetaan.

Mitä lähempänä Kristusta elän, sen selkeämmin ymmärrän hänen armoansa suuruuden. Toisin sanoen ymmärrän, etten ymmärrä hänen armonsa riittävyydestä juuri mitään!

Kun opin tuntemaan Herran, näen oman riittämättömyyteni ja hänen uskomattoman armonsa minua kohtaan. Ja juuri tuo armo saa minut tuntemaan itseni arvokkaaksi, sillä se mitä olen, olen sen yksin Jumalan armosta, Jumalan tahdosta ja Jumalan valinnasta.

Pohdittavaa

Mihin uskoni perustan?
Mihin perustuu elämäni arvot?
Miten opin tuntemaan Herran?