Elämä on valintojen viidakko. Elämän matkalle mahtuu monta valintaa: helppoja ja vaikeita.

Ikävimpiä valintoja ovat ne, joissa tunnemme olevamme riittämättömät oikeaa tai ainakin houkuttelevaa valintaa kohtaan. Usein nämä tilanteet avautuvat eteen suunnittelematta.

Monelle meistä vaikein tilanne on oman riittämättömyyden kohtaaminen silloin, kun tuntee Jumalan kutsuvan tekemään jotain hänen valtakuntansa tulemiseksi. Tällöin toisessa vaakakupissa painaa pelko omasta riittämättömyydestä ja toisessa halu olla kuuliainen Jumalan kutsulle.

Mutta eipä riittämättömyyskään vielä mitään, jos Jumala kutsuu meitä jonnekin, minne me emme syystä tai toisesta tahdo mennä. Kyse ei ole enää riittämättömyyden voittamisesta, vaan siitä, että pitäisi voittaa pelkonsa edes astuakseen Jumalan kutsuun. Ja tuo pelko voi olla jokin asia, mikä syystä tai toisesta on kasvanut painajaiseksi. Ehkä se on jopa entinen unelma, jonka toteuttaminen ei mennyt niin kuin piti. Ja ehkä tuosta unelmasta sittemmin kasvoi pelko ja painajainen.

Mooseksen matka alkaa uudelleen

Klassinen esimerkki edellä kuvatusta valintatilanteesta on Raamatun henkilönnimeltä Mooses kutsu Egyptiin.Hän joutui kohtaamaan paitsi riittämättömyytensä Jumalan osoittaman tehtävän edessä, myös pelkonsa ja menneisyytensä. Näitä kahta viimeistä me emme usein tule ajatelleeksi, kun luemme kertomusta Mooseksen kutsusta ja kadehtien mietimme, että kuinka valtavan hienoa on ollutkaan kohdata Jumala niin väkevällä tavalla palavan pensaan muodossa. Tästä kertoo tämän kerran teksti (2. Moos. 3:1-15).

Luemme sen tässä, mutta luetaan se kahdessa osassa ja vähän nurinkurisessa järjestyksessä. Jos teemme niin, emme ehkä pysähdy miettimään sitä, että miksi tuo Mooses noin estelee, vaikka Jumalan kutsu oli niin selkeä. Selkeähän se oli, mutta ehkä estelyyn liittyikin jotain muuta kuin pelkkää vaatimattomuutta tai retoriikkaa. Mooses esteli ihan tosi tarkoituksella. Ja Mooseksen syiden näkökulmasta ei yksi palava pensas vielä vakuuta siitä, että suunta mihin kutsutaan olisi oikea.

Luetaan tekstistä ensin kohta, jossa Mooses vastaa tuoreeltaan Jumalan esittämään kutsuun. Unohda ennen sitä kaikki, mitä on tapahtunut ennen dialogia ja kuvittele itsesi samaan tilanteeseen, kun kuulet Jumalan puhuvan sinulle keskellä vilkkainta työpäivää. Niinhän Jumala Mooseksellekin teki.

”Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?” Jumala sanoi: ”Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella.” Mooses sanoi Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Jumala sanoi vielä Moosekselle:
”Sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.” (2. Moos. 3:11-15)

Jumala siis valitsi Mooseksen johdattamaan kansansa pois Egyptin orjuudesta. Edellä käyty keskustelu ei ollut rekrytointitilanne eikä työhaastattelu. Jumala oli valintansa tehnyt jo ennen kuin faaraon tytär nosti Mooseksen Niilistä ja adoptoi hänet Egyptin prinssiksi.

Keskustelu Jumalan kanssa oli enemmänkin ilmoitusasia. Herra teki Moosekselle tiettäväksi, että tämmöistä tehtävää varten hänet oli luotu ja tähän elämään tuotu. Keskustelu oli muodollisuus; valinta oli jo tehty. Tämä oli enemmänkin Mooseksen keskustelu oman menneisyytensä kanssa.

Voisi jopa sanoa, että keskustelussa Jumala kaivaa esiin Mooseksen kerran jo hautaaman unelman, josta oli tullut hänen painajaisensa. Palataan tähän kohta uudelleen. Katsotaan nyt vähän, mistä tilanteeseen jouduttiin.

Mistä tultiin?

Kun luen kertomuksen, se herättää ajatuksia, että hyvähän se on vastata myöntävästi tuollaisen kokemuksen jälkeen. Samassa salaa toivon, että saisin itse kohdata Jumalan vähintäänkin yhtä ihmeellisellä tavalla. Ja näin ajatellessani saan omat kohtaamiset Jumalan kanssa kuulostaan vähäisemmiltä kuin tämän Mooseksen tapauksen. Silti kohtaamisissa on ollut täsmälleen sama Jumala ja hänen arvonsa ei ole muuttunut.

Väitän siis, että näillä ajatuksilla en tee oikeutta sen enempää tälle kertomukselle kuin niille, jotka Jumala on minun elämääni laittanut.

Moni ihmettelee kertomuksessa sitä, että miksi Mooses noin estelee. Olihan hänellä kaikki osaaminen, mitä tehtävään tarvittiin ja ennen kaikkea hänellä oli Jumalan lupaus siitä, että Herra on hänen kanssaan. Hänen ei edes tarvinnut miettiä sitä, että oliko kutsu aito… vai olikohan asia ihan niinkään? Luetaan tekstin alkuosa.

”Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: ”Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?” Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: ”Mooses, Mooses!” Mooses vastasi: ”Tässä olen.” Herra sanoi: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Herra sanoi vielä: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Herra sanoi: ”Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä ja kuullut, miten israelilaiset valittavat sortajiensa kovuutta. Minä tiedän kyllä heidän hätänsä. Olen tullut vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä ja viemään heidät Egyptistä maahan, joka on hyvä ja avara ja tulvii maitoa ja hunajaa, maahan, jossa nyt asuvat kanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset. Israelilaisten hätähuuto on nyt kantautunut minun korviini, ja olen nähnyt, kuinka kovasti egyptiläiset heitä sortavat. Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” (2. Moos. 3:1-10)

Eikö tämä tehtäväkuvaus vaikuta selvältä? Harvoin sitä uudessa työpaikassakaan saa näin selkeää selitystä työtehtävistä. Ei muuta kuin tartutaan toimeen. Mooses hallitsi kielen, tunsi vaikutusvaltaisia ihmisiä Egyptissä ja oli viisaskin. ”Ok, Herra. Hoidetaan homma.” Tämä olikin Mooseksen suunnitelma vielä ennen tapahtumia, jotka johtivat tämän Egyptin prinssin paimentamaan lampaita Siinain erämaahan.

Silloin Mooseksella oli kaikki valta ja mahdollisuudet – ainakin omasta mielestään, toteuttaa Jumalan suunnitelma, vapauttaa Jumalan kansa sortajien käsistä. Hänellä oli valta, voima, tahto ja periaatteessa kaikki, mitä hän mielestään tarvitsi pelastaakseen kansansa. Mutta miten kävikään? Yhden miehen vallankumous pysähtyi niin alkutekijöihin, ettei historia tiedä mitään sen alkamisestakaan…

Ja nyt Jumala otti ja ilmestyi Moosekselle 40 vuotta noiden ikävien tapahtumien jälkeen, kun Mooseksen oma vallankaappaus yritys tyrehtyi heti alkumetreille.

Jumala nosti esiin sen unelman, minkä hän oli alkujaan laittanut Mooseksen sydämeen. Hän esitti kutsun nyt, kun oli kulunut 40 vuotta siitä hetkestä, kun Mooses luuli aikansa koittaneen. Tämän koko ajan hän oli yrittänyt unohtaa sen, koska tajusi hetkensä olleen ja menneen.

Mietipä vain montako kertaa Mooses oli ehtinyt miettimään tapahtunutta ja sitä, miksi asiat menivät niin kuin menivät? Unelmasta oli tullut painajainen. Ehkä hän oli tämän keskustelun aikaan jo päässyt siitä yli. Hänellä oli perhe, suku, työ ja varmasti omaisuuttakin. Mutta silti yön pimeinä tunteina vartiossa kedolla, hän mietti Egyptin vuosia ja sitä, olivat ne edes totta. Nehän olivat kuin jostain toisesta kertomuksesta. Mitä tekoa paimenella oli Egyptin valtapelin kanssa!

Valmistamisen aika

Valistuneet teologian tuntijat puhuvat Mooseksen kaksiosaisesta valmistamisen ajasta: 40 + 40 vuotta. Hän siis tarvitsi 40 vuotta lisää valmistua Jumalan suunnitelmaan Egyptin yliopistojen jälkeen.

Mooses ei ollut enää ’pikku-poika’, vaan tietämättään hän oli käynyt jo 80 vuotta Jumalan koulua tätä tehtävää varten. Ensimmäisen 40 vuotta hän jopa tiedosti kouluksi ja valmistautumiseksi itsekin.

Lapsuudessaan Mooses sai juutalaisen kasvatuksen ja tiedon heprealaisten Jumalasta, koska hänen otto-äitinsä, faaraon tytär, ei luonnollisestikaan kyennyt imettämään lasta, vaan kuten muistat, niin ihmeen kautta Mooses päätyi äitinsä huostaan imetyksen ajaksi. Huomaa, että imetys kesti tuolloin paljon pidempään kuin nykyään.

Myöhemmin Mooses siirtyi faaraon tyttären holhoukseen. Mooseksesta tehtiin faaraon tyttären adoptiolapsi. Hallitseva faarao oli todennäköisesti Tutmose III. Faaraon hovissa Mooses sai sen ajan parhaan koulutuksen ja elintason. Egyptiläinen kulttuuri oli tuon ajan johtavia kulttuureja. Mooses sai hovissa 40 vuoden aikana korkean koulutuksen niin tieteissä kuin taiteissakin. Mooses sai Egyptin vuosina nauttia sellaisesta etuoikeutetusta asemasta, mitä tuon ajan maailmassa ei varmasti ollut kuin kourallisella ihmisiä.

Mutta sitten, kun hän luuli olevansa valmis astumaan Jumalan hänelle valmistamiin saappaisiin, kävikin niin, että edessä oli vielä toisen 40 vuotta. Tosin luulen, että tätä Mooses ei tiedostanut enää valmistumisen ajaksi. Se oli hänelle tragedia ja keino pelastaa henkensä.

Surullisten vaiheiden kautta noin 40-vuotiaana Mooses joutui maanpakoon Midianiin. Midianissa Mooses tapasi midianialaisen papin, jolla oli 7 tytärtä. Tuon papin nimi oli Reuel (tarkoittaa ’Jumalan ystävä’), ja häntä kutsuttiin myös nimellä Jetro‘(tarkoittaa ’hänen ylhäisyytensä’).

Mooses otti yhden tyttäristä, Sipporan, vaimokseen. Mooses perusti perheen ja sai pojan, jolle antoi nimen Gerson, mikä tarkoittaa ’olen tullut muukalaiseksi vieraalla maalla’. Nimi kertoo jotain Mooseksen tuntemuksista Midianissa. Myöhemmin Moosekselle syntyi ainakin toinen poika, Elieser.

Mooses vietti erämaassa perhe-elämää yhteensä 40 vuotta. Tästä Mooseksen erämaassa viettämästä ajasta meillä on usein sangen vääristynyt kuva.

Mooseksen erämaassa viettämä aika ei ollut yksinäisyyttä ja monologia ja purnausta Herralle, niin kuin sitä joskus kuulee puhuttavan. Se oli perhe-elämää ja aikaa, jolloin Mooses oppi tuntemaan Korkeimman Jumalan appensa Jetron ja hänen perheensä välityksellä.

Oli myös varjojen maa

Erämaassa vietetty aika valmisti Moosesta niin hengellisesti, henkisesti kuin fyysisestikin kohtaamaan tulevan erämaavaelluksen. Kaikesta näkee, että Jumala tiesi, mitä hän Mooseksesta halusi. Ensin heprealainen koti ja kasvatus, sitten opiskelua ja yltäkylläistä elämää Egyptin hovissa ja vielä 40 vuotta perhe-elämää ja Jumalan tuntemuksen oppimista erämaassa hyvin alkeellisissa olosuhteissa.

Kyllähän me tämän ymmärrämme. Ja näin me kauniisti selitämme Mooseksen elämän yhdeksi siloiseksi harjoitteluleiriksi ennen kisatapahtumaa. Mutta väitän, että tärkein oppitunti ei ollut mikään näistä erämaassa saaduista. Se on meidän ihmisten kuvitelmaa.

Tärkein oppitunti oli se, että Mooses luopui unelmastaan. Hän ymmärsi, ettei hänestä ollut tuota unelmaa toteuttamaan. Tarvittiin 40 vuotta, että tuo unelma sammui kokonaan. Ja vasta sen jälkeen, kun Mooses oli luopunut unelmastaan kokonaan, hän oli valmis Jumalan suunnitelmaan.

Tuo aika tarvittiin siihen, että Mooses oli täysin tietoinen siitä, ettei hänestä ollut täyttämään Jumalan suunnitelmaa. Jos joku sen täyttäisi, sen täyttää Jumala itse. Ja Mooseksen tehtävää oli elää Jumalan suunnitelma todeksi. Tämä ei ollut enää Mooseksen unelma, se oli Jumalan suunnitelma.

Tämän me kovin usein unohdamme. Ja unohdamme muutakin.

Unohdamme sen, että aikanaan jokin oli ajanut Mooseksen pohtimaan juuriaan; hän ei istunut Egyptin hoviin vaikka prinssi olikin. Ja sitten hän vielä epäonnekseen kiivastui kutsunsa täyttämiseksi ja siinä samassa hän vielä tappoi miehen. Hän ei kyennyt etuoikeutetusta asemastaan huolimatta edes peittelemään jälkiään. Niin hän peloissaan pakeni erämaahan, jossa Jumala hiljaa johdatti hänet paikalle, jossa sankari saattoi kasvaa pois omavoimaisuudesta, sankaruudestaan ja kuvitelmastaan, että hän olisi kyllin suuri toteuttamaan Jumalan suunnitelman.

Täällä hän nyt paimensi lampaita, koska oli tapahtunut virhe ja se virhe oli ihan hänen omansa. Mutta nyt erämaan hiljaisuuteen – missä itsesyytöskin oli varmaan jo vähitellen hiljentynyt – tuli Jumala ja sanoi: ”Kuule Mooses nyt me lähdemme takaisin sinne, missä sinä törkeästi epäonnistuit ja mitä sinä olet paennut koko elämäsi sen jälkeen. Kuulitko oikein, Mooses?” Niin Jumala sinulle sanoi.

Mutta menneisyyden painajainen kuului Mooseksen puheesta: ”Eikö me nyt voitaisi vain paimentaa näitä lampaita. Ne ovat paljon puhtoisempia ja mukavampia kuin ne ihmiset siellä Egyptin maalla. Ja on minulla perhettäkin. Ei nyt kuulosta kovin viisaalta lähteä sinne. Annetaan olla. Kyllä minä yritin, mutta eihän se ollut viisasta.”

Ehkä tämä oli sitä Mooseksen sisäistä puhetta, puhetta, joka syntyi siitä pelosta, joka häneen oli vuosia sitten jo kylvetty. Se oli kasvanut hyvää satoa. Ja nyt Jumala alkoi kaivamaan tuon pelon hedelmää esiin. Hän tuli ja ilmestyi. Ja hän teki sen tietenkin vasta nyt, kun vihdoin Mooses oli jo onnistunut päästämään irti unelmastaan olla Egyptin prinssi, sorretun kansan vapauttaja.

Kun tuo kaikki oli pantu syrjään, tuli Jumala ja sanoi: ”Egyptiin, Mooses! Jos haluat minun kanssani hengata enemmänkin ja nähdä jotain ihmeellistä, niin sinne mennään. Voit toki valita lampaat enkä minä sinua hylkää, mutta ehkä jotain jää näkemättä…”

Ehkä oli jotain suurempaa

Jumalan näkökulmasta Mooses oli nyt valmis vastaanottamaan sen tehtävän, jonka Herra oli hänelle jo ennen hänen syntymäänsä varannut.

Jumala oli valinnut Mooseksen suureen tehtävään, mutta huomaatko, että Mooses itse ei tuntunut olevan suuresta roolistaan kovin innostunut, kun Jumala kutsui nyt häntä varttuneessa 80 vuoden iässä.

Mooses ei pitänyt Jumalan suunnitelmaa osalleen järin viisaana ja epäili omaa kyvykkyyttään tehtävään. Hän varmasti koki epäonnistuneensa elämässään kerta toisensa jälkeen; ensin faaraon hovista maanpakoon ja lopulta paimentolaiseksi erämaahan. Mooseksella ei ollut enää turhia luuloja itsestään. Siksi hän oli valmis. Ei tässä Moosesta tarvittu, vaan tarvittiin Mooses, joka antoi tilaa Jumalalle olla Jumala.

”Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?” Jumala sanoi: ”Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin”

Ja kohta perään Jumala jatkaa:

”Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.”

Jakeissa 11 ja 14 nähdään mielenkiintoinen ero ja sanaleikki Jumalan ja Mooseksen olemuksessa. Ensin jakeessa 11 Mooses epäilee edellytyksiään tehtävään sanoen: ”Kuka minä olen menemään?”

Jakeessa 14 puolestaan Jumala vastaa Mooseksen tiedusteluun, kun tämä kysyi Jumalan nimeä. Jumala ei sano ”kuka minä olen”, vaan ilmoittaa itsensä suvereenina ainoana Jumalana: ”Minä olen, kuka olen”. Jumalan ei tarvinnut selitellä: hän on ainutlaatuinen ja ainoa Jumala.

Hän, kuka on. Hän on, on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta ihmisen kannalta kaikkein merkityksellisin Jumalan aikamuoto on preesens (nykyhetki). Jumala on ikuinen preesens; missä ja milloin ikinä oletkin, siellä on myös Herra, joka sanoo sinulle: ”Minä olen, kuka olen”

Ei tämä homma ollut Mooseksesta, vaan Jumalasta. Ei ollut mitään merkitystä sillä, kuka Mooses oli, vaan sillä, että Jumala on. Ja tämä on se pieni totuus, mikä sinun on tänään tarkoitus omistaa itsellesi.

Jos Herra puhuu sinulle hänen valtakuntansa työstä, hän ei ole valinnut sinua tehtävään ylivertaisuutesi tähden, vaan armosta ja rakkaudesta sinua kohtaan. Hän ei anna sinulle kaiken tarvittavaa, että voit suorittaa ja tehdä. Hän antaa sinulle itsensä, että voit luottaa ja nähdä. Ei ole sinun asiasi tehdä Jumalaa näkyväksi, vaan antaa hänen tulla näkyväksi elämässäsi.
Tänään kysyn itseltäni: mikä on minun Egyptini? Minne minä en tahdo palata ja minne Jumala näyttää vievän minut.

Ja tässä vaiheessa Jori ymmärsi, että hän kirjoittaa tätä saarnaa itselleen. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Minun pelkoni ja minun Egyptini. Todellakin, olen luopunut siitä jo kauan sitten. Silloin joskus, luulin olevani valmis ja yritin parhaani, mutta mitä tapahtui? Erämaahan, mars. Monet kerrat luulin tulleeni sieltä takaisin, mutta ei. Pensas ei palanut vieläkään.

Ja sitten, kun kaikki on kuopattu ja unelmat ovat muuttunut painajaisiksi ja kuopattu on nekin. Sitten tulee Jumala ja sanoo: ”No, niin. Nyt kaikki on valmista. Aloitetaan.”