Adventin ajan alku, eli kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai muistuttaa meitä, ettei Jumala ole kaukana yhdestäkään meistä.

Kilo katoavaa vai katoamatonta? (Image by Anja from Pixabay)

Adventti julistaa pelastuksen uutta aikaa. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa. Puhumme uuden ajan alusta, johon liitämme katoamattomuuden ja ikuisuuden. Puhumme toivosta, toisaalta puhumme siitä, minkä olemme jo Kristuksessa saaneet. Lienee siis paikallaan puhua hämmentävästä toivosta.

Hämmentävää ihmisen näkökulmasta on adventin puhe katoavaisuudesta ja katoamattomuudesta. Johdatan sinut tähän teemaan siteeraamalla vanhaa uutisartikkelia.

Vanhoja uutisia on näet mielenkiintoista lukea. Se on kuin katsoisi tätä nykyhetkeä Jumalan silmin. Luin aikanaan näköispainoksia Toisen Maailmansodan ajalta ja juurin ennen talvisodan alkua.Oli hämmentävää lukea kuinka ihmiset elivät tavallista elämää vielä päivää ennen sodan syttymistä. Sen jälkeen lehdet täyttyivät jostain aivan muusta kuin aikaisemmin.

Tämä artikkeli oli sekin uutinen, joka ei enää ole uutinen. Nyt se on artikkeli vuodelta 2007, koska se ei enää täytä uutisen kriteerejä ajankohtaisuuden osalta. Lehtijuttu on kaivettu arkistosta reilun 15 vuoden takaa. Se kuuluu näin:

”Maailmanlaajuisesti käytetty kilogramman prototyyppi on keventynyt salaperäisesti. Tutkijat ovat havainneet, että Pariisissa säilössä oleva prototyyppi painaa 50 mikrogrammaa vähemmän kuin sen lukuisat kopiot. Kilon painon määrittelemiseen käytetty prototyyppi valmistettiin 1870-luvulla. Platinasta ja iridiumista tehtyä sylinterinmuotoista prototyyppiä säilytetään lukkojen takana kolmen lasikuvun alla. Tiedemiehet eivät ole keksineet selitystä kilon kevenemiselle. Virallisen kilon kopiot painavat yhä tasan kilogramman. Kopiot on tehty samaan aikaan ja samoin menetelmin kuin alkuperäinenkin, ja niitä on säilytetty samanlaisissa olosuhteissa.” (STT-AFP, Turun sanomat ja Helsingin sanomat, 15.9.2007)

Artikkeli kuulostaa hurjalta tällaisen tavallisen kaduntallaajan korviin, mutta asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole mysteeristä, vaikka tiede ei osaa ilmiötä selittää. Ilmiö itsessään ei ole ainutlaatuinen.

Mielenkiintoista jutussa on se, että pysyvääkin pysyvämmäksi kuviteltu asia, kuten vakioiduissa olosuhteissa säilytetty kilogramman prototyyppi on lakannut olemasta kilogramma 150 vuoden aikana. Samanlailla kuin uutinen lakkaa olemasta uutinen sanan varsinaisessa merkityksessä sinä päivänä, kun sen ajankohtaisuus poistuu, kilogramman prototyyppi ei enää ole kilogramma, kun sen paino muuttuu.

Katoavaisuus on osa ihmiselämää

Moni asia, mikä ihmisille on tänään pysyvää ja jopa katoamatonta, saattaa huomenna olla kadonnut – tai ainakin se on voinut kadottaa merkityksensä. Missä on voittamaton Rooman valtakunta – muistoissa ja historiassa. Missä on suuri ja mahtava Neuvostoliitto? Siellä sekin ovat – muistoissa ja historiassa.

Entä mitä tarkoittaa katoavaisuus pienen ihmisen mittakaavassa? – Ehkä se on sitä, kun varmaksi ajateltu pettää tai pysyväksi mielletty hajoaa. Se on elämän tukipilarien, kuten lainojen, sijoitusten ja vakuutusten antaman ’pysyvän’ turvan pettämistä. Se on kestäväksi kuviteltujen hyödykkeiden rikkoutumista: ovi irtoaa saranoilta, uuni lakkaa lämpenemästä. Se on myös elollisen kuolemaa tai lähtemistä pois.

Katoavaisuus on ihmiskunnan arkea riippumatta siitä, hyväksymmekö sen vai emme. Helpompaa on, jos osaamme suhtautua siihen luonnollisena osana ajallista elämää. Tosiasiassa mikään ei katoa, se vain muuttaa muotoaan – ainakin fysiikan peruslakien mukaan. Massan säilymislaki sanoo: ”ainetta ei synny eikä häviä, vaikkakin se voi muuttaa muotoaan”. Niin varmaan kävi sille kilogramman prototyypillekin.

Katoavaisuudesta puhuu myös raamatunteksti, johon tässä paneudumme. Se on osa tämän kirkkopyhän tekstiä (Mark 13:24-37). Varsinainen teksti on vain jakeen mittainen osa tuota Jeesuksen Öljymäellä pitämää pidempää puhetta, jossa hän kertoo viimeisistä ajoista ja maailman lopun merkeistä. Minun osuuteni siitä kuuluu kaikessa lyhykäisyydessään näin:

”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Mark. 13:31)

Jeesuksen puhe Öljymäellä

Sunnuntain teksti on jälkimmäinen puolikas Jeesuksen puheesta.Puhe on erittäin keskeinen teksti evankeliumeissa. Kaikki synoptikot ovat sisällyttäneet tekstin mukaan(Matt. 24:3-35; Mark 13:1-37; Luuk. 21:5-38)ja sijoittavat sen kaikki myös samaan kontekstiin.

Jeesuksen puhe jäsentyy teemallisesti neljään osaan:

  • varoitukset vääriä opettajia ja opetuksia vastaan (Mark. 13:5-23),

  • Jumalan Pojan tuleminen (Mark. 13:24-27),

  • opetus viikunapuusta (Mark. 13:28-31) ja

  • kehotus valvoa (Mark. 13:32-37).

Nostamani jae sijoittuu kahden viimeisen osan väliin. Se on siirtymäteksti viikunapuun opetuksesta kehotukseen valvoa. Se on kehotus nostaa katse pois katoavasta ja suunnata se katoamattomaan – ottaa luottamus pois pettävästä ja siirtää se kestävälle perustalle.

Tärkeää tekstin ymmärtämiseksi on tunnistaa sen luonne lupauksena. Se ei ole toteamus luomakunnan onnettomasta tilasta. Jeesus ei halvenna luomakunnan arvoa sen katoavaisuuden tähden, vaan hän toteaa sen katoavan luonteen ja osoittaa, että on olemassa myös jotain, mikä ei katoa. Katomaton ei ole arvoton; se on vain luonteeltaan jotain, mikä muuttuu.

Puheen ja kehotuksen konteksti

Kaikki kolme evankelistaa sijoittavat opetuksen täsmälleen samaan tilanteeseen, jopa niin että he kuvaavat opetukseen johtavat tapahtumat hyvin samalla tavalla. Tämä on merkittävää, koska opetustilanne itsessään antaa mielenkiintoisen kontrastin tekstin kokonaissanomalle.

Kyseessä ei ollut Jeesuksen puhe suurelle kansanjoukoille eikä edes pienemälle joukolle suunnattu rabbiininen opetustuokio. Se oli lähiopetustilanne, joka sai alkunsa muutaman hänen kanssaan Öljymäelle kokoontuneen läheisen opetuslapsen kyselystä.

”Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä temppeliä vastapäätä, kyselivät Pietari, Jaakob, Johannes ja Andreas, jotka olivat hänen kanssaan: ’Milloin se kaikki tapahtuu? Kerro meille, mikä on merkkinä siitä, että sen toteutuminen on lähellä.’” (Mark. 13:3-4)

Jeesuksen puhe viimeisistä ajoista oli vastaus opetuslasten tiedusteluun. Se tuskin oli sitä, mitä opetuslapset odottivat. Jakeen tulkinnan kannalta on tärkeää ymmärtää paitsi tilanne myös ne tapahtumat, jotka johtivat seurueen Öljymäelle. Nimittäin Markus mainitsi erityisesti, kuin lukijalle alleviivaten, että Jeesus istui Öljymäelle ”temppeliä vastapäätä”.

Temppeli oli juutalaisessa lopunajankäsityksessä keskeinen ja Jeesuksen puhe sivusi sekin temppelin kohtaloa (Mark. 13:14) Jerusalemin hävitystä koskevassa osuudessa, mikä sittemmin toteutui jo 70 jKr.

Puhe viimeisistä ajoista oli kaksijakoinen; se käsitteli 1) juutalaisen jumalanpalveluksen viimeistä aikaa ja 2) koko kristillisen seurakunnan viimeistä aikaa, jota me puolestaan yhä odotamme.

Opetuslapsen näkemys pysyvyydestä

Oleellisempaa kuin temppelin tunnistaminen juutalaisen jumalanpalveluksen loppumisen merkkinä, on sanojen ”temppeliä vastapäätä” viittaus Öljymäelle tuloa edeltäviin tapahtumiin, jotka tapahtuvat temppelin porteilla:

”Kun Jeesus oli lähdössä temppelistä, sanoi eräs hänen opetuslapsistaan: ’Opettaja, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!’ Jeesus vastasi: ’Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.’” (Mark. 13:1-2)

Siinä nimeltä mainitsematon opetuslapsi ihasteli oikeutetusti Herodeksen temppelin mahtavuutta. Herodeksen temppeli oli mahtavin kaikista Jerusalemiin pystytetyistä Jumalan temppeleistä kautta historian, jos sitä mitataan vaurauden, koristusten tai mittojen mukaan. Pelkästään sen perustuskivet, joita opetuslapsi ihaili, olivat valtavan suuret. Ne oli yli 11 metriä pitkiä, lähes 4 metriä korkeita ja yli viisi metriä leveitä. Ja niitä kiviä käy miljoonat vuosittain katsomassa yhä tänä päivänä, kun vierailevat itkumuurilla.

Ihmisen näkökulmasta Herodes oli siis rakennuttanut jotain pysyvää ja sellaista, mikä oli kaiken inhimillisen kunnioituksen arvoista. Temppeli ja sen mahtava perustus oli jotain, mitä ihminen saattoi hyvinkin pitää pysyvänä ja katoamattomana. Ja tähän opetuslapsi varmaan viittasikin sanoessaan ”Opettaja, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!”

Opetuslapset hämmästyivätkin Jeesuksen kommentista, että tämä valtava temppeli tulee katoamaan – ja vieläpä melko pian eli sukupolven aikana. Kivet kyllä jäävät kivinä olemaan, mutta temppeli temppelinä tulee lakkaamaan. Ja kukapa heistä vuoden 30 tietämissä olisi uskonut, että tuo aika odottaa jo 40 vuoden päässä. Heille temppeli edusti katoamattomuutta, samoin kuin 1960-luvun kommunistille Neuvostoliitto edusti jotain samaa.

Onkin aiheellista miettiä, onko meillä itsellämme jotain vastaavia asioita elämässämme, joita väärin perustein pidämme katoamattomina. Asialla ei sinänsä ole pientä pettymystä suurempaa merkitystä, ellemme sitten erehdy rakentamaan uskonelämää näiden katoamattomiksi kuviteltujen katoavien asioiden varaan.

Ajattelepa vaikka niitä Jeesuksen ajan juutalaisia, jotka pitivät temppeliä katoamattomana ja olivat turvanneet elämänsä tai toimentulon sen varaan. Sama tilanne on nykyisessä Suomessa monella, jotka luottavat elämänsä erilaisten inhimillisten tukiverkkojen, kuten sijoitusten tai vakaan työpaikan varaan sen sijaan, että myöntäisivät niiden katoavuuden ja turvaisivat Herraan.

Lähtökohta Jeesuksen opetukselle viimeisistä ajoista ja etenkin tarkastelemallemme jakeelle on väärä luottamus katoaviin asioihin, joita ihminen kuvittelee katoamattomiksi. Mitä siis Jeesus lupaa katoavaisuuden tilalle?

Kadota vai eikö kadota?

Jeesuksen puheen lopussa tekstiämme seuraa kehotus valvoa ja pysyä hereillä Herran tulemuksen edellä. Tämä alleviivaa sitä tosiasiaa, että teksti pysyy ajankohtaisena aina Jeesuksen toiseen tulemukseen saakka:

”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Mark. 13:31)

Sanoilla Jeesus korostaa, että vaikka näkyvässä maailmassa käytännössä kaikkein varmin ja pysyvin asia on luonteeltaan katoava, on kuitenkin olemassa kestävää, johon ajan hammas eikä ruoste kajoa. Ja se on tekstin mukaan Jeesuksen Kristuksen sana.

Evankeliumeissa on myös toinen kohta, jossa Jeesus viittaa vastaavalla tavalla kestävään ja katoamattomaan inhimillisen katoavuuden vastakohtana. Kyseinen kohta on tuttu Vuorisaarnasta:

”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut.” (Matt. 5:18; Luuk. 16:17)

Tämä on lähes toisinto tutkimallemme jakeelle, vaikka siinä Jeesus korostaa erityisesti Vanhan testamentin pysyvyyttä ja lain jatkuvuutta synnin mittaajana vielä Uuden testamentin armon aikakaudella.

Voimme kuitenkin näiden kahden tekstikohdan perusteella uskoa Jeesuksen lupauksen siitä, etteivät laki ja evankeliumi katoa niin kuin kaikki ajallinen tekee. Lain ja evankeliumin pysyvyys on Jumalassa ja hänen ikuisuudessaan. Se on luonnollista: ajassa lausuttu katoaa ajan lakien mukaan, mutta ikuisuudessa lausuttu pysyy. Jumalan pysyvyys takaa hänen sanojensa pysyvyyden, koska hän seisoo niiden takana ikuisesti.

Kaikki suomenkieliset käännökset puhuvat näissä teksteissä sananmukaisesti katoamisesta. Alkukielessä Jeesuksen käyttämä sana on kummassakin sitaatissa sama ”parerkhomai”. Se tarkoittaa ”kulkea tai vaeltaa ohi, mennä ohi, tulla, kadota, kulua loppuun”.

Sanan merkitysvivahteiden tunnistaminen kertoo siitä, minkälaisesta katoavaisuudesta Jeesus tekstissä puhuu. Kysymys katoavaisuudessa ei ole niinkään ole häviämisestä tyhjyyteen, vaan pikemminkin siitä, että aika menee jonkin asian ohi ja tekee sen tarpeettomaksi tai kelvottomaksi alkuperäiseen tarkoitukseen, mihin se on tarkoitettu. Asian merkitys häviää, eli kyseinen asia tulee merkityksettömäksi – ts. lakkaa olemasta.

Mitä lupaus Jeesuksen sanan katoamattomuudesta kertoo?

Varminkin ajallinen perusta ja lupaus sisältää aina epävarmuuden elementin. Ei ole katoamatonta ja ajallista, koska luotu tässä ajassa on luonnoltaan katoavaista.

Vastakohtana ajalliselle epävarmuudelle ja katoavaisuudelle ovat Jeesuksen sanat. Ne eivät koskaan kohtaa katoamista. Ne eivät raukea tyhjiin eivätkä käy tarpeettomiksi siten, että niiden tarkoitus katoaisi tai edes vähenisi. Jeesuksen sanoille ei käy niin kuin sille kilogramman prototyypille. Ne eivät kevene, vaan niiden painoarvo pysyy.

Tulee vastaan mitä tahansa, Jeesuksen sanat kestävät. Lain ja evankeliumin yhteiselo Jumalan lupauksissa jatkuu ikuisesti. Lupausten pieninkään piirto ei katoa, vaan Jeesuksen sanat pysyvät ikuisesti jopa silloin, kun taivas ja maa katoavat.

Mitä Jeesuksen lupaus sanojensa pysyvyydestä tarkoittaa minulle? – Lyhyesti se on kutsu rakentaa elämä kestävien iankaikkisten asioiden – eli Jumalan varaan. Se on lupaus, että jokaiselle ihmiselle on tarjolla aina muuttuvasta elinympäristöstä huolimatta katoamaton perusta.

Vähän pidemmin sanottuna näemme, että Jeesuksen sanan katoamattomuus on melkoisen moniulotteinen ja rikas lupaus. Löysin äkkiä Jeesuksen sanasta viisi katoamattomuuden ulottuvuutta – löydät varmasti niitä helposti lisää.

  • Katoamattomuutta luomisen sanassa. Se tarkoittaa Jumalan luomistyön pysyvyyttä. Vaikka maailma nykymuodossa tuleekin kohtaamaan äärellisen loppunsa, meillä on lupaus luomakunnan lunastuksesta. Ei tarvitse pelätä, että kaikki loppuu jonain päivänä, koska meillä on Jeesuksen katoamaton lupaus elämän jatkumisesta.

  • Katoamattomuutta lupausten pysymisenä. Jeesuksen sanan katoamattomuus takaa hänen lupaustensa pysyvyyden. Käy tutkimaan niitä lupauksia, mitä Herra on sinulle sanassaan antanut. Vertailemmehan monesti innolla vakuutus- ja sopimusehtojakin, joten miksi emme käyttäisi aikaa tutkia, mitä Jumala on meidän edestämme tehnyt ja mitä hän on meille luvannut. On kyse katoamattomista ja kestävistä lupauksista, joten olisi hölmöä jättää selvittämättä, mitä me olemme Herrassa saaneet.

  • Katoamattomuutta lain pysyvyydessä. Jeesus on vahvistanut lain pysyvyyden. Se tarkoittaa sitä, että lain katoamaton asema säilyy Jumalan suunnitelmissa. Lain tarkoitus ei katoa, vaan sen tehtävä on osoittaa ihmisen omat pyrkimykset Jumalan edessä riittämättömäksi. Laki on eräänlainen tienviitta ohjaamassa ihmisiä itsensä korjaamisen sijasta katsomaan evankeliumin armoon.

  • Katoamattomuutta evankeliumin kutsussa. Ehkä rakkain Jeesuksen sanan katoamattomuus on evankeliumin sanassa. On armon evankeliumin julistamisesta kulunut sitten tunti tai kaksi tuhatta vuotta, evankeliumin sanoma pysyy. Evankeliumin kutsu on ikuinen ja katoamaton perusta. Se ei menetä merkitystä eikä painoarvoa suhdannevaihteluissa. Se on katoamaton onni myrskyjen ja myllerrysten keskellä.

  • Katoamattomuutta sovitustyön riittävyydessä. Jeesuksen sana katoamattomuus takaa sovitustyön riittävän meidän syntiemme sovitukseksi. Ei ole pelkoa siitä, että Jeesuksen kutsu raukeisi tyhjiin kohdallamme, vaikka kerta toisensa jälkeen epäonnistumme täyttämään Jumalan katoamattoman lain tavoitteen. Jeesuksen sovintoveri on vuodatettu puolestamme ja se riittää pesemään synnit puhtaaksi aina ja ikuisesti.

Tule katoamattoman sanan koskettamaksi

Mitä enempää voisin sanoa katoamattomasta – varmaan paljonkin, mutta uskon, että jo edellä mainittu riittää kertomaan sinulle, miten valtavasta lahjasta on kyse. Tämä on hämmentävä toivomme!

Aikana jolloin kaikki ajalliset tukipilarit murtuvat vuoron perään, on yhä tarjolla jotain katoamatonta, luotettavaa ja hyvää. Älä laita turvaasi katoavaan ja ohimenevään, vaan kiinnitä elämä Jumalan katoamattomaan sanaan – Jeesukseen Kristukseen.

”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä. Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee.” (Mark. 13:31-33)

Jopa kilogramman prototyyppi kevenee, muuttuu ja näin kadottaa merkityksensä, mutta Herramme Jeesuksen Kristuksen painoarvo ei muutu eikä kadota merkitystään.

Mikä on ajassa, on katoavaa. Mikä on ikuisuudessa, on ikuista. Lopetan Daavidin psalmin 63 säkeeseen:

”Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua.” (Ps. 63:4)