Ehkä olet kuullut saarnattavan ’Melkisedekin pappeudesta’ tai olet kuullut pastorin sivuavan kyseistä ’kaanaankielistä’ (lue: kristittyjen sisäpiirin harjoittama kapulakieli) sanontaa?

Itse olen kuullut asiaa sivuttavan useita kertoja enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että aina kaikki paikalla olijat tai edes puhuja itse olisi päässyt selvyyteen termin sisällöstä ja tarkoituksesta.

Siltä varalta, että törmäät termiin etkä kehtaa kysyä, avaan tähän ideaa lyhyesti. Varmasti aiheesta riittäisi aineistoa kokonaiseen viikonlopun raamattutuntisarjaan, mutta tämä pinnallisen lyhyesti, että pääset tämän jälkeen vielä viikonloppuakin viettämään.

Kaivoin esiin Heprealaiskirjeen ja tutustuin siinä erityisesti niihin kohtiin, joissa asiaa sivutaan viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä luvussa (Hepr. 5:1-10; Hepr. 6:13-7:28). Tutustuin myös niihin muutamaan jakeeseen, jota kirjoittaja Vanhan testamentin puolelta siteeraa. En kuitenkaan aio tässä yhteydessä kertoa yksityiskohtaisesti ’tutkimuksestani’, vaan tahdon jakaa kanssasi muutaman ajatuksen pelastusvarmuudesta, joka nousi mieleeni Melkisedekin pappeutta selvittäessäni.

Katsotaanpa siis tämän kertaista tekstiämme, joka tulee Heprealaiskirjeen seitsemännen luvun lopusta, johon kirjoittaja päättää Melkisedekin pappeutta käsittelevän jakson.

”Tästä näemme, kuinka paljon vahvempi on se liitto, jonka takaajana Jeesus on. Muiden pappien määrä on jatkuvasti kasvanut, kun kuolema on estänyt heitä pysymästä virassaan. Mutta Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan. Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden.” (Hepr. 7:22-28)

Ei aina niin helppoa ymmärtää

Heprealaiskirjeen kirjoittaja käyttää toistuvasti ilmaisua ”Melkisedekin järjestyksen mukaan” kirjoittaessaan Kristuksen ylivertaisuudesta vanhan liiton pappisjärjestelmään verrattuna. Melkisedekin pappeus onkin keskeinen käsite Heprealaiskirjeen lukujen 5-7 ymmärtämiselle.

Alkuperäiselle juutalaiselle lukijakunnalle Melkisedek henkilönä oli tuttu, mutta Heprealaiskirjeen kirjoittajan perustelu ei heillekään tuosta vain auennut. Ei siis ihme, että nykypäivän suomalaisille teksti ei välttämättä avaudu edes siinä määrin, kun Melkisedek Vanhan testamentin hahmonakin on monille vieras.

Heprealaiskirjeen kirjoittajan pohdinnan tulos

Kirjoittaja käyttää Melkisedekiä (1. Moos. 14:17-20; Ps. 110:4) esikuvana Kristuksesta vertaillessaan Kristuksen pappeuden ylivertaisuutta juutalaiseen temppelijumalanpalvelukseen, eli Aaronin pappeuteen, nähden. Useamman luvun mittaisen yksityiskohtaisen vertailun tulos on tiivistetty yhteenvedoksi yllä lainattuihin jakeisiin, jotka samalla päättävät kirjeessä aiheen käsittelyn Melkisedekin pappeuden näkökulmasta.

Jos tahdot ymmärtää paremmin Melkisedekin pappeutta, lue ajatuksella Heprealaiskirjeestä asiaa koskeva kehittely (Hepr. 5:1-10; Hepr. 6:13-7:28). Kahden eri perustalle rakantuvan pappeuden erot voidaan tiivistää lyhyesti seuraavasti:

• Aaronin pappeus perustui lakiin ja inhimilliseen uhritoimitukseen, jossa pappi toimi välittäjänä ihmisen ja Jumalan kansan välillä. Siinä alkujaan ylipappeus periytyi sukupolvelta toiselle Leevin sukukunnassa aina edellisen ylipapin kuoltua (Hepr. 7:23). Ylipappi saattoi vaikuttaa inhimillisten mittapuiden mukaan ’synnittömältä’ tai ainakin kelvolliselta, mutta Jumalan edessä hän oli syntinen niin kuin kuka tahansa muu ihminen. Seremonialaissa oli kuitenkin säädetty, että vain ylipapilla oli oikeus käydä temppelin sisimmässä osassa (Kaikkein pyhin), jossa Jumalan läsnäolo asui. Tästä syystä papisto ja etenkin ylipappi toimivat välittäjinä kansan ja Jumalan välillä. Esimerkiksi vuosittain suurena sovituspäivänä (3. Moos. 16:1-34) ylipapin tehtävä oli uhrata syntiuhri ensin omien syntiensä peittämiseksi ja sen jälkeen hän uhrasi syntiuhrin koko kansan syntien edestä. Ylipappi oli siis eräänlainen välimies, joka suoritti uhrin Jumalalle ja välitti tällä tavoin uhraajalle Jumalan anteeksiannon.

• Vaikka Aaronin pappeus oli kelvollinen Vanhan testamentin käytäntö, Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei samaista Kristuksen ylipappeutta Aaronin pappeuteen, vaan hän vertaa sitä Melkisedekin pappeuteen. Tämä mainittu Melkisedek oli samalla kuningas ja pappi; hän käytti samaan aikaan sekä kuninkaan että papin valtaa. Hänen pappeutensa ei oletettavasti periytynyt suvussa, koska ei liioin tiedetty mistä hän tuli ja minne hän meni (Hepr. 7:24). Kuitenkin jopa Abraham, joka oli Israelin kaikkien heimojen kantaisä, oli myös Aaronin sukukunnan kantaisä, vastaanotti siunauksen Melkisedekiltä ja maksoi hänelle kymmenykset näin osoittaen Melkisedekin olevan itseään korkeampi arvoinen siinä tehtävässä, jota hän Korkeimman Jumalan pappina suoritti. Melkisedekin pappeus oli täten Aaronin pappeuteen nähden ylivertaista – ja tekstissä kirjoittaja osoittaa aukottomasti Vanhaa testamenttia siteeraten, miksi Kristuksen pappeus oli nimenomaan Melkisedekin pappeutta.

Kristus on ylipappi Melkisedekin mukaan

Se mikä päti vertauskuvallisesti Melkisedekiin, toteutui kirjaimellisesti Kristuksessa. Kristus on samalla suuri ylipappimme ja kuninkaamme. Kristuksen pappeuden edustama liitto on täten ylivertainen Aaronin pappeuteen nähden, joka on vain heijastus siitä kunniasta ja kirkkaudesta, jota Kristuksen liitto ja ylipappeus edustaa (Hepr. 7:22).

Kristus on Jumalan Poika, jolle on annettu sekä tuomiovalta (vrt. kuningas kansan ylimpänä tuomarina) että ylimmäinen pappisvirka. Eli tästä seuraa kaksi asiaa. Kuninkaana hänellä on tuomiovalta, mutta ylipappina hänellä on samalla valta sovittaa. Kuningas harjoitti ylintä tuomiovaltaa, kun taas ylipappi oli Jumalan armon ja sovituksen välimies. Kuninkaana ja Jumalan Poikana Kristus siis paitsi tuomitsee oikeudenmukaisesti, Jumalan uhrikaritsana ja ylipappina hän myös sovittaa ja armahtaa kenet hän tahtoo. Tämä Kristuksen kaksinainen valta on perusta meidän pelastusvarmuudellemme.

Meille on annettu Kristuksessa oikeus lähestyä ylipappia, joka samalla on kuninkaamme. Emme tarvitse erillistä välittäjää lähestyessämme Jumalaa, koska meidän Herramme on samalla sekä ylipappi (=välittäjä) että kuningas. Melkisedekin pappeuden tavoin Kristuksen pappeus ei periydy sukupolvelta toiselle tai katoa, kuten Aaronin suvussa periytynyt pappisvirka. Aaronin jälkeläiset kuolivat yksi toisensa jälkeen, kun taas Kristus on sama ylipappimme eilen, tänään ja huomenna (Hepr. 7:23-24).

Kristuksen uhri on kertakaikkinen

Samoin Kristuksen suorittama uhritoimitus poikkeaa laadultaan täysin Aaronin pappien uhreista. Aaronin papit uhrasivat toistuvasti epätäydellisiä uhreja Herralle, mutta Kristuksen uhri taas on kertakaikkinen ja ikuinen (Hepr. 7:27). Hän antoi itsensä täydelliseksi uhriksi sovittaen itsessään koko ihmiskunnan synnin. Kyseessä ei ollut ihmisen epätäydellinen teko, vaan Jumalan täydellinen työ. Kristuksen uhri on kerran annettu ja se pysyy ikuisesti.

Jos siis Aaronin pappissuvun perilliset olivat vajavaisia ihmisiä ja heidän uhrinsa olivat vajavaisia säännöllisesti uudestaan toistettavia vertauskuvallisia uhreja, Kristuksen pappeudessa kaikki on toisin. Kristuksen uhri on kertakaikkinen ja toimiva. Se ei ole vertauskuvallinen, vaan se on juuri se uhri, johon kaikki Vanhan testamentin aikana uhratut vertauskuvalliset uhritoimitukset osoittavat. Eli aivan kuten kirjeen kirjoittaja kirjoittaa:

”Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä.” (Hepr. 7:27)

Jo vanhan liiton ylipappien uhrit olivat päteviä, koska ne vertauskuvallisesti osoittivat Kristuksen uhriin, joka antoi niille sisällön. Ne kuitenkin olivat vain vertauskuvia siitä, mikä oli tuleva. Kristuksen uhri sen sijaan on kertakaikkinen. Hänen uhrinsa ei enää osoita eteenpäin johonkin, mikä on tuleva, vaan Kristuksen uhri on itse perusta syntien anteeksiantamiselle. Se, että Kristus uhrasi itsensä kertakaikkisena uhrina, on perusta sinun ja minun pelastukselleni. Se on perusta, jossa ei ole minkäänlaista epävarmuutta, koska se on kerran annettu ja se pysyy ikuisesti.

Miten tämä liittyy minuun?

Tässä vaiheessa saatat kysyä, mitäkö nämä Melkisedekit ja Aaronit sinua lämmittävät? Kysynkin, oletko koskaan joutunut tilanteeseen, jossa mieleesi on tullut pelottava epäilys siitä, että oletko ylipäätään pelastettu? Tunnet itsesi ehkä arvottomaksi, minkä tähden yhtäkkiä luitasi jäytää ikävä tunne, että matkasi seuraava pysäkki onkin helvetti. Olet ollut ’huono uskovainen’. Ehkä olet hellinyt jotain helmasyntiä, josta omatunto soimaa sinua tauotta, tai ehkä olet jättänyt tekemättä jotain, mitä sinun mielestäsi olisi ehdottomasti pitänyt tehdä… Tällöin käärmeen kavala ääni kuiskuttelee korvaasi jo Adamille ja Eevallekin lanseeraamansa tutun lauseen ”Onko Jumala todella sanonut niin?” tai ”Milläköhän perusteella sinä raukka luulet pelastuvasi?”

Juuri näitä heikkoja hetkiä varten tarvitset tätä Heprealaiskirjeen tekstiä. Sinun pitää muistaa, kumpaan pappeuteen pelastusvarmuutesi nojaa: inhimillisten tekojen pappeuteen vai Kristuksen pappeuteen? Jos anteeksiannon perusta lepää tekojen tai ylipäätään minkään inhimillisen varassa, on perusta auttamatta heikko ja pettävä. Jos taas perusta on Kristuksen ikuisessa pappeudessa ja hänen toimittamassaan kertakaikkisessa uhrissa, ei mikään voi horjuttaa pelastuksesi perustaa.

Jeesus Kristus on sinun ylipappisi, joten sinulla on suora tie hänen armoistuimensa eteen ilman välikäsiä. Sinun ei tarvitse hädän hetkellä tavoitella pastoria tai rippipappia päästäksesi Jumalan armoistuimen eteen, vaan sinulle on varattu aina suora yhteys Jeesuksen luo hänen pappeutensa tähden.

Ja mikä parasta, pelastuksesi riippuu vain ja ainoastaan hänestä. Ei ole yhtään inhimillistä epävarmuustekijää. Kristus antoi itsensä kertakaikkiseksi uhriksi sinun edestäsi ja se riittää! Jeesuksen uhri on annettu pari tuhatta vuotta sitten Golgatan keskimmäisellä ristillä, joten se on tehty ja syntivelka on jo reaalisesti maksettu. Hänen sovintoverensä pesee sinut puhtaaksi yhä tänään, jopa huomenna ja aina maailman loppuun asti.

Sinun ei tarvitse odottaa seuraavaa vuotuista sovituspäivää, vaan Kristuksen kertakaikkinen uhri on annettu puolestasi – ja vain tuo uhri takaa sinulle varman pelastuksen. Ikuisuuskohtalosi ei siis ole epävarmoissa ihmiskäsissä, vaan Jumala on tehnyt kaiken puolestasi. Tuntuu sinusta miltä tahansa, jos olet ottanut Jeesuksen vastaan, on pelastuksesi täysin varma, ilman pienintäkään epävarmuustekijää. Se ei ole ihmisten käsissä, vaan yksin Jumalan, joka on muuttumaton ja sama – ikuisesti (Hepr. 7:24). Sinut on pelastettu Kristuksen uhrin perusteella. Iloitse siitä!

”Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. ” (Hepr. 7:26)

Pohdittavaa

Olenko pelastettu?
Varmastiko, millä perusteella?