Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: moraali

Poskelta poskelle

Jokaisella ihmisellä on oma ’turvaetäisyys’, mitä lähemmäksi hän ei tahdo päästää toista ihmistä. Tämä nyt on tullut todettua käytännössä koronan aikaan. Ohjeistuksista huolimatta lopullinen turvavälin pituus vaihtelee.

Isku iskusta vai käännänkö posken? (Kuva truthseeker08, Pixabay)

Mitä läheisempi tämä toinen ihminen hänelle on, sitä lyhyempi tietty on tuo etäisyys, kuinka lähelle hän saa tulla ilman että henkilö tuntee oloaan epämukavaksi läheisyyden tähden. Jos esimerkiksi seisot liikennevaloissa, oletat toisten ihmisten pysyvän tietyn matkan päässä sinusta. Samoin koet olosi epämukavaksi bussissa, jos joku vaikkapa vieressäsi torkahtaa ja hänen päänsä retkahtaa olkapäällesi. Koet tilanteen epämukavana, vaikka toinen ihminen ei sinulle välitöntä vaaraa aiheuttaisikaan.

Meillä on myös jonkinlainen henkinen turvaetäisyys. Emme tahdo puhua syvimmistä tunnoistamme avoimesti kenelle tahansa, vaan sitä varten meillä on …

Lisää...

Mitä Jeesus ei tekisi?

Vuosituhannen taitteessa 1990-luvulla lanseerattiin uskovien populaarikulttuurissa uudelleen vanha akronyymi WWJD. Niitä oli ja on vieläkin sellaisia paitoja, joissa lukee ”WWJD” eli ”What would Jesus do”? Suomenkielelle saman voisi sanailla: ”Mitä Jeesus tekisi?

WWJD-ranneke. Muistatko ehkä nämä?

WWJD historian tosi lyhyt oppimäärä

Uskovien parissa on ollut varmaan aina trendikästä ajatella ainakin hypoteettisesti, mitä Jeesus tekisi. Ajatuksena tämä WWJD voidaan melko suoraan jäljittää 1800-luvun loppupuolelle. Tällöin Charles Sheldonin kirjoittama kirja ”In His Steps: What Would Jesus Do?” oli varsin suosittua lukemistoa.

Toki ajatukselle löytyy juuret jo paljon kauempaa. Sama ajatus oli Jeesuksen kaltaisuudesta ja hänen jäljittelystään löytyy John Wesleyn 1766 esittämässä oppirakennelmassa kristillisestä täydellisyydestä (Christian perfection).

Ei ajatusta voi pitää silti edes Wesleyn löytönä, koska …

Lisää...