Kirkkovuoden viimeistä sunnuntaita kutsutaan tuomiosunnuntaiksi tai Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi. Kumpikin nimi puhuu kuitenkin samasta tapahtumasta – itse koen, että ”Kristuksen kuninkuuden sunnuntai” tavoittaa paremmin sunnuntain suuren juhlan tunnun kirkkovuoden päättävänä Herramme kuninkuuden juhlana.

Päivän lukuteksti Matteuksen evankeliumista tosin tuo meidät toki tuomion tunnelmiin. Teksti on parin luvun mittaisen valvomisen teemaan sijoittuvan puhesikermän päätösteksti (Matt. 24:4-25:46). Sitä edeltää vertaukset kymmenestä morsiusneidosta (Matt. 25:1-13) ja palvelijoille uskotuista rahoista (Matt. 25:14-30), jotka kummatkin korostavat Herran paluun ja valvomisen merkitystä.

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:31-46)

Jeesus puhui tämän tekstimme puheen vetäydyttyään yksinäisyyteen Öljymäelle opetuslastensa kanssa. Teksti viimeisestä tuomiosta on päätös Jeesuksen vastaukseen opetuslasten esittämään kysymykseen:

”Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?” (Matt. 24:3b)

En voi olla täten korostamatta, että tuomio käsitteenä on Kristuksen seurakunnalle vapauttava kutsu Herransa kuninkuuden ilojuhlaan. Syyttömäksi julistetun ei tarvitse vavista tuomion edessä; se on hänelle ilon ja vapautuksen juhla.

Tekstin tulkinta

Teksti kertoo viimeisestä tuomiosta (Ilm. 20:11-15), jolloin kaikki ihmiset tuomitaan heidän tekojensa mukaan ’suuren valkoisen valtaistuimen edessä’. Tuomiolla päätetään, kenellä on etuoikeus astua Herran yhteyteen ikuiseen elämään ja keiden osa on joutua kadotukseen eli ikuiseen kuolemaan, helvettiin.

Viimeistä tuomiota käsittelevä teksti on ainoastaan Matteuksen evankeliumissa, joka on alun perin kirjoitettu nimenomaan todistukseksi juutalaisille lukijoille Jeesuksen messiaanisuudesta ja sovitustyöstä.

Ja kuten jo todettiin, Matteus sijoittaa tekstin viimeisten aikojen (ts. Jeesuksen toinen tuleminen) tapahtumia koskevien opetusten päätteeksi. Puhe viimeisestä tuomiosta on alun perin suunnattu juutalaiselle kuulijakunnalle, minkä vuoksi siinä on paljon viittauksia Jeesuksen ajan juutalaisuuteen. Se tekee tekstistä vaikeatulkintaisen nykypäivän suomalaiselle lukijalle.

Lukiessa opetusta, tulee huomata, että opetus on kirjoitettu kertomuksen muotoon, ja että sen tarkoitus oli herätellä etenkin ’hurskasta’ juutalaista kuulijakuntaa väärästä ’Ruususen unesta’. Monet juutalaiset näet kuvittelivat välttävänsä viimeisen tuomion syntyperänsä perusteella.

Jo kertomuksen alku johdattaa kuulijat heille tuttuun juutalaiseen näkemykseen viimeisestä tuomiosta:

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.”

Ihmisen Poika on alkuperäisille kuulijoille tuttu messiasta kuvaava Danielin kirjan termi. Samoin kuvaus kansojen tuomiosta vastaa juutalaista käsitystä viimeisen tuomion toimeenpanosta, jolloin Herra on tuomitseva kansakunnat kunkin tekojensa mukaan (Jes. 2:4; Miika 4:3). Joidenkin juutalaisten apokalypsien (Vanhan testamentin ulkopuolisten ilmestyskirjan kaltaisten kirjoitusten) mukaan kansat tuomitaan sen perusteella, miten he ovat Israelia kohdelleet. Israelin hyvä perintöosa taas olisi valmistettu heille itselleen Jumalan ennalta määräämän lupauksen perusteella.

Edelleen lampaiden ja vuohien erottaminen oli sekin osuva vertaus kuulijakunnan arjesta. Lampaat ja vuohet laidunsivat päivät yhdessä, mutta iltaisin, kun lauma koottiin suojaan pedoilta, erotetaan lampaat ja vuohet toisistaan. Vuohet tarvitsivat lämpöä yöllä, joten ne siirrettiin katokseen, kun taas lampaat selvisivät mainiosti avoimen taivaan alla.

Symboliikka ei loppunut vielä tähän. Vertauksessa mainittu oikea ja vasen puoli pitävät nekin sisällään symbolisen merkityksen. Juutalaisessa oikeudenkäynnissä oikealle puolelle asettuu vapautettu / syytön osapuoli, kun taas syyllinen sijoitetaan vasemmalle puolelle. Samoin juhlassa isännän oikealla puolella oli kunniavieraan paikka.

Tähän asti vertaus siis kertoi kuulijoille tutusta tuomiosta ehkä jopa odotettuun sävyyn, mutta tuomion perusteet sen sijaan yllättivät Jeesuksen kuulijat.

He näet ajattelivat myöhempien juutalaisten apokalypsien mukaan, että kansat tuomittaisiin sen perusteella, miten he ovat Israelia kohdelleet. Israelin hyvä perintöosa taas oli valmistettu heille Jumalan ennaltamääräyksen perusteella. Jeesuksen kuulijat todennäköisesti odottivat jotain tämän kaltaista tulkintaa, mutta Jeesus yllätti heidät liittämällä viimeiseen tuomion vanhurskaat teot:

”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”

Mainitut hyvät teot lukuun ottamatta vankien luona vierailemista olivat juutalaisen etiikan mukaan erityisen vanhurskaita tekoja, jotka mainitaan esimerkiksi testamenttien välisen ajan kirjallisuudessa, kuten Siirakin kirjassa:

”Ja ojenna kätesi köyhälle, että sinun osaksesi tulisi täysi siunaus. Hyväntahtoinen lahja on sovelias kaikkien elossa olevien edessä äläkä myöskään kuolleelta kiellä hyväntahtoisuutta. Älä ole poissa itkevien luota vaan sure surevien kanssa. Älä ole hidas käymään sairaita katsomassa, sillä sen kaltaisesta saat osaksesi rakkauden. Kaikissa asioissasi muista loppuasi, niin sinä et milloinkaan syntiä tee.” (Sir. 7:32-36)

Jeesus ei kuitenkaan puhu niistä tekoina yleensä, vaan kohdistaa ne itseensä. Ne eivät siis olleet arvokkaita pelkkinä tekoina, vaan ne paljastivat käytännössä tekijän sydämen asenteen Jeesusta kohtaan.

Nimittäin Jeesuksen sanat ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” viittaavat pikemmin Jeesukseen ja hänen seuraajiinsa kuin juutalaiskansaan yleensä. Näin siksi, että tekstin tilanteessa Jeesus puhui kokonaan juutalaiselle kuulijakunnalle.

Jos siis Jeesus viittasi sanoilla ”yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni” seuraajiinsa eikä juutalaiskansaan yleensä, on tekstissä selkeästi kyse suhtautumisesta evankeliumiin. Näin siksi, että ilosanoman tuojan vastaanottaminen kertoi samalla siitä, kuinka itse kukin vastaanotti ilosanoman antajan eli Kristuksen itsensä. Jos he torjuivat ilosanoman tuojan, he torjuivat myös sen alkuperäisen antajan ja hänen lähettäjänsä.

Vertauskertomuksen terävin kärki

Kertomuksen ydin piilee vanhurskaiden ja syyllisten vastauksissa kuninkaan sanoihin. Kummatkin osapuolet näet kysyvät kuninkaalta saman kysymyksen:

”Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi…”

Vanhurskaat hämmästelevät, että milloin he olivat Jeesukselle nämä hyvät työt tehneet, kun he eivät olleet lainkaan tietoiset hyvistä töistään. He eivät olleet tietoisesti tavoitelleet palkkiota hyvillä teoilla. Eivätkä teot edes olleet perimmäinen syy heidän pelastumiseensa, vaan heidät pelasti heidän sydämissään vallinnut usko, jonka hedelmä oli heissä vaikuttanut puhdas asenne. Heidän hyvät tekonsa todistivat heidän uskonsa aitoudesta. Hyvät teot ovat todistus elävän uskon synnyttämästä luonnollisesta hedelmästä, joka osoittaa muille uskovan sydämessä vallitsevan uskon aitouden. Näiden vanhurskauden usko oli ollut elävää uskoa Jeesukseen. Tämä usko kantoi hyvää hedelmää heidän elämässään jopa heidän itsensä sitä huomaamatta!

Vastaavasti syyllisten suusta kuultuna sama Herralle esitetty kysymys kuulosti kovin erilaiselta. Aivan kuin he sanoisivat: ”Voi, kun olisimme tienneet, että se olitkin sinä Herra!” Jos he olisivat tienneet, he olisivat varmasti tehneet hyviä tekoja, mutta olisiko heidän tekonsa tuolloin kuvastaneet pyyteetöntä hyvyyttä? – Ei, sehän olisi ollut itsekkyyttä, koska heidän ’hyvyytensä’ olisi tuolloin ollut vain omaneduntavoittelua. Se, että heidän tekonsa eivät luonnostaan kantaneet vanhurskauden hedelmää oli todistus siitä, ettei heidän sydämessään vaikuttanut uudestisyntymisessä lahjaksi saatu uusi Kristus-elämä.

Tämä joukko oli kuulut ilosanoman Jeesuksesta, ehkä mielessään jopa todennut sen olevan ihan ’kelpo tavaraa sinänsä’, mutta he eivät koskaan vastaanottaneet sitä omakohtaisesti. He tiesivät, kuka Jeesus on, mutta he eivät tahtoneet vastaanottaa häntä elämänsä Herraksi. Jeesuksen puheessa oli siis kyse samasta joukosta, josta Jeesus vuorisaarnassa sanoo:

”Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:17-21)

Avain ikuiseen elämään

Mikä on Matteuksen tekstin perusteella ikuisen elämän avain? Onko se suhtautumisesi juutalaiskansaan? Onko se syntyperäsi? Entä suhtautuminen köyhiin lähimmäisiin? Entä hyvät teot? – Eipä taida olla, vaikka ne tärkeitä kysymyksiä ovatkin. Ikuisen elämän avain on Jeesuksen Kristuksen vastaanottaminen oman elämäsi Herraksi. Se on lähtökohta, jonka varassa täyttyy kaikki muukin.

Viimeisellä tuomiolla kukin tuomitaan tekojensa mukaan siinä mielessä, että ne paljastavat asuuko ihmisen sydämessä usko Kristukseen vai ei. Joka vastaanottaa hyvän sanoman tuojan, ottaa vastaan myös hänen julistamansa hyvän sanoman. Täten tuomion perusta on suhtautumisessa Kristukseen.

Viimeinen tuomio ei perustu ihmisen syntyperään eikä tekoihin palkittavina suorituksina. Vaikka kertomuksessa tuomion perusta näyttäisi äkkiseltään olevan teot, on siinä tarkemmin katsottuna kuitenkin kyse suhtautumisesta Kristukseen. Eihän kyse ollut siitä, mitä vertauksen henkilöt olivat ylipäätään tehneet, vaan siitä miten he olivat suhtautuneet ”yhteen näistä vähäisimmistä veljistäni”. Olivatko he toivottaneet tervetulleeksi heidät ja heidän lähettäjänsä vai olivatko he torjuneet heidät ja heidän lähettäjänsä? Toisin sanoen olivatko he vastaanottaneet hyvän sanoman tuojan vai torjuneet hänen viestinsä? Loppuviimeksi tuomion ratkaisee suhtautuminen Jeesukseen Kristukseen.

Olet kutsuttu Herrasi ilojuhlaan

Kun Jeesus on elämäsi Herra, saat huomata kuinka Jumalan sinuun luoma uusi elämä vaikuttaa sinussa. Herra eheyttää sen, minkä synti on rikkonut. Hän antaa sinulle uuden puhtaan sydämen, jonne on pantu halu seurata Herraa ja tehdä hänen tahtonsa. Ja tämä on elävä todiste uskon lahjan kautta vastaanotetusta uudesta elämästä – ikuisesta elämästä. Se on avain siihen, että mekin saamme käydä ”Herramme ilojuhlaan” ja juhlia ’tuomion sunnuntaina’ Kristuksen kuninkuuden valtavaa juhlaa. Niin kuin päivän teksti tämän sanoo:

”Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Onko suurempaa iloa – todella onko suurempaa iloa? Jos et vielä ole tehnyt päätöstä seurata Herraa, ethän viivyttele. Jeesus kutsuu sinut luokseen ja kehottaa vastaanottamaan hänet elämäsi Herraksi.

Jos taas olet jo Jeesuksen Herraksesi löytänyt, muista ettei sinua erota hänestä mikään, vaan hän on oleva kanssasi maailman loppuun saakka. Muista, että aivan kuin puusta kasvaa hedelmä, niin samalla tavalla uskosta versoo hyvät teot, jotka todistavat maailmalle uskosi todeksi ja saa jokaisen haluamaan elämäänsä jotain samaa, minkä he näkevät sinun uskon aarteessa omistavan.

Kukaan ei vaadi sinulta hyviä tekoja pelastuaksesi, vaan hyvät teot syntyvät uskon hedelmänä. Olethan vapaa elämään uskosi todeksi!

Pohdittavaa

Miksi kertomuksen kuningas ei nähnyt toisia kelvolliseksi ikuiseen elämään?
Mikä on se mitta, jolla vaellukseni kelvollisuus lopulta mitataan?