Raamatunkertomuksista ruokkimisihme on tuttu itselleni jo peruskoulun uskontotunneilta. Ruokkimisihme ei ole vertaus eikä kuvitteellinen tarina, vaan se on tosikertomus ihmeestä, joka on tapahtunut tässä maailmassa, missä mekin jokapäiväistä elämää elämme.

Ruokkimisihme. Kuva Rossano Sala, Pixabay

Jeesus teki ihmeen kahdesti tunnustekona messiaanisuudestaan. Ennen häntä vastaavan ihmeen tekivät Israelin suuret profeetat Elia ja Elisa (1. Kun. 17:11-16; 2. Kun. 4:42-44) sekä tietenkin Mooses, jonka pyynnöstä Herra ravitsi kansan mannaksi kutsutulla ’taivaallisella ravinnolla’ (2. Moos. 16:11-36) 40 vuoden ajan.

Tämänkertainen teksti ei käsittele tunnetumpaa ensimmäistä ruokkimisihmettä, kun Jeesus ruokki 5000 miestä sekä suuren joukon naisia ja lapsia pienen pojan lahjoittamilla eväillä (Matt. 14:15-21). Katsahdamme jälkimmäiseen ruokkimisihmeeseen, jonka Jeesus teki jonkin aikaa ensimmäisen ihmeen jälkeen. Teksti Matteuksen mukaan kertoo tapahtumasta seuraavasti.

Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: ”Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.” Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Mistä me täällä asumattomalla seudulla saamme niin paljon leipää, että pystymme ruokkimaan tällaisen väkijoukon?” ”Montako leipää teillä on?” Jeesus kysyi. ”Seitsemän”, he vastasivat, ”ja jokunen pieni kala.” Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, jotka jakoivat ne ihmisille. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän täyttä korillista. Syömässä oli neljätuhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia.(Matt. 15:32-38)

Toinen ruokkimisihme

Neljäntuhannen kuulijan ruokkimisihme sijoittuu ajallisesti Jeesuksen pakana-alueilla tekemän kiertueen loppuun. Hän aloitti kiertueen foinikialaiselta alueelta (Matt. 15:21), kun ensin oli tullut torjutuksi galilealaisten taholta kohta ensimmäisen ruokkimisihmeen jälkeen. Pohjoiselta Tyroksen seudulta Jeesus siirtyi idän puolta kiertäen Gennesaretin eteläpuolelle Dekapoliksen seudulle (Mark. 7:31), jossa siis tämä jälkimmäinen ruokkimisihme tapahtui.

Toinen ruokkimisihme on kuin toisinto Jeesuksen aiemmin tekemästä 5000 miehen ruokkimisihmeestä. Kyseessä on kuitenkin eri tapahtuma, koska kummatkin tapahtuman mainitsevat evankelistat kertovat myös ensimmäisestä ruokkimisihmeestä. Tämän lisäksi sekä Matteus että Markus mainitsevat Jeesuksen myöhemmin viitanneen puheessaan ihmeisiin erillisinä tapahtumina (Matt. 16:9-10; Mark. 8:14).

Ruokkimisihmeet poikkeavat toisistaan aavistuksen yksityiskohdiltaan. Jälkimmäisessä ihmeessä miehiä oli syömässä tuhat vähemmän (Matt. 15:38), leipiä oli seitsemän ja kaloja oli ’jokunen’ (Matt. 15:34). Tällä kertaa eväät eivät olleet pienen pojan tuomia, vaan opetuslasten eväitä. Lisäksi kuulijat olivat kuuntelemassa Jeesusta vuorella jo kolmatta päivää (Matt. 15:32), kun ensimmäisellä kerralla kuulijat olivat päivämatkalla (Mark. 6:34-35).

Tarkkaavainen lukija miettii, miksi Jeesus teki ruokkimisihmeen uudelleen? Jeesushan ensimmäisen kerran jälkeen kieltäytyi viihdyttämästä kansaa tunnusteoilla epäuskon tähden (Joh. 6:25-35).

Syy Jeesuksen ’mielenmuutokseen’ oli se, että tällä kertaa kuulijakunta ei enää ollut sama kuin ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisen ruokkimisihmeen jälkeen Jeesuksen puhe ’elämän leivästä’ (Joh. 6:35-51) näet suututti monet, minkä tähden suuri joukko galilealaisia hylkäsi Jeesuksen. Ja kun lisäksi muistetaan, että ensimmäinen ihme tapahtui Gennesaretin pohjoisrannalla, kun taas nyt oltiin sen eteläpuolella vuoristossa, missä Galilean juutalaiset tuskin liikkuivat, on selvää, että kuulijakuntakin oli eri.

Vaikka Jeesus aiemmin kieltäytyi viihdyttämästä ihmeidenjanoisia ja epäuskoisia galilealaisia, se ei estänyt häntä tekemästä tunnustekoja toisaalla, missä ne edelleen vaikuttivat elävää uskoa kuulijoissa.

Oikea nälkä

Tilanne oli melko samanlainen kuin ensimmäistä ruokintaihmettä tehdessä. Ihmiset olivat jo pitkään kuunnelleet Jeesuksen puheita syrjäisellä vuoristoseudulla. Tuskin monikaan oli varautunut ottamaan mukaansa riittävästi evästä kolmeksi päiväksi (Matt. 15:32).

Jeesuksen kuulijakunta oli nälkäistä. Heidän hengellisestä nälästään kertoi paljon se, että he olivat viihtyneet Jeesuksen luona jo kolmen päivän ajan. Lisäksi viimeistään kolmantena päivänä alkoi väkijoukon eväätkin olla lopussa, joten nälkä oli todellinen myös fyysisenä perustarpeena.

Tässä huomaa eron Jeesusta Galileassa jo pitkään seuranneen kannattajakunnan ja vuoristoon häntä kuulemaan tulleen väkijoukon perustavan eron. Galilealaiset olivat kylläiset tunnusteoista ja ihmeistä, he toki janosivat nähdä aina vain enemmän, mutta he eivät tarvinneet ihmettä hengellisten tai ruumiillisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Sen sijaan täältä 4000 kuulijan joukosta löytyi ihmisiä, jotka olivat oikeasti nälissään. En tarkoita vain fyysistä nälkää, vaan hengellistä nälkää, joka oli saanut heidät liikkeelle.

Jeesus tunsi hyvin kansanjoukon tarpeen – tuskin hän olisi opettanut heitä kolmea päivää vuoristossa, ellei hän olisi tuntenut heidän nälkäänsä. Hengellisen nälän tyydyttäminen oli pitkällä aikavälillä kaikkein oleellisinta, mutta tekstin tilanteessa fyysinen nälkä oli vähintään yhtä konkreettinen tarve. Ehkä hän itsekin oli nälissään. Lisäksi Jeesus tiesi vallan hyvin, että nälän heikentämien ihmisten lähettäminen kotimatkalle erämaan paahteeseen ei ollut lainkaan hyvä ajatus.

Jeesus tunsi syvää myötätuntoa kuulijoitaan kohtaan, minkä hän paljasti opetuslapsilleen: ”Minun käy sääliksi näitä ihmisiä.”. Ihmiset olivat tulleet pitkän matkan takaa kuulemaan Nasaretin miehen ihmeellistä sanomaa, ja nyt heidän hengellinen nälkänsä alkoi olla tältä erää tyydytetty, heitä vaivasi fyysinen nälkä.

Jeesus ei tahtonut lähettää ihmisjoukkoa nälkäisenä kotimatkalle, vaikka kukaan ei vaatinut tai edes olettanut hänen ruokkivan valtavaa väkijoukkoa.

Mitä tehdä?

Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja esitti heille jo entuudestaan tutun ongelman. Yleinen käytäntö näet edellytti rabbin opetuslasten huolehtivan opetustilaisuuksien järjestelyistä niin hyvin, että rabbi voisi keskittyä opettamiseen. Tästä syystä Jeesus esitti nytkin epäsuorasti opetuslapsille saman haasteen kuin ensimmäisellä kerralla (Joh. 6:5; Mark. 6:37). Samalla tämä oli jälleen yksi oppitunti Jumalan todellisuuden ja ihmisjärjen epäyhteensopivuusongelmista. Jumala näet näkee mahdollisuuden siellä, missä ihminen vaipuu epätoivoon.

Opetuslapset olivat siis jo aiemmin olleet mukana, kun Jeesus ruokki yli 5000 kuulijaa pienen pojan eväillä. Kuitenkin heille, niin kuin usein meillekin, kävi niin, että he jälleen kerran lamaantuivat inhimillisesti katsottuna mahdottoman tilanteen edessä niin, että he eivät osanneet ajatella Jeesuksen voivan tekevän ruokkimisihmeen uudelleen. Ehkä he ajattelivat, ettei sama ihme voi enää toistua, vaan kyseessä oli ollut jotain niin ainutlaatuista, ettei Herra voisi antaa saman tapahtua uudelleen.

Näin he mielessään rajoittivat Jumalan mahdollisuuksia, vaikka kaikkivaltias Jumala seisoi heidän keskellään. He alistuivat järkeilemään ongelman edessä ja tyytyivät toteamaan, etteivät he itse voineet tehdä asialle mitään. Tämä lienee kovin tuttu virsi meidän arjessamme. He arvioivat omat mahdollisuutensa oikein, mutta unohtivat laskuista Jumalan mahdollisuudet.

Montako leipää teillä on?

Jeesus ei nuhdellut opetuslapsia heidän lyhyestä muististaan, vaan hän kysyi heiltä lempeästi: ”Montako leipää teillä on?”. Opetuslapset ymmärsivät asian hieman eri tavalla kuin Jeesus tarkoitti: ”Meillä on ihan muutama leipä ja ehkä pari kalaa, mutta ne nyt vasta pieniä ovatkin…

Jeesus ei odottanut, että opetuslapset kaivaisivat repuistaan yli 4000 ihmisen ateriat tai edes rusinoita nopean energian saamiseksi. Ehkäpä Jeesus tahtoi kysymyksellään muistuttaa opetuslapsia edellisestä ruokkimisihmeestä.

Joka tapauksessa Jeesusta ei kiinnostanut se, mitä opetuslapsilla ei ollut. Hän tahtoi tietää, mitä opetuslapset olivat valmiita antamaan – mitä heillä jo oli. Hän ei vaatinut opetuslapsilta yhtään enempää kuin heillä oli. Jeesus ei käskenyt Pietaria katsomaan uudelleen koriinsa ja tutkimaan tarkemmin, josko kala tai kaksi olisi jäänyt taskuun. Ei! Jeesus tahtoi tietää, mitä heillä oli, jotta voisi pyytää Isältä sen mitä he tarvitsivat lisää.

Sama toimii yhä tänään. Kun Herran Henki puhuu sinulle jostain asiasta, hän ei koskaan kysy, mitä sinulla ei ole. Hän ei kysy, mitä sinulla voisi olla, vaan mitä sinulla on? Herra ei odota sinun antavan mitään sellaista, mitä sinulla ei ole. Jos sinulta jotain oleellista puuttuu, hän on voimallinen antamaan sen käyttöösi.

Mitä tapahtui, kun opetuslapset antoivat eväät Jeesuksen käyttöön? Hän otti vähät eväät käsiinsä, kiitti Jumalaa siitä, mikä oli jo saatu kokoon. Jumala siunasi eväät (=kiitoslahjan) ja opetuslapset saivat jakaa jo toistamiseen eväistään kansanjoukolle niin, että kaikki tulivat kylläisiksi.

Jumala ei ylenkatsonut opetuslasten vähäisiä eväitä, vaan lisäsi niihin sen, mitä vielä puuttui. Kansanjoukko söi Jumalan siunaamien leipien joukossa myös nuo opetuslasten Herralle antamat eväät.

Tässä on suuri opetus. Kun toimimme niiden lahjojen ja resurssien varassa, mitä meillä on ja annamme vähäiset kykymme kiitollisina Jumalan käyttöön, hän siunaa työmme. Jumala antaa meille kaiken sen, mitä meiltä puuttuu voidaksemme toteuttaa hänen tahtonsa. Herra ei ole kitsas antamaan tarpeeseen. Hän ei jaa runsaasta ’vilja-aitastaan’ varastoitavaksi, vaan sen mitä hän antaa, hän antaa käyttöön, jaettavaksi eteenpäin.

Pohdittavaa

Katsonko inhimillisiä mahdollisuuksia ja rajoitan Jumalan suuruuden omiin mahdollisuuksiini?
Uskallanko luottaa Jumalaan?
Voisiko minulla olla jotain, mitä Herra tahtoo käyttää?