Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: tunnusteko

Vahvistus sanalle

Uutisoinnissa puhutaan usein vahvistamisesta. Esimerkiksi viranomaiset vahvistavat tiedot onnettomuuksien uhrien lukumäärästä vaikkapa liikenneministeriö vahvistaa tilastotiedot kuolonkolarien määrän vuotuisesta kasvusta.

Sinetti on yksi vahvistus sekin. (Kuva Wolfgang Claussen Pixabaystä)

On myös toisenlaista vahvistamista. Esimerkiksi presidentin tehtävä on vahvistaa lain voimaan tulo allekirjoituksellaan. Vastaavasti me vahvistamme vaikkapa luottokorttiostoksen omalla allekirjoituksellamme, kun taas henkilöllisyystodistus vahvistaa henkilöllisyytemme kassahenkilölle. Samoin paperi, johon on koottu joukko arvosanoja, muuttuu todistukseksi tai viralliseksi opintorekisteriotteeksi, kun se on vahvistettu allekirjoituksella ja oppilaitoksen leimalla.

Jos meillä ihmisillä on tällainen tarve vahvistaa keskinäisiä sopimuksia ja tietojen sekä dokumenttien alkuperää, on myös Jumala huomioinut tämän tarpeemme vahvistamalla oman sanansa ja hänen nimessään tehdyn julistustyön. Markuksen evankeliumin loppuun on tallennettu Jeesuksen lähetyskäsky (Matt. 28:18-20), johon on liitetty lupaus julistetun sanoman vahvistamisesta. …

Lisää...

Mitä sinulla on?

Raamatunkertomuksista ruokkimisihme on tuttu itselleni jo peruskoulun uskontotunneilta. Ruokkimisihme ei ole vertaus eikä kuvitteellinen tarina, vaan se on tosikertomus ihmeestä, joka on tapahtunut tässä maailmassa, missä mekin jokapäiväistä elämää elämme.

Ruokkimisihme. Kuva Rossano Sala, Pixabay

Jeesus teki ihmeen kahdesti tunnustekona messiaanisuudestaan. Ennen häntä vastaavan ihmeen tekivät Israelin suuret profeetat Elia ja Elisa (1. Kun. 17:11-16; 2. Kun. 4:42-44) sekä tietenkin Mooses, jonka pyynnöstä Herra ravitsi kansan mannaksi kutsutulla ’taivaallisella ravinnolla’ (2. Moos. 16:11-36) 40 vuoden ajan.

Tämänkertainen teksti ei käsittele tunnetumpaa ensimmäistä ruokkimisihmettä, kun Jeesus ruokki 5000 miestä sekä suuren joukon naisia ja lapsia pienen pojan lahjoittamilla eväillä (Matt. 14:15-21). Katsahdamme jälkimmäiseen ruokkimisihmeeseen, jonka Jeesus teki jonkin aikaa ensimmäisen ihmeen jälkeen. Teksti Matteuksen mukaan kertoo tapahtumasta …

Lisää...

Epäilyjen laaksossa

Kolmannen adventin evankeliumitekstiin (Matt. 11:2-11) taltioitu Johannes Kastajan kysymys Jeesukselle johdattaa lukijan tämän kirkkopyhän teemaan eli Kristuksen ”hengelliseen tulemiseen”, mihin pyhän latinankielinen nimitys ”adventus spiritualis et sanctificationis” viittaa.

Johannes Kastaja – edelläkävijä (Ivanov, Aleksandr Andreevich, 1806-1858)

Johanneksen kysymys on alati ajankohtainen. Se varmasti on tänäänkin monen etsijän huulilla. Luetaan kysymys ja Jeesuksen vastaus siihen.

Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ’Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ’Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.’” (Matt. 11:2-6)

Johanneksen kysymys nousee inhimillisyydestä. …

Lisää...