Epiktetos oli stoalainen filosofi, joka vaikutti ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan vaihteessa.

Epiktetoksen elämään mahtui käänteitä. (Kuva Wikipedia)

Wikipedia tiivistää hänen elämänkaaren osuvasti riittävällä tasolla, että ymmärrämme paremmin hänen ajatteluaan. Seuraava on epäsuora lainaus Wikipedian tekstiä aavistus tiivistäen:

”Nuorena Epiktetos oli orjana Roomassa Neron vapauttamalle varakkaalle miehelle nimeltä Epafroditos. Myöhemmin hänet vapautettiin, ja hän perusti oman filosofikoulun. Orjanakin hän opiskeli stoalaista filosofiaa Musonius Rufuksen oppilaana. Vapautumisensa jälkeen hän eli kovaa elämää sairaalloisena Roomassa. Hänestä tuli rampa pahan reumatismin vuoksi. Keisari Domitianus hääti Epiktetoksen yhdessä muiden filosofien kanssa maanpakoon vuosien 89 ja 95 välillä. Maanpaosta alkoi hänen elämänsä paras ajanjakso. Hän muutti Nikopolikseen Kreikkaan, minne hän perusti oman mainetta saaneen filosofikoulunsa. Epiktetos eli elämänsä yksinkertaisesti noudattaen stoalaista ajattelua. Hänen elämänsä oli opetuksen ja ajattelun täyttämää. Epiktetos eli Nikopoliksessa kuolemaansa asti.” (Wikipedia, Epiktetos)

Oleellisinta hänen elämästään on huomioida, ettei hänen elämänsä ollut mitenkään helppoa. Vaikeudet eivät edes johtuneet hänen valinnoistaan. Huomaa etenkin se, että monet elämänsä ikävät ja yllättävät käänteet sisälsivät kuitenkin myös siunauksen kukkasia. Siunaus voi odottaa sielläkin, mistä sitä ei omaehtoisesti tulisi etsineeksi. Hänen elämänsä sopii esimerkiksi tämän päiväiseen tekstiin, jota tarkastelemme kahdesta näkökulmasta.

Kohtalon näkökulma

Ensimmäinen näkökulma olkoon nimeltään ’kohtalon näkökulma’. Siinä ihminen ottaa vastaan elämän käänteet hyväksyen ne kohtalon tai jonkin muun hänen rajansa ylittävän syyn vuoksi. Tätä näkökulmaa edusti stoalainen Epiktetos itsekin. Epiktetos tuotti jonkin verran kirjallista aineistoa opetuksen oheen, mistä osa on säilynyt meidän päiviimme saakka. Hän kokosi teoksiinsa paitsi omia myös muiden filosofien opetuksia, jotka sopivat hänen ajatteluunsa. Siteeraan tähän muutamaa aiheeseen sopivaa kohtaa hänen teoksistaan.

”Kaikkia haasteita varten meidän on pidettävä esillä kolme ajatusta: Houkutelkaa Jumalaa ja kohtaloa, siihen päämäärään, joka on asetettu minulle kauan sitten. Minä seuraan sitä enkä kompastu; vaikka tahtoni olisi heikko, kuin sotilas jatkan eteenpäin.” (Kleanthes)

”Joka syleilee välttämättömyyttä, luetaan viisaaksi ja taitavaksi jumalallisissa asioissa.” (Euripides)

”Jos se miellyttää jumalia, niin olkoon niin. He voivat hyvinkin tappaa minut, mutta he eivät voi satuttaa minua.” (Platon)

Nämä kolme Epiktetoksen kokoamaa lainausta ovat teoksesta ’Enkheirídion’. Ne puhuvat sietokyvyn, joustavuuden ja elämän hyväksymisen merkityksestä viisaan elämän kulmakivinä. Sekä Kleanthes, Euripides että Platon katsoivat sitaateissa elämää kohtalon käsitteen kautta, mikä helpottaa ihmistä hyväksymään elämän käänteet sellaisena kuin ne ovat. Siksi kutsunkin tätä ’kohtalon näkökulmaksi’.

Hyvään tai huonoon ei tarvitse kompastua eikä takertua, mikäli jostain syystä tahtoo elämää ylipäätään laatusanoin luokitella. Kohtaamme jatkuvasti tilanteita, kun asiat tuntuvat olevan meitä (ts. ennakkokaavailujamme) vastaan. Kohtaamme myös tilanteita, kun olosuhteet ovat suotuisat tai asiat jostain syystä menevät paremmin, mitä olimme kaavailleet. Kummassakin tilanteessa panemme tapahtuneen ’erityisesti merkille’. Muutoinhan elämä vain tapahtuu ja soljuu meidän siihen enempää tarttumatta. Tuon tavallisen arjen kohta unohdammekin eikä se aiheuta mielessämme isompia pohdintoja.

Nimitän tätä ’kohtalon näkökulmaa’ myös nimellä ’jumalaton näkökulma’. Tämä siksi, että uskotaan Jumalaan tai ei, niin sokeaan kohtaloon alistuminen on kuin eläisi elämää Jumalan selän takana. Tarkoitan siis elämän katsomusta, missä persoonalliselle Jumalalle ja henkilökohtaiselle jumalasuhteelle ei ole tilaa.

Silti tämänkin näkökulman neuvot ovat varsin käyttökelpoisia, vaikka ne eivät tarjoa muuta apua muuhun kuin siihen, miten voimme auttaa itseämme selviytymään elämän aallokossa viisaammin, kun hyväksymme aaltojen voiman, suunnan ja vaikutuksen meihin.

Luottamuksen näkökulma

Tahdon tuoda ’jumalattoman näkökulman’ rinnalle toisen ’Jumalallisen näkökulman’, jota nimitän tässä mieluummin ’luottamuksen näkökulmaksi’.

En näet tahdo meidän ajattelevan Jumalaa pelkkänä voimallisena käsivartena, joka kykenee nostamaan meidät aallokosta tai korjaamaan rikkimenneen elämän. Sekin on kohtalouskon kaltaista, koska siinähän ajattelemme elämän riepottelevan meitä kuin sattuu, vaikka Jumalalla sitten olisikin jonkinlainen ’veto-oikeus’ muuttaa elämän kulkua.

Tällainen korjailija-Jumalaan usko on toki paljon enemmän kuin alistuminen pelkkään ’kylmään kohtaloon’. Vieläkin parempi vaihtoehto on valita ’luottamuksen näkökulma’. Se tulee avuksemme jopa silloin, kun elämä tuo tullessaan odottamatonta hyvää tai huonoa. Luottamus Jumalaan ei katso olosuhteisiin, koska tiedämme hänen tuntevan elämämme kaikki vaiheet – ajattelimme niistä itse mitä tahansa.

Luottamus antaa Jumalalle tilaa olla Jumala myös silloin, kun asiat eivät ole menneet niin kuin ne ennakoimme. Luottamus uskaltaa odottaa vaiti jopa silloin, kun ensimmäinen reaktio olisi vaatia Jumalaa korjaamaan rikkimenneen elämän.

Vastakohtaisesti luottamus kiittää Jumalaa jokaisesta hyvästä hetkestä elämän varrella, koska se tietää niiden olevan erityinen lahja Jumalalta. Emme siis kiitä Jumalaa mukavista olosuhteista, vaan kiitämme häntä siitä, että hän on ne järjestänyt matkamme varrelle.

Ja vastaavasti, kun tulee hetki surra, kohdata kipua ja vihdoin kuolla pois tästä ajasta, silloinkin luottamus katsoo Jumalaa silmiin ja sanoo: ”Kiitos sinulle, rakkaani.”

Kun siis ihminen uskoo suurempaan voimaan – siis persoonalliseen Jumalaan, ei ole olemassa sellaista asiaa tai tapahtumaa, joka menee ’väärin’ tai vastoin suunnitelmaa. Se, mitä meille yksilöinä tapahtuu, voi joskus tuntua sattumanvaraiselta, järkyttävältä, julmalta tai selittämättömältä, vaikka niissäkin tapahtumissa on varmasti isompi merkitys, kun näkökulmaa nostetaan edes hieman lähemmäs Jumalan perspektiiviä.

Otan siis tämänkin päivään vastaan lahjana sinulta, Herrani Jeesus. On ollut paljon hyvää, ehkä jotain mitä en käsittänyt, kipuakin, mutta silti aina myös toivoa ja elämää suurempaa hyvää. Huomisesta en tiedä, eikä minun tarvitsekaan, koska sinä kyllä tiedät, Herrani.

”Kiitos sinulle, rakkaani.”