Olen vuosien varrella kertonut monin esimerkein ja sanoin Jumalasta, joka on lähellä silloinkin, kun emme häntä vierellämme huomaa.

Kenellä valta on ja ken siitä iloitsee? (Kuva WaSZI Pixabaystä)Elia

Tämä Jumalan läheisyys ja kiinnostus elämästämme on pelkästään sekin merkittävä asia, mutta tahdon vielä täydentää tätä kuvaa tästä läheisestä Jumalasta kertomalla hänestä Jumalana, joka hallitsee.

Jumalan läheisyys ei yksistään näet ole kaikki. Otan muutaman esimerkin:

  • Voisihan olla niin, että vaikka koemme Jumalan jokapäiväisen läsnäolon elämässämme vahvasti, mutta tämä immanentti läheinen Jumala ei silti olisi lainkaan kiinnostunut voinnistamme. Jos hän siis olisi panteistinen olevaisessa asuva jumalan kaltainen persoonaton eksistenssi, mitä hänen läheisyytensä meille edes merkitsisi?

  • Edelleen Jumala voisi olla lähellä ja edellisen esimerkin vastaisesti jopa kiinnostunut ihmisestä, mutta silti hän tuntuisi etäiseltä, koska hän ei vaikuttaisi elämään. Hän olisi kiinnostunut tällöin kuulemaan ihmistä, mutta hän pitäytyisi vaikuttamasta elämän kulkuun täällä auringon alla. Hän olisi toki lähellä ja vieläpä kuuntelisi meitä, mutta silti hän olisi ’vain’ kuuntelija, joka ei osallistuisi elämään.

On tärkeää tietää, että Herramme Jeesus Kristus on Jumala, joka tosiaikaisesti hallitsee. Hän ei vain tule hallitsemaan ikuisuudessa, vaan hänellä on hallintavalta jo tänään.

Mitä on Jumalan hallitseminen?

Mitä sitten tarkoitan sanomalla, että Herra on Jumala, joka hallitsee? Se tarkoittaa jotain sellaista, mitä jo sanomattakin odotamme persoonalta, jota kutsumme Jumalaksi.

En tarkoita hallitsemisella jatkuvaa kontrollia kaiken tapahtuvan yli ja puuttumista pienimpäänkin yksityiskohtaan, vaan hallintavaltaa ja rakenteita, jotka tukevat jokapäiväistä elämää. Ajatus ’kontrollifriikistä’ Jumalasta, joka puuttuisi elämän pienimpäänkin yksityiskohtaan, tuntuu sekin ahdistavalta ja vieraalta.

Jumalan hallintavalta on paljon enemmän kuin ihmisen hallinta, mutta periaate on sama. Ihminen yrittää hallita, mutta vain Jumala tosiasiallisesti hallitsee. Hallitseminen Jumalan yhteyteen liitettynä teonsanana tarkoittaa ”olla hallitsija; vastata hallinnosta, olla kykenevä vaikuttamaan”. Se on siis aktiivista vaikuttamista ihmiselämään, mutta ei kuitenkaan tukahduttavaa kontrollia.

Kaksi esimerkkiä

Merkitys on helpompi tavoittaa, jos ajattelet hallitsemista esimerkiksi yhteiskunnallisesti. Yhteiskuntamme päättäjät eduskunnassa ja hallituksessa ’hallitsevat’ julkisen sektorin asioita, eikö niin? Vaikka päättäjät ’hallitsevat’ he eivät kuitenkaan elä elämää kansalaisten puolesta, vaan heidän hallintansa rajoittuu olosuhteiden järjestämiseen siten, että kansalaisten on hyvä elää. Täten kuva täydellisestä yhteiskunnallisesta hallitsemisesta, joka tähtää jokaisen kansalaisen elinolosuhteiden ja reaalisen elämän parantamiseen, voisi olla yksi kuva siitä, mitä hallitsemisella tarkoitan.

Toinen ehkä helpommin ymmärrettävä esimerkki on akvaario. Kalat akvaariossa elävät kutakuinkin vapaina niissä rajoissa, jotka akvaario niille suo. Mutta kauanko ne eläisivät, jos akvaariota hoitava ihminen laiminlöisi vastuunsa akvaarion puhdistamisesta, kalojen ruokkimisesta tai veden hapettamisesta. Akvaarion hoitaja on täten kuva ihmisestä, joka hallitsee hyvässä. Hän hallitsee luoden kaloille elinolosuhteet, jotta ne voivat toteuttaa omaa elämäänsä.

Herra Jumala hallitsijana

Hallinnan positiivista merkitystä ajatellen on melko vapauttavaa tietää, että Herra Jeesus hallitsee elämässämme. Voimme luottaa häneen, koska tiedämme hänen paitsi pystyvän puuttumaan elämän kulkuun, myös tekevän siten. Samalla tavoin kuin maallisten hallitsijoiden ’kaitselmus’ jää monesti kansalaisilta huomaamatta, jää ihmisiltä usein huomaamatta myös Jumalan hallinta ja huolenpito.

Jumala, joka hallitsee ja toimii, on vastakohta lukuisille kuolleille jumalille, joita nykypäivän ihmiset kumartavat. Ne ovat näennäisiä jumalia, jotka eivät ole jumalia lainkaan, vaan kankaalle maalattuja kauniita tulevaisuuden kuvia ilman voimaa auttaa ihmistä tänään siinä, missä hänen keinonsa loppuvat.

Todellinen Herra on hän, jonka valta ei rajoitu tulevaisuuteen tai ihmisten lahjakkuuteen, vaan joka hallitsee tänään, tässä ja nyt. Tahdon kertoa sinulle hänestä jälleen kerran kertomuksen sanoin.

Kertomus Jumalasta, joka hallitsee

Tahdon jakaa sinulle ehkä jo entuudestaan tutun kertomuksen jakaantuneen Israelin kuninkaiden ajalta (n. 875 – 850 eKr.), pohjoisesta Israelin valtakunnasta, jossa eli ja vaikutti Jumalan mies, profeetta Elia.

Kertomus lienee entuudestaan tuttu, mutta kertaus ei liene pahitteeksi. Se on siis kertomus, missä Elia haastaa Baalin profeetat ’kaksintaisteluun’ (1. Kun. 18:16-46; 1. Kun. 19:1-4). Tai oikeammin taistelussa asettuvat vastakkain väärät jumalat ja Taivaan Herra siinä, missä ihminen pohtii keneen luottamuksensa laittaa. Kertomus on täten mitä konkreettisin kuva ihmisen vallinnasta turvautua elämässään joko Jumalaan tai ihmistekoisiin jumaliin.

Kumman valitsen?

Kertomus on tietty paras lukea kokonaan, jos sitä ei tunne tai muista. Se ei ole kuvitteellinen tarina, vaan tosikertomus tosi elämästä. Se on jotain, mitä on tapahtunut ’tässä ja nyt’ kertomuksen ihmisten elämässä.

En käy tässä yhteydessä kertomaan tarkemmin Israelin poliittisesta ja yhteiskunnallisista tilanteesta. Riittää, kun tietää Baalin palvonnan kasvattaneen suosiota Israelissa pitkälti vierasmaalaisen kuningattaren vaikutuksesta – aina jopa niin, että Herralle uskollisista oli tullut selkeä vähemmistö.

Moni oli siis kyseenalaistanut Herran palvelemisen ja piti Baalia parempana vaihtoehtona siitäkin huolimatta, että maassa vallitsi nälänhätä pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi.

Tässä tilanteessa Elia haastoi Baalin papiston ’kaksintaisteluun’ Karmelinvuorella siitä, kumman Jumala todella hallitsee ja elää. Ajatus kaksintaistelussa oli se, että elävä Jumala osoittaisi suuruutensa vastaamalla omiensa huutoon tavalla, joka vakuuttaa katsojatkin. Suuri joukko vaikuttajia ja kansaa oli kokoontunut todistamaan tätä tapausta. Lähtökohta oli selkeä:

”Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ’Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!’ Kansa ei vastannut hänelle mitään.” (1. Kun. 18:21)

Elian kysymys on ajankohtainen vielä meidän ajassamme. Tämän päivän Baalit – eli ihmistekoiset jumalat – ovat toki kätkeytyneet eri nimien taakse, mutta kun vain hetken miettii, pystyy kohta nimeämään suuren joukon meidän aikamme ihmistekoisia epäjumalia.

Samoin kuin tekstissä, on tänäkin päivänä kysymys valinnasta kuolleiden jumalien ja elävän Jumalan välillä. Elia luotti Herran hallitsevan ja elävän, joten hän laski kaiken yksin hänen varaansa:

Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!

Jumalat, jotka eivät hallitse…

Baalin papit aloittivat ’kaksintaistelun’. Kun katsoo heidän toimintaansa, ei ole epäilystäkään, etteivätkö he vahvasti uskoneet jumalansa vastaavan. Ei ollut myöskään kyse siitä, etteikö heidän jumalanpalveluksensa olisi ollut sekin kelvollista heidän tapojensa mukaan:

”He ottivat sonnin ja valmistivat uhrin. Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia huutaen: ’Baal, Baal, vastaa meille!’ Ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, vaikka he hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä. Tuli keskipäivä, ja Elia pilkkasi heitä sanoen: ’Huutakaa kovempaa! Onhan hän jumala, mutta hänellä taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, vai olisiko hän matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta.’

Profeetat huusivat vielä kovemmalla äänellä ja viiltelivät tapansa mukaan itseään miekoilla ja keihäillä, niin että olivat aivan veressä. Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.” (1. Kun. 18:26-29)

Mitä ilmeisemmin hurmoksiin tulleet papit kokivat ’jumaliensa läheisyyden’ ja ilmeisesti heidän tapansa palvoa jumaliaan oli yksi niistä seikoista, jotka Baalin palvonnassa kansaa viehättivät. Huomaa rituaalin vastakohtaisuus rukoukselle, mikä on yksi Jumalan ihmiselle antamista ’armonvälineistä’ hänen lähestymisekseen. Rituaalitanssin ja viiltelyn tarkoitus oli hankkia käskyvalta Baaliin ja saada hänet tekemään kutsujansa tahto. Rukous puolestaan on päinvastainen toimenpide.

Edes sinnikkyys, jumalan kokeminen tai harras palvonta eivät mikään Baalin papistoa auttaneet, koska ”ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut”. Heidän kuollut jumalansa ei hallinnut – ei edes elänyt, joten kovin tyhjäksi jää tällaisen jumalan merkitys ihmisen arkipäivän elämälle. Ikävä kyllä kovin moni tänäänkin laittaa toivonsa Baalin kaltaisiin kuolleisiin jumaliin.

Jumala, joka hallitsee

Baalin papiston toivo heidän yrityksensä epäonnistumisen jälkeen oli, ettei Elian Jumala vastaisi hänkään. Tasapelitilanteessa nimittäin kansa olisi varmasti taipuvainen valitsemaan Baalin, koska sen palvontamenot ja yleiset elämänarvot olivat huomattavasti ’keveämmät’ (lue: syntiset).

Kun katsoo Elian toimintaa alttarin edessä ja vertaa sitä Baalin papistoon, on ero valtava. Siinä missä Baalin palvelijat tekivät parhaansa lukuisin rituaalein, Elia astuu kansan eteen ja lausuu yksinkertaisen rukouksen Herransa edessä.

Jumalan hallintavalta ei ollut kiinni Elian rukouksen monisanaisuudesta eikä hänen esityksestään pappina. Moni voi nähdä tässä rohkean Elian, joka ’kohtaloaan uhmaten’ rohkenee luottaa Jumalan ihmeeseen:

”Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: ’Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!’

Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden.” (1. Kun. 18:36-38)

Lopputuloksen kannalta ei kuitenkaan ollut Elian rohkeudesta, vaan Jumalan elävyydestä. Elian uhmakas ja varma esiintyminen ei olisi langettanut tulta taivaasta sen enempää kuin Baalin pappien rituaalit, ellei hänen Jumalansa olisi ollut elävä Jumala, joka hallitsee.

On vallan eri lähtökohta lähestyä rukouksin elävää Jumalaa kuin poppakonstein kuollutta sellaista. Kuolleen jumalan tapauksessa ihmisen osuus ’vastaukseen’ on merkittävä, mutta elävän Jumalan kohdalla on toisin – Herra itse näyttää hallintavaltansa. Ihmisen osuus on seurata vierestä ja ihmetellä – ja niin kävi nytkin.

Herra Jumala vastasi koko voimalla Elian nöyrään rukoukseen. Rukousvastaus vakuutti paitsi Elian, myös paikalla olleen kansan:

”Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ’Herra on Jumala! Herra on Jumala!’” (1. Kun. 18:39)

Jumala vakuutti kansansa elävyydellään. Elian nöyrä rukous tai palvontameno tuskin olisi kansaa vakuuttanut – sen sijaan heidät vakuutti Jumala itse – hän, joka hallitsee.

Sama periaate näkyy omassa elämässämme. Voi olla, että itse emme vakuuta ketään, mutta Herramme hallintavalta sen sijaan vakuuttaa heidät. Siinä, missä ihmisten keinot loppuvat, siitä alkavat Jumalan teot. On lohdullista tietää, ettei rukouksen voima ole rukoilijassa, vaan Herrassa, joka rukoukset kuulee.

Elian esimerkki opettaa meille, että meillä on lupa odottaa Jumalan tekevän ihmeitä elämässämme. Emme ’taio’ Jumalan ihmeitä esiin emmekä määrää häntä, mutta rukouksissamme voimme olla varmat, että Herramme Jeesus on voimallinen mihin vaan, jos hän niin parhaaksi katsoo. Ja koska Jumala todella hallitsee – se on hän, joka arvioi tilanteen ja toimii parhaaksemme oman tahtonsa mukaan. Tämä onkin kipukohta monesti meille ihmisille – hyväksyä, ettei rukouksemme ole käskysana, vaan pyyntö hänelle, joka tietää meitä paremmin.

Voimme toki leikitellä ajatuksella, että ’Baal’ olisi vastannut papeilleen ’kaksintaistelussa’. Jos niin olisi käynyt, olisiko tällöin hallinnut Baal vaiko papit rituaalein hallinneet Baalia? Väitän, että tällöin tosiasialliset hallitsijat olisivat olleet hänen papistonsa, jotka ’käskivät’ voimaa.

Pakanallinen palvontakultti onkin mitä oivallisin esimerkki ihmisestä käskemässä ’voimia’ vastakohtana rukoukselle, jossa ihminen taipuu Jumalan tahtoon. Herraa rukoillessa ei tarvitse edes miettiä, kuka hallitsee ja ketä. Näin siksi, että rukous on luonteeltaan anomus ja pyyntö, että Herra katsoo ihmiseen ja tekee hänen elämässään sen, mitä hän eniten tarvitsee.

Elian vahva usko – vai Jumalan hallintaa

Kun luemme Elian ja Baalin papiston kohtaamisen kaltaista kertomusta, kiinnitämme kovin usein huomion yksin päähenkilöön, kuten tässä Eliaan. Mieluusti tässäkin kertomuksessa korotamme Elian vahvana ’Jumalan sankarina’ jalustalle – ja vakuutamme itsellemme, että ilman Elian vahvaakin vahvempaa uskoa ja pelotonta luonnetta, ei tämäkään ihme olisi tapahtunut.

Näin tehdessämme ikävä kyllä Eliaa korottamalla pienennämme Jumalan valtasuuruutta ja hallintavaltaa. Nimittäin vaikka toki tunnustamme ihaillen, että elävä Herra vastasi Elian rukoukseen, samalla korottamalla Elian ’sankariksi’ selitämme itsellemme, miksi moiset ihmeet eivät ole arkipäivää omassa elämässämme.

Mutta ollaksemme rehellisiä, meidän on silti todettava, että vaikka Elia oli varmasti merkittävä Jumalan mies, hän ei silti ollut uskossaan vahva ja peloton hänkään. Elia oli ihminen hänkin – tavallinen sellainen, pelokas ja jopa uskossaan horjuva. Katsopa vaikka, mitä tapahtui muuta hetki tämän tapauksen jälkeen:

”Silloin Isebel lähetti sananviejän Elian luo ja käski hänen sanoa: ’Kohdatkoon minua jumalten viha nyt ja aina, ellen huomenna tähän aikaan ole tehnyt sinulle samaa, minkä sinä olet tehnyt heille!’ Elia pelästyi ja lähti pakoon pelastaakseen henkensä. Hän tuli Beersebaan, joka oli Juudan alueella, ja jätti palveluspoikansa sinne.

Itse hän meni autiomaahan päivänmatkan päähän. Hän istuutui kinsteripensaan juurelle ja toivoi itselleen kuolemaa. Hän sanoi: ’Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni. En minä ole esi-isiäni parempi.’” (1. Kun. 19:2-4)

Sinä, missä hetkeä aiemmin tapasimme pelottoman Elian, jonka uskoa ei horjuta mikään, tapaamme nyt saman Elian pelokkaana erämaassa, valittamassa kurjuuttansa Herralle. Hän ehkä odotti Jumalan toimivan jatkossa toisin, ja kun hän havaitsi kuningattaren uhkaavan hänen henkeään, hän oli valmis luopumaan kaikesta. Perin inhimillistä – eikö olekin kovin ’elämän makuinen’ kertomus tämä?

Elian ’romahtaminen’ kaltaistemme tavallisten kuolevaisten tasolle, on perin lohdullista. Se näet korostaa Jumalan hallintavaltaa. Se kaikki, mitä Karmelinvuorella tapahtui oli Jumalan hallintaa Elian elämässä – ei palkinto vahvasta ja pelottomasta luottamuksesta tai vuoria siirtävästä uskosta. Lopputulos ei ollut Eliasta, vaan Herrasta, joka hallitsee.

Näin nähtynä kertomus ’jumalten kohtaamisesta’ kertoo siitä, miten meidän Herramme on olosuhteiden yläpuolella. Hän on sitä silloin, kun olemme itse tilanteen tasalla, mutta myös silloin, kun pelokkaan Elian tavoin olemme kadottaneet näkökykymme ja Jumala tuntuu olevan ’aseeton auttamaan’.

Herra on Jumalan, joka hallitsee

Jos sinua jäi kiusaamaan, miten kertomus Elian ’synkeyden laaksosta’ jatkuu, luepa Raamatustasi kertomusta muutaman luvun verran eteenpäin ja huomaat, että Elian kokemus omasta mitättömyydestään oli sekin varsin väärä. Herran hallintavalta pysyi, vaikka hänen profeettansa kohtasi oman heikkouden hetkensä.

Tiedä siis, että Raamatun Jumala on Herra, joka hallitsee. Hän on lähellä sinua ja kiinnostunut sinusta. Se tarkoittaa kaikkiaan sitä, että Jumalan hallintavalta sinun elämässäsi säilyy, vaikka itse kokisit pienuutta ja pelkoa. Se et ole sinä, joka hallitset rukouksin elämääsi, vaan Herra, joka hallitsee tätä maailman aikaa suvereenisti.

On lohdullista tietää, ettei Herran mahdollisuudet pienene siitä, että omat pelkomme saavat aika ajoin meistä yliotteen ja vallan. Herra Jeesus Kristus pitää sinusta hyvää huolta niin voimiesi päivinä kuin heikkouden hetkillä. Ole siis huoleti – tiedä, että Herra Jeesus hallitsee!

Pohdittavaa

Mitä Jumalan hallintavalta tarkoittaa?
Rajoittavatko meidän pelkomme Jumalan hallintaa?