Lapsena 1970-luvulla kuulin silloin tällöin aikuisten puhuvan viimeisistä ajoista. Näiden puheiden lomassa vilahti usein termi ’tuhatvuotinen valtakunta’ ja joukko vierasperäisiä sanoja, kuten ’Harmageddon’ ja ’Gogin sota’.

Sanojen sekamelskasta muodostui minulle hämärä epäselvä käsitys siitä, että ne ovat jotain tulevaisuudessa tapahtuvaa – kenties pelottavaa, mutta ainakin vaikeatajuista – mikä on parempi jättää viisaiden tulkittavaksi.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen päässyt eroon ajatuksesta, että näiden sanojen takana olisi jotain pelottavaa – päinvastoin ne ovat lohdun sanoja. Nuoruuden aikojen tapaan olen silti yhtä mieltä siitä, ettei ymmärrykseni riitä niiden edessä. Olen kuitenkin huomannut, ettei kenenkään muunkaan viisaus tunnu riittävän Johanneksen näkyjen aukottomaan tulkintaan; on teorioita ja toinen toistaan vahvempia mielipiteitä, mutta ei yhtään aukotonta näkemystä siitä, mitä Johannes tarkalleen ottaen näki.

Seurakunta on edelleen yhtä hämmentynyt Johanneksen näkyjen edessä, kuin Johannes itsekin oli ensimmäisen vuosisadan lopulla Patmos saarella (Joh. 17:6-7).

Tulkintoja, tulkintoja…

Henkilökohtaisesti eniten ihmetystä aiheuttanut näky liittyy kuvaukseen tuhat vuotta kestävästä rauhan ajasta ja Harmageddonin ja Gogin sodista. Heitänpä näistä – etupäässä tuhatvuotisesta valtakunnasta tähän joitain ajatuksia.

Tuhatvuotista valtakuntaa kutsutaan nimellä ’millennium’ ja sitä koskevan tekstijakson (Ilm. 20:4-6) tulkintaa millennialismiksi (latinan ”mille anis”). Se, miten suhtaudumme siihen, määrää edelleen sen, miten tulkitsemme myös tekstijaksoon liittyvät sodat ja Kristuksen toisen tulemisen tapahtumat.

Tuhatvuotisen valtakunnan tulkitseminen ja harmonisoiminen Raamatun muuhun ilmoitukseen sopivaksi jakaa raamatuntulkitsijoiden mielipiteet karkeasti kolmeen ryhmään:

• Premillennialismi odottaa Kristuksen palaavan ennen tuhatvuotista valtakuntaa. Palatessaan maan päälle hän perustaa hallinnon, joka kestää kirjaimellisesti tuhat vuotta pääkaupunkinaan nykyinen Jerusalem.

• Postmillennialismin mukaan maailma saavutetaan lopulta evankelioinnin tuloksena ja se kääntyy Kristuksen puoleen. Maailman kääntymistä seuraisi ajanjakso, jolloin maailma kokee iloa ja rauhaa, koska ihmiset ovat oppineet tottelemaan Jumalan tahtoa. Kristus palaa maan päälle tuon jakson jälkeen.

• Amillennialismi ajattelee tuhatvuotisen valtakunnan olevan symbolinen. Maininta Ilmestyskirjassa viittaa aikaan Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen välissä, ei kirjaimelliseen tuhatvuotisjaksoon. Tämän symbolisen jakson aikana Kristus hallitsee ihmisten sydämissä tai vaihtoehtoisesti kyse on taivaallisesta hallinnasta. Kristuksen toinen tuleminen päättää kyseisen ajanjakson.

Suurin ongelma tuhatvuotisen valtakunnan tulkinnassa on se, että siihen liittyvä raamatullinen aineisto perustuu yhteen Ilmestyskirjan lyhyeen näkyyn, jonka sijoittaminen joko taivaalliseen / maanpäälliseen näyttämöön on tulkinnallinen kysymys. On myös kyse siitä liitetäänkö näky sitä seuraavan tekstin johdannoksi vai edeltävän tekstin jatkoksi.

Termi ”tuhatvuotinen valtakunta” (kreikan ”khilia etee”) esiintyy Raamatussa vain Ilmestyskirjassa ja siinäkin vain kolme kertaa tässä merkityksessä (Ilm. 20:4-6). Onko se kuva taivaallisesta vai maanpäällisestä hallinnosta, mihin ajanjaksoon se liittyy vai tapahtuuko se ikuisuudessa? Siinä riittävästi avoimia kysymyksiä kolmen jakeen tekstijaksoon…

Käsittelen seuraavassa lyhyesti kahta äärinäkemystä, jotka usein esiintyvät keskusteluissa vastakkain. Niiden jälkeen esitän vielä yhden vaihtoehtoisen tulkinnan, joka vastaa lähinnä tämän hetkistä näkemystäni. Esitän siis yhteensä kolme vaihtoehtoa, joista mikään ei selitä tekstiä tyhjentävästi. Otapa siis tulkinnoista se hyvä, mitä niissä on, ja pidä mielessäsi, että oikea tulkinta selviää vasta perillä ikuisuudessa – sitä ennen älkäämme antako mielipide-erojen tässä kysymyksessä nousta kynnyskysymykseksi kristillisessä veljeydessä.

Tekstin kieltäminen ja ohittaminen kokonaan

Nykyään opetus messiaanisesta eli tuhatvuotisesta valtakunnasta (millennium) liitetään uskovien ylöstempaamiseen. Aikanaan uskonpuhdistajat eivät hyväksyneet nykyisen kaltaista opetusta tuhatvuotisesta valtakunnasta, vaikka se toki silloinkin tunnettiin. Esimerkiksi Augsburgin tunnustuksessa (Confessio Augustana) nk. premillennialismi hylätään myöhäisjuutalaisena tulkintana:

”sellaiset, jotka nyt levittävät juutalaisia oppeja, joiden mukaan hurskaat tulevat saamaan herruuden maailmassa ennen kuolleiden ylösnousemusta, sen jälkeen kun jumalattomat on kaikkialla kukistettu. ” (Augsburgin tunnustus, XVII Kristuksen tuomiolle tulo)

Helpoin mahdollinen tulkinta Johanneksen näylle on tietenkin ohittaa tai kieltää se. Ikävä kyllä, emme kuitenkaan voi tehdä tyhjäksi sitä, että Raamatussa puhutaan tuhannen vuoden jaksosta, jolloin Kristus hallitsee kuolleista herätettyjen pyhien kanssa (Ilm. 20:1-6). Tekstijakson auktoriteetin kiistäminen olisi Raamatun auktoriteetin kiistämistä, koska tällöin ihminen asettuu tuomaroimaan Raamatun sanoman yläpuolelle, mikä on Jumalan sanomaa ja mikä muka ei ole.

Augsburgin tunnustus ei sano, että teksti pitäisi ohittaa tai kieltää, vaan siinä vain torjutaan tietynlainen tulkinta. Muutenkin Augsburgin tunnustuksen jyrkkä kanta on nähtävä oman aikansa tilannetta vastaan (1530). Tunnustuksessa tahdottiin näet erottautua paavin kirkon epäterveistä opeista, kuten kiirastuliopista, mutta myös kiistää katolisen kirkon perättömät väitteet siitä, mitä luterilaisuus heidän mielestään muka oli.

Hal Lindseyn näkemys

Jos tekstin ohittaminen vaikkapa Augsburgin tunnustuksen nojalla edustaa tulkintojen kirjon toista ääripäätä, niin toinen ääripää on Hal Lindseyn näkemys tapahtumista. Siinä tuhatvuotista valtakuntaa käsittelevä jakso sidotaan tiukasti sitä edeltävään näkyyn ja tulkitaan tapahtuvaksi maanpäällä.

Kuvaan tässä lyhyesti Darbyn ja Scofieldin edustaman futuristisen koulukunnan näkemyksiä aikamme kohukirjailijan Hal Lindseyn tulkinnan värittämänä.

1800-luvun alkupuolelta lähtien on protestanttisten kristittyjen keskuudessa saanut huomiota opetus, jota hallitsee ajatus salaisesta ylöstempaamisesta ja Kristuksen maailmalle näkymättömästä tulemuksesta. Se on alkujaan Darbyn kehittämä oppi, joka on ollut kaikille aikaisemmille sukupolville täysin tuntematon. Edes futuristisen koulukunnan isä jesuiittapappi Fransisco Ribera (1537 – 1591) ei opettanut salaista ylöstempaamista. Scofield jatkoi tämän näkemyksen kehittelyä raamatunkäännöksensä alaviitteissä.

Myöhemmin aiheen otti omakseen amerikkalainen Hal Lindsey niminen kirjailija, joka kirjoitti 70-luvun alussa kirjan ”The Late, Great Planet Earth”, josta kaikkien aikojen parhaan elokuvan (”Citizen Kane”) ohjaaja Orson Welles teki ’dokumenttielokuvan’. Lindsey kirjoitti aiheesta useita kirjoja 70 ja 80-luvulla, joita kustansi suomeksi aluksi helluntaiherätyksen kustannusliike Ristin Voitto ja myöhemmin niitä on kustantanut Kuva ja Sana.

Lindseyn mukaan Harmageddonin taistelussa Neuvostoliitto aloittaisi hyökkäyksen Israelia vastaan. Hän perusteli Scofieldin Raamatun kommentaarin nojalla, kuinka Gogin ja Magogin heimot aikojen saatossa vaelsivat Moskovan alueelle. Käytännössä tämä näkemys, että kommunismi ja Neuvostoliitto ovat poliittinen ja sotilaallinen uhka länsimaiselle kristillisyydelle vallitsi kylmänsodan ajan aina niin kauan, kunnes Neuvostoliitto hajosi 1990 luvun taitteessa.

Yksinkertaistaen ja aavistuksen kärjistäen Lindseyn näkemyksen viimeisistä tapahtumista voi referoida vaikkapa näin, kuten Rovasti Olavi Peltola tekee kirjassaan. Nämä eivät siis ole Peltolan ajatuksia, vaan hänen kuvauksensa siitä, miten Lindsey tekstin tulkitsee.

”Edessä on seitsemän vuoden pituinen mullistusten kausi, joka päättyy Kristuksen näkyvään paluuseen. Ennen murroskautta juutalaiset ovat palanneet maahansa, saaneet Jerusalemin haltuunsa ja rakentaneet uuden temppelin. Uskovat temmataan ylös, tapahtuu ”katoamisoperaatio”. Tämän jälkeen tapahtumat keskittyvät Israelin ympärille. Sen pohjoispuolelle muodostuu vihamielinen suuri valtioliitto. Eteläpuolelle syntyy toinen vihamielinen valtioliitto. Kolmas valtioliittoutuma vyöryy Aasiasta Eufratin takaa yli 200 miljoonan sotilaan armeijalla. Eurooppaan syntyy kymmenen valtion liitto, jossa USA on mukana. Sen johtoon nousee mies, josta tulee Antikristus. Taatakseen rauhan hän solmii Israelin kanssa sopimuksen, mutta asettuukin röyhkeästi Jerusalemin temppeliin ja julistautuu Jumalaksi. Pohjoinen valtioliitto hyökkää Israeliin ja siihen yhtyy Eteläinen liittoutuma. Nyt Euroopan johtaja yhtyy sotaan ja tuhoaa kenties ydinhyökkäyksellä niiden armeijat ja samalla myös niiden maat. Jäljellä on enää Eurooppa liittolaisineen ja idän armeijat. Alkaa Harmageddon. Ainakin kolmasosa ihmiskunnasta tuhoutuu ja siinä yhteydessä kaikki suurkaupungit. Elämä on tuhoutumaisillaan ja juuri silloin tulee Jeesus ja pelastaa ihmiskunnan itsetuholta ja perustaa messiaanisen valtakuntansa. Hän hallitsee Jerusalemista käsin koko maailmaa.” (Löytöretki Uuteen testamenttiin, Peltola Olavi)

Tämän jälkeen seuraa vielä yksi kahakka pahan valtoja vastaan, minkä jälkeen siirrytään näkymään viimeisestä tuomiosta ja taivaallisiin näkymiin. Tämä on se tulkinta, johon kymmenet ’viimeisistä päivistä’ kertovat romaanit ja elokuvat perustuvat. Ja onhan se totta vie jännittävä… lohduttavuudesta en tiedä.

Ongelmansa ovat tässäkin tulkintamallissa. Tämän ajanmukaisen ja vauhdikkaan tulkinnan mahduttaminen Johanneksen näkyihin ilman, ettei jouduta tekemään väkivaltaa Johanneksen tekstille on mahdotonta. Seuraavassa esimerkiksi on muutamia ongelmallisia näkökohtia:

• Näkemys edellyttää ’salaisen tempauksen’ opin hyväksymistä, mille ei löydy tukea Raamatun kokonaisilmoituksesta eikä seurakunnan perinteestä. Näkemys on täten ristiriidassa sen kanssa, mitä Jeesus itse ilmoittaa tulemisensa arvaamattomasta ajankohdasta ja luonteesta suurena ’mediatapahtumana’.

• Uusi testamentti ei muualla puhu mitään maan päällisestä paratiisista. Jos sellainen olisi tulossa, miksei Jeesus pitkässä puheessaan lopunajoista (Matt 24) tai Paavali opettaessaan seurakuntia edes viittaa siihen?

• Ongelmansa liittyy myös Harmageddonin tulkintaan. Harmageddonin pitäisi liittyä Jumalan kuudennen ja seitsemännen vihan maljan vuodattamiseen jumalattomien yhteisrintamaa vastaan. Sen ei pitäisi olla pahan vallan suurnäytös piskuista uskollisten joukkoa vastaan, vaan päinvastoin Jumalan omien riemuvoitto – ei ahdistuksen ja pelon asia.

Lisäksi ovat maanpäällisen tuhatvuotisen valtakunnan perustamiseen liittyvät kysymykset. Miten siellä asuvat ihmiset pelastuvat? Keitä ovat hallitsijat? Ja niin edelleen. Ongelmaton ei siis ole tämä nykyisin tulkintaa dominoiva teoriakaan.

Ja vielä kolmas vaihtoehto…

Kolmas vaihtoehto on tulkita näky tuhatvuotisesta valtakunnasta taivaallisena näkynä, joka tapahtuu ikuisuudessa eikä meidän ajassamme. Lisäksi näky tulkitaan johdannoksi sitä seuraavalle tekstille – ei jatkoksi edelliselle vitsauksia koskevalle jaksolle.

Ilmestyskirjan ja samalla koko Raamatun päättävät kolme lukua heijastavat samoja teemoja kuin Raamatun kolme ensimmäistä lukua. Nimittäin tuhatvuotista valtakuntaa ja Gogin taistelua seuraavista jakeista alkaen Johannes siirtyy näkyyn viimeisestä tuomiosta (Ilm. 20:11-15) ja sitä seuraavasta ikuisuudesta (Ilm. 21:1-22:7).

Tekstin viidennessä jakeessa (Ilm. 20:5) Johannes mainitsee ”ensimmäisen ylösnousemuksen”, josta hän siirtyy näkyyn viimeiseltä tuomiolta, jolloin kaikki meidän aikaamme kuuluva onkin jo ohi. Miksemme siis tulkitsisi näkyä tuhatvuotisesta valtakunnasta kuuluvaksi tähän seuraavaan taivaalliseen ikuisuutta käsittelevään osuuteen mieluummin kuin osaksi edeltävää maanpäällistä ’lopunaikaa’?

Jospa näky tuhatvuotisesta valtakunnasta kuvaakin rinnakkaisia tapahtumia taivaassa näin seurakunnan aikana, joka päättyy Jeesuksen toiseen tulemukseen niin kuin toistuvasti Raamatussa opetetaan. Uusi testamentti opettaa, ettei toiveita nykyisen maailman paremmaksi muuttumisesta kannata elätellä, vaan että ikuisuudessa kaikki luodaan uusiksi.

Minkä ihmeen tähden tänne siis luotaisiin ajan lopussa maanpäällinen rauhanvaltakunta, jos kerran maailman pahuus yltyy ja ihmisen hallitsema luomakunta riutuu vain pahemmin mitä pidemmälle aika kuluu. Eikö luvattu rauhanvaltakunta voisi olla se rauha, jonka Jeesus jätti omiensa sydämiin?

Ajatus nykyisen maailmanajan päättymisestä Jeesuksen toiseen tulemukseen sopii yhteen Uuden testamentin kokonaisilmoituksen kanssa. Tällöin Jeesuksen sanat Harmageddonin yhteydestä pitävät nekin kirjaimellisesti paikkansa:

”Minä tulen kuin varas. Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden.” (Ilm. 16:15)

Katsotaanpa, miten teksti tuhatvuotisesta valtakunnasta voidaan tulkita tästä vaihtoehtoisesta näkökulmasta katsottuna rinnakkaisena taivaallisena tapahtumana, joka jatkuu aina seurakunnan ajan loppuun.

Saatanan sitominen

Luvun aloittava jae (Ilm. 20:1) siirtää Johanneksen katsomaan uutta näkyä: ”Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli”, mitä seuraa näkymä suuren lohikäärmeen, Saatanan, sitomisesta ja lähettämisestä syvyyteen:

”Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet. Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven. Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen. Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa.” (Ilm. 20:1-3)

Johannes näkee, että Saatana sidotaan ja heitetään alas syvyyteen. Se on näky siitä, että Saatana lähetään sinne, missä olemme aina kuvitelleetkin hänen ’valtakuntansa’ sijaitsevan. Syvyys näet edustaa vastakohtaa taivaalle – Jumalan asuinsijalle. Näyssä Saatana lähetettiin ulos taivaasta – alas syvyyteen, pois Jumalan kasvojen edestä.

Entäpä sitominen? Sitominen ei välttämättä tarkoita toiminnan lopettamista, vaan se toiminnan rajoittamista siten, että sidottu on vapaa tekemään vain sen, mitä sitoja sallii. Näyn mukaan Saatana on rajoitettu toimimaan vain niissä puitteissa, mitä Jumala sallii hänen tekevän.

Muun Raamatun ilmoituksen perusteella tiedämme, että Saatanan valta nykyisessä ajassa on sekin rajallinen – hän on Jumalan sitoma. Voisiko näyn ensimmäinen osa olla täten kuva, kuinka nykymaailmassa Saatanan valta on sen mahdista huolimatta rajoitettu ja alisteinen Jumalan hallintavallalle?

Ensimmäinen ylösnousemus

Saatanan sitomista kuvaavan osuuden jälkeen tekstissä toistuu ilmaus ”Minä näin” (Ilm. 20:4), minkä jälkeen emme tiedä, onko sen aloittama uusi näkymä taivaallinen vai maanpäällinen.

”Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.” (Ilm. 20:4-6)

Valtaistuimet ja ylösnousemus viittaavat taivaalliseen näkyyn – voisi siis olettaa, että näyn tapahtumat tapahtuvat ikuisuudessa, taivaassa. Näyssä Kristuksessa kuolleet virkoavat eloon hallitsevat tuhannen vuoden ajan, mitä kutsutaan teologiassa nimellä tuhatvuotinen valtakunta.

Katkelmassa Kristuksessa kuolleiden ylösnousemusta nimitetään ”ensimmäiseksi ylösnousemukseksi” (Ilm. 20:5), johon osallistuneihin ”toisella kuolemalla” ei ole valtaa. Siinä Johannes näkee kaikkien niiden sielut, jotka ovat kuolleet uskossa Jeesukseen.

Johannes puhuu marttyyreista – todistajista. Ilmaus ’marttyyri’ voidaan tulkita Johanneksen omassa historiallisessa kontekstissa laajemmin tarkoittamaan kaikkia heitä, jotka eivät ole pakon edessä luopuneet uskosta. Näyn kirjoittamisen aikana uskonsa tunnustaminen ja marttyyrius olivat käytännössä synonyymeja. Täten laajasti tulkittuna voidaan marttyyreina – veritodistajina – pitää kaikkia tunnustajia eli uskossa kuolleita, koska he ovat säilyttäneet uskonsa (Ilm. 20:4) veritodistajien tavoin perille saakka. Nyt he virkoavat eloon ja hallitsevat yhdessä Jeesuksen kanssa.

On huomionarvoista, että teksti puhuu ensimmäisessä ylösnousemuksesta osallista sieluina – ei ruumiillisina olentoina. Seuraavassa jakeessa on siinäkin tähän liittyvä mielenkiintoinen huomautus: ”Muut kuolleet eivät heränneet eloon”(Ilm. 20:5). Jos tulkitsemme ensimmäisen ylösnousemuksen tarkoittavan kaikkia uskovia, teksti viittaa vahvasti siihen, että pelkästään Kristuksessa kuolleet herätettiin ennen viimeistä tuomiota – Kristuksesta osattomilla ei ollut sijaa tähän ylösnousemukseen.

Voisiko kyse olla siitä, että kuva tuhatvuotisesta valtakunnasta on rinnakkainen kuva taivaallisista tapahtumista, joka kuvaa kuinka uskovina kuolleet pääsevät paratiisiin Jumalan yhteyteen odottamaan viimeistä tuomiota sinä aikana, kun Jumalan armonaika edelleen jatkuu täällä maanpäällä? Kyllähän näet Raamattu opettaa, että ryövärikin pääsi ”jo tänä päivänä” paratiisiin Jeesuksen luo (Luuk. 23:43).

Tulkinta siitä, että tuhatvuotinen valtakunta on näky taivaallisesta ennen viimeistä tuomiota, sopii siksikin, että onhan jo tänä päivänä Jeesuksella on kaikki valta ja hän on kuningasten Kuningas. Miksi siis pitäisi vielä odottaa hänen hallintavaltansa tulemista vasta aikojen lopulla? Hän on ristillä voittanut Saatanan ja saanut kuninkuuden.

Tuhatvuotinen valtakunta voi täten olla rinnakkainen näky taivaasta ja Kristuksen hallintavallasta nykyisessä seurakunnan ajassa. Voisimme hyvinkin tulkita, että tuhatvuotista valtakuntaa käsittelevässä jaksossa (Ilm. 20:4-6) Johannes näki, mitä on siellä, missä Jumala asuu. Saatana on heitetty sieltä pois ja siksi siellä ei ole mitään pahaa. Teksti erityisesti alleviivaa sitä, että ”toisella kuolemalla ole valtaa heihin” – toisin sanoen, he eivät voi enää menettää joutua tuomion alaisiksi kadotukseen. Tämäkin kohta sopii kuvaamaan ihmisen tilaa paratiisissa odottamassa Jeesuksen toisen tulemuksen hetkeä.

Toisin sanoen näky kertoo, mitä Jeesukseen uskovalle tapahtuu kuoleman jälkeen. Ruumis jää tänne, mutta sielu herää eloon ja pääsee Jumalan luo. Tätä Johannes kutsuu ensimmäiseksi ylösnousemukseksi. Edelleen uskossa kuolleet osallistuvat Jeesuksen kanssa taivaassa tämän maailman hallitsemiseen. Eikä Saatana enää pääse hyökkäämään heidän kimppuunsa, mitä Johannes tarkoittaa sillä, ettei ”toisella kuolemalla ole valtaa heihin”. Toinen kuolemahan tarkoittaa kadotusta (Ilm. 20:14). Niillä, jotka ovat päässeet taivaaseen, ei ole enää vaaraa eksyä pois taivaan tieltä ja joutua kadotukseen. Mikä lohdun sanoma!

Tuhat vuotta ja yhdessä ylös!

Suurin osa Ilmestyskirjan lukuarvoista on vertauskuvallisia. Miksi siis tuhat vuotta olisi poikkeuksellisesti kirjaimellinen? Tuhat vuotta tarkoittaa joko pitkää aikaa tai ylipäätään aikakautta, joka päättyy Herran Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemiseen.

Elämme täällä ajassa tuota ajanjaksoa ja samalla, kun me yhä taistelemme uskon ja evankeliumin puolesta, ovat Kristuksessa kuolleet viettämässä jo ikuisuutta Kristuksen luona – hallitsemassa yhdessä hänen kanssaan. He odottavat yhdessä meidän vielä ajassa olevien kanssa sitä, että Jeesuksen ja Paavalin kuvaama Kristuksen toinen tulemus tapahtuu ja lunastus huipentuu ruumiin ylösnousemukseen:

”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:16-18)

Saamme siis riemuista Herran toisesta tulemuksesta yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jo päässeet Jumalan armon valtakuntaan. He odottavat siellä meitä, jotka olemme vielä matkalla – he odottavat, että tapaamme pilvissä Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen päivänä.

Entä mitä sitten kuvaavat tuhatvuotista valtakuntaa seuraavat jakeet (Ilm. 20:7-10), jotka futuristit tulkitsevat kirjaimellisesti viimeiseksi taisteluksi Jumalan ja hänen vastustajiensa välillä. Jakeissa on kuva, että Saatana päästetään vapaaksi? Voisiko se olla yksinkertaisesti olla takauman kaltainen kuva kaikesta, mistä olemme aikaisemmissa luvuissa Ilmestyskirjassa lukeneet.

Jakso kuvaa pahuuden yltymistä maanpäällä (Luuk.17:26; Matt. 24:37). Se on muistutus siitä, että ennen Jeesuksen paluuta Jumala sallii Saatanan riehua pahemmin kuin koskaan. Se saa luvan eksyttää ihmiset heidän valitsemansa vääryyden tielle. Sitä ymmärrän Johanneksen tarkoittavan sillä, että Saatana päästetään vankilastaan, kun tuhat vuotta on kulunut (Ilm. 20:7). Se siis saa toteuttaa aikomuksiaan vapaammin kuin ennen.

Pahuuden yltyessä meidän jokaisen on hyvä muistaa, että sekin kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Meidän ei tarvitse joutua epätoivon valtaan, koska tiedämme vaikeidenkin aikojen ja lisääntyvän pahuuden olevan sekin vain ohikiitävä hetki Jumalan suunnitelmassa, joka tähtää lunastuksen loppuunsaattamiseen, mistä Johanneksen ilmestyksen viimeiset luvut nekin kertovat.

Lopuksi

Tahdon liittää jakson tuhatvuotisesta valtakunnasta kuuluvaksi Ilmestyskirjan viimeisten näkyjen sarjaan – näkymiin ikuisuudesta. Näin siksi, että tällöin sen sanoma nostaa katseemme Herran Jeesuksen ristiin ja näkymään loppuun saatetusta lunastuksesta. Nykyisyyden kannalta oleellisinta on se, että Johanneksen tekstin lohdutuksen sanoma kaikuu meidänkin korviimme lohtuna aivan kuin se teki Johanneksen ajan kuulijankunnan ja vainotun seurakunnan korvissa.

Johanneksen aikana vihollinen ahdisti kristittyjä hirvittävällä tavalla. Heitä pilkattiin, vainottiin ja tapettiin, joten näky tuhatvuotisesta valtakunnasta oli annettu rohkaisemaan heitä. Sen ydinsanoma vainotulle kristitylle oli:

”Älkää luopuko Herrastanne! Teidän ruumiinne voidaan tappaa, mutta jos ette luovu uskostanne, te pääsette sinne, missä vihollisen käsi ei enää ulotu teihin, koska hänet on heitetty sieltä pois.”

Samaa Johanneksen näyt julistavat meillekin. Ilmestyskirja ei ole pelon ase tai scifin ehtymätön inspiraation lähde – se on lohdun kirja vainotuille todistajille. Se on näky ikuisesta Kristuksen valtakunnasta ja sen tulemisesta. Kuolemassa näet mekin pääsemme valtakuntaan, jossa kaikki on hyvin, ja jossa saamme hallita yhdessä Kristuksen kanssa – kuten Paavali sanoo (Fil 1:23). Sinne pääseminen edellyttää vain yhtä: ettemme luovu Herrasta.

Lopuksi esitän pohdittavaksi kysymyksen, jota olen pohtinut paljon kuunnellessani loputonta kysymysten ja oletusten tulvaa ruumiin kuoleman jälkeisestä elämästä ja näistä ’lopunajoista’. Kysyn, että kumpi vaatii enemmän uskallusta elää vai kuolla? Miksi käyttää elämä vääjäämättömän tulevan pohtimiseen, kun vaihtoehtona olisi elää tämä elämä sen uskalluksen mukaan, mitä Jumalalta on lahjaksi saanut. Herra tahtoo meidän elävän hyvin tämän aikamme täällä, koska ikuisuudessa elämä kyllä pitää huolen itse itsestään.