Minulla on ollut tapana herätä aamuisin istumaan Herran edessä, kirjoittamaan ja lukemaan Raamattua ja hartauskirjallisuutta ennen päivän työtä.

Taannoin lupasin itselleni ja Herralle varata joka aamu lisäksi hetken siihen, että venyttelen ikääntyvää kehoani myös hetken hiljaisen rukouksen muodossa. Kehoni näet alkaa jo tarvita tuota hetkeä, mutta jostain syystä asia ei vain ole löytänyt luontaista paikkaansa arjen rytmissä.

Päätöksen tarkoitus oli vilpitön ja uskon, että ainakin periaatetasolla päätökseni oli Jumalan tahdon mukainen – ainakaan se ei ollut ristiriidassa hänen sanansa kanssa, vaan päinvastoin.

Lupaukseni pitikin yllättävän monta kuukautta, kunnes elämänrytmiini tuli muutos matkojen ja lisääntyneiden töiden tähden. En yksinkertaisesti enää jaksanut pysyä rytmissä, joten ylimääräinen kehollinen hartaus jäi pikku hiljaa pitämättä. Syy lupaukseni raukeamiseen ei ollut se, etteikö lupaus ollut Jumalan tahdon mukainen tai vilpittömin sydämin annettu. Syy oli pohjimmiltaan siinä, että olen vain ihminen.

Varmasti sinullakin on ollut vastaavia kokemuksia hyvien lupausten pitämisestä ja niiden raukeamisesta. Syyt ja vaikuttimet ovat voineet olla erilaiset, mutta periaate varmasti kutakuinkin sama.

Mutta miksi monille hyville lupauksille liian usein käy näin? Yhtä absoluuttista selitystä emme löydä, mutta ehkäpä taas kohta tulevan pääsiäisen teksti Pietarin lankeemuksesta kieltää kolmasti Herransa, antaa jotain osviittaa asiaan.

”Pietari keskeytti hänet ja sanoi: ’Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.’ Jeesus vastasi: ’Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’ Pietari sanoi: ’Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.’ Samaa vakuuttivat muutkin opetuslapset. – – –

Mutta hetken kuluttua hänen luokseen tuli muita, jotka siellä seisoskelivat, ja he sanoivat: ’Sinä olet varmasti samaa joukkoa, senhän kuulee jo puheestasi.’ Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: ’Minä en tunne sitä miestä.’ Samassa kukko lauloi. Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: ’Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’ Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun.” (Matt. 26:33-35,73-75)

Pietari varmana kuin ’kallio’

Jos siis olet joskus omaehtoisen lupauksesi Herralle heikkoudessasi pettänyt, voit toki lohduttautua sillä, että et ole ainoa. Pietari näet petti lupauksensa pahemman kerran, kun hän ensin rinta kaarella lupasi Herralle:

”Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.”

Jeesus puhui viimeisellä aterialla tulevista tapahtumista tarkoituksenaan valmistaa opetuslapset kohtaamaan hämmentävän ja ihmisjärjen valossa käsittämättömän tilanteen, kun heidän mestarinsa antaa itsensä ristiinnaulittavaksi. Samassa yhteydessä hän ennusti opetuslasten heikkouden ja luopumisen hädän hetkellä:

”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.’ Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan.” (Matt. 26:31-32)

Pietari oli kuitenkin varma itsestään ja vahvasti eri mieltä Jeesuksen kanssa, mikä ei tunnetusti ollut ensimmäinen kerta. Hän vannoi uskollisuuttaan Herralle, kuten edellä luimme. Hän oli niin varma itsestään, että uskalsi väittää pysyvänsä Herralle uskollisena, vaikka kaikki muut opetuslapset Jeesuksen kieltäisivätkin. Ei ole mitään syytä epäillä Pietarin sanojen aitoutta ja vilpittömyyttä, sillä hän varmasti koki olevansa jokaisen sanansa mittainen. Uskon, että Pietari jopa koki itsensä vähän loukatuksi Jeesuksen taholta, kun Jeesus profetoi hänelle:

”Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.”

Jeesuksen näin ’törkeästi’ väitettyä Pietaria petturiksi, Pietari totesi olevansa valmis jopa kuolemaan asti seuraamaan Herraansa ja tunnustamaan hänet kaiken kansan edessä. Vuosikymmeniä myöhemmin Pietari todella osoittautui sanojensa mittaiseksi kuollessaan marttyyrina keisari Neron aikana Roomassa, mutta tuona kiirastorstaina hän ei sitä vielä ollut, koska jo ennen aamun sarastusta Pietari oli kieltänyt Herransa kolmesti, vaikka hän ei sitä mitenkään voinut uskoa. Pietarin tavoin toki muutkin opetuslapset vannoivat pysyvänsä uskollisena Herralleen, mutta miten sitten kävikään…

Kalliokin voi murtua

Päinvastoin kuin Pietari ja opetuslapset kuvittelivat, jo muutaman tunnin kuluttua kaikki oli toisin. Getsemanen ’rohkeuden puuska’ vaihtui nopeasti pakokauhuksi: ”Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.” (Matt. 26:56b). Pääsiäisaterialla, kun kaikki oli vielä hyvin, oli helppo vannoa uskollisuutta, mutta kun Jeesus pidätettiin, valtasi pelko pienen mielen.

Eikä Getsemanen tapahtumista ehtinyt kulua aikaakaan, kun Pietari-raukka kielsi Herransa kolmesti ja samassa muisti Jeesuksen sanat ”ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Mikä järkytys Pietarille oli huomata ennustuksen toteutuvan kirjaimellisesti hänen kohdallaan. Hän oli pettänyt Herransa, ja vielä millä tavalla… Sadatellen hän vannoi, ettei hän tuntenut Jeesusta. Kiinnijäämisen pelossa hän kielsi kovin sanoin rakkaan Mestarinsa: ”Minä en tunne sitä miestä”. Hän kielsi tuntevansa miehen, jonka kädestä hän oli syönyt niin aineellisesti kuin hengellisestikin 3 1/2 vuoden ajan. Jeesus oli ollut hänen elämänsä sisältö koko tuon ajan ja oli varmasti sitä edelleen, mutta pelko oli saanut hänestä yliotteen. Pelko voitti rakkauden.

Kun kukko lauloi hänen maailmansa romahti. Luukkaan evankeliumissa sanotaan:

”Siinä samassa, hänen vielä puhuessaan, kukko lauloi. Herra kääntyi ja katsoi Pietariin, ja Pietari muisti, mitä Herra oli hänelle sanonut: ’Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’” (Luuk. 22:60-61).

Voit vain kuvitella surua ja häpeää, joka valtasi hänen sisimpänsä, kun hän kuuli omien sanojensa toistuvan mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Pietari tunsi itsensä alhaisimmaksi ja kurjimmaksi otukseksi maan päällä, sillä hän oli hylännyt Herransa, jota hän todella rakasti. Hän oli kieltänyt julkisesti elämänsä suurimman rakkauden – ja vieläpä Jeesuksen tieten.

Miksi näin tapahtui?

Pietari vannoi uskollisuutta Herralleen pääsiäisaterialla parhaan tahtonsa ja ymmärryksensä mukaan vilpittömän rakkauden motivoimana. Hänen lupauksensa oli lisäksi varmasti Jumalan tahdon mukainen; tottakai Herra tahtoi, että hänen Poikansa seuraajat pysyisivät uskollisena kaikessa Jeesukselle loppuun asti.

Vaan miksi sitten Pietari joutui katkerasti pettymään? Vika ei ollut lupauksessa, se oli jalo ja aito. Sen sijaan vastaus pettymykseen löytyy, kun vastaat kysymykseen ’keneen Pietari pettyi’?

Pettyikö Pietari kenties Jeesukseen? – En usko, olihan Jeesus tosiasiassa osoittanut luotettavuutensa, koska hän kertoi Pietarille jo etukäteen, miten Pietarin lupaukselle kävisi. Jos Pietari ei pettynyt Jeesukseen eikä Isään, niin keneen sitten? Pietari pettyi itseensä. Hän itse antoi lupauksen, hän itse yritti täyttää sen ja itse hän myös lupauksensa petti.

Missä siis Pietari meni harhaan oli se, minkä varaan hän lupauksensa perusti. Pietarin lupaus oli rakennettu hänen omien inhimillisten voimavarojen ja luulojen varaan, joten tulos oli perustan mukainen – auttamattoman inhimillinen (Sananl. 20:24).

Pietarin tavoin mekin teemme lupauksia, joiden perusta voi olla väärin laskettu omien inhimillisten voimavarojemme ja luulojemme varaan. Kovin usein tällaiset lupaukset kariutuvat, ja joudumme Pietarin tavoin itkemään katkerasti, kun koemme epäonnistuneemme Herran kasvojen edessä (Luuk. 22:61), vaikka parhaan mukaan olemme yrittäneet pitää kiinni lupauksista. Joskus tuntuu, että lupaan uudestaan ja uudestaan vain epäonnistuakseni uudestaan. Ja syy epäonnistumisiin on yksinkertainen: olen luottaneet lupauksen väärälle perustalle – oman itseni varaan.

Parempaa perustaa etsimässä

Jos katsot Pietarin myöhempää vaellusta, näet muutoksen hänen asenteessaan ja sanoissaan. Katsopa esimerkiksi näitä raamatunkohtia: Ap. t. 2:14-39; Ap. t. 3:1-10; Ap. t. 4:1-22; Ap. t. 11:1-18. Häpeällisen kiirastorstain ja pitkäperjantain välisen yön tapahtumien jälkeen, et enää tapaa Pietaria, joka luottaa omaan vahvuuteensa, vaan tapaat Pietarin, joka pienimmässäkin asiassa pani kaiken luottamuksen ainoalle tuntemalleen kestävälle pohjalle: Herraan, ylösnousseeseen Kristukseen. Pietari oppi läksynsä; vastedes hänen vaelluksensa perustui yksin Kristuksen voimaan, joka sai vaikuttaa hänen elämässään (1. Piet. 1:3-12). Pietari oli oppinut läksynsä pitkäperjantaina vuodatettujen katkerien kyynelten suoman oppitunnin myötä.

Pitäisikö minunkin kenties ottaa oppia Pietarin esimerkistä? Voisinko samaan tapaan laskea elämän perustan entistä laajemmalti samalle vankalle Kristus-kalliolle? – Ei vain ’hengellisen elämän’ perustaa, vaan ’elämän’ – kokonaisen sellaisen.

Minkä tähden yrittäisin ensin itse omin avuin vain pettyäkseni itseeni? – Tänään on aika luopua itseyrittämisestä ja antaa koko elämä Jumalan käsiin; luottaa elämä vahvalle perustalle. Vahva perusta takaa vahvan tuloksen. Inhimillinen perusta tuottaa inhimillisen vajavaisen tuloksen, vaan Jumalallinen perusta tuottaa täydellisen ehyen tuloksen, jossa ei ole pettymystä.

Olemme ihmisiä tehden virheitä koko elämämme ajan, mutta mitä enemmän uskallamme luovuttaa siitä Jumalan käsiin, sitä suuremman varmuuden saamme, että elämämme kantaa kestävää hedelmää, jolla on ikuisuusarvoa. Pietarin tavoin itkemme toki vielä monet itkut, mutta ehkäpä jokaisen vuodatetun kyyneleen jälkeen olemme taas kerran valmiit luovuttamaan hitusen enemmän Herran käsiin. Inhimillisten epäonnistumisten kautta sitä oppii luottamaan Jumalaan niin pienessä kuin suuressakin. Jokainen vuodatettu pettymyksen kyynel vie lähemmäksi oikeaa kestävää perustaa Herrassa.

Lopulta jopa parhaimmat inhimilliset lupaukset ovat vain inhimillisiä ja sen tähden epäluotettavia. Jeesus-kalliolle laskettu perusta pysyy ja kantaa ikuista hedelmää Jumalan vilja-aittaan. Kuulukoon siis kuluvan pääsiäisen rukoukseni ylösnousseelle Herralle vaikkapa näin:

”Herra, tahdon luovuttaa elämäni sinun käsiisi niin suuressa kuin pienessä. Jeesus, opeta minut laskemaan koko elämäni perusta yksin sinun tekojesi varaan. Herra, nosta katseeni pois omasta vajavaisuudestani sinuun. Tahdon nähdä vain sinut ja sinun mahdollisuutesi. Aamen.”

Pohdittavaa

Onko minulla tapana tehdä lupauksia omassa voimassani?
Tahdonko päteä lupauksillani osoittaen kelvollisuuttani Herralle?
Mikä olisikaan viisaampi lähtökohta?