Onpa ihminen kummallinen otus. Hän muistaa parhaiten alut ja loput, vaikka kuitenkin tärkein ja enin on se, mitä tapahtuu niiden välissä.
Elämäkö on vain alkuja ja loppuja? (Image by Shelley Evans from Pixabay)
Elämämme elämän keskellä – vaellamme alati jonkin alun ja lopun välillä. Silti juhlimme tyypillisesti vain alkuja – syntymä, häät, tupaantuliaiset, jne. Ja tietenkin loppuja – valmistuminen, hautajaiset, kilpailun loppu tai maaliin tulo, jne. Alku tai loppu; se on juhlan arvoinen. Sävy vain vaihtelee.
Aluilla ja lopuilla voi tehdä pienen ajatusleikin. Usein on vain valinta ja näkemys, mikä on alku ja mikä loppu: syntymä, kuolema, häät, valmistuminen… Toisen loppu on toisen alku ja päinvastoin.
Yleisesti alut ovat usein jännittäviä – jopa pelottavia. Olenko hyvä vanhempi vastasyntyneelle? Menestynkö uudessa kaupungissa tai uudessa työssä? Olenko muka valmis eläkkeelle?
Loppumiset puolestaan ovat usein dramaattisia – jopa surullisia: työtovereiden jättäminen uuden työn vuoksi, hyvästit pois muuttavalle ystävälle tai läheisen kuolema.
Yksi kaikki. Aluissa ja lopuissa elämä saa vihdoin ansaitsemansa huomion. Alut ja loput herättävät meidät kohtaamaan elämän, joka muuten soljuu kuin sitä ei olisikaan. Näissä hetkissä käännymme herkemmin Jumalan puoleen ja pyydämme tukea tai ohjausta. Ehkä jopa ilmaisemme hänelle kiitollisuutemme.
Enemmän kuin alkujen ja loppujen Jumala
Kertoo jotain ihmisen sokeudesta itselle ja elämälle, että hän muistaa Luojaansa tyypillisesti vain alkujen ja loppujen edessä. Muu luomakunta ymmärtää elää jokaisen hetken Luojansa kädestä.
On elämisen taitoa oppia pois alkujen ja loppujen tuijottamisesta. Elämässä tärkeintä ei ole vain päästä perille, vaan nauttia matkasta. Tällä en tarkoita sitä, etteikö elämän loppu olisi merkityksellinen. Onhan se – siinä missä alkukin. Onnellisen elämän salaisuus on kuitenkin siinä, että tunnistaa Jumalan läsnäolon elämän jokaisena hetkenä. Matka on huomattavasti siunatumpi, kun ymmärtää etuoikeutensa matkata Jumalan hyvässä huomassa.
Tahdonkin alleviivata sitä, että me tarvitsemme Jumalaa myös elämän keskellä. Siksi Pyhän Hengen lahja on Uuden testamentin ilmoituksessa ehdottoman keskeinen.
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa puhaltaa opetuslasten päälle, he saavat Hengen, joka ei ole läsnä vain alussa ja lopussa, vaan aina:
”Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki.” (Joh. 20:21-22)
Ja ettei argumenttini jäisi vain yhden evankelistan varaan, totean Matteuksen ilmaisevan saman lähetyskäskyn lopussa toisin sanoin:
” Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20b)
Ja samaan läsnäolon todellisuuteen viittaa myös apostoli Paavali kirjeessään roomalaisille:
”Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.” (Room. 8:16)
Jumalan Henki on ikuinen preesens
Jumalan Henki asuu meissä ja vaikuttaa meihin identiteettimme tasolla. Siksi Pyhä Henki ei ainoastaan ohjaa meitä elämän huippuhetkien läpi, vaan kulkee kanssamme kaiken elämän keskellä, kaikkien niiden vähemmän kuohuttavien tunnetilojen ja tavallisen arkisen elämän läpi.
Tämä tosiasiallinen Jumalan ainainen läsnäolo elämässämme muistuttaa meitä myös siitä, että hänen kuvinaan kannamme alati myös hänen tahtoaan arkisten valintojen keskellä.
On helppoa olla huomaavainen ja rakastava isä tai äiti lapsen kastepäivänä tai hänen häissään. Mutta tarvitsemme samaa Hengen läsnäoloa, kun lapset riitelevät videopeleistä, tai kun meidän on autettava heitä läksyissä raskaan päivän jälkeen.
On helppoa keskittyä työhönsä päivänä, kun saamme ylennyksen tai kun työnantajan yritys on taloudellisessa kriisissä. Mutta tarvitsemme Jumalan Henkeä auttamaan meitä myös arkisen työn keskellä. Tuntemaan vaikkapa työtoverin surun tai muistuttamaan meitä keventämään elämää huumorilla myös kaikkina niinä elämän ’keskellä’ olevina päivinä.
On helppo olla kiitollinen äidille tai isälle hänen syntymäpäivänään tai hautajaisissa. Mutta tarvitsemme Jumalan Hengen muistuttamaan meitä heistä arkisella viikolla ja olemaan heistä yksinkertaisesti kiitollisia, koska he ovat, vaikka eivät aktiivisesti näy.
Muistamme alut ja loput, mutta elämä tapahtuu niiden välissä. Siinä me investoimme aikaamme, rakennamme suhteitamme ja tulemme sellaisiksi ihmisiksi, joita olemme.
Jumalan Henki on hän, joka kutsuu meitä elämään iloisemmin, syvemmin, uskollisemmin kaikkina niinä elämämme ”ei-mitään-sanomattomissa” päivissä, jotka täyttävät suurimman osan elämästämme.
Jumalan Henki on ikuinen preesens – aina läsnä – voisinko olla minäkin?