Meillä ihmisillä on tapana kategorisoida ihmiset ja asiat. Mieluusti lyömme leiman ihmiseen tai ilmiöön sen mukaan, missä yhteydessä olemme ilmiöön tai ihmiseen tutustuneet. Esimerkiksi sana ’profeetta’ värittyy sen perusteella, mistä taustasta me olemme lähtöisin. Muslimin mielikuva profeetasta poikkeaa melkoisesti kristinuskon – etenkin herätyskristillisen sellaisen ajatuksesta – puhumattakaan jos sitä verrataan vaikkapa uususkontojen seuraajien käsityksiin.

Entä miten kategorisoimme henkilöitä? Otetaan esimerkiksi Billy Graham – mitä leimaa hän kantaa sinun mielessäsi? Onko hän sinulle evankelista, etelänbaptisti, pappi, perheenisä, vaari vai kenties isovaari? Hän on niitä kaikkia; hänellä on 5 lasta, 19 lastenlasta ja melkoinen joukko lastenlastenlapsia. On helppo unohtaa, että evankelista-Billy on hänkin tavallinen ihminen, joka elää samojen lainalaisuuksien alla kuin mekin. Hänellä on perhettä, hän tarvitsee ruokaa ja lepoa niin kuin kuka tahansa meistä.

Kun nyt sanon, että tekstini on lyhyt ote profeetta Elian elämästä, unohtuu kuulijalta helposti se tosiseikka, että tämä Vanhan testamentin suuri Jumalan mies ja profeetta oli hänkin tavallinen ihminen. Jumalan miehet ja naiset ovat erityisiä vain sen tähden, että meidän Jumalamme Herra Jeesus Kristus on erityinen. Onneksi Jaakob muistuttaa tästä seikasta erityisesti Elian kohdalla:

”Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen.” (Jaak. 5:17)

Keritinpurolle piiloon

Jaakobin kuvaus on myös tekstin kertomuksen lähtötilanne. Elian elämänkertomuksen aloittava episodi sijoittuu maantieteellisesti Gileadin alueelle Keritinpurolle – melko lähelle oletettua Elian asuinkaupunki Tisbeä.

Keritinpuro ei ollut mikään eksoottinen ’jumalan ihmeen’ kohtaamisen paikka Elialle, vaan tuiki tavallinen puronuoma lähellä Elian kotiseutua. Se oli riittävän etäinen piilopaikaksi. Luetaanpa tekstimme.

Elialle tuli sitten tämä Herran sana: ’Lähde täältä, kulje itään päin ja piiloudu Keritinpuron uomaan, joka on Jordanin tuolla puolen. Siellä voit juoda purosta, ja minä olen käskenyt korppien tuoda sinulle ruokaa.’

Hän lähti matkaan ja teki niin kuin Herra oli käskenyt. Hän meni Keritinpurolle, joka on Jordanista itään, ja jäi sinne. Korpit toivat hänelle aamuin illoin leipää ja lihaa, ja purosta hän sai juodakseen.

Jonkin ajan kuluttua puro kuitenkin kuivui, koska koko maassa ei ollut satanut.(1. Kun. 17:2-7)

Puro virtasi Jordaniin ilmeisesti sen itäpuolelta, missä profeetta oli paremmin turvassa jumalattoman kuningas Ahabin ja hänen vielä jumalattomamman vaimonsa kuningatar Isebelin ulottumattomissa. Elian profetoiman kuivuuden alkuajan Elia vietti yksinäisyydessä purolla, minne Herra hänet kutsui.

Ensin Elia saa Jumalalta ohjeet ja lupauksen (1. Kun. 17:3-4). Sen jälkeen kerrotaan, että Elia toimi juuri ohjeiden mukaan ja Herra piti lupauksensa (1. Kun. 17:4-6). Huomaatko, ettei Jumala vaatinut Elialta mitään erityisiä taitoja? Ja miten hän olisi mitään erityistä voinut vaatiakaan – Elia oli vain ”samanlainen ihminen kuin me”. Elian osa oli olla kuuliainen – mennä Keritinpurolle ja Jumala tekisi kaiken muun.

Puron äärellä korpit ruokkivat profeettaa aamuin ja illoin. Puron vehreys ja Herran yliluonnollinen huolenpito palvelijansa perustarpeista luovat vastakohtaisen ilmapiirin verrattuna samaan aikaan nälänhädästä ja kuivuudesta kärsivän kansan oloihin. Kirjoittaja korostaa näin Herran huolenpidon riittävyyttä verrattuna epäjumalien kyvyttömyyteen auttaa seuraajiaan. Herra pitää huolen omistaan silloinkin, kun toiset ’jumalat’ ja inhimillinen turva ja viisaus pettävät. Siitähän tässä tekstissä on pohjimmiltaan kysymys.

Tässä me nyt sitten ylistämme profeetta Elian uskollisuutta, Jumalan huolenpitoa ja olemmepa vielä vähän salaa kateelliset Elialle, kun Herra ruokki häntä oikein korppeja tarjoilijoina käyttäen.

Septuaginta ja muutamat varhaiset kirkkoisät lukevat muuten tekstin siten, että ”korpit toivat hänelle aamuin leipää ja illoin lihaa”. Eli aamupalaksi profeetta sai leipää ja illalla vahvempaa ruokaa – lihaa. Toisaalta aivan turhaan ’kadehdimme’ päähenkilöä korppi-ihmeestä, koska luulen, että mieluummin sinäkin syöt aamupalan kotona aamiaispöydästä kuin päivästä toiseen korppien tuomisina puron rannalla.

Puro – unohditko sen kokonaan kuvasta?

Huomasitko muuten, että kertomuksessa mainitaan puro peräti kuusi kertaa? Jostain syystä lukiessani, en Keritinpuroon itseensä hukannut yhtään ajatusta, vaikka puron vesi oli Elian kannalta tärkeämpi elementti kuin korppien kantamat aamiaiset ja lounaat. Yritäpä paastota kokonaan veden juonnista ja luulen, että paasto loppuu varsin lyhyeen, vaikka lihaa ja leipää olisi tarjolla runsaasti.

Puro vaikuttaa meistä kertomuksessa itsestäänselvyydeltä, vaikka juuri se oli se elementti, joka mahdollisti profeetan piileskelyn pitkän kuivankauden aikana. Tämä on monesti totta Jumalan ihmeiden kohdalla. Elämää kantavat ihmeet ovat arkisia ja huomaamme ne vasta sitten, kun ne ’kuihtuvat’ elämästämme.

Yleensä minäkin olen puron tämän tekstin edessä unohtanut tyystin, mutta nyt tahdon keskittyä vain siihen ja nostaa sen kautta pari hengellisen elämän periaatetta, jotka sopivat meille jokaiselle Elian kaltaiselle ”tavalliselle ihmiselle”, jotka mekin olemme riippuvaiset monesta Jumalan ”tavallisesta ihmeestä”.

Keritinpuro antaa meille oppitunnin uskon koulussa. Se oli arkisuudesta huolimatta ehkä Jumalan suurin siunaus Elialle piileskelyn aikana. Se oli siunauksena ehdottoman tärkeä. Elian oli ensin opittava vastaanottamaan tämä siunaus, mutta kohta myös luopumaan siitä, kun sen aika ohi.

Puron vähäisyys on riittävyyttä ihmisten ulottumattomissa

Emme huomaa puroa tekstistä, koska se on jotain tuiki tavallista. Puro ei ole suuri virta eikä edes joki, vaan puro on virtaukseltaan jokea vähäisempi luonnon muovaama uoma. Suomessa puroksi määritellään ”virtaavan veden vesistö, jossa ei voi kulkea soutamalla ja jonka virtaama on pienempi kuin kaksi kuutiota sekunnissa”. Silti veden pitää virrata pienimmissäkin puroissa – toisin sanoen veden pitää olla elävää, ts. virtaavaa.

Vähäisyydestä ja ’arkisuudesta’ huolimatta Keririnpuro oli se paikka, jonne Jumala vei palvelijansa piiloon ihmisten ulottumattomiin. Korpit olisivat voineet tuoda ravinnon Elialle minne tahansa, mutta Herra tahtoi tuoda Elian juuri tämän puron ääreen. Puro oli Jumalan huolellisesti valitsema siunaus, jonka kautta Herra huolehti ’arkisesti’ profeettansa vedensaannista ja turvallisuudesta: ”piiloudu Keritinpuron uomaan” ja ”purosta hän sai juodakseen”.

Pienen puron äärellä yksinäisyydessä vietetty aika valmisti Elian tulevaan suuruuden aikaan. Yksinkertainen elämä mitättömän puron äärellä ei varmaan vastannut Elian omaa ajatusta profeetan tehtävästä. Elia ei tiennyt elämänsä tulevia hulppeitakin käänteitä, joihin Jumala valmisti häntä ’arkisen puron’ vähäisyyden ja yksinkertaisen hiljaisuuden äärellä. Aika yksinäisyydessä piileskelemässä tuntui varmasti hukkaan heitetyltä elämältä, mutta silti se oli Jumalan suunnitelma Elialle.

Aika oppia luottamaan Jumalan ’puron runsauteen’

Emme tiedä kauanko Elia vietti 3 1/2 vuoden kuivuudesta puron uomassa oppimassa luottamaan Jumalan lupaukseen siitä, että pieni puro pitäisi hänet hengissä ja turvassa yksinäisyydessä. Aika on varmasti ollut pidempi, mitä me ensi-istumalta ajattelemme.

Jumala ei tuonut Eliaa sattumalta yksinäisyyteen ja olosuhteisiin, jossa hän ei voinut muuta kuin luottaa Jumalan lupaukseen ja ottaa päivä päivältä vastaan virvoituksen, minkä puro hänelle antoi. Hiljaisuudessa vietetty aika opetti Elian luottamaan Jumalan lupaukseen ja elämään lupauksessa.

Samoin Jumala tuo monesti meidät itse kunkin vuorollaan Elian tavoin elämässämme yksinäiselle ja arkisen alhaiselle paikalle hänen eteensä hiljaisuuteen opiskelemaan luottamusta. Keritinpuron uoma ei ollut Elialle unelmien täyttymys, vaan päinvastoin se oli alkeellisten olojen ja yksinäisyyden tähden varsin raskasta aikaa opetella luottamaan Jumalan lupaukseen.

Samalla tavalla Jumala tahtoo pysäyttää meidätkin vastaavaan alhaisuuden ja luottamuksen kouluun, jotta luotamme häneen myös suurten siunausten aikana. Se on kuin kutsu kentältä vaihtopenkille puntaroimaan omaa elämää. On kuin Jumala sanoisi:

Keritinpurolla

Keritinpurolla

Ja onnellinen on se, joka voi sydämestään vastata Jumalan kutsuun psalmistin sanoja mukaillen, että ”tapahtukoon Herra sinun tahtosi”, sillä ”minä tahdon aina asua sinun luonasi, minä etsin sinun siipiesi suojaa(Ps. 61:5).

Jumala kutsuu meidät jokaisen käymään ”oman arkisen puromme” ääreen oppiaksemme luottamaan elämämme kokonaan hänen sanansa varaan. Se on aikaa, jona päivä päivältä vakuutumme Herran huolenpidosta. Se on kohtaaminen Jumalan kanssa siellä, missä meillä on aikaa pysähtyä ’piileskelemään’ kohdataksemme hänet.

Oman elämämme ”Keritinpuroissa” on kyse elämän ”pienistä suurista” asioista: toimeentulosta, ravinnosta, terveydestä, jne. Näillä puroilla opimme luottamaan Jumalan huolenpitoon olosuhteissa, jotka eivät ole omissa käsissämme. Keritinpurolla piileskelemässä mekin opimme luottamaan Jumalan huolenpitoon siellä, missä olemme yksin ja vain Herra on kanssamme.

Jumalan siunauksen puro kuivui

Keritinpuro opettaa Jumalan Herran oman luottamaan Herran lupaukseen. Elia oppi luottamaan siihen, että Jumalan hänelle katsoman tuiki tavallisen arkisen puron vesi piti hänet hengissä päivästä päivään. Se oli tavallinen ja mitätön puro, mutta se oli ainutlaatuinen siinä, että se oli Jumalan siunauksen puro Elialle.

Purosta tuli Elialle tae Jumalan huolenpidosta ahdistuksen keskellä. Mutta puron oppitunti ei loppunut vielä tähän. Nimittäin teksti ei loppunut sanoihin, että ”Elia eli puron äärellä onnellisena elämänsä loppuun saakka”. Teksti loppuu sen sijaan varsin ristiriitaisiin tunnelmiin:

Jonkin ajan kuluttua puro kuitenkin kuivui, koska koko maassa ei ollut satanut.(1. Kun. 17:7)

Herra ei ajatellut jättää Eliaa Jumalan ’maille’ asumaan, vaan siunauksen virta oli annettu vain tiettyä aikaa varten. Virran piti kuivua, jotta profeetta astuisi eteenpäin kutsussa.

Oli siis tullut aika siirtyä eteenpäin Jumalan suunnitelmassa. Ajan kuluessa Elia oli oppinut luottamaan puroon elävän veden lähteenä. Puroon luottaminen ei kuitenkaan ollut kestävää luottamusta. Vaikka puro oli Jumalan lupauksen väline, Elian ei ollut luottaa elämäänsä siunauksen varaan, vaan hänen piti oppia luottamaan siunauksen antajaan.

Oppi uskonkoulussa jää vajaaksi, jos emme ole vielä oppineet, että Jumalan kaitselmus on läsnä myös menetyksessä. Jumalan huolenpito ei väisty yltämme, vaikka olosuhteet muuttuvat. Tämä Elian oli opittava ”puron kuivumisen” kautta. Jumala pitäisi hänestä huolen, vaikka hänen Elialle antamansa tämän elämän tärkein siunaus otettaisiin häneltä pois.

Jos siis Elian piti ensin oppia luottamaan Jumalan siunaukseen – jopa arkiseen sellaiseen – nyt hänen piti oppia vielä päästämään irti siunauksesta. Vain irrottamalla otteensa siunauksesta Elia oppisi luottamaan siunauksen antajaan siunauksen sijaan.

Joskus meidän on määrä kohdata elämässä ja palvelutyössä epäonnistumista, kuihtumista ja jopa menetystä. Kuin opettaakseen meidät luottamaan itseensä Herra ottaa meiltä pois jotain ’tärkeätä’ ja antaa tyhjyyden tilalle. Siinä missä Elia oppi luottamaan Jumalan hänelle katsomaan lupauksen puroon, Herra antoi sen kuivua pois, jotta Elia katsoisi ja luottaisi yksin häneen.

Kuva Eliasta istumassa hupenevan veden äärellä Keritinpuron pikku hiljaa kuivuessa pelkäksi uomaksi, on tuttu kuva meidän jokaisen elämästä. Oletko sinä kohdannut tilanteita, jossa Jumala antaa siunauksen virran vain kuivua eteemme? Nämä kokemukset muistuttavat meitä kääntämään katseen pois ’menneestä siunauksesta’ siunauksen antajaan. ”Jonkin ajan kuluttua puro kuitenkin kuivui” – on kuva eilisen historiasta ja profetia huomisesta. Se on lupaus Herrasta, jonka nimi on suurintakin siunausta suurempi.

Tavalla tai toisella jokaisen meistä on opittava tekemään ero lahjaan luottamisen ja antajaan luottamisen välillä. Jumalan huolenpidon ja virvoituksen lahja voi kestää kokonaisen kauden, mutta lahjan antaja on silti aina enemmän; hän on ikuinen rakkaus.

Jos Elia olisi laittanut luottamuksen ja toivon puroon – ts. Jumalan siunaukseen – hänen uskonsa olisi pettänyt hänet. Jos taas Elia oli oppinut luottamaan lahjan antajaan, hän saattoi luottaa kuivuneen puronkin äärellä Herran avaavan kohta jotain uutta, niin kuin hän oli tehnyt silloinkin, kun hän toi Elian puron uomaan turvaan ja virvoittumaan.

Ja vielä kerran purolta opittua

Tekstin viimeiset sanat vakuuttavat meille, että murhe, autiomaa ja kyyneleet kuuluvat elämään, mutta ne ovat vain sen välisoitto, ei finaali. Jos koet, että jokin siunauksen lähde elämässäsi hiipuu ja kuivuu pois, se on alku uuteen. Se on sallittu sinulle, että voit oppia todellisen toivon ja avun lepäävän yksin Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa – ei hänen antamassa siunauksessa itsessään.

Elia oli tavallinen ihminen niin kuin sinä ja minäkin olemme. Keritinpurolla Jumala kasvatti hänet luottamaan kutsujaansa – Herraan. Hän oppi päivä kerrallaan luottamaan elämänsä kokonaan Jumalan luotettavan sanan varaan. Kun hän sitten oppi näkemään Jumalan siunauksen kantavan, oli tullut aika ottaa pois ”siunauksen tukirakenteet” ja opetella luottamaan Herraan – siunauksen antajaan siunauksen sijaan.

Luottakaamme mekin elämämme yksin Herran Jeesuksen Kristuksen varaan. Eläkäämme elämämme hänelle ja hänestä. Älkäämme kiintykö ajalliseen siunaukseen, vaan katsokaamme yksin siunauksen antajaan. Kun sitten tunnet jonkin arkisen, mutta niin tärkeän, siunauksen perustan vapisevan, tiedä, että Herra rakentaa jotain uutta.

Näe Herra Jeesus aina siellä, missä ikinä elämässäsi joudutkaan piileskelemään. Hän yksin on luotettava.

Pohdittavaa

Missä minun elämässäni virtaa Jumalan huolenpidon puro?
Onko se aivan liian tavallinen, jotta huomaisin sen tärkeyden?