Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: farisealaisuus

Herra saapuu, näemmekö Hänet?

 

Reilut kaksituhatta vuotta sitten elettiin lupausten täyttymisen aikaa. Kaikki ne ennustukset tulevasta Messiaasta olivat toteutumassa. Pelastaja oli tulossa maailmaan. Kirjoitukset täyttyisivät ja Jeesus olisi syntyvä maailmaan. Kaikki ne odotukset Messiaan tulosta olivat huipentumassa, kansa odotti vapauttajaa joka täyttäisi kaikki heidän odotuksensa ja vapauttaisi heidät roomalaisten hallintavallan alta.

Jeesus syntyi Isän suunnitelmien mukaan, ei Hän tullut sellaisena Kuninkaana ja mahtavana hallitsijana kuin kansa odotti, ei niihin puitteisiin mitkä olisivat Kuninkaalle sopineet. Mutta kuitenkin Jumala näki parhaaksi antaa Hänet pieneen talliin, kokemattomille vanhemmille, alhaisiin oloihin.

Jeesus oli se ennustusten täyttymys, luvattu Messias, Rauhanruhtinas, Väkevä Jumala, niinkuin Jesaja luvussa 9 kirjoittaa näin:

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, …

Lisää...

Armo, ansaitsematon rakkaus minun osakseni.

”Niin Hän (Jeesus) puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:

Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: Jumala, minä kiitän Sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään ole niinkuin tuo publikaani.

Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.

Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.”

Luuk.18:9-14

Tuo sana armo, on niin tuttu sana hengellisissä keskusteluista, mutta moniko meistä on tullut ajatelleeksi, mitä se merkitsee meille …

Lisää...