Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: Sakarja

Kuninkaasi tulee

Palmusunnuntaina muistellaan Kristuksen näyttävää saapumista Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Kaikki neljä evankelistaa kirjoittavat tapahtumasta.

Jeesus ratsastaa aasin selässä Jerusalemiin.

Matteus, joka kirjoitti evankeliumin erityisesti juutalaisia lukijoita varten, siteeraa evankeliumissa laajalti Vanhan testamentin kirjoituksia todisteeksi siitä, että Jeesus oli hän, ketä juutalaiset kirjoitusten perusteella odottivat saapuvaksi. Evankeliumin pääteema onkin, että Jeesus on juutalaiskansan odottama messias.

Matteuksen evankeliumissa täten viitataan Jeesuksen tunnustekojen kohdalla Vanhan testamentin profetioihin osoitukseksi siitä, että Jeesus täytti profeettojen ennustukset niin tunnustekojen tekijänä, kärsivänä messiaana kuin ylösnousseena kuninkaana. Ja näin Matteus teki myös palmusunnuntain tekstissä.

Päivän tekstini on Matteuksen evankeliumissa lainattu katkelma profeetta Sakarjan tekstistä (Matt. 21:4-5). Matteus siteeraa sitä näin:

”Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun kuninkaasi tulee luoksesi nöyränä ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.” (Matt. 21:5)

Matteus viittaa Sakarjan …

Lisää...

Pienten alkujen päivä

Mitä merkittäviä ’suuria’ tapahtumia muistat omasta lähihistoriasta? Jos hetken mietin, niin vähän kauempaa menneisyydestä muistan vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuden. Silloin tapahtui jotain, mitä suomalainen jääkiekkokansa, johon itsekin silloin lukeuduin, oli odottanut pitkään. Se oli suuri päivä – tapahtumahetkellä tuntui siltä, ettei mikään koskaan tule olemaan entisensä. Mutta mitäkö tuosta historiallisesta päivästä jäi käteen? Mikä muuttui? – Pienen onnen huuman jälkeen asiat palasivat ennalleen ilman, että mitään olisi suuressa mittakaavassa muuttunut.

Entä muistatko mitä merkittävää tapahtui lähes viikolleen 11 vuotta myöhemmin? Tuolloinkin minä odotin Suomeen jääkiekon maailmanmestaruutta, mitä ei ollut sitten vuoden 1995 jälkeen ollut vielä tullutkaan. Niin olin silloinkin yhä jääkiekkoihmisiä… Ei, emme voittaneet mestaruutta – Suomi sijoittui tuolloin kolmanneksi, kun lauantain illassa hävittiin katkerasti Ruotsille välierissä.

En muistaisi tuota vuotta jääkiekosta, vaan siitä, …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , |

Jumalan näyn täydellistyminen

Olen kirjoittanut syksyn aikana näystä, sen arvosta ja siitä, miten näyn reaalinen arvo muodostuu vasta, kun seurakunta lähtee elämään näkyä todeksi.

Eläminen näyssä ei tarkoita elämää menneessä eikä se tarkoita myöskään elämistä tulevassa. Näyssä eläminen tarkoittaa tämän päivän valintojen tekemistä sen perusteella, mistä olemme tulossa ja minne näyn vieminä olemme matkalla.

Toki elämässä tapahtuu ihmisen näkökulmasta odottamattomia käänteitä, mitä ei kukaan osaa ennakoida, mutta tällöinkin näky antaa suunnan minne päin uskomme olevamme matkalla. Vaikka askel horjuu ja hapuilemme ehkä pimeässäkin etsien oikeaa suuntaa, näky auttaa korjaamaan suunnan takaisin siinne, minne mennään.

Ihmisen näkökulmasta näyn lopullinen toteutuminen – ts. täydellistyminen – on usein yllättävä. Harvoin näky toteutuu täsmälleen juuri sillä tavalla kuin olimme matkalla näkyyn sen kuvitelleet tapahtuvan. Olimme laskelmoineet asioiden toteutuvan kenties eri tavoin, …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , |