Joulukuun 27. päivä on vanhan ajan lopulta saakka omistettu apostoli Johannekselle, joka kirkon perinteessä on samastettu neljännen evankeliumin kirjoittajaan. Johanneksen päivän sijoittaminen joulunpyhiin johtunee siitä, että Johanneksen evankeliumin alku julistaa Sanan – ’logos’ .- lihaksituloa.

Evankeliumissaan ja kirjeissään Johannes korostaa Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan. Jumalan rakkaudella on kaksi suuntaa.

Ensinnäkin Jumalan rakkaus on tullut ilmi Jeesuksen syntymässä. Siinä, että Jumalan Poika – enkeliä ylempi – alensi itsensä ja otti ihmisen muodon. Tämä uhraus puhuu vahvaa kieltä Jumalan rakkauden suuruudesta. Mistäpä me Jumalan rakkauden tuntisimme ellemme hänen teoistaan.

Toiseksi Jumalan rakkaus ulottuu paitsi pelastushistoriassa Jumalalta ihmiselle, myös ihmiseltä toiselle. Jumalan rakkaus velvoittaa kristityt rakastamaan toisiaan. Seurakunnan ajassa me ihmiset olemme kädet ja jalat Kristuksen ruumiissa. Eihän voi olla niin, että Kristuksen ruumis olisi meidän ajassamme …

Lisää...