”Minä seison ovella ja kolkuta” (nakedpastor.com)
On varsin lohduttava lukea evankeliumin tekstistä, kun Jeesus todistaa sanoin ja teoin Taivaallisen Isän olevan alati valmis kuulemaan ihmisen ääntä. Jumalan ’vastaanotolta’ ei käännytetä ketään pois, vaan ovi avautuu jokaiselle joka siihen kolkuttaa.
”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” (Matt. 7:7-8)
Jumalan valtakunnassa tämä on totta tänäänkin. Jos vain kolkutat, sinulle avataan. Siteerattu Jeesuksen lupaus lienee tunnetuin kolkuttamiseen liittyvistä vertauskuvista. Mutta kolkuttamisesta puhutaan Raamatussa myös toisesta näkökulmasta. Tässä vertauskuvassa me ihmiset olemme oven sisäpuolella ja joku muu puolestaan kolkuttaa ovella päästäksensä sisälle.
Nimittäin puolivuosisataa Matteuksen evankeliumin vertauksen jälkeen Jeesus puhuu uudemman kerran kolkuttamisesta. Nyt hän puhuu ylösnousseena seurakunnan Herrana apostoli Johannekselle Patmoksen saarella ilmestyksen kautta. Teksti on Ilmestyskirjan alkuosasta, missä Jeesus lähettää terveisiä alueen seurakunnille. Jeesuksen terveisissä Laodikean seurakunnalle hän puhuu kolkuttamisesta.
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)
En tiedä, miten olet tämän vertauskuvan ajatellut, mutta minusta siinä asetelma on päinvastainen kuin Matteuksen tekstissä. Jumalan kohtaamisesta puhutaan tässäkin, mutta nyt Jumala, Kristus, onkin kolkuttajan paikalla. Emme kolkuta enää me päästäksemme Jumalan puheille, vaan nyt kolkuttaa Jumala, jotta hän pääsisi meidän puheillemme.
Vertaus on kirjoitettu seurakunnalle, joten ei varmastikaan ole kaukaa haettu, jos ajattelen Jeesuksen kolkuttavan seurakunnan ovella – todennäköisesti heidän sydämensä ovella. Ehkä seurakunnalla on mukavaa keskenään, että he eivät kaipaa Kristusta keskelleen?
Joka tapauksessa vertaus puhuu siitä, miltä tuntuu, kun sinua ei ole kutsuttu mukaan juhliin. Tässä kuvassa Jeesus on jätetty kutsumatta seurakunnan juhlaan, vaikka seurakunta on olemassa vain siksi, että Kristus on maksanut heistä korkeimman mahdollisen hinnan ristillä. Nyt hän on oven ulkopuolella yrittämässä saada huomiota niiltä ihmisiltä, jotka hän on verellään ostanut vapaiksi.
Nämä ihmiset ovat todella vapaat Kristuksen sovitustyön perusteella, mutta käyttävätkö he vapautensa niin kuin heidän lunastajansa tahtoo? Onko Kristus vapauttanut meidät, jotta me elämme omillamme tai keskenämme? Ei! Kristus ei ole ainoastaan vapauttanut meitä ’vapaaksi jostain’ vaan ’vapauteen hänessä’. Hän on vapauttanut meidät elämään hänen yhteydessään, loistamaan hänen valoaan. Teksti kysyykin, että onko meidän keskellämme tilaa Kristukselle? Vai otimmeko me vain ilolla vastaan vapauden ja nyt kieltäydymme ateriayhteydestä hänen kanssaan?
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Voit lukea itse Raamatusta, mitä Jeesus tarkoitti sillä Laodikean seurakunnan kohdalla, mutta ehkä hedelmällisempää on punnita kuvaa Jeesuksesta koputtamassa oman seurakuntasi tai oman kotisi ulko-ovella. Onko seurakunnan keskuudessa jotain sellaista, minne Kristus ei olekaan tervetullut? Entä miten on minun arkielämässäni? Onko Kristus tervetullut elämääni? Vai onko minulla ’omia asioita’, jotka tahdon pitää itselläni ja niihin Jeesus ei olekaan tervetullut? Katsopa niitäkin tämän vertauskuvan kautta ja näe Jeesus koputtamassa oven takana.
Seurakunnassa toki katsomme ovelle ja pohdimme, ovatko kaikki tervetulleet ”aterioimaan Kristuksen kanssa”? Onko ovi avoin heille, ketkä tarvitsevat Jumalan hoitavaa kosketusta elämäänsä? Mutta koska viimeksi olemme pysähtyneet pohtimaan, että olemmeko todella päästäneet Kristuksen sisään ovesta?
On täysin turha ohjata ihmisiä sisään ’hengelliseen tilaisuuteen’, jos ensin Kristus ei ole tervetullut ja läsnäolevan meidän uskonnonharjoituksen pariin. Ja seurakuntahan ei ole paikka, jossa väkeä parveilee tietyn kyltin tai logon alla; se on Jumalan lapset yhteen kokoontuneena. Mitä vähemmän näiden Jumalan lasten elämässä ovat ovet avoinna Kristukselle, sitä teennäisempää ja tekopyhempää on ’juhlissakin’.
Jätänkin meidät kaikki täysin aiheesta yhdessä vielä miettimään, minkä oven taakse Jeesus on jäänyt kolkuttamaan meidän kohdallamme.
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)