Hengellisen laulukirjan laulu n:o 204 kertoo heikoista käsistä Jumalan käytössä, mistä on kyse myös hartaustekstissäni.

Victory O Lord! (1871, John Everett Millais)

”Ottaos Herra, mun käteni heikot, Suo niiden palvella sua.” (HL 204)

Heikoista käsistä puhutaan myös Mooseksen kirjan kertomuksessa israelilaisten ja amalekilaisten kohtaamisessa. Erämaavaelluksen aikana kävi niin, että Israelin ollessa leiriytyneenä Refidimissä amalekilaiset kävivät israelilaisten kimppuun. Israel joutui näin puolustautumaan vihollista vastaan.

”Mooses sanoi Joosualle: ”Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni.” (2. Moos. 17:9)

Israelin armeija kävi taisteluun Joosuan johdolla, mutta samaan aikaan käytiin toinen taistelu sodan komentopaikalla, eli mainitun kukkulan laella.

”Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.” (2. Moos. 17:11-13)

Mooseksen tehtävä oli esirukoilla armeijansa puolesta. Kädet kohotettuna rukoukseen hän kävi rukoustaistelua Joosuan johtamien joukkojen puolesta. Näin sanoitettuna tehtävä ei vaikuta niin häikäisevältä kuin jos ajattelit Moosesta kohottamassa sauvaa kuin velho Gandalf Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa.

Käytännössä Mooses esirukoili Herraa, mikä kuului hänen tehtäväkseen kansan välimiehenä. Tästä oli kyse – ei magiasta eikä johtamisesta. Herra taisteli kansansa edessä.

Ei sankaria yli muiden

Israel voitti taistelun, mutta kuka oli taistelun ’suuri voittaja’? Tietenkin Jumala, koska hän kuuli rukoukset ja taisteli Israelin edestä.

Entä jos sinun pitäisi nimetä kertomuksen ihmistä yksi sankari. Kuka heistä sopisi kertomuksen suureksi sankariksi? Ehkä se oli Mooses – väkevä rukoilija? Vai oliko se Joosua – väkevä taistelija? Mikä oli Aaronin ja Hurin osuus voitossa? Taisteliko Joosua yksin? Ehkä hänen sotilaidensa joukossa oli sielläkin sankareita?

Jos katseesi etsii tämän taistelun sankaria taivaiden alapuolelta, huomaat, ettei sankareita ollut vain yksi. Heitä oli kokonainen joukko. Kukaan heistä ei ollut sankari yli muiden eikä kukaan heistä ei tullut sankariksi ilman toisten panosta. Sankareita oli niin etulinjassa kuin ’komentopaikalla’ rukouslinjalla.

Yhteistyötä

Tekstin paras kuva Jumalan palvelijoiden yhteistyöstä on ’komentopaikalta’. Kun Mooseksen kädet olivat esirukouksessa ylhäällä, Israel oli voitolla. Amalekilaiset puolestaan pääsivät niskanpäälle heti, kun Mooses väsyi kannattelemaan käsiään. Ja nyt puhutaan kestävyydestä – kokeilepa itse kannatella käsiäsi vaikkapa alkuun tunnin verran. Mooseksen urakka kesti aikaisesta aamusta aina auringonlaskuun saakka.

Tehtävästä ei voinut laistaa ’vain’ siksi, että käsissä alkoi painaa ja väsymys hiipi kehoon. Joosua taistelukentällä oli riippuvainen Mooseksen esirukousta.

Israel ei saanut voittoa Mooseksen voimin. Mooses ei jaksanut yksin. Hän tarvitsi Aaronin ja Hurin apua, jotta hän kykeni yhdessä heidän kanssaan tekemään oman osuutensa taistelun voittamiseksi.

”Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka.” (2. Moos. 17:12)

Yhdessä tämä kolmikko taisteli komentopaikalla oman osuutensa Israelin voitoksi. Käsien ylhäällä pitämien on lisäksi mitä loistavin vertauskuva esirukouksesta. Kuka meistä jaksaisi taistella rukouksessa lakkaamatta yksin. Yhdessä kolme johtajaa taistelivat esirukouksin kansan puolesta – mikä yhdelle oli mahdotonta, kolmisin se oli mahdollista saavuttaa.

Jumalan seurakunta

Mooseksen, Aaronin, Hurin ja Joosuan yhteistyö on mainio esimerkki yhteistyöstä ja esirukouksesta. Se on kuva Jumalan seurakunnasta. Tällainen on Jumalan seurakunta, jonka Herra on valmistanut. Siellä Jumalan lapset tarvitsevat toinen toistaan.

Vaikka Jumala on kanssamme, hän sangen usein vyöttää meidät toinen toisiimme rohkaisun ja avustamisen sitein. Hän tahtoo meidän palvelevan häntä yhdessä – ei niin, että joku meistä olisi ylitse muiden. Ei – Jumala ei jaa kunniaansa.

Kuva Mooseksesta, Aaronista ja Hurista yhdessä on kuva Taivasten Valtakunnan elämästä. Evankeliumissa samoin Jeesus lähetti opetuslapset kyliin julistamaan ja tekemään ihmeitä Herran nimessä kaksittain – ts. yhdessä. Yhdessä palvellen he eivät olleet kiusatut ottamaan kunniaan itselleen.

Meidän ei ole määrä kulkea tietämme uskossa Kristukseen omillamme; meidän ei ole tarkoitus seistä yksin vihollisen edessä, joita kohtaamme matkan varrella.

Moderni yhteiskunta tyypillisesti korostaa yksilön itsenäisyyttä ja riittävyyttä. Media etsii sankareita yli muiden. Kukapa ei muistaisi jonkin joukkuepelin, kuten jääkiekon tai jalkapallon, arvokisoja ja sitä, miten ihmissilmä herkästi poimii voittavasta joukkueesta aina jonkun sankariksi yli muiden.

Taivasten valtakunta ei toimi tällä tavoin. Jumala on luonut meidät tarvitseviksi. Me jokainen tarvitsemme häntä sekä toinen toisiamme.

Olkaamme siis kiitolliset Jumalalle ihmisistä, joita olemme saaneet rinnallemme tueksi. Ja edelleen kysykäämme alati häneltä, ketä me puolestamme voimme olla tukemassa ja rohkaisemassa.

Älkäämme katsoko ylen kenenkään tehtävää yhteisessä missiossamme. Esirukoilija älköön katsoko nenänvartta pitkin ’sotajoukkoja’ älköönkä eturivin ’soturi’ aliarvioiko esirukoilijoiden työtä siellä ’kukkulan laella’. Tämä taistelu voitetaan vain yhdessä Jumalaan luottaen. Kunnia olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen nyt, aina ja iankaikkisesti.

Pohdittavaa

Katsonko elämää Taivasten valtakunnan tavalla vai edelleenkö etsin ’sankareita’ ihmisten tavoin?