Tuomarien kirjan luvuissa 13-16 on kertomus Simsonin elämästä. Jumala antoi Simsonin tuomariksi hajallaan oleville Israelin heimoille. Simson oli vastaus Israelin alemmuuden tilaan filistealaisten armoilla:

Miika ja leeviläinen.

”Israelilaiset rikkoivat jälleen Herraa vastaan, ja Herra jätti heidät neljäksikymmeneksi vuodeksi filistealaisten armoille.” (Tuom. 13:1)

Herra valitsi erottaa Simsonin käyttöönsä jo syntymästä saakka. Hän oli Jumalan rukousvastaus Israelin ahdistukseen, mikä kertoo jotain Jumalan ja ihmisen erilaisesta aikakäsityksestä. Nimittäin Jumala vastasi hurskaiden rukouksiin jo Simsonin syntymässä, vaikka he saivat odottaa ehkä 15 – 20 vuotta ennen kuin ’rukousvastaus’ kasvoi aikuisikään ja tuli heille näkyväksi. Jumalan vastaus siis eli pitkään rukoilijoiden keskuudessa, vaikka he eivät sitä vielä kyenneet näkemään.

Simsonin tekoja Israelin tuomarina en käy tässä erittelemään. Ne olivat kaikessa ristiriitaisuudessaan Jumalan vastaus Israelin ahdinkoon – etenkin Simsonin kuolema. Simsonin elämä on yksinkertaisesti kertomus siitä, miten Jumala vapautti kansansa lähettämänsä tuomarin kautta. Näin siitä huolimatta, että Simsonin polveileva elämäntarina kutsuu lukijan tekemään jälkiviisaita päätelmiä hänen valinnoistaan. On helppo ripustaa irrallisia eettisiä ja jumaluusopillisia opetuksia Simsonin elämän vaiheisiin.

Paljon on spekuloitu sitä, miten Simsonin hiusten kasvu liittyi Pyhän Hengen voimaan. Samoin on aprikoitu Simsonin elämänvalintojen oikeellisuutta tai moraalia. Edelleen on muodostettu vaihtoehtoisia todellisuuksia, joissa on pohdittu, kuinka paljon enemmän Jumala olisi voinut Simsonia käyttää, jos Simson olisi ollut lukijan mittapuun mukaan ’kelpo’ nasiiri. Palataan tähän myöhemmin.

Miikan pappi

Tahdon siirtää huomiosi tutusta ja turvallisesta Simson narratiivista Tuomarien kirjan seuraavaan isoon kokonaisuuteen. Siinä kuvataan vallinnutta yleistä sekasorron aikaa. Se alkaa kertomuksella Miikan papista (Tuom. 17-18). Luulen, että tämä kertomus ei ole yhtä tuttu kuin Simsonin elämän näytökset. Kehotan sinua lukemaan nämä kaksi lukua läpi tässä kohden.

Lyhyesti referoiden kertomus eteni näin. Efraimin vuoristossa eli kerran Miika-niminen mies.Hänen äitinsä oli kironnut omaisuuden, joka häneltä varastettiin. Kun sitten Miika sai varastetun omaisuuden jotenkin haltuunsa, hän pelkäsi niissä olevan kirouksen vaikuttavan häneen.

Kirouksen pelossa Miika vei omaisuuden äidilleen. Äiti ’käski’ Herraa kääntämään kirouksen siunaukseksi. Niin äiti erotti siunatun omaisuuden jumalankuvan valmistamista varten. Ja poika Miika teki työtä käskettyä:

”Miikalla oli oma pyhäkkö, ja hän teki vielä muita jumalankuvia ja efodi-kasukan sekä asetti yhden pojistaan toimimaan pappina. Israelissa ei vielä siihen aikaan ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki.” (Tuom. 17:5-6)

Lisäksi tapahtui onnellisesti, että samoihin aikoihin Juudan Betlehemissä oli jäänyt leeviläinen työttömäksi. Leeviläiset olivat Jumalalle erotettua sukukuntaa. Pieni osa heistä kuului pappissukuun, kun taas muut palvelivat muissa tehtävissä. Mainittu mies ilmeisesti oli näitä ’muita leeviläisiä’, koska häntä ei kertomuksen alussa tituleerattu papiksi.

Mies lähti pohjoiseen etsimään työtä ja kas hänen tiensä kulkivat Miikan talolle ja niin Miika otti hänet taloonsa ja teki hänestä papin itselleen. Niin kuin edellisessä sitaatissa, tässäkin kertoja kommentoi teon motiiveja:

”Miika asetti hänet papinvirkaan; miehestä tuli Miikan pappi, ja hän jäi asumaan tämän taloon. Miika ajatteli: ”Nyt voin olla varma, että Herra on minulle suopea, onhan minulla pappina Leevin heimon mies.”” (Tuom. 17:12-13)

Kertomus jatkuu vielä kolmannella käänteellä. Huomaathan, ettei näiden tapahtumien yhteydessä kerrota juurikaan ajan kulusta. Mitä luet hetkessä, on voinut ottaa aikaa vuosia tai vuosikymmeniä.

Maan asuttaminen oli vielä kesken. Israelin sukukunnat vaelsivat ilman yhteistä johtajaa luvatussa maassa. Tässä puhutaan Danin heimosta.

”Siihen aikaan, kun Israelissa ei vielä ollut kuningasta, Danin heimo etsiskeli itselleen asuinpaikkaa. Sillä ei vielä ollut omaa aluetta Israelin heimojen keskuudessa.” (Tuom. 18:1)

Heimon tiedustelijat sattuivat poikkeamaan Miikan talossa ja tunnistivat papin aksentin perusteella leeviläiseksi. No, koska leeviläinen oli pyhää sukua, he pyysivät häneltä pientä profetiaa ja saivat mieluisen sellaisen.

Jonkin ajan kuluttua Danin heimo saapui isommalla porukalla Miikan ’hoodeille’. Heidän heimollaan ei ollut vielä asuinsijaa, joten kunnollista pyhäkköäkään heillä ei ollut – papista nyt puhumattakaan. Ja kävipä niin, että he muistivat Miikan pyhäkön ja parkkeerasivat sotajoukkonsa Miikan talon edustalle. Sieltä he ’takavarikoivat’ (varastivat) Miikan pyhäkön jumalankuvineen itselleen sekä esittivät Miikan papille tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Hän lähti Danilaisten matkaan.

Danilaiset hävittivät lähiseutua asuttaneen kansan ja asettuivat sen maille ja kaupunkiin asumaan. Kertomuksen lopputoteama oli tämä:

”He antoivat kaupungilleen nimen Dan kantaisänsä Danin, Jaakobin pojan mukaan, mutta alun perin kaupungin nimi oli Lais. Danilaiset sijoittivat puisen jumalankuvan kaupunkiinsa. Jonatan, joka oli Mooseksen pojan Gersomin sukukuntaa, ja hänen jälkeläisensä toimivat siellä Danin heimon pappeina, kunnes israelilaiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen.” (Tuom. 18:29-30)

Kertomuksen opetus

Tällainen kertomus. Osana tuomarien kirjan kerrontaa kertomus on kuvaus tuon ajan historiallisesta tilanteesta. Se kertoo Danin heimon sijoittumisesta niille asuinsijoille, joita he asuttivat aina siihen asti kunnes pohjoinen Israel hävitettiin.

Entä miksi heimon historiikissa kerrotaan Miikasta, hänen äidistään, puisesta jumalankuvasta ja työttömästä leeviläisestä? Mitä tekemistä tällä kertomuksella on heimon historiassa?

Vastaus kysymyksiin on luettavissa suoraan kertojan kommenteista, jotka olen sitaatteihin korostanut. Raamatun historia tarkastelee tapahtumia Jumalan näkökulmasta, joten kertomus kuvaa vaiheita, joiden seurauksena outo epäjumalanpalvelus vakiintui Danin heimon alueella. Kertomus kuvaa, miten yhden miehen taikauskoinen pakkomielle papista johti lopulta kokonaisen Israelin heimon epäjumalanpalvelukseen.

Ajatuksesta suotuisaa onnea tuovasta jumalankuvasta ja leeviläisen papin läsnäolosta omassa pikku pyhäkössä syntyi ajan kanssa Danin heimon epäjumalakultti. Kertomus selvitti jälkipolville, miten heidän esi-isiensä uskonperinne sai alkunsa. Se oli siis varoittava esimerkki luopumuksesta.

Mitä luen kertomukseen?

Kertaapa mielessäsi uudelleen kertomus Miikan papista tätä taustaa vasten. Miten tästä näkökulmasta tulkitset sen yksittäiset tapahtumat, kuten pyhäkön rakentamisen tai oman papin palkkaamisen? Miten tulkintaasi vaikuttaa se, että ymmärrät kertomuksen isonkuvan tarinana epäjumalanpalveluksen synnystä tuolla alueella?

Tulisiko mieleesi käyttää esimerkkinä tekstiä leeviläisen palkkaamista papiksi vaikkapa rohkaisuksi oman perhepapin tärkeydestä? Entä kotialttarin rakentaminen? Olisiko siinä sopiva opetus kotiryhmän perustamiseksi? Tuskin tuollaiset sovellukset tulevat mieleenkään. Ajatuskin tuollaisista opetuskertomuksista tuntuu arveluttavalta.

Entä miksi tekstin alussa sivusin tuomari Simsonin elämää? Juurikin tästä samasta syystä, mitä havainnollistin kertomuksella Miikan papista. Nimittäin Simsonin elämästä on helppo ottaa irralleen vaikka kettutarina, hunajaa leijonan raadossa tai hiusten leikkaaminen ja tehdä niistä mitä mielikuvituksellisimpia johtopäätöksiä sovittamatta niitä Simsonin koko tarinaan.

Toki niin voit tehdä, mutta ole varovainen tulkinnoissasi, ettet lue tekstiin sellaisia ajatuksia, jotka eivät sinne kuulu. Älä poimi irrallisia moraalisia tai teologisia opetuksia tekstistä, jos et ensin tutki huolellisesti sen suuria linjoja ja selvitä kertojan näkökulmaa.

Toki jokainen meistä syyllistyy tähän aika ajoin eikä se ole niin vaarallista. Harkitse kuitenkin tarkoin ennen kuin sovellat tekstejä mielivaltaisesti tarinasta irrallaan jonkun toisen ihmisen elämään.

Kömmähdyksen vältät, kun vain maltat lukea tekstin kokonaisuutena ja pohdit ensin, että mitä kirjoittaja on ensisijaisesti tahtonut kertomuksella välittää.

Näillä eväillä toivotan edelleen mielenkiintoista tutkimusmatkaa Tuomarien kirjan seuraavissa luvuissa (Tuom. 19-21), joissa käsitellään varsin raskaita aiheita raiskauksesta kansanmurhaan.

Pohdittavaa

Miten soveltaisin kertomusta Miikan papista omaan elämääni?