Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: historia

Vauvauutisesta majatalon tallin hiljaisuuteen

Selailin netistä iltapäivälehtien otsikoita eri maiden kuninkaallisten ja arvovaltaisten perheiden vauvauutisista.

Kaikkivaltiaan syntymän kuvaa… (Kuva Josep Monter Martinez Pixabaystä)

Lehdistö toisti varsin tarkasti kaikki tiedonjyvät, joita silmäätekevät vanhemmat lehdistön pöydälle tarjoilivat. Voi sitä otsikoiden ja kuvien määrää sekä etusivun uutistulvaa, minkä kukin uutinen kuninkaallisten perheenlisäyksestä sai osakseen.

Ja juhliminen on sekin aivan omaa luokkaansa. Samoin oli jo muinaisen Rooman aikaan. Ehkä tavallinen väki ei asioista tiennyt, mutta hoveissa juhlat ja muistamiset olivat aina ylenpalttiset. Kyseessä oli myös selkeä valtapeli.

Vauvauutisia

Entä millainen mediatapahtuma oli Jumalan Pojan syntymä? Se oli tapahtuma, jota juutalainen kansa oli odottanut toteutuvaksi jo yli puoli vuosituhatta. Tästä lapsesta oli sanottu esimerkiksi Jesajan ennustuksessa seuraavaa:

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla …

Lisää...

Evankelistat ne menneitä muistelevat?

Muistelepa hetki jotain lukemaasi artikkelia tai kirjaa, jossa kerrottiin esimerkiksi jonkun merkittävän henkilön nuoruudesta, tiestä maineensa huipulle, hänen vanhuudestaan ja mahdollisesti vielä kuolemastakin. Tällaisia aikajärjestyksessä eteneviä henkilökuvia kutsutaan kirjallisuudessa elämäkerroiksi.

Evankeliumia paperimuodossa. (Kuva Pedro Ivo Pereira Vieira Pedin Pixabaystä)

Elämäkerrat ovat historiallista kerrontaa; ne kertovat tosiasioista, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä. Tosin elämäkerrat ovat yleensä tutkijan tai kirjailijan subjektiivisia näkemyksiä teoksessa käsiteltävän henkilön elämästä ja saavutuksista, minkä tähden elämäkerta harvoin täyttää historiankirjoitukselle ominaista objektiivisen pyrkimyksen vaadetta. Kansankielellä elämäkertaa voidaan kuitenkin pitää henkilöhistoriallisena kertomuksena, jonka kautta elämäkerran päähenkilön vaikuttimet ja ajalliset saavutukset tulevat ymmärrettävämmiksi, kun lukija saa yhtenäisen kuvan henkilön elämänvaiheista.

Ovatko evankeliumit elämäkertoja?

Entäpä sitten Raamatusta tutut evankeliumit? Eivätkö nekin ole elämäkertoja, joiden päähenkilö on historiallinen Jeesus? Eihän enää nykyään …

Lisää...

Io saturnalia!

Nykysuomalainen joulujuhla on kaiketi virallisesti mitattuna kolmipäiväinen juhla. Se alkaa jouluaatosta ja loppuu tapaninpäivän viettoon, vaikka palvelualalla puolet jouluaatosta ja tapaninpäivästä ovatkin työpäiviä. Joulun juhlinta Suomessa on sekoitus monen monesta lähteestä tulevia perinteitä, vaikka emme sitä ehkä itse tiedostakaan. Meille se on kotoinen tuttu perhejuhla.

Joulukuusi lienee useimmalle parhaiten tunnettu jouluperinne. (Kuva Theo Crazzolara Pixabaystä)

Vaikka virallinen joulunaika on vain kolmipäiväinen, käytännössä joulun aloittama juhla-aika loppuu vasta loppiaisena (6.1.), koska välissä juhlitaan myös kalenterivuoden vaihtumista. Näin mitattuna voidaan nykyistä joulunaikaa pitää parin viikon mittaisena juhla-aikana.

Tämä joulunaika on etenkin lapsiperheissä perhejuhlan aikaa, koska lapset ovat lomalla koulusta ja monesti vanhemmatkin yrittävät saada mahdollisuuksien mukaan ’välipäivät’ vapaaksi töistä. Ja perhejuhla joulu on aina ollutkin.

Joulu oli perhejuhla jo silloin, kun …

Lisää...

Totta vai tarua: ihmiskunta kasvaa paremmaksi?

Moderni ihminen uskoo jatkuvaan kehitykseen. Ihmisen saavutukset, ihmiskunnan kasvaminen, tiedon lisääntyminen ja tietenkin aina tasaisesti kuluva aika luovat vahvan ajatuksen jatkuvasta kehittymisestä. Onhan ihmiselämä sekin kasvamista ja kehittymistä, joten miksei ajatus ihmiskuntana kasvamisesta olisi sangen järkeenkäypä…

Kasvamme, kasvamme – mikä meistä tulee ’isona’? Kuva Bela Geletneky, Pixabay

Entä mihin suuntaan me ihmiskuntana kehitymme? Tästä on lukuisia erinäisiä näkemyksiä, jotka eroavat toisistaan jo siinä, miten ymmärretään käsitteet hyvä ja paha. Ovatko hyvä ja paha pelkästään elämää laadullisesti mittaavia käsitteitä, onnellisuuden määreitä, moraalisia kysymyksiä vai mitä ne ovat? Ovatko hyvä ja paha ihmisen itsensä määriteltävissä, ovatko ne vastakkaisia käsitteitä vai ovatko ne olemassa vastakohtina toinen toisilleen? Onko hyvää olemassa ilman pahaa ja päinvastoin? Edelleen voidaan kysyä, onko olemassa jokin ulkopuolinen …

Lisää...

Vastoin parempaa tietämystä

Elämä on yksi suuri mysteeri. Aika ajoin sitä luulee tietävänsä siitä jotain, mutta vain huomatakseen olevansa väärässä. Sanotaan, että viisas tietää ja tuntee historiansa, mikä auttaa häntä olemaan toistamatta menneitä virheitä. Ja teoriassa näin se on; ihminen ei tunne tulevaisuutta, mutta hän kykenee rajallisesti ennakoimaan tulevaa menneen perusteella. Silloin tällöin onnistumme siinä – toisinaan taas emme.

Luotan sinuun – vie sinä. (Kuva Daniel Boulé, Pixabay)

Mitä pidempään täällä maanpäällä olen tallustellut ja elämää kokenut, sitä taipuvaisempi olen silti minäkin toteamaan maailman menosta tämän kuluneen aforismin sanoin: ”Historiasta opimme, että emme opi historiasta mitään”.

Vanhaa vaan ei vanhentunutta viisautta

Mielestäni Raamatun kirjoittajista Saarnaaja kiteyttää edellä esitetyn ajatuksen makrotason maailmanmenoon varsin osuvasti. Se on vanhaa vaan ei vanhentunutta …

Lisää...

Pappia lainaamassa

Tuomarien kirjan luvuissa 13-16 on kertomus Simsonin elämästä. Jumala antoi Simsonin tuomariksi hajallaan oleville Israelin heimoille. Simson oli vastaus Israelin alemmuuden tilaan filistealaisten armoilla:

Miika ja leeviläinen.

”Israelilaiset rikkoivat jälleen Herraa vastaan, ja Herra jätti heidät neljäksikymmeneksi vuodeksi filistealaisten armoille.” (Tuom. 13:1)

Herra valitsi erottaa Simsonin käyttöönsä jo syntymästä saakka. Hän oli Jumalan rukousvastaus Israelin ahdistukseen, mikä kertoo jotain Jumalan ja ihmisen erilaisesta aikakäsityksestä. Nimittäin Jumala vastasi hurskaiden rukouksiin jo Simsonin syntymässä, vaikka he saivat odottaa ehkä 15 – 20 vuotta ennen kuin ’rukousvastaus’ kasvoi aikuisikään ja tuli heille näkyväksi. Jumalan vastaus siis eli pitkään rukoilijoiden keskuudessa, vaikka he eivät sitä vielä kyenneet näkemään.

Simsonin tekoja Israelin tuomarina en käy tässä erittelemään. Ne olivat kaikessa ristiriitaisuudessaan Jumalan vastaus Israelin …

Lisää...