Otsikko ’sielunvartija’ tulee sunnuntain epistolatekstistä Pietarin kirjeestä.

Tosin tuo termi on peräisin englanninkielisistä käännöksistä. Suomalainen käännös ei silti poikkea ajatukseltaan. Siinä vartija on sanoitettu mielestäni jopa paremmin sopimaan tämän päivän evankeliumitekstiin (Joh. 10:1-10), jossa puhutaan lampaista, paimenesta, laitumesta ja portista. Tuo jae kuuluu näin:

”Te olitte ”eksyksissä niin kuin lampaat”, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo.” (1. Piet. 2:25)

Johanneksen evankeliumin teksti paimenesta, lampaista ja laitumesta on ehkä entuudestaan tuttu. Joitain vuosia sitten kirjoitin ’Ego Eimi’ -nimisen kirjasen, jossa käsittelin kauniiden kuvien lomassa Johanneksen evankeliumin seitsemää ”ego eimi” eli ”minä olen” lausumaa. Tässä tekstissä niistä on yksi: ”Minä olen portti/ovi.” (Joh. 10:7, 9) ja heti tekstimme jälkeisessä on seuraava lauselma: ”Minä olen hyvä paimen” (Joh. 10:11).

Nyt en varsinaisesti käsittele ’ego eimi’ -lauseita, vaan puhelen vähän paimenesta että portista, kunnes lopuksi katsomme tekstiä vielä sellaisen nelijalkaisen lampaaksi kutsutun olennon silmin. Ennen sitä pidämme kuitenkin katseen tiukasti paimenessa ja portissa. Ne ovat Herramme Jeesuksen itsestään käyttämiä jumalallisia nimiä.

Jumalallisella nimellä tarkoitan sitä, että Jeesus yhdisti nuo sanat omaan persoonaansa erityisellä ’ego eimi’ lauserakenteella. Kreikan kielessä olisi voinut käyttää pelkkä ’eimi’ sanaa eli niin kuin suomenkielessä sanotaan ”olen” käyttämättä sen rinnalla persoonapronominia ”minä”.

Jumalallisen Jeesuksen sanoista teki siis se, että hän käytti tietoisesti Jumalan nimeä ”Minä olen”. Näin ollen Jeesuksen persoonassa yhdistyi Jumala ja sille annettu kuvaava määre ”hyvä paimen” tai ”portti”.

Teksti

Nyt saa äidinkielen oppitunti päättyä tähän ja luetaan teksti kokonaisuudessaan. Voit kuunnella, miltä Jeesuksen jumalallinen nimi kuulostaa ja mitä se merkitsee meidän kannaltamme.

”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”

Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10:1-10)

Tämä Jeesuksen allegoria lammastarhasta, portista ja hyvästä paimenesta palautti mieleeni muistikuvat lapsuudesta: muistoja pyhäkoulusta. Siellä saimme sellaisen A4-kokoisen pahvin, jossa Jeesus seisoi leppoisen näköisenä paimensauva kädessä kedolla tai niityllä. Siihen sitten keräsimme tarroja, joissa oli tietenkin lampaita. Ja niin vuoden mittaan kuva täyttyi lampaista.

Nyttemmin olen toki ihmetellyt, että mitäköhän varten pyhäkoulukäynnistä sai lampaan, kun toisaalta ymmärrän itse olevani yksi lampaista. Eiköhän siis se olisi ollut pikemmin pyhäkoulutädin tehtävä niitä lampaita kerätä. Kun asiaa jäin miettimään, paljastui minulle ’tarralampaista’ uusi näkökulma, johon palaan tämän tekstin loppupuolella.

Lammastarhan näkökulmia

Oleellista on ymmärtää, ettei ole paimenta ellei ole laumaa ja toisaalta ei ole myöskään laumaa, ellei ole paimenta. Ne kulkevat käsi kädessä.

Mielikuvani paimenesta jää lattean romanttisen kuvan tasolle verrattuna siihen, mitä kaikkea paimenteema vertauskuvallisesti kätkee sisälleen. Jeesuksen ajan juutalaisille kertomukset olivat jotain muuta aivan kuin lapsille kerrottu pyhäkoulukertomus, koska he elivät maailmassa, missä paimenet olivat arkipäivää. He tiesivät 1) lampaiden tarhaamisesta, 2) paimenen ammatista ja 3) jopa Vanhan testamentin paimensymboliikasta, minkä unohdan sitä mukaan kuin siitä puhun.

Allegoriat lammastarhasta ja hyvästä paimenesta eivät ole niin yksiulotteisia ja suoraviivaisia kertomuksia kuin voisi luulla. Menihän tämä ensimmäinen vertaus lammastarhasta ohi jopa Jeesuksen aikalaisilta:

”Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti.” (Joh. 10:6)

Ehkä allegoria lammastarhasta ja hyvästä paimenesta alkaa elämään uutta elämää minussa, jos maltan tutustua paimenteemaan ja sen Vanha testamentillisiin taustoihin.

Paimenteema Vanhassa testamentissa

Jeesuksen kuulijakunnan ongelma vertauksen ymmärtämisessä ei liittynyt vaikeaan vieraaseen teemaan tai siihen, etteivätkö he olisivat tunnistaneet aihepiiriä, johon Jeesus vertauksessa viittasi. Miksikö he sitten eivät ymmärtäneet?

He eivät ymmärtäneet vertausta, koska he eivät halunneet kuulla sitä oikein. Jeesuksen teksti oli aivan liian kohti käyvä heidän makuunsa. He tunnistivat vertauksesta itsensä ja löysivätpä vielä sellaisesta roolista, johon he eivät missään tapauksessa olisi halunneet samaistua. Tutkitaan vähän tekstin taustoja sen ajan juutalaisen tulkinnan näkökulmasta. Se auttaa meitä ymmärtämään, mikä tekstistä teki vaikean ’ymmärtää’ ja kuulla.

Poimin alle muutamia alkuperäisen kuulijakunnan todennäköisesti Vanhasta testamentista entuudestaan tuntemia seikkoja.

• Lähtökohta allegorian tulkintaan on Vanhan testamentin kuva Jumalasta Israelin paimenena (1. Moos. 48:15; 1. Moos. 49:24; Ps. 23:1; Ps. 28:9; Jes. 40:11; Hes. 34:11-31). Jumala itse on valitun kansan hyvä paimen.

• Jos siis Herra on paimen, on vastaavasti Israel hänen laumansa. (Ps. 74:1; Ps. 78:52; Ps. 100:3)

• Sen lisäksi, että Jumala on kansansa paimen, verrataan Vanhassa testamentissa myös Herran tahtoa noudattavia johtajia paimeniksi (Jer. 3:15). He ovat paimenia, joille Herra on luottanut laumansa.

• Muinaisessa Lähi-idän kirjallisuudessa käytettiin paimenta yleisesti kielikuvana kuninkaista. Raamatussa tästä on esimerkkinä Daavid (2. Sam. 5:2; Ps. 78:70-72).

• Vanha testamentti kuvaa uskottomat uskonnolliset johtajat lauman tuhoajina. Heidän pitäisi olla paimenia, mutta koska he ajavat omaa etuaan piittaamatta Herran tahdosta ja lauman tarpeista, ovat he todellisuudessa lauman vihollisia, kuten petoeläimet, rosvot ja varkaat. (Hes. 34:1-10; Jer. 23:1-2)

• Vanhassa testamentissa Israel vertauskuvallisesti ”kuuli Jumalan äänen”. Näin tapahtui, kun kansa totteli lakia ja Herran tahtoa profeettojen sanan kautta. Hengellinen Israel rajoittui heihin, jotka tunsivat Herran äänen hänen sanansa kautta. (Joh. 10:4).

• On myös sanottu, että hyvät paimenet tunsivat jokaisen lampaansa nimeltä. Samoin Vanhassa testamentissa Jumala kutsui lähimmät palvelijansa nimeltä. (2. Moos. 33:12;, Jes. 43:1)

Jos mietit tekstiä nyt uudemman kerran ja mietit sen sanomaa edellä läpikäytyjen Vanhan testamentin vertauskuvien selittäminä, huomaat, että niiden olisi hyvinkin pitänyt olla Jeesuksen aikalaisten ymmärrettävissä. Mikä sitten teki niistä heille vaikeita ymmärtää (Joh. 10:6)?

Tietenkin epäusko. Ei ollut varmasti ensimmäinen kerta, kun he torjuivat totuuden ihan vain siksi, että totuus oli heidän makuunsa liian alaston. He eivät tahtoneet ’ymmärtää’ Jeesuksen vertauskuvia, koska he eivät vastaanottaneet niiden sanomaa.

Jos siis Jeesuksen vertauskuvat ovat meille vaikeita tulkita vieraan symboliikan tähden, juutalaisten vaikeudet johtuivat heidän epäuskostaan (Joh. 10:19-21). Me emme ymmärrä, koska emme tiedä, mutta he eivät ymmärtäneet, koska he eivät uskoneet.

’Epäuskon kuilu’ on aina paljon vaikeammin ylitettävä kuin ylittämämme ’tulkinnallinen kuilu’. Jatketaan me siis vielä lyhyen matkaa kuilun ylittämistä.

Lampaiden tarhaaminen ja paimenen työ

Että mielikuva Jeesuksen vertauksista olisi oikeampi, tulee meidän oppia tietämään jotain myös paimenen ammatista. Vasta sen jälkeen ymmärrämme tekstiä. Seuraavaksi selvitämme ensin lammasten tarhaamisen periaatteita.

• Lampaita pidettiin laitumella päivät, mutta yöksi ne ajettiin lammastarhaan. Lammastarha on taloa ympäröivä tyypillisesti kiviaidalla aidattu alue. Lammastarhaan johti vain yksi sisäänkäynti, jota vartioi portinvartija. Hänen tehtävänsä oli valvoa, ettei aitaukseen päässyt ketään asiattomia. Lammasaitaukseen ei ollut kenenkään muun lupa mennä kuin lauman paimenen. Usein portinvartija ja paimen olivat yksi ja sama henkilö. Tällöin paimen itse asettui yön ajaksi porttiin levolle kuin oveksi ikään estämään asiattomien pääsyn tarhaan.

• Teksti mainitsee kaksi laumaa uhkaavaa vihollista: varkaat (Joh. 10:1, 10) ja rosvot (Joh. 10:1). Lisäksi varkaisiin ja rosvoihin tekstissä viitataan myös sanalla ’vieraat’ (Joh. 10:5). Juutalainen laki erotti varkaan ja rosvon toisistaan; varas tarkoitti henkilöä, joka salassa kenenkään huomaamatta anastaa toisen omaisuutta, kun taas rosvo kävi avoimesti uhrin kimppuun pahoinpidellen hänet. Paimenen tehtävä ovena oli estää näiden vihollisten pääsy tarhaan.

• Tarhan ovena paimen myös esti lampaiden kulkemisen ulos portista ja eksymistä öiseen pimeyteen. Paimenen suojelus oli täten kaksisuuntaista; hän suojeli lampaita sekä ulkopuolisilta uhkilta, mutta myös niiltä itseltään.

• Vertauksesta käy ilmi portinvartijan suojelun lisäksi myös hänen / paimenen ja lampaiden välinen vuorovaikutus (Joh. 10:3-5). Lampaiden ja paimenen kommunikointi ei ole yksisuuntaista, vaikka niin luulisi, vaan päinvastoin se on kaunis vertauskuva kaksisuuntaisesta yhteydestä, joka muodostuu paimenen ja lauman jokaisen lampaan välille. Paimen näet vietti paljon aikaa yksinäisyydessä lampaiden kanssa, minkä vuoksi paimenen ja lauman jokaisen lampaan välille syntyi ainutlaatuinen yksilöllinen suhde.

• Yksinäisyydessä paimen jutteli lampaille. Paimen ei tuntenut laumaa vain ylimalkaisesti, vaan hän tunsi jokaisen lampaan erikseen jopa niin, että hän osasi kutsua jokaista nimeltä (Joh. 10:3).

• Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, lampaat tunsivat oman paimenen äänen ja seurasivat sitä hänen kutsuessaan. Ne erottivat paimenen äänen muista äänistä eivätkä vapaaehtoisesti seuranneet muita. Paimenen ääneen ne sen sijaan olivat kiintyneet. Ne luottivat ja kulkivat äänen perässä, minne ikinä ääni veikin (Joh. 10:4).

• Vieras ääni sen sijaan sai lauman sekasortoon (Joh. 10:5). Lampaat eivät lähde seuraamaan vierasta ääntä vapaaehtoisesti, vaikka ääni olisi pukeutunut tutun paimenen vaatteisiin. Jos siis laumaa yritti johtaa joku muu kuin sen oma paimen, tuloksena oli hämmennys ja sekasorto laumassa. Lauma ei tällöin luonnostaan seuraa ääntä, vaan ’vieraan äänen’ piti turvautua pakkokeinoihin lauman kaitsemiseksi.

Allegoria lammastarhasta on siis oiva vertauskuva oikeamielisestä Herran palvelijasta, jonka ääntä Jumalan lapset seuraavat kuin luonnostaan, koska ne tuntevat äänen ja luottavat siihen täysin. Sen sijaan vieraat kaitsijat joutuvat turvautumaan pakkokeinoihin lauman kaitsemiseksi. Ja tästähän Jeesuksen ajan farisealaisuudessa oli pitkälti kyse. Ei siis ihme, etteivät he ’ymmärtäneet’, mistä Jeesus puhui.

Lampaat päiväretkillä

Lammastarha vertauksessa puhutaan myös hyvästä paimenesta, joka siis oli myös se lammastarha portti. Hyvä paimen on päivällä lauman johtaja ja yöllä hän on lauman vartija. Lisäksi aamuisin ja iltaisin hän on ’portti’, jonka kautta lampaat käyvät turvallisesti laitumelle ja taas takaisin tarhaan (Joh. 10:9). Katsotaan nyt lyhyesti tätä päiväelämää.

• Päivisin paimen johti laumaa; hän ei ajanut sitä, niin kuin meillä päin on totuttu ajattelemaan, vaan hän kulki sen edellä (Joh. 10:4). Lampaat seurasivat paimenta, koska he tunsivat hänen äänensä. Paimen oli lampaille laumanjohtaja.

• Paimen huolehti lauman tarpeista. Joka aamu paimen vei laumansa laitumelle aterioimaan. Hän johdatti lauman ”viheriäisille niityille”, jonne lampaat eivät muuten tietään löytäisi (Ps. 23:2a). Vuodenajan tai kuivuuden tähden laitumet saattoivat olla kuivia, eikä lampaille ollut mitään syötävää. Paimenen ammattitaitoa oli löytää olosuhteisiin nähden paras mahdollinen laidun lampaille. Ja jos mikään muu ei auttanut hyvä paimen jopa katkoi puiden lehviä lampaiden syötäväksi.

• Iltapäivällä paimen johti lauman aterian jälkeen lepäämään veden ääreen (Ps. 23:2b). Jos vesi piti ylittää, paimen etsi kohdan, missä vesi ei virrannut kovaa, koska lampaat pelkäävät vuolasta virtaa. Niillä on paksu villa, joka kastuessaan tulee hyvin painavaksi. Tämä tekee lampaiden uinnista vaikeaa, joten ne luonnostaan pelkäävät virtaavaa vettä jopa niin, etteivät suostu edes juomaan siitä. Jos vesi virtaa lampaille liian vuolaasti, hyvä paimen rakensi pienen padon kivistä yläjuoksulle, jotta lampaat saattoivat juoda padon rajaamasta lammikosta. Ajattele, kuinka paljon vaivaa paimen näki päivän mittaan siksi, että lampaiden oli hyvä olla.

• Laidunpaikan lisäksi lampaat tarvitsivat suojelua ja huolenpitoa myös päivällä, koska ilman paimenta ne olivat varsin helppo saalis villipedoille. Matkalla laitumelle keulassa kulkenut paimen kohtasi vaaran aina ensimmäisenä. Ja kun hyvä laidun- tai lepopaikka löytyi, piti paimenen pysyä edelleen tarkkaavaisena petojen uhan tähden.

• Hyvä paimen oli voimakas, epäitsekäs ja uskollinen. Paimen tunsi kaikki lauman lampaat, ja jos hän huomasi yhdenkin lampaan kadonneen, hän palasi etsimään sitä (Luuk. 15:4-6).

• Jos lammas oli väsynyt tai sairas, paimen kuljetti sitä hartioillaan. Täysikasvuisessa lampaassa riitti toki kantamistakin. Jos kelvolliselle laitumelle oli joutunut vaeltamaan pitkän matkan päähän, siten ettei illaksi enää ehtinyt palaamaan lammastarhaan, paimenen tehtävä oli etsiä laumalle turvapaikka, jossa hän pystyi huolehtimaan lauman turvallisuudesta yön yli.

Tämän kaiken teki hyvä paimen. Ja ettei meille jää liian romanttinen kuva paimenen ammatista, niin todettakoon, että kaikki edellä kerrottu oli jotain sellaista, mitä voidaan pitää paimenen ihanteena. Hyvä paimen toteutti tämän ihanteen, johon käytännössä juuri kukaan paimenista ei pystynyt, koska onhan ne paimenetkin ihmisiä. En kuitenkaan käsittele tässä ’palkkapaimenia’ tai ’kehnoja palkkarenkejä’, koska ne kuuluvat vasta seuraavaan tekstiin.

Lampaan silmin

Olemme kuin lumoutuneina kuunnelleet ja mielessämme ihastelleet paimenen huolenpitoa ja vaivannäköä lampaidensa edestä. Ihmettelemme sitä ihan syystäkin. Huomaa, että tämä on se kulma, mistä tuo lammas aina katsoo paimentaan.

Ethän siis asetu vertauksessa ulkopuolisen katselijan rooliin, vaan katso sitä lampaan silmin. Sinun on siis varsin helppo tässä tilanteessa asettua lampaan asemaan ja katsella paimentasi ja maailmaa niin kuin se näyttäytyy lampaalle.

Olen luetellut suuren määrän asioita, mitä paimen teki päivin ja öin lampaidensa eteen. Tai on parempi sanoa lampaansa eteen, koska paimenelle jokainen lammas oli nimeltä tunnettu. Mutta mitä sitten lampaiden piti tehdä?

Päivisin lampaat kulkivat paimenensa johdolla niityille. Siellä ne söivät, joivat, lepäsivät ja kulkivat paimenen matkassa. Niiden ei tarvinnut pelätä petoja, koska paimen huolehti niistä. Ei tarvinnut pelätä ikäviä puroja tai jokia, koska paimen huolehti senkin niin, että ylitykset olivat aina turvallisia. Lampaat siis söivät, joivat ja lepäsivät ja näin paimenen hyvässä huolenpidossa ne kasvoivat villaa.

Lampaan oli helppo ihailla paimenta, kun kuulivat hänen äänensä ja näkivät hänet sittemmin myös illalla istumassa portissa. Ja näin se on meidänkin kohdalla. Vaan kun ilta hämärtyy, alkaa ihmisessä uskon taistelu. Ajattele lammasta pimeässä yössä, pimeällä laitumella.

Näit paimenen illalla asettuneen porttiin. Mutta nyt yö on pitkällä, etkä enää sijoiltasi näe paimenta. Uskotko, että paimen on yhä portissa ja sinä olet turvassa? Vai astuuko mieleen ajatus, että olen täällä aivan yksin pimeässä. Täällä on vain noita muita lampaita eikä niistä ole minua auttamaan, jos peto iskee.

Tämä on lampaan näkökulma. Kuinka helppo on unohtaa se, minkä tietää todeksi ja kuvitella jotain sellaista, mitä ei ole. Ja niin teen jotain hätiköityä, kun en enää näe ja luottamus alkaa hiipumaan araksi ajatukseksi ja kohta kysymykseksi. Minä en näe enkä kuule paimenta! Onko hän yhä portissa?

Tämä on näkökulma, josta me usein katsomme Vapahtajaa. Ja sitä, mitä laitumella tapahtuu. Säikynkö pimeää tai mitä en näe enkä kuule? Vai käynkö levolle, koska luotan paimenen olevan portissa? Ja todellisuus on siinä, että paimen on portissa ja kuulee jopa yön pimeyden läpi minun huutoni. Tuttua, eikö?

Mutta oletko koskaan ajatellut, mitä lammas tekee yöllä? No, lammas tietenkin nukkuu ja lepää, koska se tietää olevansa turvassa paimenen istuessa portissa vartiossa. Niin, lammas nukkui ja lepäsi. Voisinko ottaa tässä kohden tuon hölmönä pidetyn eläimen luottamuksesta mallia? Miksi käyttäisin yöt valvomiseen ja pelkäämiseen, kun voin nukkua turvassa paimeneni suojassa? Tämä oppi on varmasti liian yksinkertainen minunkaan käsittää!

Tämä on lampaan oppitunti.

Ja vielä kerran lammastarrat

Ja nyt palaan vielä takaisin niihin pyhäkoulun lammastarroihin. Ihmettelin edellä, että mikä järki oli liimailla iso joukko lampaita siihen kedolle? No, tietenkin se oli se lauma. Laumassa on yleensä useampi lammas. Mutta varsinainen oppitunti on siinä, mitä ne tarrojen lampaat tekivät. Kas, kun muistelen, niin osa lampaista käveli, toiset makasi, joku söi ja joku joi. Niitä oli sitten vähän erilaisia ja kaikki tekivät jotain edellä mainittua.

Kas en muista sellaisia tarroja, joissa olisi ollut pelokkaita lampaita, lampaita valvomassa, lampaita vahtimassa tai ase kädessä odottamassa vihollista. Siellä ei ollut nälkiintyneitä lampaita, ei janoisia. Oli vain lampaita, jotka lepäsivät, söivät ja joivat. Ja ne on niitä asioita, mitä lampaat tekevät.

Mitä siis jos minäkin keskityn olemaan Taivaallisen ”paimenen ja kaitsijan” lammas ja teen niitä tämän elämän asioita, joita voin rauhassa Kristuksen turvasta käsin tehdä. Mitä jos ottaisin sen uskoni ja laittaisin sen käytäntöön siinä, että annan uskon jalostua jokapäiväiseksi luottamukseksi? Voisinko sitten minäkin elää täysipainoista elämää Kristuksessa niin, että hänen lupauksensa täyttyisivät minun elämässäni?

Joisin ”elävää vettä”, söisin ”elämän leipää” ja tuntisin sen, mitä Herra tarkoittaa sillä, kun hän lupaa ”antaa teille levon”?