Todistaminen on monelle tieteestä tuttu termi. Usein jokin ilmiö on sangen helppo kuvata tai jopa soveltaa käytäntöön, mutta ilmiön todistaminen joksikin, mitä sen sanotaan olevan, ei ole lainkaan niin mutkatonta.

Erityisesti matematiikassa sen oppi huomaamaan. Oli sangen helppoa soveltaa opittua kaavaa tai lainalaisuutta, mutta sen todistaminen varmasti toimivaksi vaati huomattavasti suuremman ponnistuksen. Todistamisen tarkoitus on vakuuttua siitä, että havainnot tukevat sitä, mitä niiden oletetaan olevan.

Vastaavasti todistuksia ja todistajia on käytetty oikeudessa jo monet maailman ajat. Todistajalta ei kysytä mielipidettä, vaan hänen tehtävänsä on kertoa siitä, miten hän havaitsi tapahtuneen. Oikeutta ei kiinnosta ensisijaisesti todistajan omat ajatukset, vaan todellisuus niiden takana.

Todistuksella on oma merkityksensä myös hengellisessä kielenkäytössä. Se on tavallaan yhdistelmä kahta edellistä, koska siinä henkilö kertoo kokemuksestaan, mutta myös sen kautta todistaa väitettään todeksi. Todistus on vakiintunut tarkoittamaan eräänlaista henkilökohtaista kertomusta askelista, jotka johtivat henkilön tien Jeesuksen luo. Vaihtoehtoisesti se voi myös tarkoittaa jotain muuta merkittävää elämäntapahtumaa, joka kertoo Jeesuksen voimateosta kyseisen henkilön elämässä.

Herätyskristillisissä piireissä voi jopa sanoa, että tyypilliselle ’todistukselle’ on kehittynyt jopa ihan oma nuotti ja kaava, jonka mukaan todistus esitetään. Aikanaan niitä kuuli usein evankelioivissa tilaisuuksissa, nyttemmin niitä voi lukea lehdistä tai netistä. Mutta mikä tällainen todistus oikein on? Mitä tarkoitusta se palvelee ja mikä siinä on olennaista?

Pietarin todistus Jeesuksesta Kristuksesta

Lainasin tähän alle tekstin Apostolien teoista, jossa on kappale Pietarin puheesta sadanpäällikkö Corneliuksen kodissa. Keskeistä Pietarin sanomassa oli todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Pietari vahvisti todeksi henkilökohtaisesti sen, mitä Cornelius perhekuntineen oli kuulopuheena todennäköisesti jo kuullutkin.

”Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä – ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi.” (Ap. t. 10:38-43)

Todistuksessaan Pietari ei jakanut välikäden tietoa, vaan puhui asiasta, jonka hän oli itse kokenut. Hän siis puhui vain sen, minkä todella tiesi todeksi lisäämättä siihen mitään tai jättämättä siitä mitään pois.

Pietari käytti puheessaan kreikan sanaa ’martyreo’, josta on johdettu kieleemme lainasanana marttyyri eli todistaja. ’Martyreo’ merkitsi alun perin todistajana olemista oikeudessa tai luotettavaa todistajan lausuntoa tärkeässä kysymyksessä. Uudessa testamentissa sana tarkoittaa todistamista siitä, mitä ihminen on nähnyt ja kuullut sekä todistamista totuudesta Jeesuksen esimerkin mukaisesti.

Todistus ei tingi totuudesta

Sana-analyysi ’martyreoo’-sanasta opettaa meille nykypäivän todistajille jotain oleellista todistuksen luonteesta. Olennaisinta on todistuksen totuudellisuus. Se, mitä todistamme Herrasta tulee olla vilpitön näkemyksemme siitä, mitä Herra on tehnyt ja mitä hän meille merkitsee.

Todistus ei ole kuulopuhe jostain tapahtumasta, mikä on ehkä tapahtunut jossain ja joskus, vaan se on meidän henkilökohtainen uskomme siitä mitä Herra Jeesus Kristus on tehnyt tai tekee. Ei oikeuteenkaan kutsuta todistajaksi sellaisia, jotka ovat vain kuulleet välikäsien kautta jotain tapahtuneen.

Olennaisinta todistajalausunnossa ei siis ole sen sujuvuus tai mielenkiintoisuus, vaan totuudellisuus. Jos todistajan sanat ovat epäluotettavat, on todistus väärä ja se saattaa kyseenalaiseksi myös hänet kenestä todistetaan. Tämä on todistajan vastuu.

Vaikka todistuksen värittäminen siihen kuulumattomalla aineksella ehkä tekisi puheesta viihteellisemmän tai vetoavamman, on se todistuksena arvoton, jos se ei pysy totuudessa. Todistus on luonnollisesti väärä, jos se antaa väärää tietoa tapahtuneesta. Mutta todistus on kyseenalainen myös silloin, jos se tietoisesti jättää jotain olennaista sanomatta tai on ristiriidassa sen kanssa mitä kuulija voi omin silmin nähdä.

Muutamia esimerkkejä

Otetaanpa esimerkki. Ajattelepa vaikka todistusta, jossa ensin kerrotaan oikeellisesti tapahtumista, jotka johtivat henkilön Jeesuksen luo, mutta sen jälkeen vakuutetaan, että elämä Jeesuksen kanssa tämän jälkeen on ollut jo vuosia täysin synnitöntä ja vaikeuksista vapaata. Todistus tekee varmasti välittömän vaikutuksen kuulijaan, mutta mietipä seurauksia, kun kuulija ottaa myöhemmin itse uskon ensiaskeleita Jeesuksen seurassa ja joutuu ahdinkoon. Eikö silloin vääriä mielikuvia luonut todistus vie pohjan uskolta, joka on rakentunut väärän todistuksen varaan? Eikö tällöin Jeesuksen uskottavuus joudu väärin ja aiheetta kyseenalaiseksi?

Tai ajattele todistusta, jossa vakuutetaan että henkilö on päässyt vapaaksi paitsi kaikista ulkonaisista synneistä, niin myös kaikesta kateudesta, vihasta, kiukusta jne. Hienoa, jos näin todella on! Mutta miten käy todistukselle, kun henkilö seuraavana päivänä kirkon aulassa panettelee veljeä kadehtien tämän uutta autoa. Kuka taas joutuu huonoon valoon aivan syyttä suotta? – Meidän Herramme.

Tehtävämme todistajina

Tehtävämme on todistaa Herrasta – ei sepittää tarinoita, joissa me itse ja Herra näytämme loistavilta. Lähtökohta on totuudellisuudessa, vaikka arki olisi kuinka harmaa ja väritön tahansa. Jokainen Herran seuraaja on kutsuttu tähän tehtävään tavalla tai toisella. Kuka todistaa Herrastaan lehtien palstoilla, kuka seurakunnassa, kuka somessa, kuka olohuoneessa ystävälle, kuka elämällään työpaikalla jne. Ei ole merkitystä millainen todistuksesi on, miten sen esität tai mitä se sisältää, kunhan se on vilpitön ja rehellinen.

Vaatii paljon rohkeutta olla rehellinen silloin, kun rehellisyyden hinta on oma ylpeys. On parempi tunnustaa oman vaelluksen puutteellisuus kuin tieten tahtoen luoda kuulijalle väärä kuva elämästään. Sama koskee myös menneisyyden liioittelua. On parempi kertoa asioista kuinka ne on itse kokenut kuin yrittää paisutella niistä elämää suurempaa tarinaa. Ole rehellinen oma itse ja anna elämäsi puhua Jeesuksen ylösnousemusvoiman puolesta.

Sinä olet Herrasi todistaja. Kerrot, mitä olet kokenut. Sinun tehtäväsi ei ole tehdä ihmeitä tai saada arkista elämääsi näyttämään ihmeeltä. Todistuksen tarkoitus on alleviivata Jeesuksen kiistatonta työtä sinun hyväksesi. Se ei siis ole myyntipuhe täynnä puolitotuuksia, vaan kertomus siitä, mitä Jeesus on tehnyt sinulle.

Olkaamme rehelliset todistuksessamme niin kuin apostolit olivat omassaan, kun he välittivät meille sanoman Kristuksesta Uuden testamentin lehdillä. Tuskinpa meillä olisi tänä päivänä yhtä kiistatonta ja yhtenevää todistusta Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä, jos apostolit olisivat kukin vuorollaan kaunistelleet kertomustaan itselleen mieluisaan muotoon.

Apostolit päättivät kertoa totuuden sellaisena kuin he itse sen kokivat. Olkaamme mekin yhtä lailla sanojemme mittaiset, koska apostolien tavoin me uskovat olemme Jeesuksen todistus omalle sukupolvellemme.

Herra Jeesus, opeta meidät todistamaan sinusta.

Pohdittavaa

Voiko joku todistaa puolestani?
Mitä vaaroja on totuuden kaunistelussa?
Entä sen salaamisessa?