Markuksen evankeliumin kuudes luku alkaa mielenkiintoisella kertomuksella Jeesuksen matkanteosta Galileassa. Tai ehkä sanan ’mielenkiintoinen’ sijaan olisi syytä käyttää sanaa ’hämmästyttävä’.

Puusepän vertas. Nämäkö muka messiaan työkalut? (Image by Thierry Milherou from Pixabay)

Jeesus oli jo hyvän aikaa kierrellyt pohjoisen Israelin alueita ja tehnyt aiemmin tunnustekojakin kotikaupungissaan. Sen jälkeen hän jälleen lähti kiertämään lähiseutuja. Tekstissä Jeesus palaa matkalta kotikaupunkiinsa ja menee tapansa mukaan julistamaan ilosanomaa Taivasten valtakunnasta paikalliseen synagogaan. Hän oli vuosien varalla ehkä paikallisena vakiinnuttanut paikkansa näissä kokoontumisissa, vaikka ei ennen toimintakautensa alkua varmaankaan juuri opettanut kotikaupunkinsa synagogassa. Luetaanpa.

”Jeesus lähti sieltä ja tuli kotikaupunkiinsa, ja opetuslapset olivat hänen kanssaan. Kun tuli sapatti, hän ryhtyi opettamaan synagogassa, ja häntä kuunnellessaan monet kyselivät hämmästyneinä: ”Mistä hän on saanut tämän kaiken? Mikä on tämä viisaus, joka hänelle on annettu? Mitä ovat nuo voimateot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme.” Näin he torjuivat hänet.

Jeesus sanoi heille: ”Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan.” Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti.” (Mark. 6:1-6)

Tämä on tuttu teksti, eikö vain? Huomasitko, että tekstissä puhuttiin kahdessa kohdassa hämmästymisestä. Kohta tekstin alussa mainitaan ihmisten ”hämmästyminen” (jae 2) ja aivan tekstin lopussa on Jeesuksen vuoro ”hämmästyä” (jae 6). Siinä samassa mekin saamme hämmästellä tapahtumien käänteitä. Tekstissä on siis hämmästystä kerrakseen.

Ihmisten hämmästys

Ensimmäiseksi mainitaan, että ihmisiä hämmästytti se, että tämä nasaretilainen, joka oli vuodet työskennellyt lähinnä puun ja naulojen parissa, osasi opettaa hämmästyttävällä viisaudella ja vieläpä hän teki hämmästyttäviä tunnustekoja ja ihmeitä. Tuo teki selvästi suuren vaikutuksen paikallisen synagogan ihmisiin. Minkä he kuulivat ja näkivät, oli hämmästyttävää – jopa niin hämmästyttävää, että he eivät voineet välttyä ajatukselta, että olisiko se todella Jumala, joka toimi Jeesuksen kautta.

Mutta vieläkin enemmän heitä hämmästytti se, että he tunsivat tämän Jeesuksen entuudestaan jo pitkältä ajalta. Olisi ollutkin helppoa, jos Jeesus olisi vain ilmestynyt tyhjästä vailla minkäänlaista yhteistä historiaa kuulijoiden kanssa.

Nyt he eivät yksinkertaisesti kyenneet hyväksymään sitä, että tuo kotikadun varrella asustanut puuseppä kykenisi mihinkään poikkeukselliseen. Eihän puuseppä ihmeitä muusta kuin puusta. Mistä hän muka yhtäkkiä sai tämän viisauden ja vallan? Takaisin verstaaseen siitä! Tämä ristiriita Jeesuksen puheen ja tekojen ja heidän oman käsityksensä välillä, oli hämmästyksen aiheuttaja. Eihän nyt ”meidän Jeesus, Joosefin ja Marian poika”, voinut mitään tuollaista tehdä! Olihan täällä monta muuta paremminkin koulutettua.

Samaan aikaan tämä hämmästys oli riittävän suuri siihen, että he hylkäsivät sen, minkä he omin korvin kuulivat ja omin silmin näkivät. Toisin sanoen heidän ajatuksensa ja ennakkoluulonsa Jeesuksesta olivat vahvemmat kuin se todistus, jonka he kiistatta kohtasivat Jeesuksen sanoissa ja teoissa.

Hämmästys sai heidät valitsemaan epäuskon uskon sijaan. Minkä he kiistatta kokivat, he kielsivät sen olemassaolon. Ja tämä jos mikä oli hämmästyttävää.

Jumalan hämmästys

Tekstin lopussa on Jeesuksen vuoro olla hämmästynyt. Siinä sanotaan, että ”ihmisten epäusko hämmästytti häntä”. Jeesusta ei hämmästyttänyt Jumalan viisaus eikä Jumalan voimassa tehdyt tunnusteot. Päinvastoin – hän, jos kuka, Jumalan Poikana tunsi Jumalan todellisen voiman. Hänelle ihmeet olivat arkipäivää siinä, että hän tiesi Jumalalle kaiken olevan mahdollista.

On perin merkillistä, että Jumala, joka kykenee kaikkeen ja tuntee ihmisenkin läpikotaisin, joutuu tilanteeseen, että hän jopa hämmästyy ihmisen tekoja. Nimittäin Jeesus hämmästyi – ei sitä, mitä hän näki, vaan sitä, mitä hän ei nähnyt.

Hän odotti näkevänsä uskoa, mutta sitä ei ollutkaan missään. Oli havaittavissa vain melkoinen uskon puute; kyvyttömyys uskoa se, mikä vaikuttaa uskomattomalta. Miten ihminen kykenee kieltämään, minkä hän näkee, kuulee ja vieläpä ymmärtää? Miten hän voi valita olla uskomatta, jos kaikki merkit puhuvat uskon puolesta?

Täytyy sanoa, että tämä ihmisen kyky on todella merkillepantava. Hänellä on kyky kieltää todellisuus ja uskoa sen sijaan omien ajatustensa satuihin. Ja tämä kyky saa jopa Jumalan hämmästymään. Mitään muuta en kyllä keksi, mikä hämmästyttäisi Jumalaa täällä luomakunnassa.

Hämmästynkö vai hämmästytänkö?

Tämän tekstin perusteella, en voi olla pohtimatta, mitä Jumala ajattelee minusta ja meistä? Olemmeko mekin liian nopeasti tuomitsemassa ja hylkäämässä totuuden? Teemmekö mekin liian helposti johtopäätöksiä ihmisistä sen perusteella, missä he ovat kasvaneet tai mitä oletamme heidän olleen tai olevan?

On paljon tilanteita, jossa me valitsemme uskoa oman mielemme satuja sen sijaan, että ottaisimme vain vastaan sen, minkä näemme, kuulemme ja koemme. Voisiko Jumala todella olla elävä? Voisiko hän todella puhua? Ja voisiko hän todella toimia meidänkin keskellämme?

Vastaan tähän ilolla ja tarmolla: ”Tottakai! Tähän Jumalan me uskomme – elävään Kristukseen, Jumalan Poikaan”. Mutta entäpä jos … hän tekee jotain toisin kuin minä odotan tai mihin ollen tottunut? Entäpä, jos hän toimii jonkin sellaisen ihmisen kautta, jota kohtaan minulla on pelkoja tai ennakkoluuloja? Eihän nyt Jumala voi…

Ja niin – ehkä minäkin saan vuorostani hämmästyttää Jumalaa.

Yritän kuitenkin muistaa tämän: meidän Jumalamme on täynnä yllätyksiä. Jos puun ja naulojen parissa työskennellyt puuseppä muutti ihmiskunnan historiaa, eikö se ole melkoinen yllätys ja hämmästyksen aihe? Silti on minun valintani, annanko hämmästykseni muuttua Jumalan ylistykseksi vai kiroanko hänet epäuskossani.

Tätä, mitä Kristus teki, me jokainen olemme hämmästelleet ja ihmetelleet vuoron perään siitä lähtien. Perimmäinen kysymys kuuluu: hämmästynkö minä vai hämmästytänkö Jumalaa? Sitä usko kysyy epäuskolta.

Rukous

Herra, anteeksi, että olen niin monta kertaa asettanut muut asiat sinun edellesi ja tehnyt niistä jopa epäjumalia. Elämääni on mahtunut monen monta epäilyn hetkeä.

Rukoilen, että annat anteeksi ja kitket nuo epäilyn siemenet pois elämästäni. Haluan elää uskonelämää, en uskoa toisena ja epäillä seuraavana hetkenä. Haluan sydämeni palavan sinulle. Rukoilen, että muuttaisit minua mieleni uudistumisella.

Rukoilen, että sanaasi lukiessa se tunkeutuisi syvälle sisimpääni ja muuttaisi minut enemmän sinun kaltaiseksesi. Pyydän, että näkisin kaiken ajallisenkin ikuisuuden valossa ja odottaisin Vapahtajani tuloa aina niin, että voisin elää kuin jokainen elämäni päivä olisi viimeinen. Tiedän, etten voi tehdä mitään ilman sinua. Sinä olet Herrani ja Jumalani. Pyydän tätä Jeesuksen nimessä, Aamen.