Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: hämmästys

Kun Jumalakin hämmästyy

Markuksen evankeliumin kuudes luku alkaa mielenkiintoisella kertomuksella Jeesuksen matkanteosta Galileassa. Tai ehkä sanan ’mielenkiintoinen’ sijaan olisi syytä käyttää sanaa ’hämmästyttävä’.

Puusepän vertas. Nämäkö muka messiaan työkalut? (Image by Thierry Milherou from Pixabay)

Jeesus oli jo hyvän aikaa kierrellyt pohjoisen Israelin alueita ja tehnyt aiemmin tunnustekojakin kotikaupungissaan. Sen jälkeen hän jälleen lähti kiertämään lähiseutuja. Tekstissä Jeesus palaa matkalta kotikaupunkiinsa ja menee tapansa mukaan julistamaan ilosanomaa Taivasten valtakunnasta paikalliseen synagogaan. Hän oli vuosien varalla ehkä paikallisena vakiinnuttanut paikkansa näissä kokoontumisissa, vaikka ei ennen toimintakautensa alkua varmaankaan juuri opettanut kotikaupunkinsa synagogassa. Luetaanpa.

Jeesus lähti sieltä ja tuli kotikaupunkiinsa, ja opetuslapset olivat hänen kanssaan. Kun tuli sapatti, hän ryhtyi opettamaan synagogassa, ja häntä kuunnellessaan monet kyselivät hämmästyneinä: ”Mistä hän on saanut …

Lisää...

He näkivät hänet ja hämmästyivät

Kun tämä selvisi Pietarille, hän lähti kohti Johanneksen äidin Marian taloa, sen Johanneksen, jota kutsutaan Markukseksi. Siellä oli monta koolla rukoilemassa. Kun Pietari kolkutti ulkoportin ovea, Rode-niminen palvelustyttö tuli kuulostelemaan. Tunnettuaan Pietarin äänen hän ilahtui niin, että juoksi sisään ovea avaamatta ja kertoi Pietarin seisovan portilla.
Muut sanoivat hänelle: ’Sinä olet järjiltäsi!’ Kun hän kuitenkin vakuutti, että se oli totta, he sanoivat: ’Se on hänen enkelinsä.’
Mutta Pietari kolkutti yhä. Avattuaan oven he näkivät hänet ja hämmästyivät. Hän viittasi kädellään heitä vaikenemaan ja kertoi heille, kuinka Herra oli vienyt hänet ulos vankilasta. ’Kertokaa tämä Jaakobille ja veljille’, hän lisäsi. Sitten hän meni ulos ja lähti toiseen paikkaan.

(Ap. t. 12:12-17)

Tekstini tarkoitus on esittää haaste näkemään isommin ja selvemmin. En jätä parasta …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , |