Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: kuuleminen

Lannistumaton rukous

Tuleeko mieleesi tilannetta, kun tahdoit jotain asiaa tai esinettä omaksesi aivan välttämättä, mutta saadaksesi tahtomasi tarvitsit toisten apua? Ensin ehkä epäröit pyytää. Kun sitten lopulta rohkaistuit pyytämään, saitkin ’odottamatta’ pyyntöösi kielteisen vastauksen. Jos asia oli sinulle tärkeä, et luovuttanut heti, vaan ehkä tiedostamatta käytit väsyttämiseen perustuvaa ’sinnikkään anomisen’ -tekniikkaa?

Sinnikäs leskivaimo (ensisöity fresko vuodelta 1881)

Lapset hallitsevat sinnikkään anomisen taidon luonnostaan hyvin. Vanhempana tiedät ne pitkät toistuvat keskustelut, joissa esiintyy sanat ”miksi”, ”ei, kun nyt”, ”täytyy saada”. Pienet lapset osaavat tehostaa pyyntöä lisäksi kehollisin keinoin; heittäytyminen esimerkiksi on yksi hyvistä tehokeinoista.

Muistan vuosien takaa esimerkiksi tapauksen, kun esikoispoikani Jan nelivuotiaana innostui ensimmäisen kerran jalkapallon pelaamisesta. Hän alkoi tuolloin hellittämättä vaatia, että hänen piti ehdottomasti …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , , |

Suuri satiiri

Voi teitä, Siionin huolettomat ja Samarian vuoren itsevarmat asukkaat, te valitun kansan kärkijoukko! Ja teitä koko Israel seuraa!” (Aam. 6:1)

Satiirikko – profeetta Aamos.

Miltä tuntuisi, jos minä aloittaisin puheen läsnä olevalle seurakunnalle näillä sanoilla? Kuinka moni kävelisi ulos saman tien? Näin aloitti profeetta Aamos puhuttelemaan omaa kuulijakuntaansa.

Sunnuntain teksti (Aam. 6:1, 4-8) on vähemmän tunnetun profeetta Aamoksen kirjasta. Otsikoin tekstin ”Suureksi satiiriksi”, millä muistuttaa siitä, että Raamatun kansien väliin mahtuu monenlaista tekstiä. Aamoksen kirja on tyyliltään ivallinen satiiri.

Tekstissä piikittely alkaa jo ensimmäisestä jakeesta. Piikittelevää sävyä ei voi olla huomaamatta. Jos minä kirjoittaisin sinun elämästäsi ivallisesti satiirin keinoin, tunnistaisit varmasti satiirini ivan. Ja miksikö? Koska tunnet elämäsi tositilan ja tunnistat sen, missä minä liioitellen …

Lisää...