Jouluna lapset kysyvät kilvan toisiltaan ”Ken lahjan saa?” Toisissa kodeissa paketit on koottu joulukuusen alle odottamaan avaamista myöhemmin illalla, kun taas toisenlaisessa jouluperinteessä joulupukki tuo lahjat yöllä takan reunalle ripustettuihin sukkiin, josta lapset ne aamulla löytävät. Ja toki monissa suomalaisissa kodeissa joulupukki tulee jouluaattona kyläilemään ja jakamaan lahjat lapsille.

Lahjoja, lahjoja… (Kuva Monika Pixabaystä)

Kysymys ”Ken lahjan saa?” on viipynyt lasten ja aikuisten huulilla jo ennen joulupukkia. Nimittäin joululahjaperinne on vanhempi kuin joulupukki. Esimerkiksi antiikin Roomassa lapsille jaettiin lahjoja joulukuun puolivälissä vietetyn Saturnalia-juhlan yhteydessä. Tapoihin kuului myös antaa lahjoja ystäville. Näin ovat tehneet myös muinaiset suomalaiset, jotka vaihtoivat keskenään lahjoja ja hyvän alkavan vuoden toivotuksia viettäessään vuoden kääntymisen juhlaa. Tapa on siirtynyt sellaisenaan nykyiseen joulunviettoon. …

Lisää...