Jos kerron käsitteleväni Danielin kirjaa, lukijoiden mielenkiinto jakaantuu odotusten mukaan kutakuinkin kahtia riippuen heidän iästään.

Useat varttuneemmat kristityt odottavat tekstin käsittelevän Danielin kirjan apokalyptista osaa, jonka näynomaiset vaikeatulkintaiset ennustukset ruokkivat ainaista tiedonjanoa tulevista ajoista.

Samaan aikaan iältään huomattavasti nuoremmat yhdistävät mielessään Danielin kirjan kahteen jännittävään kertomukseen. Toinen kertoo kolmesta miehestä, jotka joutuivat tuliseen pätsiin (Dan. 3:1-30) ja toinen kertoo Danielista, joka vietti yön leijonien luolassa (Dan. 6:1-28).

Kun nyt paljastan tekstini perustuvan kirjan kuudenteen lukuun ja ilmoitan sen liittyvän kertomukseen Danielista leijonien luolassa, varttuneemmat kristityt ehkä pettyvät mielessään, koska he mieltävät kertomuksen lasten tarinaksi.

Näin ei kuitenkaan ole, koska kertomus Danielista on historiallinen tositapahtuma, jossa yhden miehen horjumaton luottamus Herraan mahdollisti juutalaisen uskonnonharjoituksen selviämisen Babylonian pakkosiirtolaisuudessa. Käytin Danielista mieluummin sanaa ’luottamus’ kuin ’usko’, koska käsityksemme uskosta ei välttämättä sisällä ajatusta täydellisestä luottamuksesta uskon kohteeseen niin kuin sen pitäisi.

Kertomuksella on myös toinen ulottuvuus. Se kuvaa kahden vastakkaisen mahdin valtataistelua. Siinä asettuvat vastakkain Jumala ja jumalaksi korotettu ihminen. Tavallisen ihmisen näkökulmasta kumpikin taho herättää mahtavuudessaan pelonsekaisia tuntemuksia. Danielin kertomuksessa näemme, kumpaa mahtia uskovan tulee kumartaa, ja toisaalta miten pakanalliset ihmiset tahtovat vain käyttää omaksi edukseen pystyttämiensä ’jumalien’ mahtia. Tässä vielä teksti muistin virkistykseksi.

”Daniel osoittautui etevämmäksi kuin toiset valvojat ja satraapit, sillä hänessä oli erityinen henki. Siksi kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon. Silloin toiset valvojat ja satraapit alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää Danielia valtakunnan vahingoittamisesta. Mitään syytöstä he eivät kuitenkaan pystyneet esittämään, sillä Daniel oli rehellinen eikä mitään laiminlyöntiä tai rikkomusta löytynyt. Silloin nuo miehet sanoivat: ’Me emme pysty löytämään Danielia vastaan mitään, ellemme sitten löydä jotakin hänen uskonnostaan.’ Valvojat ja satraapit riensivät yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle näin: ’Ikuisesti eläköön kuningas Dareios! Kaikki valtakunnan valvojat, käskynhaltijat ja satraapit, hovimiehet ja maaherrat ovat yksimielisiä siitä, että tulisi antaa seuraava kuninkaallinen asetus ja vahvistaa tällainen määräys: Jos joku kolmenkymmenen päivän aikana tästä lähtien rukoilee jotakin keneltä tahansa jumalalta tai ihmiseltä paitsi sinulta, kuningas, hänet heitettäköön leijonien luolaan. Julista nyt, kuningas, tämä määräys ja anna laatia se kirjallisena, niin että se on Meedian ja Persian ikuisen lain mukaan peruuttamaton.’ Niin kuningas Dareios antoi laatia kirjallisen määräyksen. Kun Daniel sai tietää, että tällainen määräys oli annettu, hän meni taloonsa. Sen kattohuoneen ikkunat olivat Jerusalemiin päin, ja kolme kertaa päivässä Daniel polvistui siellä ja rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana.” (Dan. 6:3-10)

Aion nostaa kertomuksesta esiin mainitsemani seikat uskonelämän rakennukseksi, joten ethän ohita sitä ’lastenkertomuksena’. Jos kertomus ei ole sinulle entuudestaan tuttu, luepa se ensin kokonaisuudessaan (Dan. 6:1-28), jotta voit seurata helpommin siihen perustuvaa tekstiäni.

Kertomuksen rakenne ja henkilöt

Kertomuksessa ei lopulta tapahdu kovinkaan paljon, mutta se vähän, mitä siinä tapahtuu on jännittävää kuin lahjapaketin avaaminen. Kertomuksen ehdoton huippukohta on hetki, kun kuningas vastentahtoisesti pakotettuna antaa määräyksen heittää Danielin leijonien luolaan (Dan. 6:16-23), mitä edeltää satraappien juonittelu (Dan. 6:1-15). Toinen huippukohta on paluu luolan suulle katsomaan, miten Daniel polon on käynyt. Ja kuten muistat, kertomus päättyy juonittelijoiden tuomioon ja Danielin palvoman Jumalan mahtavuuden tunnustamiseen (Dan. 6:24-28).

Tapahtumiin liittyy neljä osapuolta, jotka kukin edustavat vastakohtaa jollekin toiselle.

• Satraapit ja heidän esimiehensä vastustavat

• Danielia, joka oli yksi satraappien esimiehistä.

• Meedia-Persian kuningas Dareios on mahtina vastakkainen

• Herralle Jumalalle, joka näyttää suvereenin valtansa.

Katsotaan seuraavaksi lyhyesti jokaista henkilöhahmoa vertaillen ja nostaen esiin itse kullekin ominaisia kertomukselle merkittäviä piirteitä.

Satraapit ja heidän esimiehensä

Babylonian kukistumisen jälkeen Meedia-Persia jaettiin paikallisiin hallintoalueisiin, satraappikuntiin, joiden johtajiksi nimitettiin satraapit. Danielin kirjan mukaan satraappikuntia oli 120, joskin yleinen historia tuntee niitä olleen vain 20 – 31. Raamatussa todennäköisesti viitataan satraappikuntina pienempiin hallintoalueisiin, joita niitäkin kutsuttiin samalla nimellä.

Satraapit olivat kuninkaan hallinnossa toimivia valtakunnan korkeimpia virkamiehiä (’valtakunnan suojelija’) – lääninherroja. Danielin kirjassa mainitut 120 virkamiestä viitannevat tasoa alempiin kuvernööreihin. Joka tapauksessa satraapit ja heitä johtaneet ylivalvojat, edustivat valtakunnan korkeinta johtoa. Ylivalvojat olivat kuninkaan neuvonantajia, joista siis Daniel oli yksi.

Neuvonantajina ylivalvojat vaikuttivat kuninkaan päätöksiin kukin oman erityisalansa asiantuntijana. Asiantuntijuuteensa vedoten Danielin kollegat yksimielisesti vakuuttivat kuninkaan säädöksestä, joka kielsi muun uskonnon kuin persialaisen keisarikultin harjoittamisen (Dan. 6:7) koko valtakunnassa.

Vaikka säädös näkyy tekstissä kateellisten virkamiesten henkilökohtaisena hyökkäyksenä Danielia vastaan, oli määräys käytännössä tuhoisa kaikkea juutalaista uskonnonharjoitusta ajatellen. Määräys merkitsi tuhoa kaikille Herran uskollisille seuraajille, jos vain heidän vihamiehensä tunsivat säädöksen.

Kertomuksen satraappien asenne on esimerkki maailmallisen ajatusmaailman hallitseman ihmisen ajattelusta. Hän pyrkii ensisijaisesti turvaamaan vain oman etunsa vähätellen tekonsa laajempia seurauksia. Samaa valtataistelua ja oman edun tavoittelua on tapahtunut aina siellä, missä ihmisellä on valta vaikuttaa omiin oloihinsa muiden kustannuksella. Mikään ei ole ihmisen perusluonteessa tältä osin muuttunut – harvoin se kaikkein kovaäänisin syyttäjä on motiiveiltaan juurikaan puhtaampi kuin Danielia syyttäneet virkamiehet.

Kertomuksen satraappien motiivi oli oman edun tavoittelun herättämä kateus, joka Danielin menestyksen tähden johti aina murhanhimoiseen suunnitelmaan tuhota Daniel ja muut hänen kaltaisensa. Satraapit ajoivat omaa asiaansa valtakunnan ja kuninkaan parhaan nimissä. Ja kuten sanottu, toteutuneena kyseinen säädös palveli sielunvihollisen suunnitelmaa oikean uskon ja Jumalan kansan tuhon nimissä.

Daniel

Daniel on kertomuksen päähenkilö. Hän vaikutti Persian hovissa satraappien ylivalvojana. Herää tietenkin kysymys, mitä juutalaissyntyinen mies teki suuren maailmanvallan hovissa juutalaiskansan pakkosiirtolaisuuden aikana?

– Katsomme monesti Danielin jälkeen vaikuttaneen kuningatar Esterin elämää ihmeellisenä Jumalan johdatuksena. Samalla tavoin meidän pitää nähdä Danielin elämä. Daniel näet tuotiin Jerusalemista pakkosiirtolaisuuteen nk. ensimmäisessä erässä Jerusalemin antauduttua Babylonian kuningas Nebukadnessarille ensimmäisen kerran 605 eKr. (Dan. 1:1-2). Toinen ryhmä tuotiin 597 eKr. ja varsinainen pääjoukko tuotiin Jerusalemin lopullisen kukistumisen jälkeen 586 eKr.

Danielin osa Jumalan suunnitelmassa oli erityinen. Vaikka hän joutui jättämään kotimaansa jo lapsena, se oli hänelle siunaukseksi, koska hän pääsi kouluttautumaan ja palvelemaan Babylonian kuninkaan hovissa (Dan. 1:3-5). Oli näet valloittajan etu, jos hänen neuvonantajinaan oli valloitettujen kansojen tavat tuntevia.

Vaikka Danielin puitteet pakkosiirtolaisuudessa olivat aineellisesti hulppeat, hänen kuuliaisuutensa Jumalaa kohtaan joutui jatkuvasti koetteelle. Vieraan maan hovissa oli omat jumalansa ja tapansa, mutta Daniel ei tehnyt kompromisseja Herran ja pakanallisten tapojen välillä. Hänen ehdoton kuuliaisuutensa saattoi hänet vaaraan kerta toisensa jälkeen, mutta Raamattu kertoo, kuinka Daniel kaikesta huolimatta menestyi hovissa, koska Jumala oli hänen kanssaan. Daniel on kuva uskovasta, joka ei suostu antamaan piiruakaan periksi siitä, mikä kuuluu Herralle. Hän ei kumartanut vierasta jumalaa siksi, että niin oli viisas tehdä turvatakseen oman asemansa. Hän mieluummin uhmasi maallisia auktoriteetteja kuin antoi periksi Jumalan sanelemista periaatteista.

Daniel palveli neuvonantajana Babylonian hovissa aina vuoteen 539 eKr. saakka, jolloin Meedia-Persia valloitti Babylonian. Meedia-Persian ruhtinaat hyödynsivät hekin samoja virkamiehiä, joten Daniel jäi Persian hoviin palvelemaan valloituksen jälkeen.

Tekstimme ajoittuu ajankohtaan kohta vallan vaihtumisen jälkeen. Kertomus korostaa, että Daniel menestyi myös uuden hallitsijan alaisuudessa (Dan. 6:3-5) ja pysyi yhä uskollisena Herralle. Daniel oli kuuliainen ja nuhteeton hovin palvelija, mutta siitä huolimatta hän ei pelännyt uhmata jumalaksi korotetun persian kuninkaan käskyä, kun se joutui ristiriitaan Danielin Jumalan lain kanssa (Dan. 6:10).

Danielin tinkimättömyys vei hänet leijonien luolaan, vaikka kuningas ei häntä sinne tahtonut laittaakaan. Tämän tapahtuessa Daniel oli jo n. 70-vuotias. Hän oli elämänsä aikana nähnyt suurten valtakuntien nousevan ja tuhoutuvan, mutta Herra hänen Jumalansa pysyi. Daniel oli uskollinen kuninkaalle, mutta Jumalaa hän ei peittäisi – olihan hän kaiken Herralta saanut.

Olkoon Daniel esimerkki tämän päivän ihmiselle siitä, miten kuuliaisuus ja tinkimättömyys Jumalan tahdolle on varmasti se tie, joka vie kunniaan. Kompromissit Jumalan ja maailman kanssa johtavat aina – ennemmin tai myöhemmin – ongelmiin, vaikka ne tuntuvat luontevilta ja tahdikkailta ratkaisuilta. Voit kuitenkin olla varma, että Herra palkitsee sen, joka pysyy hänessä ja hänen sanassaan. 70-vuotias Daniel tiesi sen, minkä vuoksi hän ei epäröinyt hetkeäkään käydä päivittäiseen rukoukseen, vaikka silloisen maailman suurin mahti – jumalaksi korotettu keisari – kielsi häntä.

Mitä sinä tekisit Danielin asemassa? Tekisitkö kuten hän, vai antaisitko mieluummin periksi urasi, asemasi ja henkesi tähden? – On aivan varma, että ikääntynyt Daniel puntaroi samaa. Toisaalta on myös huomionarvoista, että Danielin tinkimättömyys Jumalaa kohtaan oli tullut tunnetuksi hovissa. Nimittäin tuskin kateelliset ja murhanhimoiset kollegat olisivat kuningasta houkutelleet säätämään kieltoa rukoilla Jumalaa, elleivät he olisi olleet varmoja Danielin reaktiosta.

Dareios Meedialainen

Olemme nyt tarkastelleet sekä Danielia että hänen vihollisiaan. Alussa totesin, että kertomus asettaa vastakkain myös kaksi mahtia: kuningas Dareioksen ja Herran Jumalan. Dareios on näkyvän maallisen mahdin ruumiillistuma, kun taas Herra edustaa toisenlaista hallintavaltaa.

Daniel ja satraapit ovat kertomuksen edustalla toimivat osapuolet, kun taas Herra Jumala ja Dareios luovat puitteet aktiivisten henkilöhahmojen toiminalle. Daniel luotti Jumalaan ja antautui hänen käsiinsä. Sen sijaan satraapit nojasivat oman jumalansa – Meedia-Persian kuninkaan – mahtiin. He sen sijaan eivät antautuneet hänen tahtoonsa, vaan päinvastoin he pyrkivät kaikin keinoin vaikuttamaan tunnustamaansa mahtiin omaksi edukseen.

Dareios Meedialainen on historiallisesti vaikea henkilö. Hän on eri henkilö kuin myöhemmin persiaa hallinnut Dareios I (522 – 486 eKr.). Osa tutkijoista pitää Dareios Meedialaista ja Persian valloittajakuningas Kyyrosta samana henkilönä, jolloin Dareios olisi ollut yksi hänen arvonimistään. Tällöin tulkinnallisen ongelman tuottaa luvun päättävä jae (Dan. 6:28), jossa Kyyroksen sanottiin seuranneen Dareiosta.

Juutalaishistorioitsija Josefus (37 – 100 jKr.) sen sijaan kertoo Dareios Meedialaisen olleen Kyyroksen sukulainen ja kumppani Babylonian valloituksessa, joka astui lyhyeksi ajaksi Babylonian valtaistuimelle ennen kuin Persian valloittaja keisari Kyyros otti Babylonian hallituskaupungikseen. Sukulaisuus ja liittolaisuus kulki tuohon aikaan käsikädessä, koska liittolaisuus vahvistettiin lähisukulaisten avioliitoin. Myös kreikkalainen historioitsija Herodotos (484-425 eKr,) tunsi Dareioksen ja hänen poliittisen avioliittonsa Kyyroksen hoviin.

Voimme täten luottaa Raamatun kertomukseen, vaikka moderni historiantutkimus ei tunne Dareios Meedialaista. Kyse on tässäkin asiassa samasta asiasta kuin Danielin elämässä; kumpaa auktoriteettia kuuntelen – Jumalaa vai ihmistä?

Dareios oli siis Meedia-Persian kuningas ja hallitsija, jollaisena hänet persialaiseen tapaan miellettiin jumalalliseksi. Hänen jumalisuuttaan kuvasti Persian laissa ollut mielenkiintoinen piirre, joka mainitaan Raamatussa monta kertaa. Nimittäin kun kuningas sääti lain tai antoi ’mahtikäskyn’, se tulkittiin jumalalliseksi julkilausumaksi, joka oli absoluuttisen sitova ja peruuttamaton (Ester 1:19; Ester 8:8; Dan. 6:8). Kun siis Persian hallitsija antoi mahtikäskyn, hän ei voinut itsekään sitä perua. Peruuttamattomuus kuvasti keisarin jumalisuutta, mutta toisaalta se pakotti hänet punnitsemaan tarkoin säädöksiään. Peruuttamattomuus antoi mahtikäskylle sen vaatiman vakavuuden ja kunnioituksen.

Dareios on täten Danielin kirjan kertomuksessa inhimillinen vastine Jumalalle. Hän piti käsissään peruuttamatonta mahtia koko valtavan Meedia-Persian valtakunnan yli. Hän oli pitämänsä valtansa puolesta kuin jumala. Sen sijaan hän oli ominaisuuksiltaan vain ihminen, minkä hänen etevät satraappinsa tiesivät. Täten hän ja hänen mahtinsa oli hyväksi käytettävissä.

Dareios ei ollut kaikkitietävä, joten hänen käskyjensä peruuttamattomuus oli täten uhka eikä siunaus. Hän saattoi säätää jotain sellaista, mitä hän myöhemmin katuisi, niin kuin kävi kertomuksessammekin:

”Kun kuningas kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi ja alkoi miettiä, kuinka voisi pelastaa Danielin. Auringonlaskuun saakka hän etsi keinoa säästääkseen hänet rangaistukselta. Mutta miehet riensivät jälleen yhdessä kuninkaan luo ja sanoivat hänelle: ’Muista, kuningas, että Meedian ja Persian lain mukaan ei mitään kuninkaan antamaa määräystä tai asetusta saa muuttaa!’
Silloin kuningas käski noutaa Danielin ja heittää hänet leijonien luolaan. Kuningas sanoi Danielille: ’Sinun jumalasi, jota sinä alati palvelet, pelastakoon sinut!'” (Dan. 6:14-16)

Dareios näki juonen liian myöhään, jolloin hän oli voimaton muuttamaan käskyään. Hän teki kaikkensa voidakseen kumota säädöksensä vaikutuksen, mutta hän ei voinut muuta kuin todeta asian olevan hänen mahtinsa ulottumattomissa.

Oli tullut tilanne, jossa suurinkaan inhimillinen mahti ja käsintehty jumaluus ei voinut auttaa Danielia. Hänellä oli kuitenkin jäljellä vielä Herra, joka oli pitänyt lupauksensa uskollisesti Danielin 70-vuotisen elämän ajan. Häneen Daniel laittoi toivonsa.

Herra – Danielin Jumala

Danielin Jumala, meidän Herramme, ei juuri esittelyä kaipaa. Hän on iäti uskollinen, kaikkivaltias Herra, jonka sanan mahdista on kaikki olevainen luotu. Ihmisen sanat ovat sanoja ja teot ovat tekoja, mutta Herran sana ja Herran teko ovat yhtä ja samaa olemusta. Minkä Herra ilmoittaa, se myös tapahtuu – eikä Jumala koskaan joudu pyörtämään sanojaan.

Jos siis Dareios oli mahtinsa vanki, Herra Jumala ei ole. Jumalan sanan mahti ja peruuttamattomuus ei perustu säädökseen, vaan Jumalan kaikkivaltiuteen ja kaikkitietävyyteen. Emme näe Jumalan peruuttavan ’aikomustaan’ tai tekoaan sen tähden, että hän katuisi typerää päätöstään. Emme näe sitä siksi, etteikö hän voisi niin tehdä, vaan siksi, ettei hän ei tee virheitä. Ja kuka ei virheitä tee, ei hän myöskään joudu niitä korjaamaan.

Siinä on melkoinen ero inhimillisen mahdin ja Jumalan mahdin välillä. Jumalan käsissä peruuttamattomuus on meidän ihmisten näkökulmasta siunaus, jos inhimillisen jumaluuden käsissä se on lähinnä pelote.

Jos siis epävarma ja ihmisten ohjailtavissa ollut Dareios peruuttamattomine käskyineen lähinnä hirvittää meitä ajatuksena, Herra Jumala peruuttamattomine lupauksineen on suurin turvamme ja siunauksemme. Näemme sen Danielin kirjasta. Siinä Dareios saattaa itsensä tilanteeseen, jossa hän ei enää voi auttaa itseään, kun taas Herra Jumala osoitti pitävänsä huolen uskollisesta palvelijastaan tavalla, joka vaati yliluonnollista väliintuloa. Voisi ajatella, että Jumala olisi luomakunnassaan sen lainalaisuuksien orja, mutta näin ei ollut. Hänen lupauksensa pysyi.

Herää kysymys, kumpaan auktoriteettiin sinä ja minä luotamme? Monesti tuo inhimillinen auktoriteetti ja apu on konkreettinen ja lähellä, minkä vuoksi meidän on vaikea nähdä sen taakse. Monesti Herra auttaa meitä omiaan inhimillisten teiden kautta, jolloin meidän ei tule olla ylpeitä vastaanottamaan apua. Tällöinkin kiitos kuuluu Herralle. Joskus olemme tilanteessa, jossa inhimilliset keinot on käytetty loppuun – tällöin on syytä muistaa, että meidän Herramme keinot eivät ole loppuneet vielä silloinkaan.

Yhteenveto kertomuksesta

Henkilökuvat yhdistettynä Raamatun tekstiin ovat yhdessä kuva jokapäiväisen elämän valinnoista, joita me kaikki teemme. Milloin toimimme niin kuin Daniel, milloin löydämme itsemme satraappien paikalta… Daniel ei epäröinyt luottaa Herraan Jumalaan silloinkaan, kun hän tiesi sen johtavan ongelmiin lähitulevaisuudessa. Hän luotti siihen, että vaikeuksien jälkeen, Herran nimi tulisi kuitenkin loppuviimeksi pysymään kunniassa.

Satraapit puolestaan toimivat kovin inhimillisesti. On mielenkiintoista, miten he suhtautuivat palvelemansa jumaluuteen ja sen mahtiin. He eivät Danielin tavoin nöyrtyneet jumalansa edessä ja alistuneet hänen tahtoonsa. Sen sijaan he yrittivät kaikin tavoin houkutella jumalansa mahdin palvelemaan omia tarkoituksiaan. He eivät kunnioittaneet jumalaansa, vaan korottivat itsensä hänen yläpuolelle ja yrittivät vain hyödyntää jumalansa mahtia oman tahtonsa tekemiseen. He eivät etsineet Dareioksen tahtoa, vaan yrittävät kääntää sen omakseen.

Satraappien käsitys jumaluudesta ja suhtautuminen siihen on tyypillinen ihmiselle. Ihminen mieluusti pystyttää mahdin, mutta ei palvoakseen sitä, vaan saadakseen sen palvelemaan itseään. Tämä on perusero magian ja rukouksen välillä. Maagi käskee / hallitsee mahteja, kun taas rukoilija alistuu mahdin tahtoon.

Nykypäivän ihminen toimii monessa kuin maagi – hän vaatii mahtien palvelevan itseään antamalla niille vain kunnian siitä tuloksesta, jonka hän on saanut edukseen. Meillä uskovillakin voi joskus olla tätä samaa vikaa. Mittaamme Jumalan hyvyyttä sen perusteella, miten elämä on mennyt oman mielemme mukaan.

Lähestymme Herraa miljoonine tarpeinemme ja anomme hartaasti oman tahtomme toteutumista. Annamme myös Herralle kiitoksen kuin hyvälle koiralle hyvin tehdystä työstä, mutta annammeko itsemme Jumalan käsiin ehdoitta niin kuin Daniel teki? Onko meidän rukouksemme Danielin rukous – luottamuksen, Jumalan tahdon kunnioittamisen rukous?

Menemällä itse mukaan Danielin kirjan kertomukseen ja peilaamalla itseämme kertomuksen hahmoihin, löydämme oman itsemme Jumalan ja inhimillisten mahtien edestä. Mitä näen? – Ehkä jotain itsestäni.

Pohdittavaa

Kuka Danielin elämässä oli luottamuksen arvoinen?
Kehen minä luotan?