Adventin aika saa joulun pyhät jo siintämään mielissämme. On kuin olisi noussut matkalla mäen tai vuoren päälle ja nostaa sieltä katseen horisonttiin.

Siellä horisontin matkan päässä siintää päämäärä. Näkymä on lupaus pian koittavasta levosta, mutta samalla eteen avautuvat metsä- ja peltomaisemat muistuttavat, että silti vielä on matkaa jäljellä.

Samoin arjen matka adventtiin kulkee vielä monien mutkien ja arjen askareiden läpi. Arki pitää meitä otteessaan aivan joulun koittoon asti. Elämä vaatii milloin mitäkin. Jokaiselle päivälle riittävät pienet ilot ja murheet, ehkä joitain isompiakin. Onneksi Taivaallinen Isä kuulee rukoukset arkisina matkapäivänäkin.

Tästä myös Heprealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa meitä. Hän sanoo, että ylipappimme Jeesus on läsnä matkallamme. Jeesus tuntee elämän kolhut ja tuntee meidän itse kunkin heikkoudet. Näin hänestä sanotaan:

”Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4:14-16)

Olen usein käyttänyt tätä tekstisitaattia pyhiinvaeltajan ehtoolliskaavan alkupuolella hiljaisen rukouksen jälkeisenä vakuutuksena ja rohkaisuna astua rohkeasti Herran pöytään.

Tällä kertaa tekstistä alkoi Hengessä resonoida sanat ”jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme”. Ja tästä lauseesta etenkin kohta ”silloin kun sitä tarvitsemme”.

Havaitsin tulkintani tästä lupauksesta yksipuoliseksi – juuri ”silloin kun sitä tarvitsemme” kohdan osalta. Siinä on sanottuna paljon enemmän, mitä ensisilmäyksellä osasin siitä lukea.

Esimerkki jouluevankeliumista

Teksti kehottaa astumaan Herran eteen vastaanottamaan armoa ja laupeutta, jotta ”löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme”. Mitä ajattelet sen tarkoittavan?

Onko se kehotus tulla Jumalan eteen ja kertoa hänelle kaikki ne asiat, jotka täällä arjen tuoksinassa askarruttavat ja huolestuttavat meitä? Onko se kehotus tulla Herran luo, kun oma neuvokkuutemme ei riitä ja tarvitsemme Jumalan apua? Tai ehkä silloin, kun emme tiedä tai osaa?

– Toki varmasti näin; lupaukseen mahtuu kaikkea tätä. En sitä kiellä enkä epäile, mutta väitän sanoihin kätketyn paljon enemmän.

Meillä on taipumus lukea teksti tahattomasti väärin – turhan kapeasti siis. Yritän avata siihen laajemman näkökulman adventin ajan tutusta tekstistä: Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta, jouluevankeliumista.

”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.”” (Luuk. 2:8-15)

Tuodaanpa teksti omaan arkeemme. Olen aiemmin nostanut esiin ajatuksen paimenista kedolla oman aikamme vuorotyöläisinä. Toisaalta heidät voidaan nähdä kaltaisenani kokonaistyöaikaa noudattavana työntekijänä tai vaikka yrittäjinä. Tekstissä Jumalan sotajoukko tuli paimenten työvuoroon ja keskeytti heidän työarkensa Betlehemin yössä.

Millaisia asioita näiden paimenten arjessa oli meneillään? Ehkä joku odotti pidempää vapaata, kun pääsee paimenesta takaisin kaupunkiin. Saattoi olla joukossa perheellisiä paimenia, joilla oli huoli perheen toimeentulosta tai ongelmia lasten tai parisuhteen kanssa. Ehkä paimenia puhutti Juudean kiristynyt poliittinen tilanne tai Rooman keisarin määräämä ylimääräinen vero tai kenties he aprikoivat syitä väestönlaskuun. Olisiko tulossa sota?

Paimenten arki täyttyi varmasti monenlaisista huokauksista, joita he hiljaa mielessään huokailivat itsekseen tai kenties sanoittivat niitä rukouksiksi. Heillä oli joukko asioita, joihin hekin tahtoivat ”löytää avun silloin kun sitä tarvitsivat”. Olisi kiva, kun Jumala sitä ja Jumala tätä… Näin hekin varmasti ajattelivat. Niinhän mekin teemme.

Uskallan silti väittää, että tuskin kukaan heistä ajatteli, että olisipa kätevää, kun nyt syntyisi Messias, Jumalan Poika. Ja että hän olisi sellainen messias – siis Vapahtaja, joka sovittaa maailman synnin. Vielä vähemmän paimenten ajatuksissa oli taivaallinen interventio, jossa enkelit ilmaavat Betlehemin yöhön kedolle musisoimaan ja ylistämään Jumalan kunniaa. Tuskin tätä kukaan oli iltarukouksissaan lausunut. Ja silti se tapahtui.

Ja kun näin tapahtui, paimenten agenda meni uusiksi. He ymmärsivät, että nyt oli tapahtunut jotain todella merkittävää, kuten että ”saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme”. Ja siinä hetkessä se oli tapahtunut. Paimenet itsekin sen ymmärsivät. Olihan heidän reaktionsa tapahtumiin varsin selkeä: ”Nyt Betlehemiin! ” Ei ollut puhettakaan siitä, että tehdään ensin työvuoro loppuun tai liekö tuo enkelijoukon ilmoitus minua koskenut.

Aina avoinna

No, miten tämä liittyy meihin täällä tuhansien vuosien ja kilometrien matkan päässä paimenista Betlehemin kedolla? Liittyypä hyvinkin. Siinä missä paimenet elivät arkea, siinä sitä elämme mekin.

Paimenten elämässä oli asioita, joihin he odottivat pientä ja suurta apua joko Jumalalta tai lähimmäisiltään. Eli ihan niitä samoja, joihin mekin odotamme Taivaallista väliintuloa.

Onkin mielenkiintoista, että paimenet kohtasivat Taivaallisen väliintulon, mutta eivät niissä asioissa, joiden kanssa he tuona yönä elämässään askartelivat. Mitä yöllä tapahtui ”oli sitä, mitä he tarvitsivat” siitä huolimatta, etteivät tienneet tarvitsevansa.

Paimenten ajatukset olivat kiinni ajallisessa. He näkivät esteitä ja ongelmia elämässään siellä täällä; varmasti myös iloja ja paljon hyvää. Samoin heidän elämänsä täyttyi odotuksista arkisten asioiden korjaamiseksi. Heidän elämäänsä vaikutti paljon enemmän se, montako lammasta sudet veivät kuin se, miten Herodes tai keisari Augustus hoitivat Juudean hallintoa.

Saman tunnistat omasta elämästäsi. Sinunkin päällimmäiset huolenaiheet liittyvät varmasti ennemmin niihin asioihin, jotka ovat lähelläsi ja vaikuttavat arkeesi kuin maailmanpoliittisiin kriiseihin.

Ympärilläsi tapahtuu paljon niitä asioita, jotka vievät kaiken huomioin. Siitä huolimatta Jumalan taivas on aina avoin ja yhtä lähellä. Sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin nostaa katseesi pois ajallisesta ja ymmärtää Jumalan Taivaan olevan koko ajan avoin sinulle. Kristus on avannut tien Jumalan valtaistuinsaliin. Sama taivas, joka laskeutui Betlehemin kedolle on avoinna sinulle ja minulle. Se on alati läsnä.

Ja sitten vielä kaikkein paras asia. Palataan Heprealaiskirjeen tekstiin:

”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4:14-16)

Ne sanat ”kun sitä tarvitsemme” – mitä ne tarkoittavat? Ne tarkoittavat juuri sitä, mitä tapahtui paimenille. He eivät itse osanneet sanoa, mitä he kaikkein eniten tarvitsivat. He olisivat nimenneet aivan muita asioita. Ja sama on meidän kohdallemme. Harvoin mekään tiedämme, mitä todella tarvitsemme!

Meidän Herramme Jeesus Kristus on voimallinen antamaan ”avun silloin kun sitä tarvitsemme”. Tässä ei kysytä odotuksiamme, vaan valmiutta ottaa vastaan sen, mitä Jumala on katsonut hyväksi meille antaa. Hän tuntee tarpeemme paremmin kuin me itse.

Sen ei tarvitse olla enkeliarmeija lähikedolla, kun olet siellä koiraa ulkoiluttamassa. Mutta se voi olla jotain ihan muuta, mitä sinä odotat.

Tahdon näin haastaa sinut näkemään elämääsi avoimin silmin, ”jotta saisit armoa ja laupeutta, löytäisit avun silloin kun sitä tarvitset”. Näe, mitä Jumala avaa sinun elämässäsi sen todellisen tarpeen pohjalta, jonka vain hän tuntee. Ole valmis näkemään Jumalan työ siellä, missä et osaa sitä ennakoida. Näe Jumalan käden jälki arjessasi. Ja tiedä, että hän tietää sinua paremmin, mitä sinä tarvitset. Ole avoin hänen tahdolleen.

Muista, että Taivas on aina auki, jos vain nostat katseesi ylös, etkä jää kiinni omaan napaasi tai seiniin ympärilläsi. Tahdon toivottaa ennakkoluulotonta adventin aikaa sinulle, ystäväni.