Ihmisen ikääntyessä häneltä riisutaan pois paljon sellaista, mitä hän aiemmin piti itsestäänselvänä eikä ehkä osannut sitä arvostaakaan.

Menemättä nyt mihinkään dramaattiseen, otetaan esimerkiksi ikänäkö – eli näköaistin heikkeneminen, mikä tosin kompensoi armollisesti samanaikaista ulkonäön muutosta. Ehkä monelle suurempi yllätys onkin sama kehitys kuuloaistin kohdalla – ’ikäkuulosta’ ei juuri puhuta.

Tämä aistien heikentyminen ei kuitenkaan ole ainoa syy siihen, miksi me ihmiset emme aina näe emmekä kuule. Joskus on vain niin, että tiedämme mielestämme niin paljon paremmin, että näkemämme tai kuulemamme ei tartu meihin. Tästä on kyse myös kylväjävertauksen selityksessä, kun Jeesus sen loppupuheessa sanoo näin:

”Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Matt. 13:16-17)

Ehkä Jeesuksen yleisössä oli myös heitä, ketkä eivät nähneet tai kuulleet aistien rajoittuneisuuden vuoksi, mutta ehkä suurin ongelma oli siinä, että suuri yleisö tiesi mielestään paremmin, joten jätti kuulematta opetuksen ja näkemättä tunnusteot.

Mitä näen ja kuulen?

Meille jokaiselle käy vuorostaan samalla tavalla, että emme näe emmekä kuule vaikka pitäisi. Kyse ei tarvitse olla näin merkittävästä asiasta kuin kylväjävertauksessa, mutta jumalasuhteesta kuitenkin.

Vaikeina aikoina on vaikea nähdä ja vaikea kuulla – muuta kuin ne vaikeudet ja elämän nurjat puolet. Lienet huomannut, jos huono uutinen yllättää sinut, huomaat kaiken sen jälkeen tapahtuneen tai sanotun menneen ohi. Jos esimerkiksi keskustelun lomasta poimit ’ikävän signaalin’, saatat tipahtaa keskustelun ulkopuolelle sekunnin murto-osassa.

Sama näön ja kuulon ongelma kohta meitä silloinkin, kun elämme tavalla tai toisella raskaita aikoja. Tällöin aurinkokaan ei enää paista niin kuin ennen ja sadettakin tuntuu olevan useammin. Linnut eivät enää laula ja heinäsirkatkin ovat kaikonneet – mikä tosin voi johtua myös ’ikäkuulosta’.

Voisiko tällaisessa tilanteessa kuitenkin rohkaistua astumaan pois näkemättömyyden ja kuulemattomuuden ansasta? Mehän olemme vain matkalla ja määränpää on mitä parhain – Taivasten valtakunta, jossa kaikki on paremmin,

Miksen siis totea tämänkin matkan osan – raskaan ja vaivalloisenkin – olevan arvokas etappi ennen maalia? Ja voisinhan yrittää jopa nähdä sen auringon ja kuulla lintujen laulun jopa elämän harmauden läpi?

Jumalan Henki on

Ei Jumala eikä hänen Henkensä ole mihinkään väistynyt, vaikka minun olisikin vaikea häntä nähdä ja kuulla. Sen sijaan, että aina vain pyytäisin Jeesukselta jotain voisinkin kiittää häntä elämäni lukuisista siunauksista.

Päivittäisellä lenkillä ei koskaan tiedä, mitä ihmeellistä sen aikana kohtaa. Ja siihen ei vaikuta se, että on sateinen sää tai koen kehoni tai mieleni alavireiseksi. Jos vain lähden liikkeelle ja avaan aistini, huomaan elämän tulvivan kaikkialta. Jumala on jopa lähtenyt tähän leikkiin kanssani. Hänellä on tapana lähettää korppi matkalleni. Ensin pidin sitä sattumana, kunnes huomasin, että tapaan korpin tervehtimässä minua jopa odottamattomissa paikoissa. Ihmeellisintä on ollut huomata, että korppi ’on seurannut’ minua jopa tuon 300 km, mitä minulla on työmatkaa nykyiseen seurakuntaani täältä Kuopiosta.

Ja tiedätkö, kun kuulen korpin äänen, kysyn kuin itsestään: ”Herra, sinäkö jälleen. Mistä asiasta sinä tahdot minulle puhua?” Tiedän. Kuulostaa typerälle, mutta olen päättänyt nähdä ja kuulla Jumalan äänen elämässäni. Tähän olen tullut – korpitkin puhuvat Luojansa suulla.

Lopuksi

Voisinko siis antaa Jumalalle mahdollisuuden olla Jumala myös minun maailmassani? Antaa hänen olla mysteeri ja suurempi kuin ymmärrykseni. Miksen mieluummin kuule ja näe hänet sen sijaan, että kuuntelen ja katselen vain oman mieleni tuottamia pelkoja, pakkomielteitä ja elämän kiirettä.

Kun pysähdyin huomaamaan kauneuden ympärilläni, sain uudet silmät nähdä. Ehkä en näe niin kuin nuorena, mutta olen oppinut ylistämään Jeesusta siitä, kuka hän on, enkä vain siitä, mitä haluan häneltä. Ymmärrän, että vaikka en ole saanut nähdä häntä samalla tavalla kuin hänen opetuslapsensa, hänen läsnäolonsa minun elämässäni on yhtä todellinen.

Jeesus on todella läsnä. Hän paljastaa rakkautensa, laupeutensa, hyvyytensä, armonsa ja voimansa lukemattomilla tavoilla. Jos nyt olosuhteeni näyttävätkin synkiltä, rukoilen, että silmäni näkisivät Jeesuksen kaikessa työssäni ja vaivannäössä. Ja tätä toivon näkemystä rukoilen meille kaikille.