Täällä Pohjois-Savossa eletään kesän lämpimintä kautta. Liikkuvan ihmisen näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että juoksulenkille on varattava nestettä ja vähäinenkin varjo matkalla otetaan vastaan taivaan lahjana.

Pienen puron virvoittavaa voimaa.

Kuningas Daavid kirjoitti psalmin 63 vieläkin kuivemmissa olosuhteissa:

”Daavidin psalmi, jonka hän sepitti Juudan autiomaassa.”

Kuivuus innoitti hänet vertaamaan Jumalan läsnäolon kaipuuta janoon kuivassa autiomaassa ilman vettä. Daavidin vertauskuvassa Jumalan läsnäolo on kuin luvattu virvoittava lähde. Se virkistää, sammuttaa janon ja palauttaa voimat jatkaa matkaa eteenpäin.

”Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Pyhäkössä saan nähdä sinut, kokea sinun voimasi ja kirkkautesi. Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua.” (Ps. 63:2-4)

Daavid sanoitti tekstinsä Juudan autiomaassa, kun minä puolestani maistelen sitä metsäpalovaroituksen aikana – kuivassa maassa minäkin. Ympärilläni näen, miten luonto janoaa vettä. Kuiva luonto on virittäytynyt hetkeen, kun taivas vastaa sen janoon ja antaa sateen langeta maan kuivuuden ylle ja luonto puhkeaa taas kukoistamaan. Se on odotettu ja virvoittava sade, mutta vieläkin enemmän se on sade kasvuksi ja voimaksi matkalla eteenpäin.

Janoinen matkaaja

Mekin janoamme. Jos olet koskaan ollut liikkeellä vähäisin vesivaroin helteessä, tiedät, miten jano vie eteenpäin, jos tiedät virvoittavan veden odottavan matkan päässä.

Vuosi takaperin vietin neljää päivää polkujuoksun merkeissä Kolilla. Toisen päivän aamusta lähdin tekemään reilun 35 km päivämatkaa Herajärven eteläkärkeen. Olin varannut nestettä mukaan ajatellen, että päivä olisi pilvinen ja sateinen niin kuin edellinenkin oli.

Puolen päivän aikaan kävi selväksi, että koittaa hellepäivä ja siihen nähden nestettä oli matkassa aivan liian vähän. Nesteen säästäminen alkoi syömään voimia helteessä. Kohta eteläkärjen jälkeen katsoin, että kartan mukaan matkan varrella olisi lähde noin 8 km ja kolmen vaaran ylityksen päässä.

Voit kuvitella, miten ajatukset täyttyivät mielikuvilla virkistävästä lähteestä ja halusta päästä veden ääreen. Samalla laskelmoin pahinta vaihtoehtoa, että lähde olisi kuivunut tai juomakelvoton.

Pitkien kilometrien jälkeen saavuin lähteelle. Varjoisen lähteen äärellä hyttysten paljous ei haitannut janoista matkaajaa. Voi sitä riemua, kun täytin juomavarastot ja nautin kylmän lähdeveden runsaudesta ja lepuutin väsynyttä kehoa. Ja näin vuoden päästä muistan elävästi tuon hetken.

Tärkeintä lähteellä ei kuitenkaan ollut riemun tunne tai hetken virvoitus. Tärkeintä oli se, että vesi palautti voimat ja antoi uskoa jatkaa viimeiset 10 – 15 km perille erätuvalle uusien vesivarojen turvin.

Sama pätee Jumalan kohtaamiseen. Se on hetki, kun janoinen elämän matkaaja virvoittuu ja kokee olevansa turvassa Jumalan lähellä. Se on samoin hetki, missä hänen voimansa palaavat ja hänet varustetaan matkaan eteenpäin. On helppo samaistua Daavidin sanoihin:

”Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä.”

Toivon, että sama jano Jumalan kohtaamiseen ajaa sinua alati eteenpäin elämän tiellä. Se on hyvä jano. Se on jano elää ja olla lähellä Jumalaa.

Jumalan jano

Vertauskuva matkan päässä odottavasta lähteestä kuvaa kokemuksen tasolla ihmisen tervettä hyvää janoa Jumalan läsnäolon puoleen. Se on oiva kuva siitä, että jano kuljettaa matkamiestä oikeaan suuntaan ilman, että maisemat houkuttavat hänet sivupoluille.

Jos elämää vie eteenpäin sama sammumaton jano olla lähellä Jumalaa ja kohdata hänet arjen askareissa, hän vastaa janoon kuin virvoittava vesi lähteessä. Tässä merkityksessä on hyvä olla alati janoinen Jeesuksen puoleen.

Vertauskuva Jumalan läsnäolon kaipuuseen ontuu kuitenkin siinä, että Jumalan läsnäoloa ei voi verrata kartan lupaukseen kaukaisesta lähteestä matkan varrella. Jumala on Pyhän Hengen persoonassa aina läsnä. Kenenkään ei tarvitse matkata kilometrejä tai päiviä Jumalan virvoittavan läsnäolon lähteelle.

Meillä elämän matkaajilla on kuitenkin taipumus kulkea onnemme ohi, jos emme ole janoiset. Olisinko poikennut Kolilla vaellusreitiltä varjoiselle lähteelle, ellei minua sinne olisi vetänyt jano? Ehkä olisin kiirehtinyt eteenpäin viettämään taukoa näköalapaikalle, mutta minulla oli jano. Jano toi minut lähteelle ja pysäytti sen ääreen virkistymään.

Jumalan läsnäolo on kuin virtaava virta alati ulottuvillamme. Hän on alati läsnä ja odottaa janoista juomaan ja virkistäytymään. Vaan kuka juo ellei hän ole janoinen? Sama sanottuna Jeesuksen sanoin:

Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, niin kuin Raamatussa sanotaan, hänen sisimmästään juoksevat elävän veden virrat.” (Joh. 7:37, 38)

Toivon, että jano Jumalan puoleen tuo minut alati Jumalan läsnäolon lähteelle virkistäytymään, koska yksin Jumala sammuttaa janon. Rukoilen, ettei jano vedä sinua ja minua Jumalan lähteelle vain ajoittain. Rukoilen, että löydämme itsemme lähteeltä juomasta useammin ja useammin – päivittäin, hetkittäin, alati.

Matkatkaamme janoten!

Pohdittavaa

Miten janoinen minä olen Jumalan puoleen?
Janoanko häntä vai vain hänen apuaan?