Tänään harjoitetaan ”käytännön teologiaa”. Muistele hetki, milloin viimeksi olet syönyt keittoa? Ehkä otit keittoa ensin kauhalla kattilasta lautaselle. Sitten mahdollisesti leikkasit kyytipojaksi palan leipää ja voitelit sen. Kaadoit lasiin kenties vettä ruokajuomaksi. Asetit ruoan eteesi ja aloit syömään keittoa lusikalla.

Keittoa syömässä… silmät avoinna vai kiinni? (Kuva ivabalk Pixabaystä)

Jatkoit tätä toimenpidettä kunnes ruoka oli syöty ja tulit kylläiseksi. Kun sitten korjasit ruokailun jälkeen astiat, jäikö pöydälle (tai paidalle) keittotahroja, ehkä myös leivän muruja? No, ei tietenkään, olethan sinä siisti ihminen.

Miten on, olivatko sinun silmäsi avoinna ruokaillessasi? Entä söitkö valoisassa vai pilkkopimeässä? Kokeilepa tehdä sama silmät kiinni tai pimeässä. Syötyäsi avaa silmät, laita valot päälle tai odota auringon nousuun.

Näin toteutuu esimerkinomaisesti Paavalin Efesoksen seurakunnalle kirjoittamat sanat ”mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa”. No, mitä valo paljasti? Tarkastele hetki pimeän ruokailun jälkiä. Onko pöytä yhtä siisti kuin valossa syöden? Niin, ja tarkistapa varmuuden vuoksi myös paitasi ja lattia.

”Niin Kristus on sinua valaiseva!”

Pimeäruokailu oli harmiton kokeilu ”pimeyden töistä”. Pimeyden työt tehdään puutteellisessa valossa – on kyse sitten uskosta, moraalista, asenteista tai käytännön teoista. Pimeässä ratkaisut tuntuvat toimivan, mutta kun valo paljastaa yön työt, nähdään sen todellinen hedelmä.

”Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon.” (Ef 5:8-11)

Tuokaa ne päivänvaloon, kirjoittaa Paavali. Miksi pimeyden työt tuodaan päivän valoon? Koska ”kaikki, mikä on paljastettu, on valossa”. Mitä kirkkaamman valon tuon ja kohdistan töiden hedelmään, sen oikeammin näen työn todellisen laadun.

Ihmisen hämärässä moni asia – sanottu tai tehty – vaikuttaa varsin kelvolliselle. Aamun hämärässä kaikki on kelvollista ja puhdasta, vaan kun aurinko nousee keskitaivaalle, paljastuu todellisuus. Kun Kristuksen valo – Jumalan kirkkaus – paljastaa tekojeni todellisen hedelmän, näen ne pienimmätkin tahrat liinalla, joita ei ihmisen hämärä kyennyt tuomaan esiin. Jumalan kirkkaus läpi valaisee elämäni:

”… mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin: Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!” (Ef 5:12b-14)

Mitäkö tällä yritän sanoa? Kutsun itseni illan hämärästä päivän valoon – tarkastelemaan elämääni Kristuksen valossa. On opettavaista nähdä ’yösyönnin’ sotkut kirkkaassa valossa. Sitä näet monesti kuvittelee suoriutuneensa kuluneen päivän askareista kiitettävästi – yöstä nyt puhumattakaan.

Kehen peilaan, kenen valoon astun?

Jos käytän peilinä teitä ihmisiä, saatan kuvitella olevani hyvä ihminen. Niin me vain toinen toistamme kehumme – tarkoitamme sitä todella tai sanomme vain ollaksemme itse ’hyviä’ ihmisiä. Ja jos tuohon jälkimmäiseen lankeamme, niin eipä taida ’hyvyytemme’ kestää enää Kristuksen valoa.

Jos tahdon nähdä elämäni kelvollisena, kannattaa pysytellä valjussa valossa. Sinä, kun et tunne ajatuksiani, motiivejani, kestää tekoni sinun valosi kirkkauden. Katsonko elämääni todella tahroja etsien vai etsinkö vain hyväksyntää ’sertifikaattia’ laadukkaalle toiminnalle?

Kun näen elämäni kaikkine tahroineen, se tekee minusta ihmisen. Ja kun minä olen ihminen, Jumalalla on tilaa olla Jumala elämässäni, ajatuksissani ja kuvitelmissanikin. Kirkkaus vapauttaa minut ’olemasta muuta’ ja nostaa Kristuksen elämässäni sille paikalle, joka hänelle kuuluu.

Huomaan vaellukseni olleen vähän heikompaa, mitä itse kuvittelin – puhumattakaan siitä, miten fiiniltä se näytti muiden silmissä. Ja miksikö on tervettä nähdä vaelluksensa Kristuksen kirkkaassa valossa?

Valo kertoo totuuden ja tekee vapaaksi. Ei ole mitään peiteltävää, kun kohtaan elämäni hedelmän tahrat sellaisina kuin ne ovat. Minä tiedän ja Jumala tietää:

”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” (1. Joh. 1:10)

Vasta siinä, missä näkee parhaiden tekojensa tahrat, ymmärtää jotain Jumalan armosta. Tiedän varsin hyvin, että jos yritän tahraa alan omin keinoin pestä, se leviää vain laajemmalle. Tarvitsen apua – sinun apuasi, Herra Jeesus.

Kun ymmärtää olevansa syntisistä suurin, ymmärtää Jumalan armon ja rakkauden suuruuden. Missä on syntien anteeksianto, siellä asuu armo ja siellä ihminen kohtaa todellisen rauhan Jumalansa ja sovittajansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Rauha syntyy, kun tietää, että Jumala tietää.

”Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen.” (1. Tim. 1:15-17)