Tämä on kolmas osa syksyn saarnasarjaa, jonka teema on ”seurakunnan kulmakivi”. Sarjan tarkoitus on paitsi tuoda meidät kaikki seurakunnan yhden ja ainoan kulmakiven eteen, myös tarkastelemaan kulmakiveä – Jeesusta Kristusta – eri näkökulmista. Ehkä saamme armon oppia tuntemaan hänet entistä paremmin.

Ensimmäisellä kerralla kuvasin, miten Herra Jeesus Kristus on ikävä kyllä seurakunnan elämässä usein ”vain yksi asia muiden joukossa”, vaikka hän tosiasiassa on ainoa kestävä kulmakivi, jonka varassa koko seurakuntarakennus lepää.

Kulmakivi -sarjan toisessa osassa katsoimme seurakunnan kulmakiveä toisen raamatullisen vertauskuvan näkökulmasta. Tarkastelimme seurakuntaa ihmisruumista vertauskuvana käyttäen; ihmettelimme sen jäsenten moninaisuutta, mutta ennen kaikkea sitä, miten seurakunnan ’pää’ Herra Jeesus Kristus kokoaa seurakunnan yhdeksi. Kristus seurakunnan päänä luo yhteyden, näyttää suunnan ja pitää huolen koko ruumista.

Edelleen leikimme myös ajatuksella, miten toimisi ’päätön’ seurakuntaruumis tai ’kaksipäinen’ seurakunta. Lopulta tulimme lopputulokseen, että seurakunnalla ei voi olla kuin yksi pää – ja hän on Jeesus Kristus. Tätä ajatusta jatkaa kolmannen osan vertauskuva esikoisesta.

Kaksi ensimmäistä vertauskuvaa olivat monelle ennalta tuttuja. Kolmas vertauskuva tekee poikkeuksen tähän, kun tarkastelemme Kristusta esikoisena kaikkien luotujen joukossa ja seurakunnan esikoisena.

Uuden testamentin vertauskuva Kristuksesta esikoisena ei avaudu suoraan suomenkielen sanan ’esikoinen’ varsin suppeasta merkityksestä: ”perheen ensimmäinen lapsi”.

Toki suomenkielen sanasta tavoittaa siitäkin tärkeän osan merkitystä, kun otetaan avuksi vertauskuva perheestä ”Jumalan perheenä” eli seurakuntana. Sen kautta voimme nähdä Kristuksen seurakunnan esikoisena ja veljenämme (Luuk. 8:21; Mark. 3:35; Matt. 28:10).

Raamatun vertauskuva Kristuksesta seurakunnan ja koko luomakunnan esikoisena ei ole vain yksipuolinen ajatus veljeydestä saman seurakuntaperheen ’jäseninä’. Se on rikkaampi ja avautuu, kun tarkastelemme esikoisuuden merkitystä seemiläisessä kulttuurissa.

Esikoinen – seemiläisessä kulttuurissa

Esikoisuus vertauskuvana ei ole Uuden testamentin ajan ’keksintö’, vaan sillä on vahvat juuret Vanhan testamentin teologiassa.

Sanaa ’esikoinen’ käytetään Raamatussa toki meille tutussa luonnollisessa merkityksessäkin. Ruuben oli Jaakobin esikoinen ja Esau oli Iisakin esikoinen, jos ajatellaan syntymäjärjestystä. Samoin Jeesus oli Marian esikoispoika (Luuk. 2:7).

Esikoisuus oli kuitenkin enemmän. Yksinkertaistaen Israelissa oli kahdenlaisia esikoisia:

1. Isän esikoiset – ”perinnön esikoiset” saivat kaksinkertaisen osuuden perinnöstä ja isän paikan perheen päänä sekä

2. Äidin esikoiset – ”pyhyyden esikoiset” pyhitettiin Herralle ja heidät lunastettiin uhrilla.

”Pyhyyden esikoisuus” liittyi jumalanpalvelukseen. Mooseksen lain mukaan viljan, karjan ja ihmisten esikoiset kuuluivat Jumalalle; ’ensihedelmä’ tai ’esikoisuus’ oli Jumalalle kuuluva osa, joka annettiin uhrina temppeliin. Mooseksen lakiin oli kuitenkin tehty erityisjärjestely, minkä vuoksi leeviläiset olivat sukukuntana ’lunastus’ Israelin heimojen esikoisista. Tästä syystä ihmisten esikoisia ei annettu temppelille, vaan esikoinen ostettiin ’vapaaksi’ säädetyllä lunastusmaksulla. Ja näin tekivät myös Joosef ja Maria, kun he toivat Jeesuksen temppeliin kuukauden ikäisenä (Luuk. 2:22-24).

Kuten jo edellä vihjattiin, esikoisuus liittyy myös perintöjärjestykseen ja esikoisen asemaan veljesten kesken. Tästä käytettiin nimitystä ”perinnön esikoisuus”. Tähän esikoisuuteen liittyvät Vanhan testamentin kertomukset siitä, miten esikoisuuden saattoi menettää tai jopa varastaa.

Esimerkiksi Ismael oli Abrahamin ensimmäinen poika, mutta koska hän ei ollut lupauksen lapsi, hänen esikoisuusoikeutensa annettiin Isakille, vaikka hän oli ja pysyi Abrahamin ensimmäisenä lapsena. Edelleen puolestaan Esau halveksi esikoisasemaansa ja myi esikoisoikeutensa Jaakobille. Jos esikoisuus olisi merkinnyt ainoastaan syntyjärjestystä, mitenpä sen olisi voinut menettää tai myydä? Esikoisuus oli siis erityisasema perilliselle sisarusten joukossa. Esikoinen jäi tyypillisesti asuttamaan isänsä taloa ja hänelle kuului kaksinkertainen osa perinnöstä.

Pelastushistoriallisesti koko Israelin kansaa kutsutaan esikoiseksi. Herra on valinnut Israelin ja tehnyt liiton sen kanssa antaen sille kutsumuksen; siksi se on toisiin kansoihin verrattuna esikoisasemassa (2. Moos. 4:22,23; Jer. 31:9). Israel on pappisvaltakunta ja pyhä kansa, joka edustaa kansana lunastettua ihmiskuntaa. Se ei ollut syntyjärjestyksessä ensimmäinen, mutta Jumala oli valinnut antaa sille esikoisaseman.

Sanaa esikoinen voitiin käyttää myös vertauskuvallisesti tarkoittamaan ”parasta, arvon tai aseman puolesta ensimmäistä”. Heprean kielessä esikoista tarkoittaa sana ’bekor’. Kreikankielinen Septuaginta kääntää sen sanalla ’protokos’. Se on todennäköisesti yhdistelmä sanoista ’protos’ eli ”ensimmäinen, parhain, suurin” ja ’tiktoo’ eli ”synnyttää”.

Kreikankielistä sanaa ’protokos’ ei juuri esiinny Septuaginta ulkopuolella paitsi sitten myöhemmin Uudessa testamentissa. Uusi testamentti käyttää tätä Septuagintan sanaa esikoisuudesta suorana vastineena hepreankieliselle termille. On täten perusteltua ajatella myös seemiläisen laajemman merkityksen seuraavan termin mukana Uuden testamentin kieleen.

Täten Uuden testamentin termi ’esikoinen’ ei sekään painota yksin syntymisen ajankohtaa eikä alkuperää, vaan se ilmaisee ”etusijaa aseman, arvokkuuden, vaikutusvallan ja muiden etujen suhteen”.

Tämä on lyhyesti tausta Raamatun esikoisuuden käsitteestä. Se on rikkaampi, mitä se on meidän kulttuurissamme. Voit yhdistää nämä ajatukset siihen, mitä seuraavassa luemme Kristuksen esikoisuuden pitävän sisällään.

Kristus – ”esikoinen ennen kaikkea”

Ensimmäinen näkökulma Jeesuksen esikoisuudesta liittyy luomiseen. Se nousee jo tutuksi tulleen alkukirkollisen hymnin sanoista, jota Paavali siteeraa kahden säkeistön verran (Kol. 1:15-20) kirjeessä kolossalaisille. Siteeraanpa minäkin sen ensimmäisen säkeistön:

”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.” (Kol. 1:15-17)

Kristus, Jumalan Poika ja elävän Jumalan kuva, on ”esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa”. Esikoisuus ei tässä viittaa Kristuksen alkuperään, koska häntä ei ole luotu, vaan ”hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta” ja ”hänen välityksellään luotiin kaikki”. Esikoisuus on tässä arvojärjestystä ja asemaa ilmaiseva termi.

Ajatukseen ”esikoisuudesta” aseman ilmauksena Kolossalaiskirjeen hymniin sisältyy 1) Kristuksen absoluuttinen ennalta olo, 2) Hänen korkea asemansa ja 3) täydellinen herruutensa koko luomakunnassa sekä 4) hänen kiistaton perintö- ja omistusoikeus luomakuntaan.

Tämä on se Kristus, jonka Jumala on antanut meille, jotta me näemme hänessä kuvan ”näkymättömästä Jumalasta”. Luulen, etteivät edes opetuslapset olisi uskaltautuneet ”luomakunnan esikoisen” seuraan lähtemään, ellei Jeesus olisi ensin tehnyt itseään ihmiseksi ja täten ilmaissut itsensä lähestyttävällä tavalla.

Suurin jokapäiväinen siunaus Kristuksen esikoisuudesta luomakunnassa on minulle niinkään hänen ’ensimmäisyytensä’ luomiseen nähden, vaan se että hän esikoisen asemassa tänään ”pitää kaiken koossa”. Jeesus Kristus on elämän alkulähde ja alkuunpanija. Hän antaa luomakunnalle yhtenäisyyden ja pitää sen koossa, luo järjestyksen sekasorron sijaan.

Kristuksen esikoisuus takaa minulle tänään, että voin turvallisin mielin katsoa ulos ikkunasta ja tietää, ettei mikään luonnonilmiö tapahdu hänen tietämättään tai sallimattaan. Minun ei tarvitse kulkea pelossa, että mitäpä jos tämä maailmamme tuhoutuu, ihmisten pahuus tuhoaa kaiken tms. Olen vapaa näistä peloista ja voin käydä rauhassa luontoon ja nähdä, miten hienosti hän ”pitää kaiken koossa” siitä huolimatta, että me ihmiset tuppaamme rikkomaan kaiken.

Kristus – iäinen esikoinen ja kuningas

Herran Jeesuksen esikoisuus ei rajoitu ainoastaan luomiseen eikä hänen kuninkuutensa rajoitu pelkkään luonnonjärjestykseen.

Hän on ikuinen esikoinen, jolle on annettu kaikki valta myös siellä, missä ihminen luulee olevansa vallankahvassa kiinni. Hänen on ”kullat ja hopeat” ja hänen on kaikki valta taivaissa ja maanpäällä. Heprealaiskirjeessä sanotaan:

”mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.” (Hepr. 1:2-3)

Tänäänkin Herra Jeesus ”ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla”. Se tarkoittaa sinua ja tarkoittaa minuakin. Hän on meidän kaikessa riittävä Jumalamme. Ei ole mitään, mitä ei olisi hänelle annettu. Tämä puoli tuntuu monesti olevan kateissa jopa meiltä hänen seuraajiltaan…

Oletko koskaan ajatellut, että jos kaikki luotu kuuluu Herran Jeesuksen kuninkuuden alaisuuteen, niin mikä voisi olla hänelle hänen ’arvokkain’ aarteensa – silmäteränsä? Missä hän antaa katseensa levätä? Ajatus on toki inhimillinen ja hölmö, koska ei Jumalan tarvitse mielitiettyään valita.

Jos kuitenkin leikitään, että Jeesuksella olisi kaikessa universumissa jokin ylitse muiden, niin mikä se olisi? Tämä on vähän itsekästä, mutta olen melko varma, että nuo arvokkaimmat olennot Kristuksen silmissä olisimme sinä ja minä. Hänen katseensa lepää jatkuvasti yllämme.

Eikö hänen rakkaudestaan kerro jotain sekin, että hän oli valmis maksamaan meistä kovimman hinnan, mitä kukaan voi ikinä maksaa. Herra Jeesus on antanut oman henkensä meidän edestämme. Ja kuka hän oli, kun hän henkensä antoi? – Hän oli luomakunnan esikoinen!

Jeesus Kristus oli ja on luomakunnan esikoinen – ei ole toista esikoista. Hän oli luomakunnan esikoinen jo silloin, kun hän antautui ristin kuolemaan sinun ja minun tähteni. Hän on antanut itsensä lunastukseksesi, jotta me saamme tänään elää ja lähestyä häntä. Tästähän Heprealaiskirje puhui:

”Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.”

Jeesuksen Kristuksen esikoisasema takaa sen, että syntien sovitus hänessä on iäti riittävä! Kukaan ei voi maksaa sinusta korkeampaa hintaa, minkä Kristus on maksanut. Jos tämä olisi huutokauppa, sinusta olisi huudettu sellainen summa, mitä ei kukaan kykene nokittamaan.

Kristuksen esikoisasema Jumalan oikealla puolella tae pääsylle Jumalan valtaistuinsaliin. Se on tae, ettei hänen kerran hankkimansa sovitus raukea. Kristuksen esikoisuus on tae siitä, että tänäänkin, kun taas kerran tulen hänen eteensä armoa etsimään, se on tosiasiallisesti saatavilla.

Kristuksessa täyttyy psalmin (Ps. 89:25-30) profetia ”esikoiseksi” asetetusta Messiaasta, jonka esikoisoikeuksiin kuuluu koko luomakunnan hallinta ja syntien anteeksiantamus:

”Minä otan hänet esikoisekseni, nostan kuninkaista korkeimmaksi. Koskaan en ota häneltä pois armoani, minun liittoni kestää horjumatta. Minä annan hänen sukunsa säilyä iäti, annan hänen valtaistuimensa pysyä niin kauan kuin taivas kaartuu maan yllä. ” (Ps. 89:28-30)

Saapuessaan jonain päivänä uudelleen maailmaan, hän ottaa paikkansa maailman Herrana. Kristuksen asema esikoisena on vakuus siitä, että hänen valtakuntansa tulee vääjäämättä. Profeetallisten lupausten lopullinen täyttyminen merkitsee Jumalan suunnitelman toteutumista Jumalan kansassa – uskovissa: heidät kirkastetaan, he saavuttavat Kristuksen kaltaisuuden.

Kristus on oleva esikoinen monien veljien joukossa – heidän vertaisenaan, mutta samalla hän myös yhä ylivoimaisesti suurempana arvonsa ja valtansa ansiosta, heidän esikuvanaan ja Vapahtajanaan (Room. 8:29).

Kristuksen ikuinen esikoisuus merkitsee täten myös sitä, että hänen asemansa meihin nähden säilyy ikuisuudessa. Vaikka meidät lunastetaan ja tulemme hänen kaltaisekseen, hän on silti esikoinen veljiensä joukossa; kuningas kansansa keskellä. Tämä näkökulma on hyvä muistaa, kun katsomme kolmatta ja viimeistä Kristuksen esikoisuutta koskevaa tekstiä.

Kristus – ”esikoinen kuolleista nousseitten joukossa”

Kristus on esikoinen luomakunnassa ja hän on esikoinen myös seurakuntansa keskellä. Hän on hankkinut pelastuksen kansalleen ja antanut heille iankaikkisen elämän.

Korinttilaiskirjeessä näemme hänet esikoisena myös ”kuolleista nousseitten joukossa”. Jos tahdot hahmottaa jotain siitä, millaista on elämä lunastettuna, kun meidät kaikki on ennallistettu ja elämme uutta elämää kirkastettuina, katso Kristukseen, koska hän on myös ”esikoinen kuolleista nousseitten joukossa”. Paavali kirjoittaa:

”Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.” (1. Kor. 15:20-23)

Jeesus on ”esikoinen kuolleista nousseitten joukossa” (Kol. 1:18). Hän on jo tänään kuolleista nousseiden esikoinen (1. Kor. 15:20; Ap. t. 26:23). Hänen ylösnousemuksensa on alku kaikkien ihmisten ylösnousemukseen, mutta samalla hän suurin ja ensimmäinen myös tässä mielessä.

Korinttilaiskirjeen tekstissä Paavali puhua Kristuksen ylösnousemuksesta esikoisuuden näkökulmasta (1. Kor. 15:20-28). Ylösnousemuksessa Kristus edeltää meitä muita. Niin kuin hän nousi ruumiillisesti kuolleista, samoin mekin seuraamme häntä – esikoista.

Esikoisuuden laatua avaa ehkä paremmin Paavalin käyttämän ilmauksen toinen käännösvastine:ensihedelmä (1. Kor. 15:20, 23). Suomenkieliset käännökset käyttävät tekstissä sanalle ’aparche’ käännösvastineena sanaa ’esikoinen’, joka sopii sisällöltään tekstiin, mutta samalla se kadottaa Paavalin rikkaan kielikuvan ensihedelmästä.

”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena {ensihedelmä} kuoloon nukkuneista.” (1. Kor. 15:20)

Toki voimme ajatella asiaa esikoisuudenkin kautta. Esikoinen on aina omanlainen lupaus siitä, että mitä esikoinen on, sitä todennäköisesti ovat seuraavatkin jälkeläiset. Lampaan esikoinen karitsa on ’tae’ siitä, että seuraavakin on jotain ’samankaltaista’. Ei kukaan odota seuraavaksi lampaasta syntyväksi vaikka hevosta. Ensihedelmä vertauskuvana kuitenkin on ehkä paremmin ymmärrettävä:

Ajattele omenapuuta tai viiniköynnöstä. Keväällä puuhun ilmestyvät lehdet, myöhemmin kesällä puu puhkeaa kukkaan. Ensin tulee yksi kukka, pian seuraava jne. Ja kohta koko puu on kuin valtava kukkameri. Syksyn myötä puuhun ilmestyy hedelmät; ensin yksi ja kohta huomaat kuinka puun oksat notkuvat hedelmien painosta. Kun näet ensimmäisen kukan tuottavan hedelmän, onko sinulla syytä epäillä, etteivät muut kukat tuottaisi hedelmiä?

Samalla tavalla Kristus on ylösnousemuksen ensihedelmä. Kun tiedämme, että Kristus on ensimmäisenä ylösnoussut, voimme nähdä hänet ensihedelmänä ylösnousemukselle ja tietää hänen ylösnousemuksensa perusteella ylösnousemuksen jatkuvan samalla tavoin omalla kohdallamme. Täten Kristuksen ylösnousemukseen perustuu myös varmuus uskovan osallisuudesta kuolleiden ylösnousemukseen, koska Kristus nousi kuolleista kuolleiden ylösnousemuksen ensihedelmänä.

Paavalin kielikuvan mukaan Jeesus on ylösnousemuksen ensihedelmä tai esikoinen, mikä tarkoittaa sitä, että hänessä me näemme kuvan myös meitä odottavasta ylösnousemuksesta. Mitä näet Jeesuksen ylösnousemuksessa, sen voit omistaa jo varmuudella tapahtuvaksi itsellesikin. Jos siis Jeesus herätettiin kuolleista ruumiillisena olentona ikuiseen elämään, niin aivan yhtä varmasti sinäkin koet ruumiillisen ylösnousemuksen ikuiseen elämään.

”Näkymättömän Jumalan kuva”

Oliko näkökulma Kristuksen esikoisuuteen ehkä hieman laajempi kuin odotit? Helpointa hänen esikoisuutensa on tavoittaa viimeisessä ’ensihedelmän’ kuvassa. Mutta älkäämme silti unohtako, että hän ikuinen esikoinen – erityisessä asemassa kaikkeen luotuun nähden yhä ylösnousemuksessa. Hän ei lakkaa olemasta esikoinen kuolleiden ylösnousemuksessakaan. Hänellä on aina erityinen asema meihin nähden.

Kristuksen esikoisuus ei täten ole ensisijaisesti ’ensimmäisyyttä’; se on ”perillisen esikoisuutta” johtajuutena perheensä keskellä. Se on myös ”pyhyyden esikoisuutta” – hän on iäti oleva meidän ’lunastusosamme’ Herrassa. Hän on maksanut lunastuksen meistä myöhemmin ’syntyneistä’ ja maksanut meistä korkeimman hinnan, mitä kukaan voi maksaa.

Esikoisuutensa perusteella Herra Jeesus Kristus on oleva ikuisesti seurakuntansa – Jumalan perheen – johtaja ja pää. Ajattele Abrahamin kaltaista ’patriarkkaa’. Abraham oli perheensä pää; hän johti perheen sinne, missä oli parhaat laidunmaat ja hyvä asua. Hän huolehti perheen hyvinvoinnista, turvallisuudesta, ravinnosta jne. Abraham eli perheen rinnalla ja vapautti heidät elämään. Hän kuului perheeseen, mutta silti hän oli perheensä auktoriteetti ja ylläpitäjä

Samanlaiseen kuvaan voit tarttua tänään Jeesuksessa Jumalan perheen esikoisena. Hän on meidän turvallinen ’patriarkkamme’. Hän on lähestyttävä. Hän huolehtii meistä ja me saamme elää turvallisesti hänessä. Silti hän on Herra ja ainutlaatuinen perheensä keskellä.

Kaiken luodun esikoinen Kristus Jeesus on iäti erityinen. Hän on seurakunnan esikoisena alati läsnäoleva. Hänen rakkautensa ei väisty. Hän on tullut alas ihmisten keskuuteen ja antanut kasvot näkymättömälle Jumalalle. Mutta vaikka hän on veljemme, hän on edelleen esikoinen ja ansaitsee kaiken kunnioituksemme. Hänelle kuuluu sydämeni ylistys.

Polvistukaamme hänen eteensä, kohdatkaamme hänen pyhyytensä. Antakaamme Herralle Jeesukselle Kristukselle se asema elämässämme, joka hänelle seurakunnan esikoisena kiistatta kuuluu.

Pohdittavaa

Mitä tunteita ja ajatuksia Kristuksen esikoisuus herättää minussa?