Jumalan antimista ja lahjoista puhuutämän kerran Johanneksen evankeliumista tuleva teksti, jossa kerrotaan Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta Kaanaan häissä. Se on juurikin se tuttu kertomus, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi, minkä apostoli Johannes nimeää ensimmäiseksi ihmeeksi.

Luetaanpa Johanneksen teksti heti alkuun muistin virkistämiseksi, koska käytän sitä tässä esimerkkinä Herran lahjojen laadusta. Kuljemme tekstin puitteissa eteenpäin ja tarkastelemme Jumalan lahjojen olemusta.

Kertomus Kaanaan häistä on havainnollinen ja konkreettinen teksti. Se ei haasta lukijaa juurikaan korkealentoiseen pohdintaan, mutta helpolla se ei häntä silti päästä. Johanneksen teksti ensimmäisestä tunnusteosta haastaa lukijan uskomaan ja luottamaan.

”Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ’Heillä ei ole viiniä.’

Mutta Jeesus vastasi: ’Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.’ Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ’Mitä hän teille sanookin, tehkää se.’

Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ’Täyttäkää astiat vedellä’, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ’Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle’, ja he veivät.

Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ’Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.’

Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.” (Joh. 2:1-11)

Kertomuksessa puhutaan sangen konkreettisesta lahjasta. Jeesuksen lahja häiden järjestäjälle oli viini. Viinin lahjan ei pitäisi kirvoittaa meitä pohtimaan lahjan itsensä teologista merkitystä tai miettimään, miten ’viinin lahja’ toimii nykypäivänä. Esimerkiksi Jeesuksen parantamisihmeiden kohdalla keskustelu hakeutuu usein sellaiseen suuntaan, mutta kaikessa konkreettisuudessaan vedestä viiniksi -ihme ei vie huomioitamme tähän suuntaan.

Viini-ihmeen kohdalla huomiomme pysyy paremmin kolmessa kaikkia Jumalan lahjoja yhdistävässä ominaisuudessa: 1) laadussa, 2) tarpeellisuudessa ja 3) ajoituksessa.

Jumalan lahja hääväelle

Ihmeellistä Kaanaan viinin lahjassa oli tietenkin se, miten Jeesus viinin yliluonnollisesti hankki. Varsinainen konkreettinen lahja Herralta juhlaväelle oli kuitenkin viini itse. Ehkä juuri sen tähden Johannes kertoo perusteellisesti Jeesuksen antaman viinin laadusta.

Viini on hyvä esimerkki lahjasta myös siinä mielessä, että tekstissä Jeesuksen ihmeestä tuli todellakin siunatuksi koko juhlaväki eikä vain hääpari, sulhanen tai illan isäntäväki. Viiniä ei annettu ’varastoon’, vaan tarjoiltavaksi juhlaseurueelle. Näinhän se on seurakunnallekin annettujen lahjojen kohdalla. Siunatuksi tulee koko seurakunta, ei vain henkilö, jonka kautta lahja tulee esille.

Ihmeellistä Jeesuksen ’häälahjassa’ oli paitsi sen syntyminen ihmeestä, myös viinin laatu. Jeesuksen viinin laatu näet todettiin Kaanaan häissä ylivertaiseksi. Kyseessä ei ollut mikään ’pikakilju’ tai vedellä jatkettu viini, joista jälkimmäistä ehkä tuossa tilanteessa olisi voinut odottaa inhimillisenä ratkaisuna tilanteeseen.

Tekstissähän viinin laatu todettiin erityisen hyväksi. Jeesuksen vedestä luoma viini oli koko juhlan kohokohta ja laadultaan parempaa, mitä juhlassa oli siihen mennessä tarjottu. Jeesuksen viini voitti laadultaan jopa pitojen isännän tarjoaman parhaan viinin, jota yleensä tarjotaan juhlan alussa. Pitojen laadunvalvoja antoi Jeesuksen viinistä erityisen hyvän todistuksen:

”Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen. ja sanoi: ’Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.’” (Joh. 2:9-10)

Jeesuksen viini ei ollut ’vain’ kelvollista. Se oli laadultaan täysin ylivertaista. Se oli niin hyvää, että häihin hankittu viini ei ollut laadultaan ollenkaan yhtä laadukasta. Jeesuksen ensimmäinen ihme puhuu meille tällä tavalla paitsi Jumalan lahjojen runsaudesta, myös niiden ylivertaisesta laadusta.

Jumalan lahjojen laatu

Arkielämässä on kovin helppo unohtaa, että Jumalan siunaus ei ole rajattu meidän mahdollisuuksiimme, vaan se on aina enemmän kuin meidän matalat ajatuksemme. Sinä päivänä, kun sinä saat ammentaa lahjoja Herran ’viinikuurnasta’, huomaat kyllä, että hänen antimiensa laatu ylittää aina meidän alamittaiset odotuksemme.

Liian usein me pienet ihmiset tyydymme pienempään ja laadultaan vaatimattomampaan lahjaan verrattuna siihen, mitä Jumala meille tahtoo ja kykenee antamaan.

Jostain kumman syystä olemme rukouksissammekin kovin niukkoja – niin kuin Jumala mieluummin tekisi pieniä ihmeitä kuin suuria. Rukoilemme ja pyydämme vähän ehkä siksikin, että ajattelemme Herran olevan helpompi järjestää se meille. Miksemme mieluummin pyytäisi Taivaalliselta Isältä sellaista lahjaa, mikä parhaiten sopii hänen tarkoitukseensa? Puhumme kuitenkin Jumalasta, jolle on aivan yhtä ’helppoa’ luoda tyhjästä viiniä kuin jatkaa vanhaa viiniä vedellä.

Olisihan Jeesuskin voinut Kaanaan häissä tyytyä vähäisempään ’laatuun’ ja pienempään ihmeeseen. Jos hän olisi vaikka antanut 4 vesiastiallista viiniä ja niitä olisi jatkettu 2 vesiastialla vettä, niin humaltunut väki tuskin olisi huomannut eroa. Ajatus kuulostaa tietenkin ’hölmöltä’, mutta niin varmasti kuulostavat meidän ’niukat’ rukouksemmekin.

Jumalan tapoihin ei kuulu tinkiä laadusta. Daavid kirjoittaa psalmissaan Jumalan antimien hyvyydestä näin:

”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.” (Ps. 36:8-10)

Psalmin teksti on tietty runollista tekstiä, mikä erehdyttää lukijan ajattelemaan tekstin totuuksia runollisesti väritetyiksi ja venytetyiksi. Jumalan suuruus ja hänen lahjojensa laatu ei kuitenkaan ole psalminkaan tekstissä pelkkä kielikuva.

Jumalan kädestä meillä on aina lupa odottaa parasta mahdollista. Ei ole mitään syytä tyytyä teippiin, liimaan tai parsinneulaan silloin, kun on kyse Jumalan antimista, lahjoista ja teoista. Hänellä on antaa uutta ja täydellistä – eikä lainkaan kitsaillen, vaan runsain mitoin. Jumalan lähde ei ehdy eikä Jumalan valo himmene. Se on Herran lahjojen ajaton totuus, joka ei muutu.

Tämä totuus on helppo ymmärtää, mutta jälleen kerran kovin vaikea omistaa omaksi. Kuinka usein me löydämmekään itsemme pyytämästä Jumalalta pientä paikkalappua tai korjausta, kun voisimme yltää näkemään hänet uuden antajana ja luojana?

Havaitsen tämän ’uskon niukkuuden’ vallitsevan omassa elämässänikin. Aivan liian usein rukoukseni on; ”Herra, anna edes yksi…” tai ”auta, että rimaa hipoen tästä taas kerran selviän”. Ymmärrän toki tämän niukkuuden periaatteen, jos pyydän palvelusta tai lahjaa sinulta tai pyydän lapsiltani karkkia, kun omat ovat jo loppuneet. Silloin on aiheellista madaltaa pyyntöä, ettei sen toteuttaminen vaadi kohtuuttomia, mutta rukous on eri asia. Silloin me emme puhu rajalliselle ihmiselle, vaan puhumme Kaikkivaltiaalle Taivaalliselle Isälle, josta Daavid sanoi:

”Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.” (Ps. 36:9-10)

Voisimmeko siis mekin jättää laadun tarkkailun Jumalan huoleksi? Jospa me puolestaan keskittyisimme pyytämään ja sitten edelleen myös käyttämään avokätisesti saamaamme lahjaa.

Jumalan lahjojen tarpeellisuus

Ennen kuin siirryt fantasioimaan kaikkia mahdollisia ajallisia siunauksia, joissa Jumalan hyvyys voisi sinua vahvasti kohdata, tahdon tuoda sinut takaisin maanpinnalle. Tahdon sinun pohtivan lahjaa vielä uudemman kerran sen tarpeellisuuden näkökulmasta.

Toinen Kaanaan häiden ihmeestä välittyvä periaate koskee lahjan tarpeellisuutta, eli periaatetta, miten Jumala lahjojaan meille ihmisille jakaa. Jumalan lahjojen ylivertainen laatu ei tarkoita sitä, että Herra jakaisi seurakunnalleen ylimääräisiä turhakkeita, joilla hän lellisi lapsensa piloille.

Jeesus ei Kaanaan häissäkään antanut lahjaksi taloa – rahaa tai venettä. Hän ei edes antanut kirjoitettua lappua, jossa hän olisi luvannut hääparille tulla tekemään puusepän töitä sitten joskus, kun hänellä olisi joutoaikaa.

Jeesuksen lahja oli tarkkaan harkittu täsmälahja. Katsopa vielä kertomusta Kaanaan häistä. Jeesuksen lahja on täydellinen esimerkki Jumalan lahjasta, joka annetaan tarpeeseen. Viini, jos mikä, tuli häiden isännälle tarpeeseen:

”Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ’Heillä ei ole viiniä.’” (Joh. 2:3)

Viinin loppuminen kesken päiviä kestävän juhlan olisi ollut suunnaton häpeä juhlien isännälle. Jeesus ei muuttanut vettä viiniksi vain sen tähden, että hänen mielestään isännän tarjoama viini kaipasi vähän terästystä.

Jeesuksen lahja oli suunnattu juuri tähän tiettyyn tilanteeseen. Se oli vastaus lausumattomaan rukoukseen. Herra antoi juhlaväelle parastaan. Hän ei silti antanut määrättömästi. Hän antoi juuri sen verran, mikä oli tarve: ei niukasti, mutta ei liikaakaan. Ja siinä on suuri Jumalan viisaus. Herran ihme ja lahja oli täydellistä mittatilaustyötä.

Olisihan Jeesus voinut aivan yhtä hyvän tehdä isäntäväen kaivosta viinilähteen, josta he olisivat voineet ammentaa parhainta viiniä lopun elämää. Näin he olisivat voineet perustaa oman viinimerkin ja näin meidänkin aikana olisi tarjolla viiniä ’mestarin omalla merkillä’. Se ei olisi vaatinut Herralta yhtään sen enempää kuin tämä ihme, jonka hän teki täsmäihmeenä kaikessa hiljaisuudessa isäntäväen maineen pelastamiseksi ja juhlaväen iloksi.

Jeesus vastasi viini-ihmeellä juuri siihen tarpeeseen, mikä oli siinä hetkessä akuutti. Kertomus ei sitä kerro, mutta uskon viinin riittäneen juuri noiden pidoissa juuri siihen asti, mitä tarvittiin. Jeesuksen lahja oli täten mitä parhainta mittatilaustyötä.

Viini-ihmeen tarkoitus ei ole kannustaa meitä pitämään juhlia alimitoitetuin tarjoiluin, jotta Herra antaa loput lahjaksi. Se opettakoon meidät luottamaan Jumalan arvostelukykyyn tarpeiden täyttäjänä. Hän kyllä tietää tarpeen, määrät ja laadun. Hänen lahjansa ovat tarpeelliset ja täydelliset.

Toisin sanoen Herran lahjat eivät ole hemmottelua varten. Ne on aina annettu tarpeeseen. Ne eivät ole varastotavaraa – ne on mitoitettu vastaamaan tarvetta.

Jumalan lahjojen oikea ajoitus

Kolmas seikka koskien lahjojen antamista on niiden oikea ajoitus. Jeesus ei antanut lahjoja jälkitoimituksena. Hän ei myöskään tullut hääjuhlaan viinit mukana. Hän ei antanut viinejä palvelijoille etukäteen varastoon, että ottakaa sieltä sitten, jos tarvetta on.

Päinvastoin Jeesus oli hyvin tietoinen ajoituksesta – paremmin, mitä oli hänen äitinsä:

”Mutta Jeesus vastasi: ’Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.’ Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ’Mitä hän teille sanookin, tehkää se.’” (Joh. 2:4-5)

Jeesus tiesi oikean ajan eikä Marian ’hoputus’ aiemmin muuttanut millään tapaa hänen suunnitelmaansa. Vaikka pitojen isäntä oli jo huolissaan ja olipa asiasta huolissaan jo äiti Mariakin, Jeesus odotti oikeaa hetkeä. Jumala ei viivytä eikä aikaista apuaan. Se tulee oikeaan aikaan.

Äiti Mariasta mainittakoon, että hän oli mitä ilmeisemmin oppinut luottamaan poikaansa. Luottamus oikein paistaa hänen sanoistaan. Hän ei käynyt väittelemään Jeesuksen kanssa avun toteuttamistavasta tai ajankohdasta. Kehotus palvelijoille pitää sisällään Marian luottamuksen Jeesukseen. Hän suostui heittäytymään Herran avun kannateltavaksi, vaikka hän ei tiennyt Herran aikaa.

Samanlaiseen rohkeuteen Herra kehottaa meitäkin. Uskaltaisimmeko mekin heittäytyä luottamaan Herraan, vaikka meistä tuntuisi siltä, että Herran lahjalla tai avulla olisi jo kovakin kiire.

Jeesus ei anna lahjojaan varastoon, vaan lahja on annettu tarpeeseen. Tästä syystä Herran lahjat voivat odottavat oikeaa hetkeään. Jumalan lahja annetaan siihen tilanteeseen, jossa sitä tarvitaan. Ei ennakkoon eikä myöhässä.

Herran lahjat tuovat meidät tällä tavoin lähemmäksi häntä. Kun opimme tuntemaan Isän antavan meille tarvittavan oikealla hetkellä – opimme myös vähän kerrassaan luottamaan häneen.

Jumala ei siis ole sellainen isä, joka täyttää jääkaapin ruoalla viikoksi, että voisi sitten olla poissa lastensa luota hyvällä omalla tunnolla. Hän ei täytä ihmisten varastoja, jotta saisi olla rauhassa ’ruikutukseltamme’. Ei – Jumala on isä, joka on aina silloin paikalla ’kokkaamassa’, kun on ruoka-aika. Hänen apunsa oikea ajoitus ja Herran läsnäolon kokemus kuuluvat hänen lahjansa siunaukseen.

Jumalan lahjojen oikea ajoitus vahvistaa tällä tavoin luottamustamme lahjojen antajaan itseensä eikä lahjaan tai siunaukseen. Siinä missä opimme luottamaan hänen täydelliseen ajoitukseensa, opimme luottamaan häneen lahjojen sijaan.

Taivaallisen Isän lahjojen tarkoitus ei ole tehdä meistä riippumattomia hänestä. Päinvastoin lahjojen tarkoitus on lisätä luottamustamme häneen. Se on suurempi siunaus kuin pärjääminen ilman Herraa hänen lahjoillaan.

Ajattele esimerkiksi suurta omaisuutta varastossa. Vastakohtana ’varastolle’ on joka päivälle riittävä toimeentulo Herran kädestä. Jumalan lahja opettaa luottamaan lahjan antajaan – ei vain lahjaan.

Jumalan lahjojen moninaisuus

Mikään ei ole muuttunut Kanaan häiden ajasta. Meidän Herramme Jeesus Kristus on sama Herra kuin Kaanaan häissä. Taivaallinen Isä on sama Isä, joka vastasi Jeesuksen pyyntöön häissä niin, että me muistamme vierailun Jeesuksen ensimmäisen tunnusteon paikkana.

Edelleen Herra on runsauden ja laadun Herra. Edelleen hän on sama tarpeellisia ja hyödyllisiä lahjoja antava Jumala. Hän hallitsee mitat ja määrät. Herra Jeesus on mittatilaustyön Jumala. Ja vieläpä hän on sama ajoituksen mestari, mitä hän oli jo Kaanaan häissä.

Kertomus Kaanaan häistä on lukijan helppo ottaa omaksi, koska se ei vaadi lukijaa itseensä heittäytymään Jumalan ihmeen varaan. Teksti ei pyydä meitä luottamaan; vaan me voimme ihastella ja katsella vedestä viiniksi ihmettä turvallisesti sivusta.

Jos taas kaivamme esiin Paavalin kirjeen Korintin seurakunnalle, tilanne muuttuu. Siinä teksti puhuu seurakunnalle annettavista lahjoista. Nyt on kyse jostain, mikä osallistaa myös meidät. Luetaanpa.

”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.
. . .
Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.” (1. Kor. 12:4-7, 11)

Kaikki Jumalan lahjat toimivat samojen periaatteiden alaisuudessa, mitä luimme Jeesuksen vierailusta Kanaan häissä.

Jumalan Hengen lahjat ovat samoin laadultaan ylivertaiset. Niitä on erilaisia sen mukaan, miten Pyhä Henki näkee hyväksi kunkin meistä lahjoilla varustaa.

Silti kaikki lahjat on annettu yhteiseksi hyödyksi. On aivan sama, kuka lahjaa käyttää, koska kaikki siitä tulevat ravituksi – ”yhteiseksi hyödyksi”. Tämähän oli totta Jeesuksen viininkin kohdalla. Oli aivan yhdentekevää, kuka viiniä tarjoili, koska viini itse oli se, josta kaikki juhlavieraat tulivat ravituiksi.

Sama pätee Jumalan Pyhän Hengen lahjojen kohdalla. On yhdentekevää, kuka lahjaa käyttää, koska siunaus lahjasta on tarkoitettu yhdessä koko seurakunnalle.

Pyhän Hengen lahjat ovat tänäkin päivänä laadultaan ylivertaiset. Ne eivät ole jotain ’jatkettua’ tai sekundaa. Ne ovat täydelliset juuri siihen tarkoitukseen, mihin ne on meille annettu.

Ne ovat samalla edelleen tarpeelliset. Niitä ei ole annettu varastoon tai koristeeksi. Ne eivät ole ’kunniamerkkejä’ tai palkkioita. Ne ovat käyttötavaraa, joiden siunaus tulee siitä, kun ne otetaan käyttöön yhteiseksi hyväksi. Herran lahjat eivät ole kunniamerkkejä; ne ovat tarkoitettu käytettäväksi. Eipä olisi Kaanaan häissäkään viinistä ollut iloa seurueelle, jos isäntä olisi säästänyt uuden viinin itselleen.

Edelleen Herra antaa lahjansa täsmälleen oikeaan aikaan. Jos seurakunta mahtuu hyvin kirkkosaliin, ei Herran tarvitse antaa sille 100 000 m2 katedraalia vain näyttääkseen suuruutensa ja mahtinsa. Hän antaa sen kyllä, kun sen aika koittaa.

Jumalan lahjojen suuruus ei ole siinä, että ne lojuvat varastossa pölyttymässä. Niiden suuruus ja arvo on siinä, että ne kohtaavat tarpeen ajassa.

Lahjat on annettu seurakunnan yhteiseksi hyväksi, ja Henki jakaa lahjat itse kunkin käyttöön niin kuin hän tahtoo. Täten yksikään lahja ei ole parempi eikä arvokkaampi kuin toinen eikä kukaan ole lahjan haltijana sen arvokkaampi kuin kukaan muukaan. Korinttilaisten ei olisi pitänyt kiinnittää huomiota niinkään lahjoihin itseensä vaan lahjojen antajaan.

Pohdittavaa

Mikä on minulle rakkainta? Isältä saatu lahja vai Isä?
Kumpaan minä luotan: lahjaan vai lahjan antajaan?