Toivo on vahvasti läsnä kirkkovuoden alussa, kun matkaamme adventinajan jouluun. Toivo on erityisesti läsnä loppiaisen juhlassa, kun katsomme Herramme syntymän evankeliumia Matteuksen tekstin mukaan. Matteus katsoo Kristuksen syntymää itämaan tietäjien silmin. Loppiaiseen kuljemme tietäjien mukana tähden johtamana. Ja Betlehemin tähti – jos mikä – viestittä meille toivosta.
Erityisesti toivo on sana, jonka merkitystä kannattaa pohtia syvemmin. Se on eräänlainen ’uskon sana’. Toivo on uskonvarainen näkymä parempaan – katse valoon elämän epävarmuudesta huolimatta. Piispa Desmond Tutu sanoitti sen näin:
”Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa huolimatta kaikesta pimeydestä.”
Toivo on myös ihmiselämää suojeleva voima. Niin kauan kuin on jäljellä rahtuakaan toivoa, ihminen jaksaa ponnistella eteenpäin vastoinkäymisten keskellä. Tätä havainnollistaa mielestäni mitä kauneimmin vanhakreikkalainen Prometheus myytti ja erityisesti sen tarina toivosta Pandoran lippaassa.
Kertomuksen mukaan tuo lipas oli Zeuksen salaperäinen ’lahja’ ihmiskunnalle, jota ei kenelläkään ollut lupa avata. Tuo lipas oli esillä niin kuin hyvän- ja pahantiedon puu oli paratiisissa. Ja kuten arvata saattaa, kävi niin, että lopulta uteliaisuus voitti. Pandora päätti raottaa varovasti lippaan kantta vain vähän kurkistaakseen, mitä siellä mahtoi olla. Ja kun hän sitä raotti, lippaasta lensivät ulos kaikki taudit, vaivat ja onnettomuudet, jotka ovat siitä alkaen alati vaivanneet ihmiskuntaa.
Merkillistä kyllä lippaan pohjalle kuitenkin jäi jotain, minkä Pandora onnistui sinne viime hetkellä sulkemaan. Ja siitä teksti sanoo mitä osuvammin:
”Lippaaseen oli jäänyt toivo. Ja siitä syystä toivo ei milloinkaan, vastoinkäymisistä huolimatta, hylkää ihmistä. Ja niin kauan, kuin meillä se on, mikään määrä kurjuuksia ei onnistu meitä kokonaan nujertamaan.”
Ehkä koet, että kuluneena armon vuonna 2021 jonkinlainen Pandoran lipas on avattu. Mikään ei ole entisellään. Tai ehkä koet jopa itse avanneesi elämässäsi tämän Pandoran lippaan, mistä kaikki mahdollinen ahdistus ja koettelemus on tullut osaksesi. Tällöin muista, mitä lippaan pohjalle jäi: toivo.
Se ei ole mikä tahansa toivo. Meidän kristittyjen lippaan pohjalle jäänyt toivo on ”elävä toivo” Kristuksessa. Se on varma toivo, joka katsoo luottaen eteenpäin kohti edessä odottavaa täyttymystä. Se on sitä samaa toivoa, mistä kertoo Betlehemin tähti Matteuksen jouluevankeliumissa.
”Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”. . . Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.” (Matt. 2:1-10)
Tähden evankeliumi on toivon evankeliumi. Tähti viestitti tietäjille erityistä toivoa. Tuo toivo kuljetti heitä eteenpäin. He toivoivat löytävänsä kuninkaan – ja uskoivat tähden johtavan heidät perille. Heillä oli aavistus siitä, mitä he etsivät, vaikka he eivät tienneet mistä, milloin tai edes mitä he löytäisivät.
Kun tietäjät lopulta löysivät etsimänsä, he tiesivät löytäneensä. He tiesivät siitä huolimatta, että löytö yllätti heidät. Jumalan heille antama toivon lahja oli kätketty seimeen; peitelty ihmisten ennakko-odotuksilta. Silti se oli juuri se vastaus, mitä tietäjät olivat lähteneet tähden toivossa etsimään. Jumala täytti heidän toivonsa tavalla, jota he eivät osanneet ennakoida.
Tämän vuoden joulun aikana me jokainen tiedämme, mitä seimen ääreltä etsimme. Tunnemme etsimämme jopa nimeltä. Hän on Herramme Jeesus Kristus. Mutta silti hänen kasvojensa kohtaaminen ei ole triviaalia – tuttua ja samaa, itsestäänselvyyttä. Meidän Herramme ylittää odotuksemme kerta toisensa jälkeen. Ja hän tekee sen jokaisena päivänä – myös alkavana armon vuonna 2022.
Kohdatkaamme Vapahtajamme Herra Jeesus alkavana armon vuonna tuorein ja uskaliain odotuksin ja pankaamme kaikki toivomme hänen varaansa. Toivo Kristuksessa kantaa, sillä häneen pantu ”toivo ei milloinkaan, vastoinkäymisistä huolimatta, hylkää ihmistä.”