Kerran kahleissa, nyt vapaa! (Kuva orythys Pixabaystä)

Me olemme vapaat, koska Kristus on antanut meille vapauden synnistä. Hän elää, että meillä on toivo. Kristus osti omansa vapaiksi ja tästä syystä sen enempää sinun kuin minunkaan vapauteni ei perustu tekojemme ylivertaisuuteen. Me elämme ostovapaudessa; meidät on ostettu vapaiksi, itse emme vapauttamme ole ansainneet.

Olen vapaa, koska Kristus on vapauttanut minut synnin otteesta. Se en ollut minä – oman elämäni pieni Houdini, joka olisi keplotellut itsensä vapaaksi kahleista. Ei, vapaus on yksin Kristuksen työ ja minun osani hänen armostaan.

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Paavali julistaa tässä tätä samaa vapautta, mistä aloitin tekstini alussa. Hän kuitenkin jatkaa ajatusta kehotuksella ”älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen”. Ajatus tuntuu järjettömältä. Kuka kerran orjuudesta vapautettu sallisi sidottavan itsensä orjuuteen uudelleen! No, teoriassa ei kukaan, mutta käytännön elämässä aika moni.

Takaisin orjuuteen

Paavalin aikana orjuus oli arkipäivää yhteiskunnassa, joten esimerkki toimi varsin hyvin. Moni vapautettu orja päätyi näet takaisin orjuuteen, koska elämä vapaana ei sitten sujunutkaan niin mukavasti kuin sitä orjana ollessaan luuli. Moni vapautettu orja tahtoi vapaaehtoisesti jäädä hyvän isännän orjaksi, koska moni asia oli vain paljon yksinkertaisempaa, kun joku piti huolen perustarpeista ja kertoipa vielä, mitä tehdä milloinkin. Vapauden hinnalla sai siis melkoisesti vastinetta.

Omasta ajastamme ei suoraa vertailukohtaa orjuudelle löydy, mutta periaate on yhä sama. Kuinka moni mieluummin tekee palkkatyötä työnantajalle kuin aloittaisi tekemään ’omaa’ yrittäjänä? Yrittäjän vapaus varmasti houkuttelee, mutta vastuu, riski ja monesti ne ’vapaat’ pitkät työpäivät saavat monen palkkatyöläisen valitsemaan mieluummin toisin. Ja on moni yrittäjäkin palannut myöhemmin palkalliseksi syystä tai toisesta. Tämä nyt vain esimerkkinä, jotta ymmärtää paremmin muinaisen Rooman orjien valintoja.

Palatakseni tekstiin, kysyn mihin Paavali viittaa tässä ”orjuuden ikeellä”? Luulen hänen viittaavan siihen, että moni Kristuksen seuraajaksi kääntynyt juutalainen Galatian seurakunnissa tunsi vetoa palata takaisin ’lain orjuuteen’ eli juutalaiseen uskonnonharjoittamiseen.

Juutalaiskristityt olivat vapaat Kristuksessa, mutta tahtoivat palata takasin tutulle ja ’helpolle’ lain noudattamisen tielle. Hyviä syitä tähän oli paljon. Ratkaisun luopua vapaudesta ei tarvitse viitata pelkästään sellaiseen kokonaisvaltaiseen paluuseen juutalaisuuteen, että he olisivat kääntyneet pois uskostaan Kristukseen. Kyse oli enemmänkin siitä, että heillä oli mahdollisuus elää vapaina, mutta silti he tahtoivat vaihtaa vapautensa orjuuteen.

Se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että he tiesivät olevansa vapaat juutalaisen lain säädöksistä, mutta he silti päättivät noudattaa niitä. Siinä ei ole mitään väärää. Kyllähän suomalaiset kristityt noudattavat hekin monia suomalaisuuteen liittyviä tapoja, vaikka he olisivat niistä ”Kristuksessa vapaat”.

Ongelmaksi lain noudattaminen tuli vasta siinä, kun heidän ’vapaaehtoinen’ orjuutensa johtikin siihen, että he alkoivat luottaa kykyihinsä täyttää lain vaatimukset itse eivätkä enää luottaneet Kristuksen sovitustyön riittävyyteen. Lisää ongelmia seurasi, kun he alkoivat vaatia muilta samoja ’pyhityksen merkkejä’, mitä he itse noudattivat.

Katse väärässä paikassa

Pohjimmiltaan näiden itsensä uudelleen orjuuttaneiden ongelma oli siinä, että heidän katseensa oli siirtynyt vähän kerrassaan pois Kristuksesta heihin itseensä ja muihin ihmisiin ympärillään.

Oli käynyt niin, että heistä oli tullutkin uudelleen toivottomia, koska heidän katseensa oli vain synnissä. Kun katse siirtyi Kristuksesta alas oman elämän ruotimiseen, unohtui kohta vapauden ilo ja toivo, joka Kristuksen oman arjessa tulisi olla jokapäiväinen kokemus. Sitä se tarkoittaa, että ”joka päivä on armo uus”.

Tänään kysynkin itseltäni ja sinulta, että missä se minun katseeni vaeltaa? Vaeltaako se oman elämäni mahdottomuudessa? Kenties katselen otsa kurtussa tekojani tai toisten ihmisten edesottamuksia? Ehkä katseeni on niin tiukasti ’päivän suorituksessa’, ettei siellä ole tilaa toivolle edes pilkahtaa? Onko katseeni niin tiukasti kiinnittynyt syntiin, että olen samassa kääntänyt selkäni Jumalalle?

Mitäpä jos sitä suoristaisi selkänsä, laittaisi suurennuslasin syrjään ja nostaisi katseen syntien maailmasta ylös kohti Jumalaa. Jospa ylistäisin Herraa Jeesusta siitä, että tämäkin ihmispolo saa vaeltaa vapaana hänen armonsa ja rakkautensa voimassa. Jumalan armo on lahjaelämää Jeesuksessa Kristuksessa.

Ihailen Vapahtajaani!

Jeesus, tänään ihailen sinun kasvojasi. Katselen sinua ja kun sinä puolestasi katsot minua, niin sinä kyllä näet sen vaellukseni heikkoudenkin, ettei minun tarvitse sitä enää tuijottaa. Herra, opasta sinä minua elämään viisaammin ja vaeltamaan tämän aikani matkan niin, että se miellyttää sinua. Mutta Herra, anna olla niin, etten irrota katsettani sinusta, vaan säilytän vapauteni elää armahdettuna Jumalan lapsena.

Herra, tahdon pitää katseeni sinussa, yksin sinussa. Kuule, kun rukoilen palvelijasi Daavidin sanoin:

”Kuule ääneni, Herra, kun huudan! Ole minulle armollinen ja vastaa minulle! Sydämeni vetoaa sinun sanaasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä etsin sinun kasvojasi. Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi. Sinä olet ollut minun apuni, älä jätä äläkä hylkää minua, Jumala, minun pelastajani. ” (Ps. 27:7-9)

Pohdittavaa

Minne suuntaan katseeni?