Otsikon sana ’uskonelämä’ ei liene vieras termi kenellekään. Se on jopa niin tuttu, ettei se otsikkona ole riittävän iskevä. Lisäsin iskevyyttä sijoittamalla sen kaveriksi sanan ’salattu’, mikä herättää uteliaisuuden.

Ja salattu tuo ’uskonelämä’ onkin, mikäli ajatellaan sen esiintymistä Raamatussa. Vaikka ’uskonelämä’ on keskeinen termi kristillisessä kirjallisuudessa, sana ei sellaisenaan esiinny Raamatussa. Toki Raamattu sisältää paljon epäsuoria synonyymejä termille, kuten vaeltaminen hengessä, kilvoittelu jne.

On kuitenkin niin, että usein, kun puhumme eritellen uskonelämästä, Raamattu käyttää mieluummin sanaa ’elämä’. Jos vaellat Jumalassa, ei sinulla ole elämää uskon ulkopuolella, joten on täysin turhaa puhua erikseen uskonelämästä ja elämästä. Tällainen erottelu paljastaa vain ihmisen elävän kaksoiselämää – toisaalta Jumalassa ja sitten hänen ulkopuolellaan.

Tarkoittaako Raamatun kielessä elämä uskonelämää, vai olemmeko täsmällisinä länsimaisina järjenjättiläisinä vain täsmentäneet avaraa ’elämä’ -käsitettä sopivammaksi uskonnolliseen ammattikieleen. Tässä on tämän kerran kysymys.

Paavalin ’uskonelämä’

Lainaan kappaleen Galatalaiskirjeestä esimerkiksi Paavalin käsityksestä siitä, mitä ’uskonelämä’ -sana tarkoittaa. Teksti on sangen selkeä ja ymmärrettävä sellaisenaan. Luetaan se.

”Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.” (Gal. 6:7-10)

Tekstissä Paavali käsittelee syyn- ja seurauksen -lakia kylvön ja niittämisen esimerkin kautta. Hän osoittaa kuinka syyn- ja seurauksen -laki toimii yksilötasolla sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä. Itsekäs elämä tuottaa kuolemaa, kun taas Hengen mielen mukainen elämä synnyttää elämää. Sääntö toimii eri elämänalueilla: niin ihmissuhteissa, moraalikysymyksissä, ikuisuusasioissa kuin myös fyysisessä maailmassa. Paavalin ohjeistus asian tiimoilta on täten hyvin selkeä ja helppo ymmärtää ihan sellaisenaan.

Se, mikä minua lainatussa raamatunkohdassa puhuttelee, on Paavalin tasapainoinen näkemys ihmisestä ja siitä, mitä me kutsumme uskonelämäksi. Saman voi nähdä mistä tahansa Paavalin opetuksesta – teksti on täten vain yksi valikoitu esimerkki hänen ajattelustaan.

Paavali ei jaa ihmistä tai elämää eri alueisiin, vaan käsittelee koko ihmisyyttä yhtenä kokonaisuutena. Hän ei tee eroa esimerkiksi hengellisen ja henkisen välillä, vaan näkee aineettoman ja aineellisen ihmisen yhtenä kokonaisuutena, kuten myös elämän ja kuoleman. Hän ei erottele elämää steriileiksi paloiksi, vaan puhuu yhtä aikaa niin aineettoman ihmisen kuolemasta kuin aineellisen ihmisen elämästäkin. On kyse sitten ruumiin- tai hengen kuolemasta (fyysinen kuolema / ikuinen kadotus), hän puhuu kuolemasta synnin kirouksena. Samoin elämä on Jumalan luomaa, on kyse sitten katoavasta elämästä nykyisyydessä tai Pyhän Hengen synnyttämästä uudesta elämästä, joka johtaa ikuiseen elämään. Paavali ei tee eroa elämän eri alueiden välillä myöskään kehottaessaan lukijaa tekemään hyvää, vaan ohje on tarkoitettu sovellettavaksi elämän kaikilla alueilla.

Paavalin näkemys ihmisyydestä on kadehdittavan monipuolinen ja kypsä. Hänelle ihminen on Jumalan luoma kokonaisuus, jolla on arvo niin fyysisenä-, henkisenä-, hengellisenä-, sosiaalisena- kuin moraalisena olentona.

Samoin ihmisyys ja elämä sisältävät hänen opetuksessaan kaikki ihmisyyden osa-alueet mitään erottamatta tai poisjättämättä. Hän näkee ihmisen ihmisenä, puhuu ihmiselle ihmisenä ja opettaa häntä elämään Hengen mielen mukaista elämää kokonaisena ihmisenä.

Kiteytettynä voitaneen sanoa, että Paavalille sanat ’elämä’ ja ’uskonelämä’ ovat synonyymejä sanan laajemmassa merkityksessä. Eli hänelle kaikki elämä on ’uskonelämää’ – uskovalla ei siis ole olemassa elämää uskonelämän ulkopuolella. Samoin puhuessaan kuolemasta, hän ei tee eroa fyysisen kuoleman ja hengellisen kuoleman välillä, vaan pitää niitä kumpaakin yhtä lailla synnin seurauksena.

Uskonelämää vaiko vain elämää

Kuten tekstistäni huomaat, on modernille ihmiselle sangen tyypillistä jakaa ihmisyys eri alueisiin. Mitä tarkoitammekaan puhuessamme hengellisestä elämästä tai uskonelämästä? Puhummeko silloin Paavalin tavoin elämästä yleensä, vai rajoitammeko puheemme koskemaan esimerkiksi seurakuntaelämää tai vaikkapa Hengen lahjojen ilmenemistä? Vai ehkä uskonelämä onkin vain ponnistelua hyvän puolesta? Ja voihan se tarkoittaa Hengen lahjojen tavoittelua, Hengen hedelmää, rukouselämää, Raamatun lukuhetkiä, lähetyslounasta…

Mutta voisiko uskonelämä tarkoittaa myös jotain muuta? Ehkä se sittenkin on laajempi termi – synonyymi sanalle elämä lisäten siihen tavoitteen, kuinka koko elämän tulisi olla uskon motivoimaa vaellusta.

Uskonelämään kuuluu täten myös elämä työpaikalla ja kotona. Uskonelämää on se, kun taas kerran menetät malttisi ja suustasi karkaa ilmoille joukko ’perkeleitä’. Uskonelämää on se, kun aamuruuhkassa ajat ’vanhoilla vihreillä’ miltei kolarin; kuten myös se, kun arvostelet pomoasi kovin sanoin kahvipöydässä.

Ja mitä onkaan uskonelämä vapaa-ajalla? Kenties se on ilta teatterissa tai illallinen ravintolassa. Se voi olla myös ruumiinkulttuuria: sählyvuoro, sulkapalloa, juoksulenkki, ulkoilua luonnossa, erä biljardia tai ilta raveissa.

En luetellut edellä uskoville mitään sopivia tai sopimattomia asioita, vaan mainitsin esimerkiksi vain joitain asioita elävästä elämästä. Asian ydin on siinä, ettei meidän tule tehdä eroa uskonelämän ja elämän välillä. Meidän on Paavalin tavoin nähtävä oma elämä peilistä kokonaisuutena. Emme voi loputtomiin tuijottaa peilistä vain sitä osaa, joka sattuu silmää miellyttämään.

Ihmiselämä on erottelematon kokonaisuus, johon kuuluu niin huolenpito ’hengellisestä elämästä’ kuin sosiaalisuhteista tai omasta fyysisestä olemuksestamme. Jumala loi meidät ihmisiksi, joten meidän on tarkoitus elää sellaisina. Eikö tällöin myös Raamatun neuvot kosketa ihmisyytemme jokaista aluetta?

Tätä ihmisen kokonaisuutta korostavaa puheenvuoroani vasten jätän sinulle luettavaksi vielä uudelleen Paavalin tekstissämme antaman kehotuksen. Pohdi, mitä se tarkoittaa sinun kohdallasi, kokonaisena ihmisenä.

”Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.”

Pohdittavaa

Teenkö eron hengellisen ja muun elämän välillä?
Mitä uskonelämä tarkoittaa?
Onko uskonelämää seurakunnan ulkopuolella?