Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: palvelu

Rakkauden johtamat

Puhutaan sitten äänikirjoista, e-kirjoista tai perinteisistä käsin kosketeltavista opuksista kirjahyllyillä, niin tietyt teemat näyttävät valtaavan luetuimpien kirjojen listat vuodesta toiseen.

Rakkauden aurinko johtakoon minua. (Image by rony michaud from Pixabay)

Ehkä tuo johtuu siitä, että me ihmiset kuljemme elämän matkalla samoja polkuja eri tahtiin, joten vuoron perään kiinnostuksen kohteet vaihtelevat elämäntilanteen mukaan. Ei siis ihme, että esimerkiksi rakkaus- ja ihmissuhde tai elämäntaito- ja johtamiskirjallisuus ovat näillä listoilla kestosuosikkeja. Vuoron perään jokainen meistä ammentaa niistä elämänviisautta.

Edellisten lisäksi oma lukunsa on henkisyyteen ja hengellisyyteen suuntautunut kirjallisuus. Osa näistä on suoraan uskontoa käsitteleviä teoksia, mutta valtaosa niistä lukeutuu ’käytännöllisen teologian’ eli sovelletun uskonnon piiriin. Käytännössä nämäkin lukeutuvat tavalla tai toisella edellä mainittuun ihmissuhde- tai elämäntaitokirjallisuuteen.

Vaikka kirja käsittelisi arjen askareita, hengellinen …

Lisää...

Kutsutut

Mikä yhdistää seuraavia ammattinimikkeitä: sairaanhoitaja, lääkäri, opettaja, pappi ja lähetystyöntekijä? – Ainakin minun lapsuudessani näitä kaikkia kutsuttiin nimikkeellä kutsumustyö. Tänä päivänä käsitteet ovat toki muuttuneet tältä osin.

Kutsuttu palvelemaan? (Kuva Владимир Берзин Pixabaystä)

Tuohon mitä kutsumustyöksi kutsuttiin liittyi jonkinlainen vahva motiivi työskennellä juuri tämän kutsumuksen mukaisessa ammatissa, vaikka jostain muusta työstä olisi voinut hankkia leveämmän leivän helpommalla. Kutsumusammatteihin liittyi ainakin lapsuudessani muun yhteisön erityinen arvostus. En tiedä, mistä käsite kutsumustyö on peräisin, mutta ainakin Raamattu tuntee tämän ajatuksen puhuttaessa Jumalan valtakunnan työntekijöistä.

Kutsumuksesta

Kutsumus viittaa sanan laajemmassa merkityksessä kaikkiin heihin, joita Jumala on kutsunut pelastukseen. Esimerkiksi Jeesuksen yhteenveto Kuninkaan pojan häät -vertauksesta sisältää ajatuksen kutsumuksesta sen laajemmassa merkityksessä:”Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja” (Matt. 22:14). …

Lisää...

Käy ensin sopimassa…

On tilanteita, joissa voimme oppia omasta uskostamme jotain uutta, jos tarkastelemme sitä meille vieraiden tapojen tai jopa uskontojen näkökulmasta.

Suuri sovituspäivä on juutalainen juhla. (Image by Chen from Pixabay)

Olen nimittäin huomannut, että aika ajoin minulle vieraiden perinteiden kautta Raamatun suuret totuudet ovat avautuneet entistä kirkkaammin. Näin siksi, että vieraat tekstit tai niiden tulkinnat muistuttavat meitä siitä, mitkä ovat kaikkein suurimpia totuuksia ja ainutlaatuisimpia lahjoja meidän uskossamme. Onhan niin, että monesti tutusta tulee tavallista eikä sitä enää osaa arvostaa niin kuin pitäisi.

Mutta kun lukee muiden pyhiä tekstejä tai hämmästelee heidän tapojaan, oppii arvostamaan paljon enemmän sitä, mitä Jeesus on sanonut ja erityisesti tehnyt puolestamme. Näin evankeliumin ilosanoma todella kumpuaa sydämessä ilon sointuvana sanomana, kun sen arvon ymmärtää siinä, …

Lisää...

Marttaa ja Mariaa

Muistan lapsuudesta kuinka adventin aika tuntui kovin pitkältä ajanjaksolta pienen pojan elämässä. Pojankoltiaisen joulunodotus oli tietty enemmän joulupakettien ja joulupyhien odottamista kuin kirkollisen adventin sanoman edessä ojentautumista. Odottavan aika oli pitkä.

Myöhemmin iän karttuminen ja roolin muuttuminen pojankoltiaisesta perheen isäksi ja hengellisen työntekijäksi on vaikuttanut myös kokemukseeni adventin ajasta. Adventin aika ei tunnu enää pitkältä – päinvastoin se on auttamattoman lyhyt, että sen aikana ehtisi valmistaa joulua – puhumattakaan sen lyhykäisyydestä hiljentymisen näkökulmasta.

Tiedän, ettei kokemukseni adventin ajasta ole kaikille yhteinen. Varmasti tämänkin tekstin lukijoista löytyy teitä, keille joulunodotus on piinallisen pitkä kuin myös teitä, jotka kädet täynnä työtä taistelette ajan puutteessa joulun edellä.

Ajankulun kokeminen tai tekemisen ja touhun määrä ei tee adventin odotuksesta pyhempää tai maallisempaa, vaikka joskus näin lankeamme väärin perustein …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , |

Rakastatko sinä minua?

Menenpä asiaan kiertäen ketunlenkkiä pidemmän kautta ja aloitan jälleen kerran rakkaan harrastukseni juoksemisen parista. Kevät on aloittavan juoksijan aikaa, mikä on varsin helppo havaita tien päällä myös kaltaiseni pinttyneen elämäntapa juoksijan silmin.

Joka kevät kohtaan saman ilmiön. Huhtikuussa tapaa paljon uusia juoksuharrastuksen aloittajia ja lenkkeilijöitä. Tiellä tulee vastaan paljon kasvoja, joita ei talven pimeällä kohdannut. Kengistä näkee, ettei niillä ole vielä satoja kilometrejä juostu ja muukin varustus on kuluvan kevään muodin mukaista.

Talvella kylmässä tai syksyn sateessa ei näitä lenkkeilijöitä näkynyt, vaikka toki siihenkin aikaan osuu aurinkoisiakin päiviä. Kaltaiselleni elämäntapajuoksijalle jokainen päivä on oma seikkailu ja olosuhteet ja päivän kunto otetaan Luojan kädestä. On päiviä, kun juoksu kulkee, mutta on niitäkin, kun tuntuu, ettei jaksa ensimmäistäkään kilometriä. Nekin ovat juoksupäiviä.

Huhtikuun innostus tuntuu laskevan …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , , |

Tulpat kateissa

Hellesäällä kotini työhuoneessa on tuskaisen kuuma jo aamusta, minkä vuoksi olen ottanut tavaksi aloittaa aamun luovan työn parvekkeella ennen kuin aurinko tavoittaa minut siitä ennen puoltapäivää. Tästä voi sitten jatkaa vähemmän luovan puuhan parissa kuumassakin huoneessa.

Aamulla parvekkeella kuulee, kun lähiön parkkipaikoilla käynnistetään autoja ja kuinka jokaisella autolla ja moottoripyörällä on oma käyntiäänensä. Joskus käyntiäänestä kuulee, että kaikki ei ole täysin kunnossa konepellin alla, vaikka kulkupeli vielä omistajansa määränpäähän kyyditsee.

Tulpat käyttöön...

Tulpat käyttöön…

Jään välillä kuuntelemaan, että käykö jokin auto ’vajailla pytyillä’, mihin syynä voi olla vaikkapa viallinen tai likainen tulppa – näin oli ainakin minun nuoruudessani, vaikka tekniikka on tietty voinut muuttua.

Auton tekniikka ei ole ollut koskaan minun vahvuuteni, mistä johtui sekin, että aikoinaan ajelin pitkään autolla, jossa oli …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , |

Matkalla toivoon kohtaamme arvot

Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ’Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.
’Mitä te haluatte minun tekevän?’ kysyi Jeesus. He vastasivat: ’Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.’

Jeesus sanoi heille: ’Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?’ ’Voimme’ , he vastasivat. 
Silloin Jeesus sanoi heille: ’Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.’

Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , |