Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: perusta

Täydellinen elämän perusta

Elämän perustaa voi ajatella monesta näkökulmasta. Kuluvan päivän elämälle sen perusta voidaan ajatella lasketun pitkälti jo menneinä päivinä; valinnat – omat ja toisten – luovat pohjan sille, keitä tai missä olemme tänään.

Perusta ja kulmakivi. Sen varassa tämäkin pylväikkö seisoo tai kaatuu. (Image by aleceratti from Pixabay)

Perusta voi tarkoittaa myös niitä arvoja, joiden mukaan paahdamme menemään eteenpäin; arvopohja antaa ihmiselle perustan tehdä päätöksiä ja myös arvioida onnistumistaan – eli eräänlainen perusta on sekin.

Varsinaiset elämän perustat, eli elämää kannattelevat tukirakenteet, löytyvät kuitenkin sieltä, mihin matkallamme turvaamme. Käytän tässä monikkomuotoa siksi, että nykypäivän ihminen luottaa elämän useiden eri perustojen varaan. Hän luottaa toisaalla elämänsä yhden perustan varaan, mutta toisaalla toisen – ehkäpä hän on rakentanut kokonaisen tukiverkoston siltä varalta, …

Lisää...

Kallio?

Usein kuulee, että Raamattu on merkillinen ja monessa kohdin vaikeaselkoinen kirja. Väite on toki jossain määrin tosi, mutta mielestäni vielä merkillisempiä ovat kuitenkin tulkitsijat, itseni mukaan lukien, koska he eivät pitäydy tulkitessaan tekstissä, vaan heidän mieltään askarruttavat enemmän ne asiat, joista teksti vaikenee.

Tällainen on kallio. Vaiko onko mielikuvasi jotain muuta?

On kirjoitettu monen monta teoriaa esimerkiksi luomisen yksityiskohdista, uuden taivaan ja helvetin olemuksesta sekä spekuloitu teologisesti ongelmallisten henkilöiden, kuten Juudas Iskariotin, Kainin ja Saulin ikuisuuskohtaloita.

Monia esimerkiksi kiusaa ajatus siitä, että Juudas Iskariot olisi ennalta valittu pettäjäksi – tai vielä pahempaa hänet olisi jopa predestinoitu kadotukseen. Vai onko Juudas sittenkään kadotettu – täyttihän hän osuutensa Jumalan pelastussuunnitelmassa, niin kuin esimerkiksi apokryfinen Juudaksen evankeliumi asian näkee. Mielenkiintoinen dilemma, mutta onko …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , |

Armoa miehiseen itsetuntoon

Miehenä tai naisena oleminen on ihmiskunnan vanhimpia ongelmia. Tällä kertaa keskityn miehuuteen. Avaus kuulostaa lattealta, eikö vain? Sitä se onkin. Annetaan latteudelle kuitenkin mahdollisuus kertoa jotain uutta.

Mitä mietit matkoillasi, mies? (Kuva Hermann Traub Pixabaystä)

Oivallus on siinä, että miehuuteen, kuten naiseuteenkin, on liittynyt sama olemisen ongelma, vaikka uskotellemme, että miehisyyden ongelmat koskevat erityisen vain nykypäivän miestä. Ehkä juuri tänään ongelmat ovat erityisen kipeitä, koska satumme itse elämään niissä, ja ne ovat siten ikävän lähellä meitä.

Miehisyyden mallit perinteisesti keskittyvät suorittamiseen. Täytyisi osata ja pystyä kaikkeen, ottaa suuria riskejä ja voittaa pelkonsa. Toisaalla taas miehen odotetaan mukautuvan ja huomioivan myös pehmeät arvot. Täten moderni mies kantaa paitsi perinteisen roolimallin, myös ylimääräisen taakan perinteisten roolimallien rikkojana. Jos kysyy, mistä on …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , , , , |

Tämä aarre!

Nuorena miehenä, kasvavana ’julistajanalkuna’, tarkkailin vanhempia julistajia perin analyyttisesti. Kiinnitin huomion heidän manöövereihinsä, puhetapaan, tekstivalintaan, tekstissä pysymiseen jne. Panin merkille, että usein julistajilla tuntuu olevan lempiteemat ja lempisanat, jotka toistuvat puheissa lähes otsikosta riippumatta.

Aarre arkun kätkössä. (Kuva Dean Moriarty, Pixabay)

Nykyään en tuolla tavalla opiskele muiden puheita, vaan pyrin nauttimaan niistä ja löytämään ne kultajyvät, joita omaan elämään tarvitsen. Sen sijaan teen edelleen samaa tarkkailua omiin puheisiini. Olenkin havainnut, että minullakin on lempiaiheet, esimerkit ja termit, joita viljelen puheissani huomaamatta.

Yksi näistä teemoista tai termeistä on ’aarre’. Huomaan löytäväni ’aarteen’ lähes mistä tekstistä tahansa, joten tällä kertaa kirjoitan muutaman sanan ihan reilusti otsikolla ”Tämä aarre”, vaikka teksti ei olekaan ehkä ensimmäinen, mikä …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , , |

Liiton malja ja yhteyden leipä

Tämä on neljäs ja toiseksi viimeinen osa tätä saarnasarjaa, jonka teema on ”seurakunnan kulmakivi”. Sarjassa olemme tulleet seurakunnan yhden ja ainoan kulmakiven eteen, mutta myös tarkastelemaan häntä kulmakiveä – Jeesusta Kristusta. Uskon, että sarjan neljäs osa vie meidät askeleen pidemmälle Herran tuntemisessa.

Ensimmäisellä kerralla havaittiin, että Herra Jeesus Kristus tosiasiassa on ainoa kestävä kulmakivi, jonka varassa koko seurakuntarakennus lepää.

Toisella kerralla katselimme seurakunnan kulmakiveä toisen raamatullisen vertauskuvan näkökulmasta. Katsoimme ihmisruumista seurakunnan vertauskuvana ja näimme, miten seurakunnan yksi ja ainoa ’pää’ on Herra Jeesus Kristus. Vain hän kokoaa seurakunnan yhdeksi.

Kolmannen osan vertauskuva korotti Kristuksen asemaa seurakunnan etuoikeutettuna ja ainoana kulmakivenä. Tarkastelimme Kristusta esikoisena kaikkien luotujen joukossa sekä seurakunnan että ylösnousemuksen esikoisena.

Käsillä oleva neljäs osa piirtää eteesi Jeesuksen Kristuksen liiton näkökulmasta. …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , , |

Rakennetaanpa tälle perustukselle

Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa.

Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on.

Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.(1. Kor. 3:10-15)

Korinttilaiskirjeen kolmannessa luvussa Paavali vertaa seurakunnan työtä ja uskovan elämää rakennuksen rakentamiseen. Vertauskuva on otettu rakennustyömaalta. Sellaisena se on varmasti ymmärrettävä meillekin.

Perusta kaivetaan esiin.

Perusta kaivetaan esiin.

Olen elämäni …

Lisää...

”Oma tietoni ylinnä”

Palaan aamun lukuhetkissä aika ajoin jo omilta kouluajoilta tuttujen kotimaisten klassikkojen pariin. Tällä hetkellä minulla on jälleen kerran työn alla Kalevala. Jokin aikaa sitten pysähdyin sen kolmannessa laulussa pohtimaan tekstin ajattomuutta, kun siinä sanailtiin tähän tapaan:

Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon.

Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon.

Sanoi nuori Joukahainen: ’Hyväpä isoni tieto, emoni sitäi parempi, oma tietoni ylinnä(Kalevala, 3. laulu)

Mielestäni näihin Kalevalan säkeisiin kiteytyy yksi oman aikamme trendeistä. Nimittäin iän ja ajan koettelemaa viisautta ei arvosteta, vaan luulemme itse tietävämme kaiken parhaiten. Kovin moni on ihastunut Joukahaisen tavoin kuuntelemaan vain omaa ääntään, että edes vaivautuisi koettelemaan ajatuksiaan jo entuudestaan tunnettua vasten. Kaikkien ’nuorten joukahaisten’ kannattaa muuten lukea tuo Kalevalan 3. laulu. Se on opettavainen ja hyvä kertomus kaikin puolin.

Oma tietoni …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , |