Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: Roomalaiskirje

Käskeä vai pyytää?

Aleksis Kivi kirjoitti aikanaan ”maailma muuttuu, Eskoseni, mikä on jäänyt elämään sanontana suomenkieleen. Niin muuttuu, mutta niin muuttuu myös ’Esko’. Tämäkin ’Esko’, joka tässä kirjoittelee, on muuttunut monella tavalla maailman mukana ja siitä huolimatta – välillä sitä vastaankin.

Tällainen islannin hevonen minua silloin kuljetti. (Kuva Bärbel Bauer Pixabaystä)

Vaikka maailma ja ihminen itse muuttuvat, Jumala pysyy ja lainalaisuudet hänessä säilyvät. Ne säilyvät, vaikka meidän tulkintamme tai kokemuksemme niistä muuttuvat. Ja nehän muuttuvat vain siksi, että usein katsomme elämää liian kapeasti ja muodostamme yksinkertaistettuja sääntöjä, joiden mukaan toivomme elämän kulkevan. Se ei vain kovinkaan usein mene niin.

No, tämän sanottuani totean vielä uudelleen, että Jumala ei muutu. On siis jotain pysyvää. Ja tällä kertaa tahdon jakaa jotain, …

Lisää...

Pukekaa yllenne Kristus

Teemme matkan jouluun adventin ajan läpi. Se kestää aina neljän sunnuntain yli. Kirkossa adventista meitä muistuttavat kynttilät ja jokavuotiset teemat. Nimittäin jokaisella adventtisunnuntailla on oma aiheensa: nöyrtymisen-, kunnian- ja hengen adventit sekä neljäs pyhä adventti.

Öinen kaupunki, yön tekoja. (Kuva Pexels Pixabaystä)

Kaikkia neljää adventtia yhdistää sama teema Herran Jeesuksen tulemisesta – tarkoittaahan sana ’adventti’ (latinan ”adventus Domini”) Herran saapumista ja tulemista. Tämän tulemisen voi mieltää monella tavalla: 1) kuka muistelee Herran syntymistä ihmiseksi, 2) kuka odottaa hänen toista tulemustaan kaikessa voimassa ja kunniassa ja 3) kuka odottaa sydämen valtiaan astumista omaan sydämeen adventin hetkessä.

Ensimmäinen adventti muistuttaa seurakuntaa siitä, ettei Jumala ei ole kaukana meistä, vaan hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan.

Ja tuo …

Lisää...

Velkojia ja velallisia

Aiheeseeni viitaten totean arvoituksellisesti: missä velallinen siellä velkoja. Sunnuntain kirkkotekstit käsittelevät anteeksiantamisen jatuomitsemisen sekä armon ja armottomuuden kysymyksiä rakkaudesta käsitteestä käsin.

”Christ Cares for All”, lasimaalaus kirkosta Filippiineiltä.

Sanoisin, että aihepiirin periaatteet ovat varsin selkeät, mutta niiden sovellus käytännönelämässä ontuu. Periaatteet ja ’totuudet’ kasvavat mittasuhteisiin, missä ihmisestä tulee mielipiteiden pelinappula. Ei ole enää tilaa olla ihminen – puhumattakaan armahdetusta sellaisesta.

Käsittelen pääasiassa sunnuntain epistolatekstiä Paavalin kirjeestä roomalaisille. Tahdoin kuitenkin käydä sen maisemaan sisään evankeliumitekstin johdattamana. Näin siksi, että evankeliumiteksti puhuu ’velallisista’ ja ’velkojista’, mikä auttaa meitä lukemaan Paavalin tekstistä sen ydinasian.

Peräti seitsemän kertaako?

Päivän evankeliumitekstissä (Matt. 18:21-35) Pietari kysyi Jeesukselta tarkentavan kysymyksen koskien anteeksiantoa:

”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa …

Lisää...

Salli minun rakastaa sinua

Epäonnistuminen on arkista ja jokapäiväistä. Samoin on syyllisyyden tunne etenkin, jos epäonnistuminen on aiheuttanut vahinkoa, menetyksiä tai mielipahaa lähimmäiselle. Syyllisyys, on se sitten oikeutettua tai väärää syyllisyyttä, on aina varsin ikävä tuttava, vaikka se on normaali ja usein kasvattava tunnetila.

Daavid rukoilee armoa ja anteeksiantoa.

Syyllisyys on myös ihmistä varjeleva mekanismi, koska se osaltaan estää häntä toimimasta väärin toistamiseen. Syyllisyys on tervettä niin kauan, kun se pysyy oikeissa rajoissa. Sairaalloinen syyllisyys taas estää ihmistä elämästä normaalia elämää, koska hän kokee syyllisyyttä jopa olemattomista asioista. Pitkittynyt syyllisyyden tunne vie elämänhalun, jos ihminen ei syystä tai toisesta unohda tapahtunutta tai koe joko hyvittäneensä vääryyttä tai saaneensa sitä anteeksi.

Syyllinen Jumalan edessä

Syyllisyys ei välttämättä vaivaa ihmistä vain siksi, että hän …

Lisää...

Elän tai kuolen

Olen miettinyt viime aikoina kuolemaa – lähinnä omaa kuolemaani. Se on lähestyvä etappi minunkin matkallani. Vaikka kuolema täällä elävien valtakunnassa vaikuttaa päätepisteeltä, se on oikeammin yksisuuntainen ovi kahden valtakunnan välissä – toisesta ulos ja toiseen sisään. Tässä merkityksessä toivotan kuoleman tervetulleeksi osana ihmisen matkaani.

Roomalaisen pakantemppelin uhrin valmisteluja (Musée du Louvre, Paris).

Täällä elävien maassa kuolemaan liittyy ajatus tilinteosta. Ei voi välttyä ajattelemasta, että ihmiselämän merkitys punnitaan kuolemassa. Kun ihminen poistuu tältä näyttämöltä, maailma arvottaa ihmisen hänen jättämänsä jäljen perusteella. On helppo mitata ihmisen ’arvo’ siinä, mitä jäi, kun kuolemasta on kulunut vaikkapa viisi vuotta. Ehkä jää nimi hautakiveen tai hitusen enemmän. Kuin kaunistellen kutsumme tätä arvoa ’perinnöksi jälkipolville’.

Jos tätä synkän oloista pohdintaa …

Lisää...