Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: Roomalaiskirje

Velkojia ja velallisia

Aiheeseeni viitaten totean arvoituksellisesti: missä velallinen siellä velkoja. Sunnuntain kirkkotekstit käsittelevät anteeksiantamisen jatuomitsemisen sekä armon ja armottomuuden kysymyksiä rakkaudesta käsitteestä käsin.

”Christ Cares for All”, lasimaalaus kirkosta Filippiineiltä.

Sanoisin, että aihepiirin periaatteet ovat varsin selkeät, mutta niiden sovellus käytännönelämässä ontuu. Periaatteet ja ’totuudet’ kasvavat mittasuhteisiin, missä ihmisestä tulee mielipiteiden pelinappula. Ei ole enää tilaa olla ihminen – puhumattakaan armahdetusta sellaisesta.

Käsittelen pääasiassa sunnuntain epistolatekstiä Paavalin kirjeestä roomalaisille. Tahdoin kuitenkin käydä sen maisemaan sisään evankeliumitekstin johdattamana. Näin siksi, että evankeliumiteksti puhuu ’velallisista’ ja ’velkojista’, mikä auttaa meitä lukemaan Paavalin tekstistä sen ydinasian.

Peräti seitsemän kertaako?

Päivän evankeliumitekstissä (Matt. 18:21-35) Pietari kysyi Jeesukselta tarkentavan kysymyksen koskien anteeksiantoa:

”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa …

Lisää...

Salli minun rakastaa sinua

Epäonnistuminen on arkista ja jokapäiväistä. Samoin on syyllisyyden tunne etenkin, jos epäonnistuminen on aiheuttanut vahinkoa, menetyksiä tai mielipahaa lähimmäiselle. Syyllisyys, on se sitten oikeutettua tai väärää syyllisyyttä, on aina varsin ikävä tuttava, vaikka se on normaali ja usein kasvattava tunnetila.

Daavid rukoilee armoa ja anteeksiantoa.

Syyllisyys on myös ihmistä varjeleva mekanismi, koska se osaltaan estää häntä toimimasta väärin toistamiseen. Syyllisyys on tervettä niin kauan, kun se pysyy oikeissa rajoissa. Sairaalloinen syyllisyys taas estää ihmistä elämästä normaalia elämää, koska hän kokee syyllisyyttä jopa olemattomista asioista. Pitkittynyt syyllisyyden tunne vie elämänhalun, jos ihminen ei syystä tai toisesta unohda tapahtunutta tai koe joko hyvittäneensä vääryyttä tai saaneensa sitä anteeksi.

Syyllinen Jumalan edessä

Syyllisyys ei välttämättä vaivaa ihmistä vain siksi, että hän …

Lisää...

Elän tai kuolen

Olen miettinyt viime aikoina kuolemaa – lähinnä omaa kuolemaani. Se on lähestyvä etappi minunkin matkallani. Vaikka kuolema täällä elävien valtakunnassa vaikuttaa päätepisteeltä, se on oikeammin yksisuuntainen ovi kahden valtakunnan välissä – toisesta ulos ja toiseen sisään. Tässä merkityksessä toivotan kuoleman tervetulleeksi osana ihmisen matkaani.

Roomalaisen pakantemppelin uhrin valmisteluja (Musée du Louvre, Paris).

Täällä elävien maassa kuolemaan liittyy ajatus tilinteosta. Ei voi välttyä ajattelemasta, että ihmiselämän merkitys punnitaan kuolemassa. Kun ihminen poistuu tältä näyttämöltä, maailma arvottaa ihmisen hänen jättämänsä jäljen perusteella. On helppo mitata ihmisen ’arvo’ siinä, mitä jäi, kun kuolemasta on kulunut vaikkapa viisi vuotta. Ehkä jää nimi hautakiveen tai hitusen enemmän. Kuin kaunistellen kutsumme tätä arvoa ’perinnöksi jälkipolville’.

Jos tätä synkän oloista pohdintaa …

Lisää...

 
 
 

Etsi sivustolta