Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: elävä

Elän tai kuolen

Olen miettinyt viime aikoina kuolemaa – lähinnä omaa kuolemaani. Se on lähestyvä etappi minunkin matkallani. Vaikka kuolema täällä elävien valtakunnassa vaikuttaa päätepisteeltä, se on oikeammin yksisuuntainen ovi kahden valtakunnan välissä – toisesta ulos ja toiseen sisään. Tässä merkityksessä toivotan kuoleman tervetulleeksi osana ihmisen matkaani.

Roomalaisen pakantemppelin uhrin valmisteluja (Musée du Louvre, Paris).

Täällä elävien maassa kuolemaan liittyy ajatus tilinteosta. Ei voi välttyä ajattelemasta, että ihmiselämän merkitys punnitaan kuolemassa. Kun ihminen poistuu tältä näyttämöltä, maailma arvottaa ihmisen hänen jättämänsä jäljen perusteella. On helppo mitata ihmisen ’arvo’ siinä, mitä jäi, kun kuolemasta on kulunut vaikkapa viisi vuotta. Ehkä jää nimi hautakiveen tai hitusen enemmän. Kuin kaunistellen kutsumme tätä arvoa ’perinnöksi jälkipolville’.

Jos tätä synkän oloista pohdintaa …

Lisää...

Sydämen värinää – kutsu luottamaan

Hartaustekstini ’pihvi’ on tekstin loppupuolella. Lähestyn asiaa aavistuksen kaukaa. Näin siksi, että ’pihvi’ on tällä kertaa varsin omakohtainen sovellus enkä ole tarkoittanut sitä yleispäteväksi kaikille. Kyseessä on ’palvelukutsu’ ja se, miten sen olen ymmärtänyt. Selitän ensin hieman, mitä sillä tarkoitan.

Poika ja varis (Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1884). Koen teoksen pojan ajattomaksi ’omakuvaksi’.

Aloitetaan kaukaa. Karismaattinen herätyskristillisyys käyttää termiä ”toinen siunaus” (”second blessing”). Termin varhaiset juuret on jäljitettävissä metodistiliikkeen perustajan John Wesleyn teksteihin, missä hän käyttää siitä muotoa ”second work of grace”. Termin merkitys on vuosisatojen saatossa muuttunut melkoisesti. Modernin äärikarismaattisen liikkeen sille antama merkitys ’synnittömästä täydellisyydestä’ on metodistiliikkeen perustajan tulkinnalle vieras.

Toinen siunaus

Wesleyn käsitys ”toisesta siunauksesta” …

Lisää...

Mitä enää tarvitsemme?

Katson elämääni taaksepäin. Kaikenlaista mahtuu viimeisiin vuosiin ja vuosikymmeniin. Paljon on sellaista, mikä on mennyt oikein, vaan riittää niitäkin käänteitä, joihin sielun yössä takerrun, milloin katuen ja milloin pyydellen anteeksi itseltäni tai muilta. Se on elämää.

Hengityskone 1950-luvulta: iron-lung (rautakeuhko). Miten se liittyy tekstiin? Lue eteenpäin :-)

Yhtä kaikki, kun jatkan matkaa taaksepäin vielä toisen tovin, tulen hetkeen, jossa ikuisuus ja aika kerran kohtasivat. Se on hetki, kun Jumala löysi minut; minut, joka olin hukassa elämäni kanssa.

Siinä hetkessä mutkikas muuttui yksinkertaiseksi. Huolet eivät poistuneet, olosuhteet eivät muuttuneet, mutta perspektiivi kääntyi. Nyt elämässäni oli yksi asia yli muiden; sain löytää jotain niin arvokasta, että sen rinnalla muut asiat kutistuivat miniatyyrin kokoon. Ehkä hetken kuvittelin löytäneeni tien Jumalan luo, mutta kyllä …

Lisää...

Sääntöjä, sääntöjä…

Arki täyttyy ohjeista ja säännöistä. Kuinkahan monta sellaista tänäänkin on tavoittanut katseeni: ”Ei mopoille”, ”Lintujen ruokinta kielletty”, ”Vain maksaville asiakkaille”,

Näetkö tässä säännön vai mahdollisuuden enempään?

”Aloita tästä”, jne. Hyviä ohjeita ne ovat ja ovat auttaneet minua eteenpäin.

Säännöt eivät kuitenkaan ole kaikki. Vaikka säännöt on helppo omaksua, elämä ’säännöstössä’ olisi perin kuivaa ja elotonta. Voisitko kuvitella ystävyyttä tai rakkautta, joka ei rakentuisi keskinäiseen suhteeseen, vaan pelkkiin sääntöihin? Kuinka virvoittavaa olisi tulla kotiin, kun siellä ei odota ’rakas’ vaan pöydälle jätetty ’tämän kodin käyttöopas’ tai ’sääntökirja’. Entä miltä kuulostaa illallinen ’tapaoppaan’ kanssa iloisen ystäväporukan sijaan?

Vaikka sääntöjen noudattamiseen perustuva elämä olisikin suoraviivaisen mutkatonta, paraskaan sääntökokoelma ei korvaa kunnon suhdetta – on kyseessä sitten ystävyys-, rakkaus- tai vaikkapa asiakassuhde. Suhde on …

Lisää...

Elävien kivien virtaa

Se, mitä tänä päivänä me kutsumme ”kristillisyydeksi” tai mitä kutsumme sanoilla ”kirkko” ja ”seurakunta”, on ajan saatossa muotoutunut traditioksi ja jopa instituutioksi. Se näyttäytyy meille hyvässä mielessä juurtuneena ja kestävänä kasvupohjana. Toisesta näkökulmasta katsottuna se näyttäytyy paikalleen pysähtyneenä ja jopa rajaavana rakenteena.

Voisi sanoa, että kristinusko on parissa tuhannessa vuodessa varttunut kypsään ikään ja jättänyt taakseen ’nuoruuden’ hurjat kokeilut, mutta ikävä kyllä monin paikoin myös nuoruuteen liittyvän elinvoimaisuuden. Sama tilanne muuten vallitsi Jeesuksen ajan juutalaisuudessakin. Valtavirta oli vankistanut asemansa, mutta onneksi Jumala herätti silloinkin virran reunamilta elinvoimaisia suuntauksia, jotka pitivät messiastoivoa ja elävää uskoa yllä.

”Tien seuraajat” elävinä kivinä

Ja lähtipä juutalaisuuden juurilta meidänkin ”tiemme” – ”tien seuraajaksi” meitä kristittyjä alkuun kutsuttiin (Ap. t. …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , , , |
 
 
 

Etsi sivustolta