Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: traditio

Pyhät miehet pyhine toimituksineen

Kerron tarinan. Tapailen sitä vapaasti ja vääntelen kieleeni ja tarkoitukseeni sopivaan muotoon. Tämä on mukaelma kertomuksesta, josta luin yhden version englanniksi Frank Violan kirjasta ”Jesus Now”, mutta kertomus ei ollut tosin hänenkään. Hänkin kertoi vain kuulleensa kertomuksen.

Tulvivat joet (Kuva Vicki Nunn, Pixabay)

Johdanto

Kertomus on tuskin tosielämästä, mutta toivon sen opettavan jotain sellaista, minkä voimme puolestamme tuoda tosielämään. Mitäpä virkaa olisi kertomuksella, joka ei mitenkään vaikuttaisi kuulijoihinsa.

Tämä on sukupolvien rajat ylittävä kertomus pyhistä miehistä, jotka asuivat pienen kylän ulkopuolella suuren joen alajuoksulla. Joki voisi olla Suomessa, missä suuret joet nekin aika ajoin tulvivat, mutta sovitaan niin, että kylä sijaitsi maassa nimeltä ”kaukana täältä”.

Asuipa pyhä mies eristyksissä pienestä kylästä. …

Lisää...

Pääsiäisen ytimessä

On kirkkovuoden suurin juhla eli pääsiäinen. Kristillistä pääsiäistä on vietetty 100-luvulta lähtien ja se on vanhin kristillinen juhla. Tänäkin vuonna pääsiäistä vietetään täällä kotisuomessa taas varsin erilaisissa merkeissä, mihin olemme tottuneet.

Compassion (Bouguereau, William-Adolphe (1825-1905))

Monen pääsiäisenvietto on käynnistynyt jo laskiaistiistaina, jolloin ’virallisesti’ laskeuduttiin tuhkakeskiviikkona alkaneeseen pääsiäistä edeltävään 40 päivän paastonaikaan. Suomenkielinen nimi pääsiäinen tarkoittaa ”läpikäymistä, pääsemistä”, jolla uskotaan viitatun myös paastosta pääsemiseen.

Viimeistään pääsiäisviikolla paastoa pitäneet tulivat laskeneeksi, että laskiaistiistaista on tullut itse asiassa 47 päivän matka pääsiäissunnuntaihin. Mitä se sellainen on – eikö se 40 riitäkään? Kyse ei ole alkeellisesta laskuvirheestä tai venytetystä paastosta, vaan ajoitukseen on selkeä syy. Paastonaika päättyy Lasaruksen lauantaihin (pitkäperjantain jälkeen) ja siihen ei lasketa mukaan sunnuntaipäiviä, koska ne …

Lisää...

Pyhän yhteisen seurakunnan

Pohdin tässä seurakunnan olemusta tunnustusten näkökulmasta. Etsin vastauksia kysymyksiin. Mikä on seurakunta? Mihin sitä tarvitaan? Ja miksi minä olen siellä?

Apostolinen tunnustus – 12 opetuslapsen ’suulla’ artikloittain lausuttuna.

Olen päätynyt asian äärelle siksi, että olen elämäni aikana kohdannut lukuisia ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella pettyneet seurakuntaan. Toiset pettyivät enemmän ja toiset vähemmän. Osa pettyneistä on jättäytynyt seurakunnan ulkopuolelle, mikäli siis tarkoitamme seurakuntayhteydellä osallistumista paikallisen yhteisön kokoontumisiin tai toimintaan.

Surukseni huomaan, että pettyneiden joukossa on myös heitä, ketkä ovat pettymyksessä menettäneet uskonsa paitsi ”pyhän yhteisen seurakunnan” hyvyyteen myös Jumalaan. Heidän mielestään Jumala petti heidät – ei vain seurakunta. He eivät siis ole hylänneet vain seurakunnan näkyvää ilmentymää – paikallisten ihmisten yhteisöä, vaan koko ”pyhän yhteisen seurakunnan” …

Lisää...